Jeesuksen opetuslapset moraalittomia?

Hiihtävä saarnamies

Kuten jokainen katolilainen uskoo, niin Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, tai liberaalien mielestä ei ainakaan uskon Jeesukseen. OK. Katolilainen myös uskoo, että ennen Jeesuksen aikaa eläneet hyveelliset ihmiset, uskontokunnasta riippumatta, saavat pelastuksen. Näin ollen voidaan sanoa, että hyveellisesti elävä ja ajatteleva ihminen, jolle ei ole kukaan vaan koskaan kertonut Jeesuksesta Kristuksesta, pelastuu. Lähtiessään levittämään ilosanomaa Jeesuksen opetuslapset siis tuomitsivat lukemattoman määrän muuten hyveellisiä ihmisiä, jotka eivät vain olleet valmiita kääntymään kristityiksi, kadotukseen. Jos opetuslapset olisivat pitäneet suunsa kiinni, eivät olisi koskaan kertoneet Jeesuksen olemassaolosta kenellekään, ei Kirkkoakaan olisi mutta lukematon määrä hyveellisiä ihmisiä olisi pelastunut 2000:n vuoden aikana; juutalaisia, hinduja, buddhalaisia, muslimeja, ateisteja jne. Opetuslapset olisivat rikkoneet Jumalan tahtoa ja saaneet omalle kohdalleen rangaistuksen, mutta eikö se olisi ollut pieni hinta kaikista menetetyistä sieluista? Ilosanoman levittäminen oli siis hyvin paradoksaalinen asia ja opetuslapsia voidaan pitää täysin moraalittomina.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiihtävä saarnamies

      Esittämäni paradoksi taisi olla vedenpitävämpi kuin luulinkaan, jos yksikään katolilainen ei osaa kommentoida asiaa.

      • pelasta, auta, oi

        Kristinuskon pelastusoppi on kollektiivista narsismia.

        "Me täällä olemme niin erinomaisia ihmisiä, että Jumala järjestää meille ikuisen elämän. Nuo tuolla sen sijaan ovat roskaa, joka poltetaan ikuisessa tulessa."

        Mutta jotta narsismi ei olisi liian ilmeistä, ovat kristityt liittäneet siihen teeskennellyn nöyryyden.

        "Minä olen syntinen saasta, täysin arvoton Jumalan edessä. Mutta tulen silti elämään ikuisesti. Koska olenhan sentään oikeaoppinen kristitty. Jumala pelastaa minut. Jeesus rakastaa minua. Neitsyt Maria kuuntelee jokaisen rukoukseni."

        Teeskenneltyä nöyryyttä koristellaan hyvillä teoilla.

        "Katso Jeesus, olen lahjoittanut ainakin 2 prosenttia tuloistani hyväntekeväisyyteen. Ja olen valmis nostamaan lahjoitusten osuuden 3 prosenttiin. Lisäksi aion lahjoittaa paikallisen kirkon Maria-patsaiden kultaamiseen 1000 euroa."


      • puppug
        pelasta, auta, oi kirjoitti:

        Kristinuskon pelastusoppi on kollektiivista narsismia.

        "Me täällä olemme niin erinomaisia ihmisiä, että Jumala järjestää meille ikuisen elämän. Nuo tuolla sen sijaan ovat roskaa, joka poltetaan ikuisessa tulessa."

        Mutta jotta narsismi ei olisi liian ilmeistä, ovat kristityt liittäneet siihen teeskennellyn nöyryyden.

        "Minä olen syntinen saasta, täysin arvoton Jumalan edessä. Mutta tulen silti elämään ikuisesti. Koska olenhan sentään oikeaoppinen kristitty. Jumala pelastaa minut. Jeesus rakastaa minua. Neitsyt Maria kuuntelee jokaisen rukoukseni."

        Teeskenneltyä nöyryyttä koristellaan hyvillä teoilla.

        "Katso Jeesus, olen lahjoittanut ainakin 2 prosenttia tuloistani hyväntekeväisyyteen. Ja olen valmis nostamaan lahjoitusten osuuden 3 prosenttiin. Lisäksi aion lahjoittaa paikallisen kirkon Maria-patsaiden kultaamiseen 1000 euroa."

        Totta kai on, koska siinä kiinnostaa MINUN sieluni pelastus. MINUN uskoni ja MINUN tekoni ovat Jumalalle TÄRKEITÄ.

        Olisiko ihan hirveää todeta, että minulla yksilönä ei oikeastaan ole mitään merkitystä ja tulen kuolemassa katoamaan. Muistaakseni Freud sanoi, että kuolema on narsistinen loukkaus. On yksinkertaisesti liian loukkaavaa ajatella, että juuri MINULLA ei ole merkitystä ja juuri MINÄ katoan kuin tuhka tuuleen.


    • puppug

      Ainoa todellinen sankari UT:ssa on Juudas Iskariot, joka kavaltaa Jeesuksen ja näin sallii Jessen uhrikuoleman. Jos Juudas olisi ollut moraalisesti korkealla tasolla, niin eipä olisi Jeesus kuollut ja kaikki ihmiset menisivät helvettiin ja Jeesus olisi kuollut turhautumiseen. Aika paradoksaalista, että Juudasta ei ole julistettu pyhimykseksi. Mies uhrasi itsensä Jeesuksen takia.

