Kerrotteko asioitanne avoimesti?

Jospa ottaisit puheeksi lapsesi kanssa. Kysyisit eikö häntä todellakaan kiinnosta vointisi ja kuulumisesi. Joskus lapsella voi olla omia huolia niin ettei kaks kuunnella muiden.

yks ja kaks. kirjoitti:

Jospa ottaisit puheeksi lapsesi kanssa. Kysyisit eikö häntä todellakaan kiinnosta vointisi ja kuulumisesi. Joskus lapsella voi olla omia huolia niin ettei kaks kuunnella muiden.

Lue lisää

Tottakai olen ottanut asian puheeksi. Mutta en ota enää.

Minua loukkasi, kun lapsi löi luurin korvaan eikä ollut sitten kuukausiin tekemisissä kanssani. Tällaisia ja vastaavia tilanteita on ollut useitakin. Joskus on mennyt vuosikin, ettei hän ole halunnut olla missään tekemisissä kanssani, ei vastaa puheluihin. Ja vaikka työskentelen hänen työ- ja asuinpaikkakunnallaan, näemme normaalioloissakin erittäin harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa ja hyvin lyhyesti ja pinnallisesti sittenkin.

Hän ei välitä siitä, miten voin (minulla on pitkäaikaissairauksia mielenterveyden alueella, ollut koko iän, mutta olen pitänyt niistä huolimatta huolta itsestäni ja pyrkinyt elämään normaalia elämää) mutta olen hyväksynyt tilanteen. En ole kertonut hänelle voinnistani enää vuosiin. Koskaan en ole niillä häntä rasittanut, enintään antanut jonkinlaisen tiedotusluontoisen rapsan. Senkin hän on kokenut vain negatiiviseksi.

En siis voi olla aito hänen seurassaan, jos joskus puhumme puhelimessa ja silloin harvoin kun tapaamme.

Esikoisen häissä sattunutta.

Kysyin eksältäni tiesikö hän, että sairastuin syöpään. Hän nyökkäsi. Esikoinen katsoi minuun ja sanoi, äiti minä itkin kun kuulin sairaudestasi. Kuopus sanoi. Olin armeijassa ja ajattelin, koska äiti taistelee syöpää vastaan minä käyn armeijan kunnialla läpi vaikka kuinka keljuttaisi.

Ihania tunnustuksia, joita harvoin lapsilta kuulee, sillä todellakin he eivät halua ajatella vanhempiensa menettämistä. En minäkään kun vanhempani vielä elivät.

korpikirjailija kirjoitti:

Esikoisen häissä sattunutta.

Kysyin eksältäni tiesikö hän, että sairastuin syöpään. Hän nyökkäsi. Esikoinen katsoi minuun ja sanoi, äiti minä itkin kun kuulin sairaudestasi. Kuopus sanoi. Olin armeijassa ja ajattelin, koska äiti taistelee syöpää vastaan minä käyn armeijan kunnialla läpi vaikka kuinka keljuttaisi.

Ihania tunnustuksia, joita harvoin lapsilta kuulee, sillä todellakin he eivät halua ajatella vanhempiensa menettämistä. En minäkään kun vanhempani vielä elivät.

Lue lisää

En yleensäkään valitte vaivojani, yritän varoa sitä.
Koska poika lähes ´´seinälle kiipeää´´ jos hän vain tietää.
Pari vuotta, kun mökillä ollessa oli vähän vatsavaivaa, poika jankutti, että ellet tilaa lääkäriä hän tilaa ja meet.
Ei se sen kummempaa ollut kuitenkaan.
Jos joskus jotain vihjaan, ettei sitä tiedä, kuinka kauan tässä pää keikkuu, hän ei halua kuullakaan moisia puheita.

Veljeni kanssa puhumme kaikki asiat, olemme ylimmät ystävät, eikä ikäerommekaan ole kovin suuri.

eppu2 kirjoitti:

En yleensäkään valitte vaivojani, yritän varoa sitä.
Koska poika lähes ´´seinälle kiipeää´´ jos hän vain tietää.
Pari vuotta, kun mökillä ollessa oli vähän vatsavaivaa, poika jankutti, että ellet tilaa lääkäriä hän tilaa ja meet.
Ei se sen kummempaa ollut kuitenkaan.
Jos joskus jotain vihjaan, ettei sitä tiedä, kuinka kauan tässä pää keikkuu, hän ei halua kuullakaan moisia puheita.

Veljeni kanssa puhumme kaikki asiat, olemme ylimmät ystävät, eikä ikäerommekaan ole kovin suuri.

Lue lisää

Kyllä me lasteni kanssa tiedetään toistemme lääkärissäkäynnit, diagnoosit verikokeitten tulokset ja sellaiset, koska monet vaivat saattavat kulkea suvussa ja lääkärit niitä kuitenkin aina kyselee tietääkseen mitä tautia kannattaa lähinnä epäillä ja mitä kokeita ottaa, jos siellä vaivojaan vaikertaa.

Flunssat ja normaalit mahataudit taas, vaikka ei niitä mitenkään salailekaan, mutta ne ei vaan ole niin mainitsemisen arvoisia, ellei sitten ole niin korkea kuume, että tarvitsee toisen apua.

Minä jos lapsilleni päivieni loppumisesta mainitsenkaan, niin sieltä kuuluu jotain tämän tyylistä, että raivaat ainakin tuon vinttikomeron ennen kuolemaasi, ettei jää meidän hommaksi. Tai jotain muuta yhtä lohduttavaa.

No ei kai kukaan ole tekemisissä aikuisten lastensa kanssa päivittäin tai edes vaikka sana päivittäin ymmärretään kuvaannollisesti? Ei muut kuin jollain tavoin sairaalloisesti riippuvaiset lapset tai vanhemmat.

Minusta olisi mukava olla tekemisissä muutaman kerran vuodessa (välimatka ei ole kohtuuton ja työskentelen ja harrastan lapsen työ- ja asuinpaikkakunnalla). Siis että tapaisimme esim. muutaman kerran vuodessa ja olisimme sitten puhelimitse yhteydessä silloin tällöin sen lisäksi.

Puhua voisi ihan arkisista asioista, mutta en ymmärrä, miksei sairauksia saisi lainkaan mainita.

:))

Vääristelen. Ks. aiemmat viestini. lapsi ei ota aitoa infoa tai sanoisinko aitona ihmisenä olemista vastaan.

Niitä on paljon, jotka piiloutuvat sairauksiensa taakse aina vähänkin hankalan paikan tullen. Ollut työkavereina joitakin, jotka ovat olleet "lapsesta saakka sairaalloisia", milloin mikäkin vaiva, vaikka lääkärit eivät löydä mitään.

ent. siivoojaparka kirjoitti:

Niitä on paljon, jotka piiloutuvat sairauksiensa taakse aina vähänkin hankalan paikan tullen. Ollut työkavereina joitakin, jotka ovat olleet "lapsesta saakka sairaalloisia", milloin mikäkin vaiva, vaikka lääkärit eivät löydä mitään.

Lue lisää

Minulla on kolme diagnoosia. En ole koskaan piiloutunut niiden taakse, työkaverit eivät edes tiedä niistä, työterveyshuolto ainoastaan ja nykytyöpaikassa pomo tietää suurin piirtein.

Niiden lisäksi entinen mieheni tietää. Aikuiselle lapselleni olen myös yrittänyt kertoa, mutta hän ei ole ottanut infoa vastaan.

Kukaan muu ei tiedä diagnooseistani, lukuun ottamatta tietenkin hoitohenkilökuntaa, joiden kanssa olen elämässäni ollut tekemisissä.

Yritän elää suht normaalia elämää, vaikka jonkin verran oireet rajoittavat. Minulla ei ole hankalia paikkoja, jopissa mennä sairauksien taa, mitä ne sitten lienevätkään, en tiedä. Olen aina mennyt kivestä läpi ja jos läpimeno ei onnistu, kierrän esteen. Mutta yksin, muita en halua rasittaa.

Anonyymipalstat ovat poikkeus, kuten näkyy, täällä olen maininnut asioistani. Niidenhän ei pitäisi täällä ketään rasittaa.

Kyllä se on yksin pärjättävä silloin kun ei ole vaihtoehtoa.

Mutta omia lapsia (tai muitakaan läheisiä) ei missään tapauksessa kannata käyttää hyväkseen siten, että rasittaa heitä ongelmillaan. Mielestäni kuitenkin olisi voitava kertoa realistinen tilanne, ihan informaatiomielessä. itselläni esimerkiksi voi käydä niin, että sydän yhtäkkiä pettää kun se joutuu koville elinikäisten psyykkisten oireiden vuoksi, kaadun kuolleena maahan tai jos ei nyt noin dramaattisesti, niin saan kohtauksen, oireita on ollut. Entinen mieheni tietää. Aikuinen lapseni ei, koska hän ei ota mitään infoa vastaan, joka liittyy terveyteeni.

Toisaalta voi olla hyväkin näin. Sitten kun kohtaus tulee, niin siinä se on tai oli. Hän ei huolehdi turhaan. Elää oma elämäänsä ja nauttii niistä asioista joista nauttii. Asioilla on puolensa. Minähän olen menevää kauraa, hänellä on vuosikymmeniä edessä. No, tottakai minullakin on yhtä ja toista edessä, en nyt tarkoittanut ettei olisi, mutta eroa siinä kuitenkin on.

Lapsi ei anna kerto kirjoitti:

Kyllä se on yksin pärjättävä silloin kun ei ole vaihtoehtoa.

Mutta omia lapsia (tai muitakaan läheisiä) ei missään tapauksessa kannata käyttää hyväkseen siten, että rasittaa heitä ongelmillaan. Mielestäni kuitenkin olisi voitava kertoa realistinen tilanne, ihan informaatiomielessä. itselläni esimerkiksi voi käydä niin, että sydän yhtäkkiä pettää kun se joutuu koville elinikäisten psyykkisten oireiden vuoksi, kaadun kuolleena maahan tai jos ei nyt noin dramaattisesti, niin saan kohtauksen, oireita on ollut. Entinen mieheni tietää. Aikuinen lapseni ei, koska hän ei ota mitään infoa vastaan, joka liittyy terveyteeni.

Toisaalta voi olla hyväkin näin. Sitten kun kohtaus tulee, niin siinä se on tai oli. Hän ei huolehdi turhaan. Elää oma elämäänsä ja nauttii niistä asioista joista nauttii. Asioilla on puolensa. Minähän olen menevää kauraa, hänellä on vuosikymmeniä edessä. No, tottakai minullakin on yhtä ja toista edessä, en nyt tarkoittanut ettei olisi, mutta eroa siinä kuitenkin on.

Lue lisää

Olisiko kuitenkin hyvä puhua asiasta?

sydänkohtauksesta kirjoitti:

Olisiko kuitenkin hyvä puhua asiasta?

"sydänkohtauksesta"

Eikös tuo lapsi juuri kirjoittanut?

H.

sydänkohtauksesta kirjoitti:

Olisiko kuitenkin hyvä puhua asiasta?

Siis tarkoitatko että minun pitäisi yrittää kuitenkin pakolla kertoa? Tuota toista kommenttia en ymmärtänyt, että eikös lapsi juuri kirjoittanut, jätän sen omaan arvoonsa, kuten muutoinkin kyseisen nimimerkin kommentit, niiden liittyminen keskusteltaviin asioihin menevät yli hilseen.

En näe tarkoituksenmukaisena pakottaa aikuista lastani kuuntelemaan tilanteestani. Sitäpaitsi eihän minulla ole mitään hätää, sanoin vain miten tulevaisuudessa voisi ehkä tapahtua.

Se mistä en pidä siinä enkä missään muussakaan ihmissuhteessa on näytteleminen, aitouden puute. Ei aitous ole sitä, että kerrotaan "kaikki", valitetaan vaivoista. Vaan että voi olla aidosti oma itsensä myös puutteineen eikä tarvitse elää niin, että joku elämänalue pitää vuosikymmeniä salata, olla niin kuin sitä ei olisikaan.