Poliisin lahja Eduskunnalle "otsatukka" Tolvanen vastaan lakia!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288785773626.html

Lasten ja vanhusten asialla Eduskuntaan väärydellä onnistunut pääsemään, onkin ollut aivan muissa asioissa aktiivinen ja aloitteellinen kuten juuri ja vain poliisin asemaan ja etuihin ja rikokseen syyllistyneen entisen työkollegansa Jari Aarnion toiminen ja tutkinnan suhteen kriittinen ja tukenut huumerikoksista syytteeseen joutuvaa ex poliisia, jonka toiminnan viimeisemmät linjat jatkuu edelleen 11/2014 aina Kuopioon saakka kuten olemme saaneet uutisista kuulla!

Tolvanen toimii myös päinvastoin kuin mukana seuran toiminnassa Suomen Mielenterveysseurassa ja sen toimintalinja ja hyväksyvä periaate on ollut mm. tässä tasa-arvoisessa avioliitolain hyväksymisessä!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------.
Tolvanen Kari Jaa
Mikä tarkoittaa ettei hyväksynyt lakialoitetta!


Mutta samaan aikaan:
"Äänestyksen pohjana oli lakivaliokunnan mietintö, joka olisi pitänyt nykytilan ennallaan ja sallinut avioliiton vain eri sukupuolta oleville. Tämä mietintö siis hävisi äänestyksessä.

Pääministeri Alexander Stubb kommentoi asiaa tuoreeltaan näin: Olen iloinen, että eduskunta on sanonut "tahdon" tasa-arvoiselle avioliittolaille. Se on osoitus kansalaisaloitteiden voimasta."....
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/251785-lapsiasiavaltuutettu-homoliitoista-rakkaus-on-lapsen-koti-ja-sita-pitaa-tukea

Tuomas Kurttila on aidosti lasten asialla, toisin kuin vilpillisesti ääniä viime vaaleissa kalastellut kokoomus edustaja Tolvanen.

Lue alla Tolvasen vaaliteemat v. 2011 vaaleihin, toivottavasti ei samat teemat toistu jos ( toivottavasti ei) osallistuu ja jatkaa haluamistaan poliisin edustajaksi jatkoon?!

http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/uusimaa/kokoomus/tolvanen_kari/

Äänestä

http://www.hs.fi/kotimaa/a1455505118692
Kansanedustaja Tolvanen Aarnio-käräjillä: Tietolähteiden nimistä ei puhuttu

Aarnion huumekäräjillä kuultiin todistajana hänen pitkäaikaista työtoveriaan kansanedustaja Kari Tolvasta.

Kotimaa 15.2.2016 11:26
Minna Passi Helsingin Sanomat

Huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion huumekäräjillä kuultiin maanantaiaamuna Aarnion pitkäaikaista työtoveria, kansanedustaja Kari Tolvasta (kok). Tolvasella on siviilivirka Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön vetäjänä. Hän toimi yksikön johtajana kymmenen vuotta ennen kuin hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2011.

Tolvasen oli nimennyt todistajaksi Aarnion lisäksi myös niin kutsuttu Malmin nainen.

Tolvanen kertoi olevansa Aarnion kanssa etupäässä työkaveri. ”Vapaa-ajalla nähtiin, jos oli joku yhteinen tilaisuus, yhteisen tutun syntymäpäivät tai seminaari. Oli hyvin harvinaista, että oltiin kaksin vapaa-ajalla tekemisissä”, Tolvanen sanoi. Tolvanen on aiemmin puolustanut Aarniota julkisuudessa esimerkiksi MTV:n Vinkkimiesten vaalitentissä ennen viime eduskuntavaaleja

Tolvasta kuultiin useasta hajanaisesta teemasta. Osa kuulemisesta pidettiin suljetuin ovin.

Yksi teemoista liittyi poliisin tietolähdetoimintaan. Tolvasen mukaan tietolähteiden nimistä ei koskaan lähtökohtaisesti puhuttu, vaan puhuttiin siitä, kuinka luotettavaa tieto oli. Helsingin poliisissa tiedon luotettavuus jäi Tolvasen mukaan sen virkamiehen arvioitavaksi, joka tiedon oli ottanut vastaan.

”Olisi ollut hyvin amatöörimäistä kysyä, keneltä tieto on”, Tolvanen sanoi.

Tolvanen kertoi myös, ettei Helsingin poliisissa pidetty hänen tietojensa mukaan tiedottajista minkäänlaista tietolähderekisteriä siihen aikaan, kun hän oli siellä töissä. ”Siihen aikaan, kun olin poliisissa töissä, mikään laki tai määräys ei sitä velvoittanut”, Tolvanen sanoi.

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Männikkö tosin huomautti, että sisäministeriö on antanut jo vuonna 2008 asetuksen tietolähdetoiminnan järjestämisestä ja tietolähteiden rekisteröinnistä.

”Joo, jos se silloin on jo ollut voimassa, asiasta ei ole järjestetty koulutusta ja sitä ei ollut jalkautettu kentälle”, Tolvanen sanoi.

Tolvasen mukaan tietolähdetoiminta oli erityisen tärkeää huumepoliisissa, mutta myös väkivaltarikosyksiköllä oli omia tiedottajia.

Helsingin poliisin tietolähdetoiminnasta on parhaillaan käynnissä erillinen rikostutkinta. Silloinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd) teki tutkintapyynnön Helsingin poliisista vuonna 2013, kun ministerille selvisi, ettei Helsingin poliisilaitos ollut rekisteröinyt tietolähteitään.

Aarnion puolustus kysyi Tolvaselta myös Aarnion yhteyksistä liikemieheen, jolta Aarnio on kertonut saaneensa yli 400 000 euroa käteistä rahaa. Aarnion mukaan raha oli palkkio hänen turvallisuuskonsultointipalveluistaan, joita liikemies oli tarvinnut muun muassa kansainvälisten paritusbisnesten järjestämiseen. Tolvanen kertoi muistavansa keskustelun, jossa Aarnio oli kertonut jollain tavalla auttaneensa liikemiestä.

Kyseinen liikemies kytkeytyy myös prostituoituna työskennelleeseen niin kutsuttuun Saaraan, jonka kertomuksesta koko Aarnio-tutkinta lähti liikkeelle, sillä liikemies oli pitkään rahoittanut naisen elämää. Saara on kertonut, että hänen tietojensa mukaan Aarnio ja liikemies eivät edes tunteneet toisiaan.

Myös Tolvanen tuntee Saaran poliisitehtäviensä kautta. Aarnion puolustus kysyikin Tolvaselta useita kysymyksiä naisen luotettavuudesta. Tolvasen mielestä nainen on ailahtelevainen ja epäluotettava.

Äänestä
  • Hyvin Tolvanen "huoransa" tuntee monin sanan kääntein vaikka kiistää ottaneensa seksipalveluita tältä vastaan, mutta hyvin tuntee joka tapauksessa!?

    Kovin todistaja asiatkin tolvanaa askarruttaa silmänaluset mustana kuin pandalla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaksilla rattailla!? kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288785773626.html

Lasten ja vanhusten asialla Eduskuntaan väärydellä onnistunut pääsemään, onkin ollut aivan muissa asioissa aktiivinen ja aloitteellinen kuten juuri ja vain poliisin asemaan ja etuihin ja rikokseen syyllistyneen entisen työkollegansa Jari Aarnion toiminen ja tutkinnan suhteen kriittinen ja tukenut huumerikoksista syytteeseen joutuvaa ex poliisia, jonka toiminnan viimeisemmät linjat jatkuu edelleen 11/2014 aina Kuopioon saakka kuten olemme saaneet uutisista kuulla!

Tolvanen toimii myös päinvastoin kuin mukana seuran toiminnassa Suomen Mielenterveysseurassa ja sen toimintalinja ja hyväksyvä periaate on ollut mm. tässä tasa-arvoisessa avioliitolain hyväksymisessä!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------.
Tolvanen Kari Jaa
Mikä tarkoittaa ettei hyväksynyt lakialoitetta!


Mutta samaan aikaan:
"Äänestyksen pohjana oli lakivaliokunnan mietintö, joka olisi pitänyt nykytilan ennallaan ja sallinut avioliiton vain eri sukupuolta oleville. Tämä mietintö siis hävisi äänestyksessä.

Pääministeri Alexander Stubb kommentoi asiaa tuoreeltaan näin: Olen iloinen, että eduskunta on sanonut "tahdon" tasa-arvoiselle avioliittolaille. Se on osoitus kansalaisaloitteiden voimasta."....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu