Luotsin muistutus palstan säännöistä

tyhmelin

Muistuttaisin palstan säännöistä.

http://www.suomi24.fi/opastus/s24/saannot/#s24eisaa

Palstalla EI SAA esimerkiksi:

- Hyökätä toisia käyttäjiä vastaan tai uhkailla toisia käyttäjiä
- Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista käyttäjistä
- Esittää perättömiä väitteitä
- Keskustella yksittäisestä luotsista, hänen toimistaan tai hänen poistamistaan viesteistä

Jos käyttäjä on rikkonut keskustelujen sääntöjä toistuvasti, voidaan hänet bannata eli hänelle asetetaan kirjoitusesto, jolloin käyttäjältä suljetaan mahdollisuus julkaista sisältöä palvelussa. Bannaukset ovat aina määräaikaisia ja niiden pituus on tapauskohtainen. Bannauksella pyritään suojelemaan muita käyttäjiä häiriökäyttäytymiseltä sekä takaamaan rauha Suomi24-palveluissa.

Toivon, että ymmärrätte, että luotsi tekee työtään vapaaehtoisena ja täysin ilmaiseksi. Vaihtoehtona on, ettei palstalla ole luotsia. Silloin kaikki vihapuheet ja trollaus tulisi esille suodattamatta. Nyt olette saaneet nauttia aiempiin vuosiin nähden siistimmästä palstasta.

Viime aikoina erityisesti ns. lapinmielisiltä nuorilta on alkanut tulla sääntöjen vastaista vihapuhetta, jota minun on pitänyt yhä enemmän poistaa. Kehottaisinkin kaikkia miettimään, mitä törkyä tänne kirjoittaa.

Palstan luotsaus tulee muuttumaan muutaman päivän kuluttua Suomi24-uudistuksen myötä. Silloin todennäköisesti trollit pääsevät vapaammin juhlimaan, mutta aika näyttää miten palstamme käy.

33

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Armoitettu

      Hei luotsi = tyhmelin,
      Onko se lapinmielistä vihapuhetta jos puolustaa heitä? Näitä tekstejä täällä kun olen lukenut tulee tunne, että sallitaan lapin vihamielisyys, mutta puolustelu onkin sitten vastavoimien vihamielisyyttä? Tämä on ihan vilpitön kysymys ei tarkoitettu asiattomuudeksi. Es. keskuudessa oleva tilanne on ahdistava monille ja tämä on tuntunut yhdeltä mahdollisuudelta keskustella tilanteesta, kun muuten aiheesta keskustelu on tabu.

      Tosin alan ymmärtää, että asiaan on vain yksi ainoa oikea ratkaisu, luottaa rukoukseen ja odottaa hiljaisuudessa mitä tuleman pitää. Mutta tämä yksin pohtiminen vaatii vahvuutta, jota minulla ei taida olla.

      • teu,

        ""armoitettu ""

        Minä olen jonkun viestin kirjoittanut , vaikka en mielestäni vahaa,
        ketään en sinua en muita, Mutta sanot onko se lapinmielistä viha-
        påuhetta jos puolustaa heitä?

        Ei minusta ,,, mutta se ei tarkoita sitä että heistä puhutaan kuin jumalasta .
        katsohan he on tavallisia ihmisiä , ja jos he tekee esim. 1998 kaltaista se ei
        ole mitenkään oikein , jos niitä ei voi korjata .Saapi sitten olla ,kyllä siitä voi
        jokainen miettiä kuinka Het käyttäytyy. ja Sinun kaltaiset..

      • Aimo Tujaus

        Juuri näin lapinvanhimpia ja totisia kristillisyyden saarnaajia saa arvostella mielin määrin mutta kirkosta ei voi tai sitten saa sillä uhalla että on vihapuhetta ja jos puolustaa saarnaajia ja kristillisyyttä se on näköjään viha puheita.
        Sepä voikin olla että Jumala on tuomari pilkka pyhäähenkeä vastaan ei saa anteeksi ei täällä ei tulevaisuudessa.

      • 3+15
        Aimo Tujaus kirjoitti:

        Ihmisten arvosteleminen ei ole pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan kuitenkaan. Jos kristillisyydellä tarkoitetaan seurakuntaa, ei senkään arvosteleminen ole pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan.

      • Aimo Tujaus
        3+15 kirjoitti:

        Ihmisten arvosteleminen ei ole pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan kuitenkaan. Jos kristillisyydellä tarkoitetaan seurakuntaa, ei senkään arvosteleminen ole pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan.

        Se sana joka Pyhänhengen kautta saarnataan palvelijansa kautta se on Jumalan tahto se on kuinka kauan hän katsoo tätä maailmaa

      • muutappa herraa jo

        Lapin miehet eivät osallistu tietääkseni keskusteluihin täällä.

        Onko jollakin tarvis jotenkin korostaa tällä palstalla heidän arvovaltaansa erehtymättöminä ja muiden ihmisten yläpuolella?

        Mielestäni ei.

        Emme me ole heissä armoitettuja, armoitetut todistavat aina Kristuksesta jolta he ovat armon ja syniensä anteeksiantamuksen saaneet. Kalliilla hinnalla ostetun.

      • jne jatkuu.
        muutappa herraa jo kirjoitti:

        Lapin miehet eivät osallistu tietääkseni keskusteluihin täällä.

        Onko jollakin tarvis jotenkin korostaa tällä palstalla heidän arvovaltaansa erehtymättöminä ja muiden ihmisten yläpuolella?

        Mielestäni ei.

        Emme me ole heissä armoitettuja, armoitetut todistavat aina Kristuksesta jolta he ovat armon ja syniensä anteeksiantamuksen saaneet. Kalliilla hinnalla ostetun.

        Siinä vaiheessa kun heitä törkeästi pilkataan ja arvostellaan. Ei ne ole väittänytkään olevan mitään jumalia ja eikä kukaan kuvittelekaan et jumalia ois mutta kyllähän minä ainakin arvostan heitä kyllä raamatussa on kehotettu että muistakaa teidän opettajia, jotka

      • MItä horiset?
        Aimo Tujaus kirjoitti:

        Juuri näin lapinvanhimpia ja totisia kristillisyyden saarnaajia saa arvostella mielin määrin mutta kirkosta ei voi tai sitten saa sillä uhalla että on vihapuhetta ja jos puolustaa saarnaajia ja kristillisyyttä se on näköjään viha puheita.
        Sepä voikin olla että Jumala on tuomari pilkka pyhäähenkeä vastaan ei saa anteeksi ei täällä ei tulevaisuudessa.

        Kirkkoa saa arvostella, kunhan yksilöi mitä ja ketä kirkossa arvostelee.

      • Armoitettu
        teu, kirjoitti:

        ""armoitettu ""

        Minä olen jonkun viestin kirjoittanut , vaikka en mielestäni vahaa,
        ketään en sinua en muita, Mutta sanot onko se lapinmielistä viha-
        påuhetta jos puolustaa heitä?

        Ei minusta ,,, mutta se ei tarkoita sitä että heistä puhutaan kuin jumalasta .
        katsohan he on tavallisia ihmisiä , ja jos he tekee esim. 1998 kaltaista se ei
        ole mitenkään oikein , jos niitä ei voi korjata .Saapi sitten olla ,kyllä siitä voi
        jokainen miettiä kuinka Het käyttäytyy. ja Sinun kaltaiset..

        teu,
        Kyllä muistamme vuoden 1998 tapahtumat. Mutta eikö löydy seruakunnasta anteeksiantamusta näitä heikkoja LV:kin kohtaan. Syntisiä hekin ovat ja olen kuulu monesti heidänkin suustaan armon anelun seurakunnalta, että heidän vikojaa anteeksi annettaisiin.
        Kristuksen veren voimaan hekin turvaa kaikessa luonteen heikkoudessaan.

        Ainoa anteeks antamus ainoa synnin sovitus on Vapahtajan yhteys.

      • spää

        voimme olla rauhassa Jumalaan luottaen, korven vaellus ei voikaan olla lihalle mieluista. Olkoon raamattu kallein kirja kristityille, myöskin ne kohdat, jotka tulee meitä vastaan, sillon emme ole tuomitsemassa vaan keskustelemassa rakentavasti. Ymmärsin niin, että me emme näekään niitä törkeimpiä viestejä, mikä on hyvä.

      • teu,
        Armoitettu kirjoitti:

        teu,
        Kyllä muistamme vuoden 1998 tapahtumat. Mutta eikö löydy seruakunnasta anteeksiantamusta näitä heikkoja LV:kin kohtaan. Syntisiä hekin ovat ja olen kuulu monesti heidänkin suustaan armon anelun seurakunnalta, että heidän vikojaa anteeksi annettaisiin.
        Kristuksen veren voimaan hekin turvaa kaikessa luonteen heikkoudessaan.

        Ainoa anteeks antamus ainoa synnin sovitus on Vapahtajan yhteys.

        "" armoitettu ""

        Ensikerran kuulin n.2010 että he pyysivät jotakin anteeksi ,annoinkin
        Mutta 12 vuotte oli jo kulunut vuodesta 1998 .
        Aivan varmasti löytyy mutta ei niistä ole pyydettykään Minä olen tätä
        melkopalon miettinyt , mihinkään tulokseen en ole päässyt .

        He vain pakoilee ,ja voi olla hyväniin , mutta turha on sitten sano että olisiko täällä
        anteeksi antajia he on oppineet vata vajaa 5 vuotta sitten pyytämään vaelluksen vikoja , anammeko me silloin kaikki . minusta se on enemmän kuin pyytää. .

        Minä olen sanonut, että haen RB. ja EH:OS; asioiden lohdutusta , se ei ole
        minun omaa vaan heidän joiden ei enää ole puolustaja jokossamme ,paitsi RB,
        joka on hyvä ystäväni. ja tiedän os.
        Nyt kuitenkin minua hirvittää kuinka asiat Suomessa menee , hyvä on meillä on
        Arkkipiispa joka on sellanen ja helsingin piispa joka on sellainen ..Mutta meillä
        on 2700 Pappia kirkossa niinden mieltä ei tollaset lannista uskotko , herjauksen
        olet tehnyt , ja minäkin ,meillä olisi vähän syytä laittaa kylmiä rintoja vastakkain
        niin kuin J.Raattama sanoi. vielä eläissään.

      • TEUTA
        jne jatkuu. kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun heitä törkeästi pilkataan ja arvostellaan. Ei ne ole väittänytkään olevan mitään jumalia ja eikä kukaan kuvittelekaan et jumalia ois mutta kyllähän minä ainakin arvostan heitä kyllä raamatussa on kehotettu että muistakaa teidän opettajia, jotka

        Niin ei Lapin herrat osallistu juuri keskusteluun , ja ne kun ilmoittaa on vain olevinaan
        niitä , siksi annan yhden ohjeen älkää tehkö toisten nimissä mitään äkkinäistä

        TOISEKSI KUN TEETTE JOTAIN TEHKÄÄ OMISSA NIMISSÄ MUUTEN MUTTEI
        NIINKÄÄN KUIN ESIMERKIKSI JOKU KIRJOITTI ETTI OMAEHTOOLLINEN SILLÄ
        SITÄ SE EI VOIOLLA " HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN " ON NIMENSÄ MUKAINEN
        HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN , HÄNEN ASETTAMANSA . .-30, kIIRASTORSTAINA

        KRISTUSTA ,SAA ARVOSTAA , JA LV:T ARVOTELLA KOSKA SIINÄ ON ERO
        KUIN YÖLLA JA PÄIVÄLLÄ ..JA SIITÄ TÄMÄ EROTUS TULEE ,YMMÄRRÄTTEKÖ.

    • Ärsyttävä yksipuolis

      Sinulle *Tyhmeliini! Oletko poistanut yhtään esim. Teun kirjoitusta, jolla hän hyökkää ja halventaa kristillisyyden vanhimpia ja Lapin kristillisyyttä; Lapin ukot, Lappiveikot yms. Eikö se ole heidän halpamaista loukkaamistaan ja ainakin se loukkaa niitä, jotka sydämestään rakastavat näitäkin kristittyjä ja heidän opettajiaan. Eikö palstan poliisin pitäisi edes yrittää olla tuomioissaan jollain lailla tasapuolinen?