      • Juudas luuseri

        Juudas oli pahantahtoinen ääliö, sillä

        - Hän näki Jumalan Pojan, itsensä Jeesuksen
        - Eikä vain nähnyt tätä, vaan pääsi niin sanotusti sisäpiiriin, harvojen valittujen joukkoon
        - Kuunteli Jeesuksen superälykkäitä juttuja
        - Näki Jeesuksen ihmeteot
        - Ja kaiken tuon jälkeen meni ja kavalsi mestarinsa, summasta joka vastasi työmiehen kolmen kuukauden palkkaa!?

        Eli verrattavissa siihen, että tekisit nyky-Suomessa palkkamurhan 5000 eurolla. Eikä murhan kohteena olisi mikään mafioso, vaan sinun ystäväsi! Hyväntekijä ja kaikin puoli sympaattinen kaveri.

        Millainen ääliö toimisi noin?

        Ja miksi Jeesus valitsi opetuslapsekseen tuollaisen ääliön ja kaiken lisäksi antoi tämän vastuulle kassan ja kirjanpidon?


      • puppug
        Juudas luuseri kirjoitti:

        Juudas oli pahantahtoinen ääliö, sillä

        - Hän näki Jumalan Pojan, itsensä Jeesuksen
        - Eikä vain nähnyt tätä, vaan pääsi niin sanotusti sisäpiiriin, harvojen valittujen joukkoon
        - Kuunteli Jeesuksen superälykkäitä juttuja
        - Näki Jeesuksen ihmeteot
        - Ja kaiken tuon jälkeen meni ja kavalsi mestarinsa, summasta joka vastasi työmiehen kolmen kuukauden palkkaa!?

        Eli verrattavissa siihen, että tekisit nyky-Suomessa palkkamurhan 5000 eurolla. Eikä murhan kohteena olisi mikään mafioso, vaan sinun ystäväsi! Hyväntekijä ja kaikin puoli sympaattinen kaveri.

        Millainen ääliö toimisi noin?

        Ja miksi Jeesus valitsi opetuslapsekseen tuollaisen ääliön ja kaiken lisäksi antoi tämän vastuulle kassan ja kirjanpidon?

        "Juudas oli pahantahtoinen ääliö"

        Totta, on se noinkin. Ok, perutaan pyhimysprosessi.

        "Ja miksi Jeesus valitsi opetuslapsekseen tuollaisen ääliön "

        Siksi että suuri suunnitelma toteutuisi. Jos kaikki oppilaat olisivat olleet fiksuja ja filmaattisia, niin pelastushistoria olisi mennyt päin mäntyä ja Jeesus olisi kuollut vanhainkodissa eikä sitä lasketa uhrikuolemaksi. Voi tosin vähän ihmetellä Jeesuksen moraalia, että kaikkivaltiaana tietää Juudaksen pettävän hänet (käy ilmi kiirastorstain tapahtumista) ja hoitavan itsensäkin helvettiin ja SILTI antaa tämän toimia. Vähän sama, kun katsosi vierestä kaverinsa kuolevan huumausaineen yliannostukseen ja toteaisi, että omapahan on asiansa. Not cool, Jesus.

        Jos Raamattua lukee kylmän analyyttisesti, niin aika ihmeelliseen valoon joutuvat lähes kaikki tarinan sankarit, myös Jesse Jumala-despootista puhumattakaan. On jotenkin somaa, miten kirkot ja uskovat väkisin haluavat nähdä Jumalan rakastavana ja Jeesuksen reiluuden perikuvana. Kivat ja reilut kaverit eivät teetätä kansanmurhia (ks. VT) tai anna kavereiden tuohota itseään (ks. UT).

        Mutta näitä ei uskova halua miettiä.


    • Rapanhapakko

      "Hiihtävä Saarnamies": Sanomasi luulisi olevan nykyään kaikille selvää. Mutta olipa hyvin sanottu, kiitos!

      Lähetystyö tosiaan omien oppiensa mukaan saattaa ihmisiä Hellvettiin tuota kautta. Joillakin hihhuleilla on käsitys, että jos ei ole kristinuskosta kuullutkaan, voi vielä "pelastua". Mutta jos olet kuullut, etkä ole kääntynyt, Helevettiin joudut. Mites Anne Frank? Tai ensin raiskattu ja sitten suvun kunniamurhaama muslimityttö, joka on kerran kävellyt kristittyjen lähetysteltan ohi, eikä kääntynyt?

      Ja huomatkaa katolilaiset vielä, että hellarihihujen sun muiden mukaan: Vaikka tyttö olisi kääntynyt, mutta jos käännyttäjä oli katolinen, niin eikun Helevettiin vain, kuten tekin. :-)

      Minä en varmaan yhtään juutalaista ole persnetto tuntenut. Mutta uskonnonhistoriaa muistellessani minulla on ainakin oma vaikutelma: Juutalaisuudessa ei alunperin ollut koko kulemanjälkeista elämää. Vasta kun makkabealaisodissa oli saatu turpiin, naapurikansojen uskontojen mukaan hoksattiin sanoa, että ehkäpä tapetut hyvikset saavat palkkion kuoleman jälkeen, mutta voittaneita pahiksia kidutetaan ikuisesti.

      SIttenkin Jeesuksenkaan aikaan suurin osa juutalaisista, kuten pappispuolue saddukeukset, eivät uskoneet koko kuolemanjälkeiseen elämään. Eivätkä nykyjuutalaiset taida vieläkään uskoa, tai ainakaan asia ei ole heille tärkeä.

      Sitten tuli se taas yksi messiaskokelas Jeesus. Joka johti tyypillistä välittömään maailmanloppuun uskovaa hippikulttia. (Hei en minä tuota tajunnut, vaan lähetyssaarnaaja Albert Schweitzer)

      Se Jeesus- karvapää mahdollisesti itse lupasi, että jos hänet tapetaan, tulee takaisin vallalla ja voimalla jo sen sukupolven aikana. Kun niin ei käynyt, Jeesushipit kehittivät, että teidän täytyy liittyä meidän lahkoon, muuten joudutte ikuiseen kärsimykseen. Mikä oli ihan uutta kreikkalaisille, roomalaisille ja varsinkin juutalaisille Mutta totta kai hyvä mafiamiesten kiristyskeino.

      Eihän sellainen silloin eikä nyt ole tai ole ollut "Ilosanoma". vaan oman sairaan kultin Surusanoma tai Paha sanoma.

      Vastaa sitä jos kadulla joku jätkä sanoisi tuntemattomalle:
      "Isäsi imee Piruun kyrrpää Hellvetissä. Mutta tule sä meidän jengiin niin sulle käy hyvin". Ja olettaisi säästyvänsä turpiinvedolta. Minulla näin keski-ikäiseksi mieheksi on vielä aika hyvä oikea suora ja koipi.

      Siitä tuo uusiokultti kristinusko alkoi haarautumaan. Kaikki te haluatte maailmanselityksenne perustana, että jopa erilaiset kristityt käristyvät ikuisesti. Ja henkisenä masturbointina tarjoatte itse haluamaanne keksittyyn ongelmaan "apua". On se "usko" niin herkkää. Mitähän katoliset mahtavat ajatella, että hellareille sun muille vastaaville hihuille Pyhä Henki Ja Jeesus kuulemma kertoo suoraan, että te olette kuin saaatanapalvojia ja siksi joudutte Hellvettiin?

      Ja oikeaoppiset katolilaiset kai ajattelevat niin muista?

      Miksi te haluatte olla noin pahoja?
      Turha kysyä. arvaanhan minä: Kun teistä se tuntuu niiiiin hyvältä. Tulee niin Ihana olo. :-)

      Tai jos ette ole tosissanne, SANOKAA se.

      • puppug

        Ihan hyviä kommentteja, mutta näihin ei yksikään uskovainen vastaa. Katsos kun uskonto on suljettu käsitesysteemi, jota ei voi haastaa ulkopuolelta. Uskonnon perusaksioomat USKOTAAN eikä niitä voi millään todistaa oikeiksi. Siksi kysymyksesi tulee puskasta eikä herätä mitään mielenkiintoa uskovissa. Yhtä hyvin olisit voinut muotoilla sen serbokroatiaksi.

        Mitä sanot juutalaisuudesta on kyllä totta. Vielä tänäkin päivänä fokus on tämänpuoleisessa elämässä ja Israelin kansan menestyksessä. Kuolemattomuus tapahtuu heimon kuolemattomuuden kautta (aika evolutionäärinen ajatus - geenien jatkuminen). Siksi juutalaisuudella ei ole mitään "virallista" taivasopetusta. Suurin osa varmaan uskoo taivaaseen ja rangaistukseen, mutta se ei ole keskeistä.

        Kristinuskossa jo alusta katse on ollut iäisyydessä ja taivaissa ja helveteissä. Siksi esim. katolinen oppi tavaasta, kiirastulesta ja helvetistä ja kaikki taivaaseen auttavat tekniset apuvälineet (messu-uhri, rippi, aneet, hyvitystyöt) ovat hyvin kehittyneitä. Tavallaan juutalaisuus on täysjärkisempää, koska siinä ei spekuloida kuvitelmilla vaan keskitytään todellisuuteen.

        Harva kristitty uskaltaa avoimeen dialogiin ateistin kanssa. Valtaoja ja piispa Pihkala uskalsivat. Tällaista pitäisi olla enemmän.


    • ...

      " fokus on tämänpuoleisessa elämässä "

      Kyllä hurskas juutalainen odottaa kuoleman jälkeistä ylösnousemusta Messiaan saapuessa.
      Ortodoksijuutalaisilla on asiain suhteen pieni ongelma: Messias ei voi tulla, koska temppelistä ei nouse uhrisavu.
      Ja temppeliä ei ole, koska sen paikalla Jerusalemin temppelivuorella sijaitsee tällä hetkellä erään toisen uskonnon pyhäkkö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe