Yhtenäiskoulun Auditoriossa.
Kunnan asioista kiinnostuneet paikanpäälle kuuntelemaan ja katsomaan, kuinka kuntalaisten ansiota hoidetaan.
Saadaanko vaihdettua luottamushenkilöitä vai jatkuuko meininki niin kuin ennenkin.
Pakko mennä paikan päälle, kun videointia ei saatu aikaiseksi.
Kannattaa tulostaa mukaan valtuuston esityslista, että pysyy vauhdissa mukana ja myös kunnanhallituksen pöytäkirja ma 20.01.2015 kokouksesta.
Muonion kunnanvaltuusto ma 26.01.2015 klo 18.00
9
287
Vastaukset
- tulostus
20.1.2015 hallituksen pöytäkirja ei oo netissä.Mistä saa tulostettua?
- Tulostusta2
Osa hallituksen päättämistä asiosta on tietysti Valtuuston esityslistalla, koska Valtuusto tekee lopullisen päätöksen.
Kunnassa ei tunnuta osaavan hoitaa tuota Hallituksen ja Valtuuston päälekkäin menoa. Nytkään ei tiedetä mistä ja kaikesta ja mitä Hallitus todellisuudessa ma 20.1. päätti, kun Valtuusto onkin jo ma 26.1. ja Hallituksen pöytäkirja ilmestyy nettiin vasta Valtuuston jälkeen jos löytyy henkilö joka sen sinne osaa laittaa. Voi mennä seuraavaankin viikkoon jos huonosti käy ja se osaava henkilö onkin sairas tai lomilla.
Kesken Valtuuston voidaankin joutua pitämään Hallituksen kokous, kun vielä päätettävä jostain "tärkeästä" asiasta jotta saadaan se hoidettua päätökseen Valtuustossa.
Ettei tule "liian" monta Valtuuston kokousta vuodelle 2015.
Voisi tulla liian rankaksi puheenjohtajalle ja niille iänikuisille kaikkitietäville.
- Varppina99300
Varppina olen kuuntelemassa
- Tietäjä
Jo vain se kannattaa
- iltakahville
Tietäjä kirjoitti:
Jo vain se kannattaa
Onks siellä kahvitarjoilu?
- Tietäjä
Tietäjä kirjoitti:
Jo vain se kannattaa
"Varjo Tietäjä" en kirjoittaisi murteella, kun en sitä osaa.
Enkä kutsuisi ketään Muonion kunnan Valtuuston kokoukseen kahville. Vai onko siellä tapana kahvittaa lehterillä istuvatkin? - vallanpitäjä
Tietäjä kirjoitti:
"Varjo Tietäjä" en kirjoittaisi murteella, kun en sitä osaa.
Enkä kutsuisi ketään Muonion kunnan Valtuuston kokoukseen kahville. Vai onko siellä tapana kahvittaa lehterillä istuvatkin?Mitä pelkäät edellinen kirjoittaja ?Vallanmenetystä? Häpeää? Sävysi kirjoittaa on jotain noista.Kuka suuttuu kahvikutsusta,mieti.
- kiinnostaa minuaki
mie raukka en kerinny paikalle,joten voisiko joku ystävällinen ihminen laittaa tänne tietoja illan istunnosta? kiitos!!
- Minuaki alko kiinnostaa
Jos kiinnostaa minuaki, niin soita Myllykankaalle tai Kangosjärvelle saat oikeat selitykset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743610
- 2012972
- 252860
- 492738
- 222644
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412445Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2482112Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241877- 441807
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1741786