      • teu,

        Kiitos kaunis , Kun avaat sydämmes , katso ettet sulje jotain pois
        minusta tuntuu että minun sananai on minun ja sinun sanasi on sinun
        mitä tulee nälvimiseen ,en ole omastamielestäni siihen sortunut ,,
        Mutta mitä tulee todella asiaan siitä olen puhunut , ja vastakin puhun.

        Voi olla sura puheissa vaikka se sinusta tuntuu toiselta , olen 8.5 vuoden
        aikana tehnyt n.85'000 viestiä eräs poistatti 50'000 viestiä se entinen sefu.
        en minä alkanut häntä sättiä kun sen yhden joulun tienoon , jolloin hän päätti
        lähteä ,,, vaikkei se hetikään onnistunut nimittäin hän poisti vielä toisena vuonna
        pääsiäis pyhinä mm.Aabrahamin ketjun joka on kirvellyt ehkä eniten , siis
        kuin hänen lähöstä oli kulunut jo 13-14 kk..

      • kakan kumminako?

        Lapinvanhionten suojelijaksiko yritetään luotsiamme värvätä? Tiedoksi vain, he eivät osallistu kirjoitteluun täällä, puolustakoot itseään, jos joku heistä väärin todistaa.

        teu on omilla lahjoillaan todistanut täällä sen, miten hän on kokenut lapinvanhimpien työn. Moni meistä jakaa tämän saman käsityksen heidän toimistaan ja opetuksistaan.

      • häpeä jos osaat
        kakan kumminako? kirjoitti:

        He heh, kyse ei ollut siitä vaan kumpa olisivatkin edes tasavertaisesti arvostelu listalla. Kun tuntuu että heillä ei ole mitään suojaa.

      • teu,
        teu, kirjoitti:

        Kiitos kaunis , Kun avaat sydämmes , katso ettet sulje jotain pois
        minusta tuntuu että minun sananai on minun ja sinun sanasi on sinun
        mitä tulee nälvimiseen ,en ole omastamielestäni siihen sortunut ,,
        Mutta mitä tulee todella asiaan siitä olen puhunut , ja vastakin puhun.

        Voi olla sura puheissa vaikka se sinusta tuntuu toiselta , olen 8.5 vuoden
        aikana tehnyt n.85'000 viestiä eräs poistatti 50'000 viestiä se entinen sefu.
        en minä alkanut häntä sättiä kun sen yhden joulun tienoon , jolloin hän päätti
        lähteä ,,, vaikkei se hetikään onnistunut nimittäin hän poisti vielä toisena vuonna
        pääsiäis pyhinä mm.Aabrahamin ketjun joka on kirvellyt ehkä eniten , siis
        kuin hänen lähöstä oli kulunut jo 13-14 kk..

        Tämä Aabrahamin ketju oli 220. pitkä ja ainoa joka oli
        silloin voimassaolevaa Tämän ketjun tekohenkityksen jälkee 2006.
        nyt meni , yksi ketju edelle .on jo 230 viestiä , mutta mitä olisi
        Aabrahaminketjussa jos sitä ei olisi poistettu, siitä taitaa olla nyt 3-4. vuotta .

        Eipä silti olen toisissa ketjuissa kirjoittanut kyllä siitä ,ja siksi toiseksi
        minulla on paljon kirjoitettu sen ketjun asiaa alusta joten voin sen kyllä
        Uudestaankin laittaa , Kun vain toimeen tartutaan , on tullut vähän jo
        Hämäläinen kun olen 1979 kesäkuusta asunut hämeessä .Eripuolilla

        Ja on siinä pieni vierailu Varkaudessa ja Kuortissa .mutta muuten olen
        ollut Hämeessä yli 31vuotta , eikai se tartu , olkaa varovaisia ,.

        Haluaisin Häirikköjen huomaavan , että minulla oli toiseksi eniten tunteja
        rukoushuoneen talkoissa Lahdessa ja 5-6 muussakin ruksatalkoissa olen ollut
        Mutta niistä eisaisi pitää lukua siitä on sanottu näin . mutta toivon että te
        Hymistelijä ottaisitte tosiseikkoja myös huomioon. En halua mitään

        Mutta en halua tyhjää jaskan pauhantaa, siis ellette ala ihmisiks olkaa eläimiks
        tuntuu että tyhjän arvuuttajat muuhun pystykkään ,onko näin ..

