Suomi on nyt terroristien luvattumaa
Järkyttävää kuulla että Suomi on terroristien hallussa ja heitä haalitaan tänne lisää.
Suomea pyritään käyttämään terroristien kauttakulku-, lepo- ja tukialueena ja myös Sosiaalitukialueena turvaamaan heidän sotimisensa? Suomi on terroristien lepokotina kun nämä muka nyt Suomalaiset palailevat takaisin tänne hakemaan päivärahojaan.
Meillä on mahdollisuus vaikuttaa tuohon järjettömään terroristien hyysäämiseen jos äänestämme seuraavissa eduskuntavaaleissa semmoisia ehtokkaita jotka osaavat ottaa kantaa yltiöpäiseen maahanmuuttoon. Näillä näkymillä ainut puolue joka ottaa kantaa terroristien maahanmuuttoon on Perussuomalaiset.
Kysymys monelle järkevälle Ahvenanmaalaiselle, onko järkevää että Suomi osallistuu terroritekoihin ja sotimiseen tuolla syyriassa tai muullakaan maailmalla?
Myös sopiva tälle palstalle varoituksena terroristeista
7
199
Vastaukset
- ei tuu mitään
Suomen hallitus on kaikkeen syypää .Ilman hallitusta mitään ulkomaista ehdotusta taikka määräystä ei mene läpi .Hallitus kykenisi vastustamaan vieraan vallan aseistusta suomalaiseen maastoon,mutta maanpetturit makaavat samassa petissä naton kanssa .Sokaistetut kansalaiset panevat toivonsa vaaleihin ,joilla ei ole mitään merkitystä siitä mitä on jo so-vittu. Aikaa kuluu turhaan politikoimiseen ,eikä mitään ole tehtävissä .Kansa ei osoita mieltään kaduilla ,nupisevat vain keskenään pienissä neliöissään .Venäjä on oikeassa ollessaan varovainen maamme seurassa .
- Vaike valinta edessä
Vaatii tarkkuutta saada selville edustaja joka sanoo selvästi miten hän suhtautuu terrorismiin joka jo nyt on maailmanlaajuinen ongelma.
- Kiintiöt
Milloin poliitikot heräävät ja huomaavat että koko touhu on mennyt pahasti pipariksi ja lapsenlapsemme joutuvat käsittämättömään kurimukseen ja kärsimyksiin näitten ääliöitten takia? Erikulttuurit eivät sovi keskenään ja sehän synnyttään ristiriitoja tänne ja siitä seuraa sama tilanne mitä heillä on ollut jo omassa lähtömaassakin.
Ilmastonmuutoksesta pidetään porua mutta suurin uhka maailmassa on ylikansoittuminen ja sen tuoma pakolaisten loppumaton liikehdintä jota ei pystytä hallitsemaan.
- kaikkimukaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Aloitteen sisältö
Uuden lain mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta. Poikkeus tehtäisiin vain niissä tapauksissa, joissa karkotus "varmuudella" rikkoisi kansainvälisiä sopimuksia.
Me allekirjoittaneet vaadimme muutosta nykyiseen lainsäädäntöön, että jatkossa rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen maahanmuuttaja voitaisiin karkoittaa maastamme ja asettaa maahantulokieltoon, sekä hänen oleskelulupansa voitaisiin mitätöidä samantien.
Perustelut
Nykyisin ulkomaalaisten tekemät rikokset Suomessa ovat nousussa ja useammassa tapauksessa rikoksentekijä on nimenomeen ulkomaalaistaustainen henkilö.
Ulkomaan kansalaisten osuus kaikista Suomen käräjäoikeuksissa tuomituista oli 9,1 prosenttia vuonna 2009, kun ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on noin neljä prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista rikostilastoista.
"Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) haluaisi puuttua maahanmuuttajien rikoksiin nykyistä hanakammin, kertoo Yle. Holmlundin mielestä oleskeluluvan ei pitäisi jatkua automaattisesti kansalaisuushakemuksen hylkäämisen jälkeen."
"- Raiskausrikoksissa maahanmuuttajien osuus on poikkeuksellisen suuri. Joka neljäs poliisin tietoon tulleista raiskauksista on viimeiset viisi vuotta ollut maahanmuuttajien tekemiä, Niemi sanoo."
"- Etenkin raiskaustapauksissa epäilty oli suhteettoman usein ulkomaalaistaustainen, Tolvanen sanoo." - Onkovaltaaenää
Tuommoiset aloitteet jäävät mappi Ö:hön koska RKP ei suvaitse että niitä käsitellään.
RKP:n mielestä kansalaisille ei kuulu puuttua valtiovallan asioihin muuten kuin äänestämällä vaaleissa ja sekin haluttaisiin pakolliseksi samoin mitä pakkoruotsituskin on.- Kansakärsimässä
Ruotsi on hyvä esimerkki holtittomasta pakolaispolitiikasta kansa pelkää ja poliitikot vain lisäävät heidän piinaansa.
- vaaravaaniijossain
Tanska enätti ruotsin edelle terroristien hyökkäyskohteena, mutta ei kauan kestä kun kuulemme samoja uutisia ruotsista. Juutalaisiin kohdistuva viha on tuomittavaa, mutta sitä eivät poliitikot huomioi vaan terroristeja haalitaan lisää ja kuka arvaa keitä nämä terroristit ovat ja mitä uskontokuntaa he edustavat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 804345
- 293214
- 2013132
- 512957
- 242895
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212666Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422613Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2342327Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252156- 452087