      • Kaukalon Pekka

        Hienoa teu varmasti on väki talkoissa iloisia mutta
        sillä ei ansioita tule toiset luetteli töitään mitä Jeesus sanoi heille?
        Toiset taas sanoivat milloin me olemme niitä tehneet? Yhden paikkakunnalla vaimo ihminen on kirjankin saattanut tehdä jossa on minä sitä minä annoin minä tein minä autoin inkerin.. jne lehdistöön on oikein useinkin päässyt suokoon se hänelle mutta omavanhurskautta se vaan on jos sillä ansioista ruvetaan hakemaan.

      • Armoitettu
        kakan kumminako? kirjoitti:

        Lapinvanhionten suojelijaksiko yritetään luotsiamme värvätä? Tiedoksi vain, he eivät osallistu kirjoitteluun täällä, puolustakoot itseään, jos joku heistä väärin todistaa.

        teu on omilla lahjoillaan todistanut täällä sen, miten hän on kokenut lapinvanhimpien työn. Moni meistä jakaa tämän saman käsityksen heidän toimistaan ja opetuksistaan.

        Tämä ketju saikin yllättävän vuoropuhelun aikaan. Minä vaan yritin ottaa selvää mitä tyhmelin tarkoittaa vihapuheilla. Kyllä minä Kristukseen turvaan, mutta LV:t ja teu ja kaikki ihmiset ovat minunkin lähimmäisiäni. En ole ennen osallistunut näihin netti keskusteluihin lainkaan, mutta nyt muutaman päivän olen sitä tehnyt, kun ei ole oikein ketään, jonka kanssa saattaisi tärkestä asioista keskustella.

        Voi olla, että tämä buumi menee minulta pian ohi, enkä enää vaivaa täällä ketään kirjoituksillani.
        Spää mukavasti jossain kirjoitti, ettei täältä löydy hengenruokaa, vaan tulee mennä seuroihin tapaamaan kristittyjä ystäviä.
        Taidan niin tehdäkin ja yritän jättäytyä näistä keskuteluista pois, jos maltan, sen aika näyttää.

      • teu,
        Kaukalon Pekka kirjoitti:

        Hienoa teu varmasti on väki talkoissa iloisia mutta
        sillä ei ansioita tule toiset luetteli töitään mitä Jeesus sanoi heille?
        Toiset taas sanoivat milloin me olemme niitä tehneet? Yhden paikkakunnalla vaimo ihminen on kirjankin saattanut tehdä jossa on minä sitä minä annoin minä tein minä autoin inkerin.. jne lehdistöön on oikein useinkin päässyt suokoon se hänelle mutta omavanhurskautta se vaan on jos sillä ansioista ruvetaan hakemaan.

        Niimpä on Pekka , hyvä kun sinuja on olemassa .
        Oma vanhurskauttani pyydän anteeksi.

      • kaukalon Pekka
        teu, kirjoitti:

        Niimpä on Pekka , hyvä kun sinuja on olemassa .
        Oma vanhurskauttani pyydän anteeksi.

        Aina on katuvaiselle synnit anteeksi saarnattu usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliis sovintoveressä ole hyvässä turvassa.
        Tälläisiä raukkoja me ollaan mutta Jeesuksen verellä lunastettuja

      • Lähimmäinen
        teu, kirjoitti:

        Tämä Aabrahamin ketju oli 220. pitkä ja ainoa joka oli
        silloin voimassaolevaa Tämän ketjun tekohenkityksen jälkee 2006.
        nyt meni , yksi ketju edelle .on jo 230 viestiä , mutta mitä olisi
        Aabrahaminketjussa jos sitä ei olisi poistettu, siitä taitaa olla nyt 3-4. vuotta .

        Eipä silti olen toisissa ketjuissa kirjoittanut kyllä siitä ,ja siksi toiseksi
        minulla on paljon kirjoitettu sen ketjun asiaa alusta joten voin sen kyllä
        Uudestaankin laittaa , Kun vain toimeen tartutaan , on tullut vähän jo
        Hämäläinen kun olen 1979 kesäkuusta asunut hämeessä .Eripuolilla

        Ja on siinä pieni vierailu Varkaudessa ja Kuortissa .mutta muuten olen
        ollut Hämeessä yli 31vuotta , eikai se tartu , olkaa varovaisia ,.

        Haluaisin Häirikköjen huomaavan , että minulla oli toiseksi eniten tunteja
        rukoushuoneen talkoissa Lahdessa ja 5-6 muussakin ruksatalkoissa olen ollut
        Mutta niistä eisaisi pitää lukua siitä on sanottu näin . mutta toivon että te
        Hymistelijä ottaisitte tosiseikkoja myös huomioon. En halua mitään

        Mutta en halua tyhjää jaskan pauhantaa, siis ellette ala ihmisiks olkaa eläimiks
        tuntuu että tyhjän arvuuttajat muuhun pystykkään ,onko näin ..

        Jos Teu ymmärtää katua pahoja kirjoituksia vanhimmista hän saa matkustaa Jellivaaraan sopimaan vihakirjoituksiaan, joita hän on kirjoittanut noin 50 000 kpl. Pidä nyt kirjaa niistä jotta kaikki tulee yhdellä kertaa poispyyhittyä syntiluettelosta ja saat kenties tunnonrauhan kunhan ne ensin alkaa polttamaan omaatuntoasi. Uskon asiaan pitää suhtautua vakavasti sillä tässä on kysymys oman sielun autuudesta ja koko seurakunnan hyvinvoinnista. Eikä sitä saa sontakirjoituksilla vahingoittaa eikä lähimmäisenkään mieltä pahoittaa.

      • teuta
        Lähimmäinen kirjoitti:

        Törppö ,ymmärsit tuonkin paljon väärin , se 50'000 viestiä oli poiustettuja näin sinä
        näytät kaikille kuinka erimielisyydet VALMISTETAAN .

        Sitten toinen juttu , ei varmasti jälkeen jäänestäkään ollut 25 % ennempää , ja sitten
        taas se pahin sana , se mitä minä olen sanonut sinnepäin , on kyllä kaikkiena aikana
        heidän syynsä kohdistunut suomeen ja suomalaisiin , ei käänteen tekeviä sutkija .

      • Lähimmäinen
        teuta kirjoitti:

        Sitten toinen juttu , ei varmasti jälkeen jäänestäkään ollut 25 % se mitä minä olen sanonut sinnepäin enempää.

        Huh huh on siinäkin paljon 25% vihapuhetta, on aivan sama on vähän tai paljon, tämä kaikki on pahasta. Näistä olisi hyvä keventää mieltä ja saada ilo ja rauha palautettua sinne pieneen ja pimeään sydän parkaan.

      • teuta
        Lähimmäinen kirjoitti:

        Jos Teu ymmärtää katua pahoja kirjoituksia vanhimmista hän saa matkustaa Jellivaaraan sopimaan vihakirjoituksiaan, joita hän on kirjoittanut noin 50 000 kpl. Pidä nyt kirjaa niistä jotta kaikki tulee yhdellä kertaa poispyyhittyä syntiluettelosta ja saat kenties tunnonrauhan kunhan ne ensin alkaa polttamaan omaatuntoasi. Uskon asiaan pitää suhtautua vakavasti sillä tässä on kysymys oman sielun autuudesta ja koko seurakunnan hyvinvoinnista. Eikä sitä saa sontakirjoituksilla vahingoittaa eikä lähimmäisenkään mieltä pahoittaa.

        Kyllä niistä pahoista kirjoituksista on jo puhuttu ja anteeksi anottu !
        Mutta 1998 asiat on edelleen jollakin korjaamjatta .
        Mitähän "Lähimmäinen " kommentoi tähän , nimittäin ei sulla varmastikkaan ole
        yhtään opuhtaammat asiat pussissa , otahan onkeen aivan kerralla ..

        Jos tämä1998 asia on EH:n asia itket toisten synneissä kuten Eesaukin, eikä parannuksen sijaa löyränyt. Kukin kantaa omat viat, eikä veljen vikoja. Vain Jeesus pystyi siihen hän kantoi koko maailman synnit.

      • Lähimmäinen kirjoitti:

        Teuta varmaan tarkoittaa, että ongelmat on lakaistu maton alle. EH oli luonteeltaan aikamoinen persoona, mutta pöntön takana hän oli mies paikallaan.

        Suurin ongelma on tällä hetkellä, että kirkas evankelis-luterilaisuus on esikoisuudessa hautautumassa tunkkaisen, farisealaisen iisaksonilaisuus-immologia-lapinerehtymättömyys-seurakuntajumalakultin alle. Per.keleen opilla on monta nimeä.

        Siksi mainitaan usein nimet EH, AH, OS ja RB, kun tarkoitetaan heidän pyrkimystään esikoisten opilliseen reformaatioon luterilaiselle linjalle.

      • Ääninousihelposti
        tyhmelin kirjoitti:

        Persoona, paras vain ystäville.

        EH opetti pöntöstä niin, että minäkin muistan, että 70*7 meidän tulee antaa anteeksi lähimmäisillemme, mikä luku tarkoittaa loputonta määrää. Ja meidän tulis antaa anteeksi, vaikka toinen ei olisi ehtinyt edes niitä anteeksipyytää. Anteeksi antaminen on selvästikin paljon vaikeampaa kuin pyytäminen.

        Sitten ollaan katkeria teun tavoin elämän ehtoollekin LV:pien vääryysille.

        kYÖLLÄ JA MINÄ AIKANA noin 1 vrk. eli hereillä olo aikana siinä 16-17 tuntia jos lasket
        nyt 490 /16h. tekee noin joka toinen minutti , että käytännössä jatkuvasti kun muutaman
        kerran jälkeen pitäisi jo keritä syntiäkin tekemään ,,tälläinen esimerkki on mainio , koska
        kukaan ei voi tehdä syntiä ja parannusta valtoimenaan .

    • pinttymätpinnassa

      Teu taitaisi pysyä hereillä vain omista synneistä ois hyvä.
      Malka voi löytyä myös sieltä en paremmin sano käyttäen sinun sanontaa.

      • teuta

        Niin voidaan asioita tutkia , olen montrakertaa sanonut että LV:n on ehkä vain myös
        ihmisiä ja siksi erehtyviä vaikkei niin mielellään sitä myönnään . siksi olen niitä juttuja
        lutellut koska hekin on ihmisiä , tarkoitan nttä he eile sen kummenpia , kuin mekään .
        ja kun on tapahtumia ,jotka edellyttää toisenlaisia puheita , minä puhun kyllä mutta
        ei siellä ole sen kummemmat vastustajat ,,

        Jos he noudattaa JUMALAN käskyjä ,jää siihen vain nöyryys heillekin , ei mitään
        huutoja Kuoroista ei mitään huutoja kajaniin kertokaa näistä miokä on heidän oma
        ajatus suoriutua Raamatun asiasta .,

        aivan väärin oli antaa kuoroissa ohjeeksi Aam. 5: 23, aivan väärin , vaikka laajensin
        sen 5:21-25. ja otin viitteet huomioon , se oli aivan väärin, ne panettelijat jotka
        on olleet minua vastaan mietin mitä te sitten teette , kun teille selviää että hekin
        on vain ihmisiä . Ja puhuvat ihmismäärityksiä ja syntejä jotka ei olekkaan syntiä

        Ettekai te vain aloita kannattamaan Jerobemin I hölmöilyjä , niistä tulee monia
        vaikutteita lukekaa pois . Näitä asioita olen tutkinut vuosia ei ne ole mitään
        päähänpistoja ne vain ei ole Jumalan esittämiä asioita. kaikesta voidaan
        huomata että ei kaikki ole niin kuin te sanotte. valitan . .Paremminkin
        voisi sanoa , mutta luulen etten nyt jaksa , tutkikaa kaikki -

      • teuta

        Kun kone iskee näyttöön ,AIHETTA ON KÄSITELTY ENNEN, ,,VÄITÄN ETTÄ
        KONE OIKOO VAIN EIKÄ OTA ASIAA VASTAN ,.
        SATTUNUT TÄLLÄ VKO :LLA USEITA KERTOJA ,JOS MINÄ KIRJOITA N SAMAA
        KUINKA PALJON TOISET , KYSYN NYT KOSKA ASIA EI MENE KUNTOON
        ILMAN ETTEIKÖ JOKU TEE JOTKIN , ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe