Yhteisövainoaminen

haluatkosinä

yväskylässä asuu myös yhteisövainoajapariskunta.

Yhteisövainoajien päätavoitteina on ajaa kohde itsemurhaan, väkivaltaan tai muihin rikollisiin tekoihin (jotka johtavat hänen vangitsemiseen) tai hulluuteen (jonka perusteella hänet suljetaan mielisairaalaan).

- Kohde halutaan diskreditoida saamalla hänet vaikuttamaan mielisairaalta, jotta kukaan muu ei uskoisi hänen väitteitään, tekisi asiasta rikostutkintaa tai auttaisi häntä.

- Yhteisövainoajat haluavat vahingoittaa vakavasti kohdetta ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen. Tarkoitus ei ole vain vainota kohdetta, jotta hän voisi huonosti, vaan vainoajien tavoite lopettaa hänen elämänsä, tappaa hänet hitaasti.

- Yhteisövainoaminen on pohjimmiltaan kiusaamisen kehittynyt muoto.

- Yhteisövainoajat eristävät kohteen repimällä hänen turvaverkkonsa hajalle kääntämällä hänen ystäviään, perheenjäseniään ja tuttujaan häntä vastaan. Vainoajia myös laitetaan asumaan kohteen lähelle. Näin kohde on eristetty ja täysin vainoajien ympäröimä.

- Yhteisövainoajien menetelmät ovat tarkoituksellisesti outoja, jotta kohde vaikuttaisi mielisairaalta, jos hän yrittää tehdä vainoamisesta rikosilmoituksen tai puhua siitä muille.

http://indietarget.blogspot.fi/2014/09/mita-on-gang-stalking-eli.html

94

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähty

      jaahas,minkälaisesta tapauksesta olisi kyse? kuulostaa oudolta,mutta tiedossa eräs pariskunta aikanaan ketkä muuttavat paikkakuntaa tiheästi ja saivat alaisikseen yksnäisiä,omasta edustaan huolimattomia henkilöitä,,huh huh

    • eionnistuvedätys

      Pitää olla tyhmä jos tommosiin sekaantuu onneks on tuo omavaisto hyvä haistan heti jos ihmisessä jotain hämärää

    • haluatkosinä

      Jotain ajojahtia tuo pariskunta järjestää, siihen kuuluu tahallinen metelin värvääminen ja aika monta muuta kohtaa tuosta alta, koko asuinympäristön saastuttaminen juoruilullla ym. Helposti keskiluokkainen omakotialue tällaiseen saadaan mukaan, jos alun alkaen sattuu olemaan ihmisiä, jotka pitävät kovasti juoruilusta. omia virheitä ei muisteta, mutta toisen levitellään, lisäksi jatkuva vääristely, valehtelu, mustamaalaaminen, kytiskely, toisen tekemisten levittely ja toisen asioiden jatkuva vatvominen ...keksittyjä, valehdeltuja vääristeltyjä, lavastuksia, eli häiriköidään niin paljon kuin pystytään ja kun uhri reagoi, siitä tulee syy...


      Eristäminen ja vihjailurikollisuus

      - mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
      - maineen tuhoaminen
      - fantasia-hahmon luominen uhrista
      - keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
      - mielipideohjaus uhria vastaan
      - tekosyillä vainoaminen
      - vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
      - häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus

      Uhrin stalkkaaminen

      - uhrin elämän tarkkailu
      - seurailu
      - tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
      - kotirauhan rikkominen
      - häirintä
      - "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
      - vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
      - vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen

      Provokaatiot

      - tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
      - katuteatterit
      - skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
      - puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
      - yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
      - yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
      -perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta

      Kovemman asteen vaino

      - esiintyminen uhrina
      - valeprofiilit
      - lavastukset
      - viranomaisena esiintyminen / virka-aseman väärinkäyttö uhrin häpäisemiseksi tai tietojen hankkimiseksi
      - terveystietojen hankkiminen, levittely ja vääristely
      - mustamaalaaminen rikolliseksi
      - perättömien tietojen tallentaminen viranomaisjärjestelmiin
      - rikosten ja vainon uhriksi joutuneen tarkkailu ja uskottavuuden tuhoaminen

      Fyysinen tuhoaminen

      - huumeet
      - kemiallinen vaikuttaminen
      - elektroninen häirintä
      - mikroaallotus
      - väkivallan käyttö

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12609461

    • Sitä_saa_mitä_tilaa

      Tämä on aivan normaalia JVA:n omistamissa asunnoissa.

    • haluatkosinä

      Tällaisen on joku kirjoittanut 2009.
      Ylllättäen tuo minun tuntemani akka, jolla silmät pyörivät päässä ja joka ei erota mikä on oma asia ja mikä toisen asia ja omaisuus, on myös lähikaupan kassa.

      Jos on kyseessä keski-suomi ja vaikka jyväskylä ja jkl mlk niin en ihmettele yhtään. On niin paljon psyykkisesti sairaita ihmisiä, jotka voivat kateudessaan tai suuttuessaan keksiä ihan mitä vaan toisen ihmisen elämän hankaloittamiseksi.

      Itse olen joutunut huomaamaan kaupoissa asioidessani, että vartija kiinnittää tavallista enemmän huomiota juuri minuun ja kassat joissain kaupoissa supattelevat ja katsovat siis lähikaupoissa, joissa asioin. Ajattelin, että minusta on nämä psyykkisesti sairaat ihmiset jotain perätöntä levitelleet, joihin tutustuin niin työni puolesta kuin lasteni koulukavereiden kautta. Tiedän tälläisen ilmiön olevan mahdollista, mutta kun jaksaa uskoa, että paha saa palkkansa ja kun itse tietää ettei ole rikollinen ei kiusaaja eikä mikään pahis niin piut paut näille sairaille ihmisille, vaikkakin tiedän, että tälläinen ahdistaa ja itkettää.Eikä tuollaista hevin unohda.

      Itse muutin pois paikkakunnalta.Etsin vieläkin sopivaa paikkakuntaa, missä olisi se minun koti, jossa olis hyvä asua.


      Alkuperäiselle, 11.04.2009

    • persoonavammanen

      Tällasia pn aika paljon yksinäisissä keski-ikäisissä naisissa joilla on päihde tai pilleriongelmia,eritoten viha ja mustamaalaus koskaa toisia naisia,tuikotetaan pitkään tahallaan ja kovalla äänellä herjataan kanssakulkijan kanssa kaiken kansan korville vihaamastaan,kadehtimastaan toisesta naisesta.Nasivihaajat ovat tällasia,akat toisilleen joilla viiraa päässä,huhhuh,eräässä lähiössä elää tallanen onneton tapaus,eikä koskaan itekseen kulje,vähissä hänen ystävänsäkin,koska sama tyyppi aina henkivartijana mukanaan,yksin on hiljaa kuin arka hiiri mutta seurassa tuijottaa ,oikein pysähtyy osoittelemaan toisia naisia eritoten hullu kun on.

    • sosiaalitantta

      Aivan totta,tällänen tapaus asuu tossa lähellä ja toimii aivan tismalleen kuten eräs täälä kirjoitti,haukkuu tahallaan kohteen kuullen kun on joku mukana,mutta itekseen menee pää alaspäin ja maata tuijottaa,ja vanhemman oloinen,nuorakasta esittävä nainen...kohdistaa vain vihansa naisia kohtaan ja nolaa-mistä tällasia sikiää juuri tällä alueellamme?Tosin tällaisia henkisesti häirrintyneitä sikiää myös miehissä,tosin vähemman,syynä lienee onneton lapsuus ja kun yhteiskunta ei ole ajoissa huostaanottanut sairaalta kodilta ihmisparkaa.

    • tavikset

      Mitkä ovat kohteen eli uhrin selviytymiskeinot häiriintynyttä ihmistä kohtaan? Ei mitkään jos kohteella ei ole todistajaa mukanaan kun tilanne osuu,ovat sen verran kieroja ja ovelia että kun kohde on yksin,niin saavat intoa ja pontta ivata kun on tukikaveri mukana,mutta jos kohteella on kaveri,sairas jää tuijottamaan kohdetta eikä saa sanaa isosta suustaan,vaan mulkoilee kuten häiriintyneillä on tapana,napakka tuijotus ,oikein näyttää silmät tapillaan tuijottavan,mutta jos kohde on yksin,hän uskaltaa kanssatoverinsa läsnäollessa kimittää jotain terävää m ilelstään ja nauraa paskamaisesti,tällaisa on jyväskälässä useita ,koska pakkohoito ei koska persoonahäirikköjä!

    • alkupe
    • ikävämpijuttu

      Yhteisövainoaja on töissä tietoliikenne/puhelinfirmassa. Onko puhelinfirmoilla mitään eettisiä perusteita palkattavien suhteen, ilmeisesti kuka vain rikollinen voidaan palkata. Miten on ihmisten tietoturvan laita? Joka järjestää asuinalueelle ajojahdin, niin varmasti ei mieti kahta kertaa myöskään toisten netin seurailua.

      • makkarata

        Eräässä pikkukunnassa pohjoisessa Keski-Suomessa oli aikanaan operaattorisopimuksia tekemässä ja muutenkin nettioperaattorin asioita hoitamassa eräs nainen, jolla oli tapana urkkia asiakkaiden tietoja.
        Onkohan sama tapaus?


      • samakuin
        makkarata kirjoitti:

        Eräässä pikkukunnassa pohjoisessa Keski-Suomessa oli aikanaan operaattorisopimuksia tekemässä ja muutenkin nettioperaattorin asioita hoitamassa eräs nainen, jolla oli tapana urkkia asiakkaiden tietoja.
        Onkohan sama tapaus?

        Mies asuu Jyväskylässä ja on tietääkseni töissä nettioperaattorina.


    • kassaneito

      Näitähän persoonahäiriöisiä narsiteja valitettavasti on eri aloilla mm kassoilla,ym,mutta pahimmat ovat työttömiä keski-ikäisiä naisia,heillä viiraa pahasti eikä vaihdevyúodet helpota asiaa,tekee vielä pahempia,yleensä kovia sekakäyttäjiäkin.Heidän kaveripiirinsä on yleensä nuoremmanpuoleisia yksinäisiä poikamiehiä keillä myös ongelmia pillereiden ja viinan suhteen,mutta nainen jengin pomona kertoo aika paljon,miespolot käskyläisen armoilla.

    • kadehdittu

      Miten sellaiset pahat akat saa ruotuun? Jos päässä heittää ja ei viranomaisetkaan saa talttumaan niin mikä sitten saa kiusaajat kuriin? Täytyyhän jokaiselle hevoselle kengittäjä joskus löytyä,kiusaajallekin! Mikä siihen tepsii,kokemuksia? Jos sairaan hovin jäsenet päättävät hylätä pomon,se auttaisi,mutte hehän ovat liian heikkoja sanomaan vastaan hulluille,koska uskovat tätä,siis mikä siihen auttaa?

    • haluatkosinä

      Kumpikohan se lie ohjeistaa gs psykopaattirottaperheessä, gang stalking psykopaattirottanaaras vai gang stalking psykopaattirottauros? Molemmat ovat empatiakyvyttömiä psykopaatteja.
      Luulen, että gs psykopaattirottauros.
      Ovat varmaan käyneet samassa koulussa kuin tuon linkin blogisti. Yleensä kun jättää sairaat henkilöt ja kiusanhenget huomiotta, he lopettavat. Näihin ei tehonnut.

      http://toivoaparemmasta.vuodatus.net/

    • haluatkosinä

      Tällaisia elukoita palkataan tietoliikenneyrityksiin.

    • korjaan

      Kyllä gang stalking psykopaatti rottauros ja gang stalking psykopaattirottanaaras varmaan yhdessä suunnittelevat kuten toteuttavat myös valvonnan.

    • haluatkosinä

      Mutta lopputulema suunnittelussa tietenkin, että he ovat uhreja. Niinhän myös Vilja Eerikan isä, jolla oli kova huoli lapsestaan, ja joutui juoksennella edestakaisin lapsen takia, jolla oli näitä käytöshäiriöitä. Sirpa ja Touko- parka.
      Myös gs rottapari on muutaman vuoden juoksennellut, nyt on rauhallisempi vaihe.

    • haluatkosinä

      Kokemuksesta tiedän, että on vain vaihe.

    • haluatkosinä

      Näiden vanhemmat ovat näihin tyytyväisiä. On normaalia nauraa autotiellä monta vuotta kippurassa kun joku pyytää poistumaan tonttinsa rajalta, ja olla vuosikausia pitää asuinalueella niin paljon meteliä kuin ikinä pystyy, aina kun olesuhde on suotuisa. Kunkkuja!

    • lainausta

      Lainaus:

      Yksi asia, mitä ei koskaan voi liikaa painottaa, on, että psykopatia on ainoa mielisairaus, joka voidaan todentaa tieteellisellä kokeella, nimittäin aivojen magneettikuvauksella. Se näkyy poikkeavuuksina aivojen tunnealueilla, ts. psykopaatilta puuttuu aivan konkreettisesti kyky empatiaan. Ja kun empatia on se, mikä tekee ihmisestä inhimillisen, niin psykopaatteja ei voi siinä mielessä sanoa edes ihmisiksi. Niiltä puuttuu kokonaan aito minä, ja niillä on vaan erilaisia rakennettuja ja tekaistuja persoonia milloin mihinkin tarkoitukseen.

      Johtava asiantuntija Robert Hare on kuvannut psykopaatteja "lajinsisäiksi saalistajiksi", koska sitä ne ovat. Psykopaatit etsivät aina vain kohteita, ns. narsistisia lähteitä, joihin kohdistaa sadismia ja joista imeä pois elämänenergia. Tätä sanotaan myös "psyykkiseksi vampirismiksi", ja nämä nykyään niin suositut vampyyritarinat ovat, mitä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, nimenomaan allegoria psykopatialle. Vampyyri imee uhristaan elämänenergian fyysisesti, psykopaatti tekee sen pääasiassa psyykkisesti manipuloimalla ja "kaasuvalottamalla".

      http://psychcentral.com/news/2012/05/11/scans-show-psychopaths-have-brain-abnormalities/38540.html
      http://en.wikipedia.org/wiki/Persona_(psychology)
      http://en.wikipedia.org/wiki/Gaslighting

    • fifi

      Miten psykopaattisia sairaita naisia etenkin hoidetaan? Jos he jättää huomioimatta,he alkavat kaakattaa kovaa ja häpeilemättä nolaamalla kateuden kohdetta,tämä ilmiö on Jjyväskylässä aika yleinen ja sellaiset blondi naiset ,yli nelikymppiset pahimpia,häiriintyneet ilmeet ym eleet.

    • vetyperoksidia

      Joo,rottanaaraat ovat pahempia tapauksia kuin rottaurokset,narttujen kateus on pahinta laatua varsinkin juuri sellaisilla luonnehäiriöisillä,ihan kuin teinejä ja tyttösiä yläasteelta keillä on henkinen kehitys jäänyt vaiheeseen eli kesken,tuo käytöshän sen paljastaa.Miksi ihmiinen vainoaa? Kateus ja paha olotilahan he aiheuttavat ja henkiset ongelmat.Heitä on aika vähän mutta yksikin on liikaa kateuden kohteelle.Miehet aivät jää kiusaamaan kohdetta vaan kertarytinällä jättävät yleensä rauhaan,mutta persoonahäiriöiset naiset ovat lisäksi agessiivisia ja väkibvaltaisia,irvistävät ja näyttävät karseilta.Tutkimusten nojalta superblondit ovat huomita kaipaavia päänheiluttajia ja naurettavia,koko ajan harovat tekovalkoista tukkaansa levottomina,että huomaako mua edes joku mies säälistäkään....

    • näin

      Psykopatian hoito on vaikeata, aikaa vievää ja
      kallista, ja psykopaatin tutustuttamista tunneelämäänsä
      voi verrata vaikeudeltaan Graalin
      maljan etsintään (Hare 1999). Jokseenkin kaikkia
      psykiatrisen hoidon menetelmiä on kokeiltu
      tuloksetta. Pikemminkin näyttää siltä, että
      ainakaan aikuisiän psykopatiaa
      ei pitäisi ryhtyä hoitamaan.
      Terapeuttista yhteisöä ja ryhmässä
      tapahtuvaa kokemusten
      läpikäyntiä on kuvattu vahingolliseksi
      koska psykopaateilla
      on kyky oppia hyödyntämään
      hoidon piirissä saamiaan oivalluksia
      muille haitallisella tavalla.
      Rikoksen uusimisen riskin on havaittu
      suurentuneen hoitoa saaneilla
      verrattuna hoito-ohjelmien
      ulkopuolelle jääneisiin. Hoidon
      epäonnistuminen selittynee sillä,
      että psykopaatti ei tunne tarvetta
      muuttaa käyttäytymistään – hä-
      nellä ei ole syyllisyydentunnetta ja ahdistusta
      käyttövoimaksi hoitomotivaatiolle. Nuorten
      psykopaattien hoidossa ympäristön täydellinen
      muuttaminen ja runsaiden voimavarojen sijoittaminen
      psykopaattisen käytöksen poistamiseen
      ovat tuottaneet tilapäisiä muutoksia, mutta vaikutuksen
      on huomattu kadonneen iän myötä
      (Hare 1999).
      Lopuksi
      Psykopatia näyttää siis olevan perinnöllisten tekijöiden
      ja ympäristöolosuhteiden määräämä
      häiriö, jolle ovat ominaisia aivojen rakenteelliset
      ja toiminnalliset poikkeavuudet sekä perifeerisesti
      mitattavissa olevat autonomisen hermoston
      toiminnan poikkeavuudet.
      Rangaistuksista
      oppiminen on kehnoa,
      mikä kuvastuu rikosten
      uusintana. Psykopatian
      mieltäminen pahuudeksi
      oikeuttaa rankaisemaan,
      ja määritteleminen sairaudeksi
      taas edellyttää hoitomahdollisuuk­sien
      selvittämistä. Parantavaa hoitoa ei tunneta.
      Psykopatia on otettava huomioon hoidettaessa
      muita samanaikaisia häiriöitä, erityisesti skitsofreniaa.

      Psykopatiaa ei voida pitää »uranvalintana»,
      jos psykopaatti on saanut myötäsyntyisesti tai
      varhaislapsuudessa erikoiset ominaisuutensa
      Psykopatia
      y d i n a s i a t
      ➤ Nykytutkimuksen mukaan psykopaateilla esiintyy frontaalisten
      ja temporaalisten aivotoimintojen häiriöitä,
      jotka liittyvät käyttäytymisen säätelyyn ja oppimiseen.
      ➤ Psykopatiaan ei tunneta hoitoa; pikemminkin tunnetut
      psykiatriset hoitomuodot ovat vasta-aiheisia.
      ➤ Psykopatian aste ennustaa hyvin rikosten uusimisen
      riskiä erityisesti miehillä.
      ➤ Psykopatiamittari tulisi ottaa käyttöön psykoosipotilaiden
      väkivaltariskiä arvioitaessa.
      Hoidon epäonnistuminen
      selittynee sillä,
      että psykopaatti ei
      tunne tarvetta muuttaa
      käyttäytymistään
      2374
      eikä niitä ole hoito- ja tukitoimin kompensoitu
      kasvuiässä. Toisaalta muutkaan perinnölliset sairaudet
      eivät oikeuta toimimaan mielivaltaisesti.
      Syyntakeisuuden määrittämiseksi tarkastellaan
      kykyä ymmärtää tekojen merkitystä ja seuraamuksia
      sekä kykyä säädellä käyttäytymistä. Tavallisesti
      psykopatia sinänsä ei alenna syyntakeisuutta,jos älylliset edellytykset ovat riittävät ja
      käyttäytymisen säätely toimii tutkimusolosuhteissa.
      Psykopatian asteen määritys olisi otettava
      systemaattiseen käyttöön oikeuspsykiatristen
      potilaiden ja vankien vaarallisuutta ja väkivaltaisuusriskiä
      arvioitaessa.

    • psykopaateista

      Psykopatia
      Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan
      mitata luotettavasti. Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen
      ja empatian puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus,
      impulsiivisuus ja toistuvat rikokset. Psykopaateilla esiintyy aivotoimintojen ja autonomisen
      hermoston poikkeavuutta, joka aiheuttaa jo varhain käyttäytymis- ja oppimisongelmia.
      Myös perimällä on etiologista merkitystä. Psykopatia on keskeinen riskitekijä
      arvioitaessa väkivaltarikoksiin syyllistyneiden miesten alttiutta rikosten uusimiseen. Sillä
      on ennustearvoa myös mm. miespuolisten skitsofreniapotilaiden rikoksenuusimisriskin
      suhteen. Psykopatia ei yleensä alenna rikoksentekijän syyntakeisuutta. Psykopatiamittaria
      tulisi käyttää apuvälineenä psykiatristen potilaiden hoidon suunnittelussa ja vankien vaarallisuuden
      arvioinnissa.
      P sykopatialla tarkoitetaan luonteen poikkeavuutta,
      jonka karkeimpia ilmenemismuotoja
      ovat toistuvat raa’at rikokset ja lievimpiä
      toistuva harmiton valehtelu. Yksilöön kohdistuvan
      oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta
      on oleellista pystyä määrittämään sairaudenomaiset
      tilat ja niiden mahdollinen vaikutus
      ymmärryskykyyn ja käyttäytymisen säätelyyn.
      Yleisen oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta
      on erittäin tärkeätä löytää rikollisen käyttäytymisen
      ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä.
      Lisäksi on muistettava, että psykopatia saattaa
      esiintyä esimerkiksi mielisairauden rinnalla.
      Psykopaatin tunne-elämää kuvaavia piirteitä
      ovat pinnallisuus sekä syyllisyyden tunteiden,
      katumuksen ja empatian eli myötäelämiskyvyn
      puuttuminen. Ihmissuhteissaan psykopaatti on
      pinnallinen, lipevä, itsekeskeinen ja mahtipontinen,
      (tahattomasti) valehteleva ja (tahdonalaisesti)
      omaksi edukseen asioita kaunisteleva, manipulatiivinen,
      hyväksikäyttävä ja vastuunottoa
      vieroksuva. Jo lapsuudessa monilla psykopaateilla
      on käytöshäiriöitä. Aikuisiällä käyttäytymistä
      luonnehtivat »parasiittisuus», käyttäytymisen
      huono hallinta, sukupuolinen holtittomuus, toisen
      seksuaalinen halventaminen, rinnakkaiset ja
      lukuisat lyhyet parisuhteet, realististen päämää-
      rien puuttuminen, huono itsehillintä ja mielijohteiden
      mukaan eläminen (impulsiivisuus) sekä
      vastuuttomuus.
      Psykopaatin rikollisuus on yleensä alkanut
      jo nuorella iällä, vaikeimmissa tapauksissa vä-
      kivaltarikoksin. Elinaikana kertyy erityyppisiä
      rikoksia, ja hankalimmat psykoppatit selviävät
      huonosti myös rangaistusaikana syyllistyen karkaamisiin
      ja uusiin rikoksiin vankilomilla tai ehdonalaisessa
      vapaudessa.
      Psykopaatin ominaisuudet voidaan pisteyttää
      (Psychopathy Checklist) (Hare 2005). Absoluuttista
      psykopaattisuuden rajaa ei ole, mutta 30:tä
      40 maksimipisteestä pidetään yleisesti viitteellisenä
      raja-arvona. Arviointi voidaan myös kohdistaa
      eri tekijöihin, jolloin häiriön tyypitys tarkentuu.
      Kliininen kuva
      Häiriön ilmiasu voi olla eri tavoin painottunut.
      Psykopaatti saattaa olla hyvin huonosti käyt-
      2370
      täytymistään hallitseva, impulsiivinen väkivaltarikollinen,
      joka uusii tekojaan pian vapaaksi
      päästyään, tai seksuaalirikollinen, joka valitsee
      teräväsilmäisesti uhrinsa sopivassa tilanteessa.
      Psykopaatti voi olla myös omaisuusrikollinen
      – huijari, joka tekee toistuvasti suuria »keikkoja».
      Jotkut psykopaatit viehättävät hurmaavalla
      käytöksellään toista sukupuolta ja verhoavat
      sillä sosiaalisen, taloudellisen ja seksuaalisen
      hyväksikäytön. Yhteisinä piirteinä ovat edellä
      mainittujen tunne-elämän piirteiden mukaisesti
      mm. häikäilemätön ja halventava suhtautuminen
      uhriin, vastuunoton kaikinpuolinen puuttuminen
      ja jopa sellaisen käsityksen luominen, että
      psykopaatti itse onkin uhri eikä ole syyllistynyt
      mihinkään moitittavaan.
      Kriminaaliseksi psykopatiaksi nimitetään psykopaatin
      syyllistymistä varsinaisiin rikollisiin
      tekoihin, varsinkin vakaviin väkivaltarikoksiin.
      Valkokauluspsykopaateiksi kutsutaan huijareita,
      joista ainakin taloudellista hyötyä hankkineet ja
      kiinni jääneet ovat toki rikoksentekijöitä. Rajaalueelle
      mahtuu runsaasti psykopaattista käyttäytymistä,
      joka ei välttämättä ole rikollista tai
      jota rikoksen uhri ei häveliäisyyssyistä tee ilmoitusta.

    • psykopaateista

      Käsitteen kehitys
      Englantilainen Prichard kutsui 1800-luvulla termillä
      moral insanity tiloja, joille oli ominaista
      luonnollisten tunteiden, affektien, tapojen
      ja moraalisten asetelmien vääristyminen ilman
      älyllistä defektiä tai hallusinaatioita. Nimitys
      konstitutionaalinen psykopatia vakiintui 1800-
      luvun lopulla merkitsemään pelkkää persoonallisuushäiriöiden
      geneettistä alkuperää. Kraepelin
      kuvasi 1900-luvun alkupuolella neljä psykopaattityyppiä:
      1) synnynnäinen rikollinen, 2) epä-
      vakaa, 3) sairaalloinen valehtelija ja huijari ja
      4) pseudokverulantti. Bleulerin määritelmissä
      psykopatia tarkoitti laajaa persoonallisuushäiE.
      Repo-Tiihonen
      2371
      riöiden joukkoa. Alexander erotti toisistaan oireneuroosit,
      joissa oireet aiheuttavat kärsimystä
      henkilölle itselleen (autoplastisuus), ja luonnehäiriöt,
      joissa konfliktit purkautuvat toimintana
      ympäristöön (alloplastisuus). Schneider luokitteli
      1950-luvulla psykopaattisen persoonallisuuden
      sairaudeksi, jolla on konstitutionaalinen alkuperä
      mutta jossa henkilökohtaiset kokemukset vaikuttavat
      lopputulokseen. Hän kuvasi yhteensä
      11 luonteen poikkeavuutta, joista syntyi perusta
      luonnehäiriöiden luokittelulle yhdysvaltalaisessa
      DSM-järjestelmässä. Schneiderin kuvaama »affektiton
      psykopaatti», kylmä ja brutaali muita
      kohtaan, vastaa lähinnä epäsosiaalista persoonallisuutta.
      Cleckley kuvasi 1960-luvulla psykopatian
      erilliseksi persoonallisuushäiriöksi erottaakseen
      sen rikollisuudesta. Hänen mukaansa
      psykopatia ei ole sosiaaliryhmästä riippuvainen
      ja sen erityispiirteitä ovat depression ja ahdistuneisuuden
      puuttuminen sekä kyvyttömyys oppia
      kokemuksesta (Vaillant ja Perry 1980).
      Nykyiset länsimaiden viralliset tautiluokitukset
      DSM-IV ja ICD-10 eivät sisällä erillisenä
      diagnoosina psykopatiaa tai psykopaattista persoonallisuutta.
      Epäsosiaalisen persoonallisuuden
      diagnoosi seuloo esiin enemmän henkilöitä,
      joilla on rikostausta (Ogloff 2006). Psykopatiaa
      voidaan nykyisin mitata Robert D. Haren 1980-
      luvulta alkaen kehittämällä ja testaamalla piirrelistalla
      (Psychopathic Check, List PCL), josta
      nykyään on käytössä tarkistettu versio PCL-R
      (Hare 2005). Psykopaattiset henkilöt saavat tavallisesti
      tautiluokituksen mukaiseksi diagnoosikseen
      epäsosiaalisen persoonallisuuden. Toisaalta
      kaikki epäsosiaalisen persoonallisuuden
      omaavat eivät ole psykopaatteja.
      Oikeuspsykiatrian erityinen kiinnostus psykopatiaan
      on itsestään selvää siksi, että häiriön
      tutkimus on saanut alkunsa tarpeesta ymmärtää
      rikollista ja epäsosiaalista käyttäytymistä sekä
      ennustaa rikoksenuusimisriski

    • temporaalinen

      Näin paljon kirjoittavan on pakko olla hyvinkin sairas, koska on asiaan harrastuneisuutta. Kuula kalloon vaan näille tuhnuille.

      • psykopaateista

        Yhteisinä piirteinä ovat edellä

        mainittujen tunne-elämän piirteiden mukaisesti

        mm. häikäilemätön ja halventava suhtautuminen

        uhriin, vastuunoton kaikinpuolinen puuttuminen

        ja jopa sellaisen käsityksen luominen, että

        psykopaatti itse onkin uhri eikä ole syyllistynyt

        mihinkään moitittavaan.


    • psykopaateista

      Esiintyvyys
      On arvioitu, että psykopatian esiintyvyys väestössä
      on jopa 2 % ja yli 50 % vakavista rikoksista
      on psykopaattien tekemiä (Hare 1999).
      Ogloffin mukaan (2006) vangeista 15 % on psykopaatteja.
      Naisten psykopaattisuus on vanki-,
      sairaalapotilas- ja päihteenkäyttäjäryhmissä lievempää
      kuin miesten (Nicholls ym. 2005).
      Etiologia
      Varhaisen etiologisen tutkimuksen lähtökohta
      on ollut rikollinen käyttäytyminen. 1950-luvulta
      alkaen ryhdyttiin kiinnittämään huomiota preja
      perinataalisiin ilmiöihin yleensä kehitykshäiriöiden
      selittäjinä. 1970-luvulla havaittiin yhteys
      lapsuusiän hyperkineettisten häiriöiden ja
      aikuisiän epäsosiaalisen käyttäytymisen välillä.
      1960- ja 1970-luvuilla tutkittiin runsaasti aivosähkökäyrän
      poikkeavuutta epäsosiaalisilla henkilöillä.
      Poikkeavien löydösten merkitys häiriön
      etiologisena tekijänä jäi
      epäselväksi, koska löydökset
      olivat moninaisia
      ja epäspesifisiä ja koska
      samoilla henkilöillä
      esiintyi runsaasti muita
      aivosähkötoimintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten
      traumoja ja alkoholin käyttöä (Hare 1999).
      Perimä ja ympäristö. Rikollisen käyttäytymisen
      siirtymistä sukupolvelta toiselle on tutkittu
      käyttäen psykiatrisena määreenä epäsosiaalista
      persoonallisuutta, joten löydökset lienevät vain
      varauksin yleistettävissä psykopatiaan. Kaksostutkimuksessa
      todettiin jo 1970-luvulla (Hutchings
      ja Mednick 1975), että eniten rikoksia
      tekivät rikollisten biologisten isien pojat, kaikkein
      eniten sellaiset, joiden adoptioisäkin oli
      rikollinen. Psykopatian käytösoireiden ja tunne-elämän
      poikkeavuuksien on havaittu liittyvän
      lapsuusiän ADHD:hen, käytöshäiriöön ja
      autistisuuteen, ja nämä puolestaan liittyvät aikuisiän
      väkivaltakäyttäytymiseen (Soderström
      ym. 2004). Monoamiinioksidaasi A:n (MAO-A)
      funktionaalinen polymorfismi vaikuttaa siten,
      että jos vähäisen entsyymiaktiivisuuden omaava
      poika kasvaa huonoissa olosuhteissa joutuen
      pahoin­pidellyiksi, hänellä on suurempi taipumus
      epäsosiaaliseen käyttäytymiseen kuin suuren
      entsyymiaktiivisuuden omaavilla miehillä (KimCohen
      ym. 2006).
      Autonomisen hermoston poikkeavuus. 1950-
      luvulta alkaen epäsosiaalisten henkilöiden on
      Psykopatia
      Yli 50 % vakavista
      rikoksista on psykopaattien
      tekemiä
      2372
      havaittu poikkeavuuksia autonomisen hermoston
      vasteissa, kuten ihon sähkönjohtavuudesa,
      galvaanisessa ihoreaktiossa sekä syke- ja hengitystaajuudessa.
      Psykopaattien on päätelty olevan
      hyporesponsiivisia (Hare 1978). Autonomisen
      hermoston huono reagoivuus kuvastaa puutteita
      ehdollistumisessa ja sen seurauksena oppimisessa,
      erityisesti sosiaalisessa oppimisessa ja siten
      ympäristön normien omaksumisessa.
      Autonomisen hermoston hyporeaktiivisuudella
      on selitetty sitä, että epäsosiaalisen henkilön
      on mahdotonta harjaantua välttämiseen.
      Emotionaalisesti viritteisten kuvien esittäminen
      aiheuttaa lineaarisesti muuttuvan ns. säikähdysräpäytyksen
      (startle
      blink) siten, että se on
      huomattavin epämiellyttäviä
      ja pienempi
      miellyttäviä kuvia katsottaessa.
      Ilmiön puuttuminen
      psykopaateilta
      kuvastaa emotionaalisen
      ärsykkeen epänormaalia
      prosessointia (Patrick ym. 1993). Psykopatia-asteikon
      emotionaalisinterpersonaalista poikkeavuutta
      osoittavan suuren pistemäärän saavat rikolliset
      reagoivat matalalla ihokonduktanssilla
      sekä miellyttäviin että epämiellyttäviin ääniin
      (Verona ym. 2004). Autonomisen hermoston
      vahva responsiivisuus näyttää suojaavan rikollisuudelta.
      Tämä on todettu verrattaessa nuoria
      rikollisia tavallisiin ikätovereihinsa (Raine ym.
      1990, 1995) ja myös tarkasteltaessa rikollisten
      isien poikia (Brennan ym. 1997).
      Aivojen toiminnan ja rakenteen poikkeavuus.
      Herätevastemittaukset osoittavat, että
      psykopaattien inhibitoriset prosessit ovat eipsykopaattisten
      vankien vasteista poikkeavia ja
      että poikkeavuus saattaa olla peräisin ohimo- ja
      otsalohkojen osia käsittävän paralimbisen järjestelmän
      häiriöstä (Kiehl ym. 2006). Psykopaateilla
      on todettu huomiota herättävä pelkoreaktion
      puuttuminen käytettäessä aversiivisia ärsykkeitä
      (Herpertz ym. 2001). Jos pelkoreaktio on poikkeava,
      ei rangaistuksen uhka ole tehokas pelotteena.

      Pridmore ym. (2005) ovat julkaisseet katsauksen,
      joka perustuu 20 tutkimukseen. Niistä
      viidessä on käytetty rakenteellista ja 15:ssä
      toiminnallista kuvantamista. Katsauksessa todetaan,
      että tulokset viittaavat vahvasti eräiden
      otsa- ja ohimolohkojen alueiden häiriöihin psykopatiassa.
      Homogeenisten tutkimusryhmien ja
      asianmukaisten verrokkiryhmien löytäminen on
      kuitenkin vaikeata, ja siksi tarvitaan lisää tutkimusta.

      Psykopaateilla corpus callosumin valkoisen
      aineen tilavuuden on havaittu olevan suurempi
      ja tämän aivojen osan pitempi ja ohuempi
      kuin verrokeilla. Löydös liittyy affektien ja ihmissuhteiden
      puutteisiin sekä autonomisen hermoston
      vähäiseen stressireaktiivisuuteen (Raine
      ym. 2003). Rikoksista kiinnijääneillä eli menestymättömillä
      psykopaateilla on todettu hippokampuksen
      etuosan asymmetriaa toisin kuin
      menestyneillä. Tämä voi heijastaa kehityksellistä
      poikkeavuutta, joka aiheuttaa affektien säätelyn
      häiriöitä ja huonoa pelon ehdollistumista (R

    • psykopaateista

      Rikoksista kiinni jääneiden psykopaattien
      prefrontaalialueen harmaan aineen tilavuus
      on havaittu pienemmäksi kuin verrokkien
      ja menestyneiden psykopaattien, mikä tukee psykopatian
      prefrontaaliteoriaa (Yang ym. 2005).
      Psykopaateilla näyttää olevan puutteelliset vasteet
      limbisen järjestelmän ja otsalohkon etuosan
      piirissä ärsykkeisiin, jotka tavallisesti herättä-
      vät pelkoa. Heillä ei myöskään ole havaittavissa
      ehdollistunutta ihoreaktiota (Birbaumer ym.
      2005). Patologisilla valehtelijoilla on todettu
      otsalohkon etuosan valkoisen aineen tilavuuden
      olevan suurempi kuin epäsosiaalisilla ja terveillä
      verrokeilla kontrolleilla (Yang ym. 2005).
      Psykopatia ja rikosten uusinta
      Luonnehäiriöisten väkivaltarikollisten seurantatutkimuksen
      mukaan psykopatia ennustaa väkivaltarikosten
      uusintaa (Grann ym. 1999). Psykopaattisuus
      ennustaa rikosten uusintaa yleensä ja
      erityisesti väkivaltarikosten uusintaa, ja yhdessä
      seksuaalisen poikkeavuuden kanssa se saattaa
      lisätä nimenomaan seksuaalirikosten uusimisen
      riskiä (Hare 2006, Olver ja Wong 2006). Metaanalyysi
      42 tutkimuksen aineistoista osoitti, että
      PCL-R:n epäsosiaalisuutta ja epävakaisuutta
      kuvaavat osiot ennustavat melko hyvin uusintaE.
      Repo-Tiihonen
      Psykopaateilla on
      todettu huomiota
      herättävä pelkoreaktion
      puuttuminen
      käytettäessä aversiivisia
      ärsykkeitä
      2373
      rikollisuutta mutta affekti- ja interpersonaaliset
      osiot huonommin (Walters 2003). Naisilla suuren
      psykopatiapistemäärän ennustearvo rikollisuuden
      ja väkivallan suhteen on huonompi kuin
      miehillä (Nicholls ym. 2005). Naisvangeilla psykopaattisuus
      liittyy krooniseen ei-väkivaltaiseen
      rikollisuuteen, kun taas murhaan syyllistyneiden
      psykopatiapistemäärät eivät ole suuret (Warren
      ym. 2005).
      Psykopatia näyttää olevan merkittävä ennustetta
      huonontava tekijä uusintarikollisuuden
      suhteen myös skitsofreniaa sairastavilla miehillä
      (Tengström ym. 2000). Meta-analyysi 21:stä
      nuorten psykopaattien aineistosta osoitti, että
      suuri PCL-R pistemäärä liittyy yleensä uusintarikollisuuteen
      ja väkivaltarikosten toistumiseen
      mutta ei seksuaalirikosten uusintaan (Edens ym.
      2006). Yhdysvaltalaisten valkoihoisten uusintarikollisuus
      näyttää liittyvän psykopatiaan alemmissa
      sosiaaliryhmissä mutta ei ylemmissä. Sen
      sijaan Yhdysvaltojen mustaihoisilla psykopatian
      ennustavuus ei riipu sosiaaliryhmästä (Walsh ja
      Kosson 2006).

    • psykopaateista

      Yllä olevassa kerrottiin hoidosta. Sen mukaan psykopatiaa ei voi mitenkään hoitaa, koska psykopaatti katsoo olevansa uhri ja terve.
      Jos psykopaatti menee terapiaan, hän oppii siellä tapoja, ja rakenteita, ja oppii esittämään tunteita, joita käyttämällä hän on muille haitaksi.

      Psykopaatin käytös on vastuutonta ja parasiittista.

    • psykopatiasta

      Oikeuspsykiatria
      Eila Repo-Tiihonen

      Lainaukset ylläolevasta

    • eroarahasta.fi

      Elämällä on hintansa, johon useimmat ei suostu. "Maailma on toimittanut enemmän, kuin se voi ikinä toimittaa"

    • kujankolli

      Ei ainoastaan J:kylässä , saman kokemuksen voimme jakaa täällä alempanakin olevassa kyläkunnassa .

      • haluatkosinä

        Haluaisitko kertoa lisää?


    • seis

      Kysyn asiantuntijalta ,miten torjua psykopaattien kiusaamiset,kun poliistitkaan ei saa ruotuun,lähestymiskiellon päätyttyyä sama henkilö vainoaa samaa ihmistä,ja muitakin kaduilla ketä kahdehtii,´nainen kiusaa kaduilla naisia,nähty ja koettukin.

      • haluatkosinä

        Tässä tapauksessa se päätekijä on psykopaattimies ja patologinen koulukiusaajan tasolle jäänyt vaimonsa, sopisi kyllä kuvan kavereidensa (blondit naiset) leimaaminen.


    • mikäteitävaivaa

      Anteeksi nyt. Mistä ihmeestä te oikein puhutte? Tuollaiset vainoamisjutut ovat hullujen höpinää, näin kauniisti sanottuna. Katuteatteria... huoh :(

      • puhumme

        Jengivärväämisestä, psykopaatti haluaa huomiota ja häiriköi tarkoituksella saada reaktio aikaan, jolloin voi itse olla uhri ja näin voi juoksennella pitkin kyliä hakemassa tukea (tyhmiltä tai säpinänhaluisilta tai laumasieluisilta).


      • vaivaamikävaivaa
        puhumme kirjoitti:

        Jengivärväämisestä, psykopaatti haluaa huomiota ja häiriköi tarkoituksella saada reaktio aikaan, jolloin voi itse olla uhri ja näin voi juoksennella pitkin kyliä hakemassa tukea (tyhmiltä tai säpinänhaluisilta tai laumasieluisilta).

        Psykopaatti voi myös laittaa helposti muut asialle, eli häiriköimään puolestaan tai värväämään puolestaan. Hän tietää, mitä sanoa ja omaa manipuloinnin taidot. Ei tarvitse suoraan käskeä myöskään.

        Esimerkiksi tässä youtuben tapauksessa psykopaattipariskunta on aloittanut tööttäyksen, ehkä pyytänyt siihen mukaan pari kaveria,( joille on tehnyt palveluksen, tai joihin luottaa jostain syystä enemmän.) Sen jälkeen ehkä naapuri on hermostunut, jolloin tämä pariskunta on alkanut juoksennella ymmpäriiinsä kertomassa, kun he eivät saa töötätä. Näin kaikki alka at tukea tätä uhria, joka ei saa töötätä, jos kylä on tarpeeksi tyhmä ja laumasieluinen ja säpinänhaluinen ja omaa elämää ei ole. Näin saa myös yhteishenkeä ja kavereita itselleen.

        https://www.youtube.com/watch?v=YCnDMpD5rQ4

        Kun häiriköity naapuri puolustautuu jotenkin (tässä tapauksessa rikosilmoitukset), psykopaatti voikin syyttää häntä kyttäämisestä ja toisten asioihin sekaantumisesta. Ja se on helppoa, kun ei saa edes kerran töötätä, tai tulee ilmoitus. Vaikka psykopaatti on se, joka on värvännyt ja manipuloinut kylän kiusaamaan yhtä perhettä.

        Tällä tavallahan voisi kenestä vain tehdä hullun tai ihan mitä vain. Tarvitaan vain sosiopaattipariskunta ja tarpeeksi tyhjäpäistä jengiä innostumaan kiusanteosta.


      • vaivaamikävaivaa
        vaivaamikävaivaa kirjoitti:

        Psykopaatti voi myös laittaa helposti muut asialle, eli häiriköimään puolestaan tai värväämään puolestaan. Hän tietää, mitä sanoa ja omaa manipuloinnin taidot. Ei tarvitse suoraan käskeä myöskään.

        Esimerkiksi tässä youtuben tapauksessa psykopaattipariskunta on aloittanut tööttäyksen, ehkä pyytänyt siihen mukaan pari kaveria,( joille on tehnyt palveluksen, tai joihin luottaa jostain syystä enemmän.) Sen jälkeen ehkä naapuri on hermostunut, jolloin tämä pariskunta on alkanut juoksennella ymmpäriiinsä kertomassa, kun he eivät saa töötätä. Näin kaikki alka at tukea tätä uhria, joka ei saa töötätä, jos kylä on tarpeeksi tyhmä ja laumasieluinen ja säpinänhaluinen ja omaa elämää ei ole. Näin saa myös yhteishenkeä ja kavereita itselleen.

        https://www.youtube.com/watch?v=YCnDMpD5rQ4

        Kun häiriköity naapuri puolustautuu jotenkin (tässä tapauksessa rikosilmoitukset), psykopaatti voikin syyttää häntä kyttäämisestä ja toisten asioihin sekaantumisesta. Ja se on helppoa, kun ei saa edes kerran töötätä, tai tulee ilmoitus. Vaikka psykopaatti on se, joka on värvännyt ja manipuloinut kylän kiusaamaan yhtä perhettä.

        Tällä tavallahan voisi kenestä vain tehdä hullun tai ihan mitä vain. Tarvitaan vain sosiopaattipariskunta ja tarpeeksi tyhjäpäistä jengiä innostumaan kiusanteosta.

        siis kaikki alkavat tukea tätä "uhria"
        Tuossa tapauksessa psykopaattipariskunta on myös juoksennelltu kertomassa, kun toinen haluaa ostaa heidän sukutalon.

        Perin yksinkertaista. Tarvitaan vain sadistinen empatiakyvytön psykopaatti(pariskunta) ja tarpeeksi yksinkertaista jengiä menemään kiusantekoon mukaan tekemään sellaista, mitä kukan ei omalle kohdalle haluaisi.


      • vaivaamikävaivaa
        vaivaamikävaivaa kirjoitti:

        siis kaikki alkavat tukea tätä "uhria"
        Tuossa tapauksessa psykopaattipariskunta on myös juoksennelltu kertomassa, kun toinen haluaa ostaa heidän sukutalon.

        Perin yksinkertaista. Tarvitaan vain sadistinen empatiakyvytön psykopaatti(pariskunta) ja tarpeeksi yksinkertaista jengiä menemään kiusantekoon mukaan tekemään sellaista, mitä kukan ei omalle kohdalle haluaisi.

        ei ole pakko olla tyhmäkään. Voi olla myös pelkuri, laumasieluinen, kateellinen, pahansuopa, tai ilkeä tai sadistinen, kun menee tällaiseen mukaan.


      • eivaivaayhtäänmikään
        vaivaamikävaivaa kirjoitti:

        ei ole pakko olla tyhmäkään. Voi olla myös pelkuri, laumasieluinen, kateellinen, pahansuopa, tai ilkeä tai sadistinen, kun menee tällaiseen mukaan.

        Eikä tässä ole mitään salaliittoa tai mitään monimutkaista. Yksinkertaista aikuisen koulukiusaajan psykologiaa. Psykopaatin. Sosiopaatin. Aikuinen koulukiusaaja, joka haluaa todistaa kaikille, että yhdellä on riitaa kaikkien kanssa, kun hän itse sen alullelaittaa.

        Pahimmat jengivainoajat todennäköisesti yrittävät ottaa yhteyttä myös sukulaisiin, työpaikkoihin, harrastepiireihin.


      • eivaivaamikään
        eivaivaayhtäänmikään kirjoitti:

        Eikä tässä ole mitään salaliittoa tai mitään monimutkaista. Yksinkertaista aikuisen koulukiusaajan psykologiaa. Psykopaatin. Sosiopaatin. Aikuinen koulukiusaaja, joka haluaa todistaa kaikille, että yhdellä on riitaa kaikkien kanssa, kun hän itse sen alullelaittaa.

        Pahimmat jengivainoajat todennäköisesti yrittävät ottaa yhteyttä myös sukulaisiin, työpaikkoihin, harrastepiireihin.

        Gang stalkkaajanarsistipsykopaattirotan värväämät kätyrit ovat ikuisesti mukana ja hengessä, koska muuten joutuisivat myöntää että ovat aikuisia koulukiusaajia ja vainoajia.


      • eivaivaamikään

        Oliko muuta kysyttävää nimimerkki "mikäteitävaivaa"?


      • eivaivaayhtäänmikään
        eivaivaamikään kirjoitti:

        Oliko muuta kysyttävää nimimerkki "mikäteitävaivaa"?

        Jos asuinalueella asuu fiksumpaa porukkaa, tai sitä muuttaa, homma hieman vaikeutuu psykopaatille.


    • ontotta

      Hankkivat mm. sukututkimuksen varjolla tietoja kohteistaan. Sähköposteihin on ilmeisesti helppo tunkeutua, kun saavat tietoa esim.ulkomaanmatkoista, yrittävät soluttaa matkalle jonkun tai tekevät perättömiä ilmiantoja matkan johtajalle.

    • eivaivaamikään

      Couple repeatedly Harassed by Organized mob of community members deploying Noise Harassment Campaign.

      'It's small town terrorism': Ohio couple claim they've been Harassed by members of the community repeatedly blowing horns over 5000 times as revenge for trying to buy a neighbor's house

      Rick and Cindy Krlich claim they've been beeped incessantly for 7 years.

      They're suing 40 neighbors and have filed hundreds of police reports

      They claim the honking is part of a well-orchestrated campaign against them stemming from a 2007 property dispute.

      Rick Krlich tried to buy his neighbors' house when it was in probate court. He said it annoyed the well-connected Clementes who turned the town of against him. John and Marlene Clemente deny there's a campaign.

      For the last seven years, Rick and Cindy Krlich claim they've been the target of 'terrorist honkers'.

      The Hubbard, Ohio couple say motorists driving past their home have beeped more than 5,000 times out of revenge for trying to buy a neighbor's house in 2007. The married couple allege the honking, in addition to ongoing Harassment and Stalking, has ruined their lives and are suing 40 of their neighbors, including some of the small town's most prominent citizens. However their neighbors deny there's a 'small town terrorist campaign' against the Krlichs and insist the litigious pair are the ones disturbing the peace.

      http://abcnews.go.com/2020/video/coup...

      Fair Use Notice: This video contains some copyrighted material whose use has not been authorized by the copyright owners. We believe that this not-for-profit, educational, and/or criticism or commentary use on the Web constitutes a fair use of the copyrighted material (as provided for in section 107 of the US Copyright Law. If you wish to use this copyrighted material for purposes that go beyond fair use, you must obtain permission from the copyright owner. Fair Use notwithstanding we will immediately comply with any copyright owner who wants their material removed or modified, wants us to link to their web site, or wants us to add their photo.

      • mietittävää

        miten pieni voi ihminen olla?
        Auttaisiko näitä "ihmisiä" edes muutto suurkaupunkiin/siperiaan /aavikolle, jossa tuttuverkkoja ei olisi? Löytyisikö nöyryyttä ja toisten kunnioittamista ja toisten yksityisyyden kunnioittamista.

        Vai onko niin että vain kuolema parantaa, tai tarpeeksi suuri kipu että ei jää voimia kiusaamiseen?
        Kengän kuva takalistoon voisi joillakin tepsiä, jotka eivät osaa kuin roikkua poluilla ja käytävillään.


      • tässä.siis

    • otsikkojäipois

      ABC News 'Couple Harassed with Organized Gang Stalking Noise Harassment Campaign'

    • eivaivaamikään

      Mihin tällainen psykopaatin alhainen ja halpamainen ja rikollinen toiminta sitten perustuu?

      Luulen, että se perustuu siihen, että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat että massa/enemmistö/"kaikki" eivät voi olla väärässä. Tosiasiassa psykopaatti haluaa antaa kuvan sekä kätyreille, että kiusatulle, että kaikki ovat mukana.

      Se perustuu myös siihen, että ihmiset eivät noin yleensä ottaen halua itselleen vaikeuksia. Joten niin kouluissa työpaikoilla ym sadistit/psykopaatit saavat melko vapaasti temmeltää. Kukaan ei sano selän takana manipuloivalle psykopaatille, että miksi et sano tuota juttua, kun kohde on paikalla.

      Kolmanneksi se perustuu siihen, että ihmiset, jotka tällaiseen lliittyvät, ovat tarkkoja omasta sosiaalisesta statuksestaan. Psykopaatti kerää itselleen verkostoja mielestään vaikutusvaltaisista tai jotenkin ihailemistaan ihmisistä, ja kätyrit ihailevat tätä.

      Tietenkin "kiusattu" voi olla "veemäinenkin" tai ainakin hänestä voi tulla sellainen touhun jatkuessa, mikä ei oikeutea millään lailla touhua.

      Neljänneksi se perustuu puhtaaseen pahuuteen. Psykopaatti nauttii aiheuttamistaan tilanteista ja eripurasta ja siitä kun saa katsoa myhäillen toisten tekevän työt puolestaan, hänelle tällaiseen kykeneminen on osoitus nokkeluudesta ja älystä. Ei tyhmyydestä tai pahuudesta. Hän keksii kyllä syyt miksi tällainen on oikeutettua mutta yleensäkin kieltää koko teon niin kauan kuin voi. Hän on patologinen valehtelija.

    • abd

      Jättäkää sekoilevat kiusaajat yksin,he ovat luusereita yksin,ilman alamaista palvomassa!

      • voikun

        Sekoilevat kiusaajat saavat valitettavasti kannatusta sellaisista, jotka ovat silmänpalvojia ja näennäisesti ja teennäisesti itse kiusaamista vastaan ja joille sosiaalinen status on tärkeää. Heistä on mukavaa kuulua itseä suurempaan ryhmään, saada kavereita ja yhteishenkeä.


    • vaatii.psykopatiaa
    • ketju.muualla

      http://www.vauva.fi/keskustelu/4382706/ketju/yhteisovainoaminen

    • gs-maininta
    • niin.siis

      Mitä itse ajattelet ja muuttuisitko mitenkään ihmisenä, jos mielisairain, häiriintynein, täysin kiusaamiseen addiktoitunein pariskunta, missään ei voi olla yhtä sairasta, esiintyisivät ihan normaalina, suoraselkäisetnä, jämäkkänä, katsoen silmiin ihmisiä? Hämmästyneenä katsoisit.

      Samalla tahallisesti värväten kokoaikakiusaa mustamaalaamalla, ja näin jotenkin yrittäen ilmeisesti mielestään kohottaa omaa asemaansa.

      Täysin addiktoituneita toisista pahan puhumiseen valhein, lavastuksin, ym ja jos et ala mukaan, voit joutua kohteeksi.

      Ei kukaan terve ihminen usko, että tuollaisia edes on, joilla ei ole muuta elämää kuin toisten kiusaaminen.

    • extrolliNwounded

      Selviytymisohjei natovastustajien harjoittamaan vainoon kuuluvan 15-100GHz mikrösäteilyllä osoittelemista vastaan: kotona vesi kivet metalli. kivi on ilmaista ja he muuttavat myös alakertaasi. Nämä asunnot liittyät venäjän asuntokauppaan ja ne voi myydä myöhemmin, he eivät menetä mitään. sydämen kohdalle; waterpads, leadpads, metalli levyä sydämen kohdalle eteen ja taaakse. tilaa vaikka ebaysta. Nämä mikrosäteet ovat syy sydänkuolemiin oulunseudulla - he tekevät sitä nukkuvalle, sammuneelle, ja pitkältä kuntolenkiltä palaavalle - hänen rasittunutta sydäntä häiritään mikrosätein eikä se kye kunnolla lepäämään kun säteet häiritsevät hermostoa. Pitkävartisiin kenkiin voi laittaa raskaasta metallista valmistettua johtoa nilkan kohdalle sisäpuolelle ympärille, jotta nilkkasi säästyy mikrosäteden heikennykseltä. Vatsaan osoitettavan nipistyksen tuntuisen mikrosäteilyn yhteydessä uhkaillaan lapsettomuudesta ja sillä moni lehdistön jäsen jo taipui.
      Johdon käyttäminen suojauksissa tuo hieman joustavuutta. He vaihtavat miehiä joita mikroase reppuineen kulkee käy lähelläsi, bussissa istuessasi heitä voi olla useita. He osoittelevat usein vatsaan , he haluavat että uhri valittelee sappikivistä ym, turhaan, sairaalassa. sitten joskus se lisää luottamuspuutetta. Uhrille tullaan sanomaan että vaino laantuu jos tämä hankkii jollain verukkeella itselleen psykiatrisen diagnoosin todistamaan henkistä sairauttaan. Mutta se alkaa taas ja sinua kiristetään trolli/häiriköinti/stalkkaamis työhön. Älä provosoidu, äläkä naura niille tummaihoisille jotka luulevat pystyvänsä häirittä sinua ja joita venäjämieliset ovat varvänneet hybridimetodiensa takia. Jos aat kuvaamaan nappikameROILLA ympäristöäsi 24/7 , ja he epäilevät sitä, he voivat joukolla syyttää sua lasten häirinnästä ja usuttaa sen yhden venäjämielisen poliisipartion luoksesi ja muistilaitteidesi sisältö tsekattaisiin -tällöin poistettaisiin sinun kuvattu todistemateriaali. Pidä _useissa_ virtuaalisissa pilvipalveluissa varmuuskopiota. Nortonin pieni 25 GS backup palvelu on hyvä . Älä pidä salasanoja palveluihin koneillesi tallennettuina. He näkevät yläkerrasta alakertaan tarkalla lämpökameralla, ja sovellus tulkitsee sormiliikkeesi tai he katsovat nauhoituksen hidastettuna - ei tarvita edes hakkerointia. Tässä venäjän asuntokauppojen syitä.
      Toinen suuri hyöty venäläismielisille on että moni sota-alueelta karkuun lähtenyt saadaan nyt maassamme tiettyyn mielentilaan kun he ovat mukana jengityyppisessä toiminnassa jonka joskus tulevaisuudessa on tarkoitus muuttua separatisti liikehdinnäksi.

      *sairaaloista tuttuja lyijy-silmälaseja.
      ** mikrosäteilyä vastaan tehtävä suojauksenne tarvitsee näyttää järkevältä koska luoksenne tullaan yllättävällä verukkeella ja idälle pelaava psykiatri ja lääkäri todistaa hulluutesi puolesta. Näin kaikki palaset yhdistyvät ja tämän takia venäjämieliset huutavat päivälehtien kommenttiosuuksissa " ota ne lääkkeet" ja sitä "foliohattu" juttua, koska he tietävät. Kantavat näitä laitteita.

    • extrolliNwounded

      Ei se auta oikeudesta puhuminen vainoajille,
      heidän tarkoitus on aiheuttaa eripuraa poliittisten mielien välille, tekaisuta rasismia, Tärkein heille on kehittää jengiytymistä jota kautta kasvatetaan tulevaa separatisti liikehdintää,
      he ovat armeija.

    • Kiusaajanpaikkaonroskis
      • osa.tuosta.ketjusta

        Tässä näitä "vahvojen " ihmisten kirjoituksia, ovat muuten aika lailla samantyylisiä, että mietityttää monikohan tuohon ketjuun on loppupeleissä kirjoittanut...

        naapurin kiusaaminen

        vilho.

        13.6.2007 10:02

        haja-asutusalueella mihin on vittumainen naapuri rakentanut talonsa liian lähelle mun taloa vaikka tilaa olisi ollu muuallakin olen harkinnut koiran ostoa ,semmosen mikä räksyttää koko ajan. koira pidetään ulkona tilavassa häkissä ja sijoiteaan mahdollisimman lähelle naapurin taloa. ja sitten toinen olis jos alkaisin harrastaa moottorisaha veistoksien tekemistä.

        olisko vielä jotain vittumaisia hyvin ääntä tuottavaa harrastusta josta olisi iloa naapurille

        ihan mukavasti

        13.6.2007 10:48

        Radio pihalle huutamaan. Jos sulla on lapsia, niin osta sellainen mopo, jossa on ruohonleikkurin moottori ja anna ajella sillä pihalla. Futiksen pelaaminen pihalla on kova sana, lätkä vielä kovempi, ei muuta kuin aitaa paukkumaan!! Polttomoottoritrimmerissä on kova ääni kun ajaa täysillä....


        itten

        16.6.2007 18:07

        edelliseltä kirjoitti:

        tai siis älä osta, vaan lainaa joltain tutulta hirmu kallis auto viikoksi pariksi, kehu maasta taivaisiin, kunnes naapuri ostaa samanlaisen, ja sinä tuot vanhasi tilalle pihalle.

        Näytä lisää

        raahaa tontillesi vanha linja-auton romu...kirjoita spray:llä kylkeen iskulauseita, huuda ja meuhkaa, vittuile ja valita naapurillesi joka ikinen päivä...notku hänen tontillaan ja laajenna omaa tonttiasi naapurin puolelle. Vaihda sisä wc ulkohuussiin...paskaluukku naapuriin päin ja ei, kun anna palaa. Syytä kaikesta naapuria, ole hankala ja haasta lopulta heidät oikeuteen!

        estokiusaamista

        21.2.2012 10:44

        Sinulla on paljon kohtalotovereita. Minun naapurin viimeisin kestoesitys on kulkea talomme edus katua paperi kyltti levällään jossa lukee kaikenlaista järjettömyyttä. Ne yrittää että hermostut ja käyt päälle, joten voivat syyttää väkivaltaisesta käytöksestä.Eivät tule ajatelleksi että se saattaa olla viimeinen näytös koko näytelmässä.(puuttu itsesuojelu vaisto kun ihminen ei ole henkisesti terve) Koita kestää ja ajatte "Jos on Lusikalla annettu ei voi Kapustatalla vaatia".
        Ilmia


      • tällaista.aikuiset
        osa.tuosta.ketjusta kirjoitti:

        Tässä näitä "vahvojen " ihmisten kirjoituksia, ovat muuten aika lailla samantyylisiä, että mietityttää monikohan tuohon ketjuun on loppupeleissä kirjoittanut...

        naapurin kiusaaminen

        vilho.

        13.6.2007 10:02

        haja-asutusalueella mihin on vittumainen naapuri rakentanut talonsa liian lähelle mun taloa vaikka tilaa olisi ollu muuallakin olen harkinnut koiran ostoa ,semmosen mikä räksyttää koko ajan. koira pidetään ulkona tilavassa häkissä ja sijoiteaan mahdollisimman lähelle naapurin taloa. ja sitten toinen olis jos alkaisin harrastaa moottorisaha veistoksien tekemistä.

        olisko vielä jotain vittumaisia hyvin ääntä tuottavaa harrastusta josta olisi iloa naapurille

        ihan mukavasti

        13.6.2007 10:48

        Radio pihalle huutamaan. Jos sulla on lapsia, niin osta sellainen mopo, jossa on ruohonleikkurin moottori ja anna ajella sillä pihalla. Futiksen pelaaminen pihalla on kova sana, lätkä vielä kovempi, ei muuta kuin aitaa paukkumaan!! Polttomoottoritrimmerissä on kova ääni kun ajaa täysillä....


        itten

        16.6.2007 18:07

        edelliseltä kirjoitti:

        tai siis älä osta, vaan lainaa joltain tutulta hirmu kallis auto viikoksi pariksi, kehu maasta taivaisiin, kunnes naapuri ostaa samanlaisen, ja sinä tuot vanhasi tilalle pihalle.

        Näytä lisää

        raahaa tontillesi vanha linja-auton romu...kirjoita spray:llä kylkeen iskulauseita, huuda ja meuhkaa, vittuile ja valita naapurillesi joka ikinen päivä...notku hänen tontillaan ja laajenna omaa tonttiasi naapurin puolelle. Vaihda sisä wc ulkohuussiin...paskaluukku naapuriin päin ja ei, kun anna palaa. Syytä kaikesta naapuria, ole hankala ja haasta lopulta heidät oikeuteen!

        estokiusaamista

        21.2.2012 10:44

        Sinulla on paljon kohtalotovereita. Minun naapurin viimeisin kestoesitys on kulkea talomme edus katua paperi kyltti levällään jossa lukee kaikenlaista järjettömyyttä. Ne yrittää että hermostut ja käyt päälle, joten voivat syyttää väkivaltaisesta käytöksestä.Eivät tule ajatelleksi että se saattaa olla viimeinen näytös koko näytelmässä.(puuttu itsesuojelu vaisto kun ihminen ei ole henkisesti terve) Koita kestää ja ajatte "Jos on Lusikalla annettu ei voi Kapustatalla vaatia".
        Ilmia

        tommi h
        15.6.2007 9:31
        voi kulkea omalla tontillaan niin paljon kuin haluuaa. sekin voi ärsyttää joitakin naapureita.

        ainakin meillä päin

        KommentoiIlmiannaJaa
        2 VASTAUSTA:
        löytyy
        15.6.2007 10:57
        vinkit naapurisi iloksi, Aku Ankka on yksi parhaista jos ei paras. Irtisanoudu samalla työstäsi niin saat enemmän aikaa ja energiaa naapurisi ärsyttämiseen ja ikuiseen riitaan...

        Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
        on munasillaan
        16.6.2007 18:13
        niin kannattaisko runkata samalla.

        Kommentoi lainatenIlmiannaJaa
        LISÄÄ KOMMENTTI


    • Elämäonvahvojen

      Heikot ihmiset ovat heikoilla yhteiskunnassa. Vain vahvat pärjäävät. Heikot ovat tuomittuja luusereiksi ja niin tulee ollakin. Yhteiskunnassa ei ole tilaa heikoille.
      Yhteiskunnan tulisi järjestää eutanasia heikoille yksilöille jotka eivät täytä tilaansa.
      Luonto on liian armelias heikoille yksilöille. Eläinkunnassa heikot yksilöt ymmärtävät jättää laumansa hja poistuvat rasittamasta toisten kulkua.

      • Psykopaatit

        Tämmöiset ihmiset kulkevat suoraselkäisenä hakien itselle empatiaa milloin minkäkin syyn varjolla, "kasvattavat" lapsia.


      • ilmeisesti

        Onko se vahvuus sama asia kuin miten paljon ääntä pitää?
        Mielestäni kiusaaja on alhaisinta mitä on maailmassa olemassa. Ja jotkut haluavat lastensa olevan tällaisia. Saastaa.


    • psykopaatista

      Jännä, että jollekin toiselle on tullut sama sana mieleen, eli sana kuori.

      http://takkirauta.blogspot.fi/2009/03/psykopatia-narsismi-ja-sosiopatia.html
      Tunnevammaisuus ei merkitse kyvyttömyyttä loogiseen tai sosiaaliseen ajatteluun; monet psykopaatit ovat hyvin älykkäitä ja sosiaalisesti lahjakkaita. He yksinkertaisesti ovat pelkkiä tyhjiä ihmisen kuoria ilman sielua. Uskonnollisesti voisi ajatella, että psykopaatti on ihminen, joka on predestinoitu Helvettiin, sillä hän on kyvytön katumaan tekojaan ja häneltä puuttuu täysin omatunto.

      9. Loismainen elämäntyyli

      Psykopaatti pyrkii välttämään vastuun ottamista mahdollisimman pitkään, ja sensijaan hyväksikäyttää kaikkia niitä, jotka ovat hänen läheisiään - vanhempiaan, sukulaisiaan, perhettään, työnantajaansa. Hän elää mielellään toisten kustannuksella, antamatta mitään vastineeksi. Psykopaatti pitää mielellään kulissia - kulissia vauraudesta, menestyksestä, sosiaalisuudesta, mutta sen takana on petoksia, kavalluksia, varkauksia ja hyväksikäyttöä

      • esimerkkitapaus

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Sylvia_Likens

        Olisiko tässä esimerkki yhteisövainoamisesta ja psykopaatista, joka sen aloittaa?
        Eli hän heijastaa uhriin omat vikansa, kaiken pahan mitä itse on (kevytkenkäisyys ym)
        Jopa tytön vanhemmat, terveydenhoidon, ym hän vakuuttaa siitä, että tyttö on "huora". Näin eristää tämän kaikista.

        Gertrude ja Gertruden lapsikatras ja muut naapuruston lapsukaiset huvittelevat kiduttamalla Sylviaa ja koko naapurusto tämän tietää ja hyväksyy.

        Kun Sylvia lopulta kuolee, Gertrude ja muut ovat loppuun saakka viattomia mielestään, ja myös oikeuslaitos tämän jollain tapaa hyväksyy, koskapa tuomiot olivat mitättömiä. Puhui itsensä puhtaaksi ehkä sielläkin. Eli psykopaatti taistelee viimeiseen oikeusasteeseen asti hakemassa itselleen oikeutta ja jotenkin yhteiskunta tämänkin murhan psykopaatille sallii, Rouva Gertrude nauttii elämästään.


    • psykopatiasta

      16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä

      Psykopaatit joutuvat helposti konflikteihin sekä toisten ihmisten - että lain - kanssa. He pärjäävät usein hyvin, sillä heihin suhtaudutaan usein pitkämielisesti ja läpi sormien. Mutta jouduttuaan viimein lain kanssa vaikeuksiin he ovat kyvyttömiä muuttamaan käytöstään

    • aika.selvä.juttu

      Vainoajalla usein persoonallisuushäiriö
      Julkaistu 1.2.2015 | STT
      Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google Pin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someone

      Vainoamisen taustalla on yleensä persoonallisuushäiriö, kertoo komisario Jarkko Hynninen. Hän tekee vainoamisesta väitöskirjaa.
      – Kansainvälisten tutkimusten mukaan jopa puolet vainoajista kärsii persoonallisuushäiriöstä. Noin 20 prosenttia on psykoottisia. Monella on myös mielialahäiriöitä ja päihteiden väärinkäyttöä.
      Hynninen tutkii väitöksessään julkisuuden henkilöihin kuten poliitikoihin kohdistunutta vainoamista Suomessa.
      – Erityisryhmiin kohdistuneessa vainoamisessa korostuu kaksi motiivia. Vainoajalla voi olla kaunaa tai katkeruutta uhria kohtaan eli hän haluaa kostaa tai hakea oikeutta asialleen. Tai hän saattaa olla sairaalloisen ihastunut uhriin ja jopa kuvitella kahdensuuntaista rakkautta eli ajatella, että uhri rakastaa häntä.
      Tutkimusten mukaan noin 80-90 prosenttia vainoajista on miehiä. Tyypillinen vainoaja on 30-40-vuotias mies, joka on syyllistynyt rikoksiin aiemminkin.
      Hynnisen mukaan vainoamiseen liittyy usein erityyppisiä uhkauksia ja noin kolmasosassa tapauksista esiintyy myös fyysistä väkivaltaa.
      Kahden viikon vainoamista pidetään rajana. Jos vainoaminen jatkuu sen jälkeen, se saa moninaisempia muotoja.
      – Uhri pelkää, ahdistuu ja saa somaattisia oireita. Hän saattaa masentua ja jopa tehdä itsemurhan.
      Hynnisen tutkimuksessa uhrit olivat vaihtaneet puhelinnumeronsa ja salanneet osoitetietonsa. Osa oli vaihtanut asuntonsa lukon ja joku jopa muuttanut vainon vuoksi muualle

    • kunniallisiapa.hyvinkin
    • psykopaatteja

      https://www.stopeg.com/neighborsmurderers.html
      Tahallisesti toisia kiusaavat ovat psykopaatteja. Jos tikkarin varastamiesesta kaupasta tietääkseni soitetaan joka kerran poliisi, mutta mitään ei tehdä esim manipuloinnin tai porukalla kiusaamisen suhteen.

    • tällaista

      Secret service: fear for the truth to be revealed!(14) - not just psychopaths and murderers but pedophiles as well!

      Published: March 7, 2008, updated: October 20, 2012

      Update March 8, 2008: Added link TI from Jacksonville, Florida about a victim of gang stalking and electronic harassment who's children were tortured by beaming them with electronic weapons (directed energy weapons) and finally got the message that this all was related to a CIA undercover agent.
      ______

      It cannot be emphasized enough. To eliminate (mostly innocent) persons, see also this blog why this is done, secret services not only torture and (physical or mental) murder the victim but also often harass (including torture and murder) family members, relatives, friends/supporters of the victim. They also involve neighbours etc. in their crimes to eliminate the victim. In addition, secret services use children to reach their objective (they don't care about children, remember we are dealing here with the most sick and disturbed persons of the planet):

      Torture the children of the victim
      Harass the children of the family or friends of the victim
      Criminate/abuse other children, i.e. make children accomplice to murder one, endanger other children

      Children of victims of gang stalking/electronic weapons often get tortured with electronic weapons (directed energy weapons):

      Burned to make them scream at certain moment (babies, not even a year old)
      Burn/cook a child of the victim to distress a victim
      First burn/cook the victim, then burn/cook the victims child the same way and make sure the child will complain (by burning the child with sufficient intensity)

      Children of family members/friends are harassed:

      Setting some children up to beat this child
      Create e.g. accident by sabotaging the bicycle
      etc.

      Other children are set up to perform criminal activities part of the plan to eliminate the victim:

      Running circles around the victim
      Have a child bicycle before the victim's parking exit when the victim is leaving to take his child to school
      Throw a stone against the victim window
      Make a child walk before the victim window at certain moment (compare car stalking)
      Have a child, or multiple children, block the sidewalk, road of a victim
      etc.

      This is all done to isolate and break the victim. Remember, that the victim was selected to be a decent non-shooting back person. Most victims will stay at distance from the persons they love as they do not want them to get hurt.

      All these activities from secret services are horrible crimes forbidden by laws, horrible human rights violations.

      I consider these crimes against children as ultimate child abuse and consider the perverted cowards committing these crimes pedophiles. Let's jail these bastards!

      Photo from http://www.organizedcrimewaves.com (20111126, site gone)
      Links:

      TI from Jacksonville, Florida
      Jesus Mendoza, TI from Texas
      ORGANIZED CRIME WAVES website, check also pictures at bottom of home page
      USA Children Torture
      Children raped in Abu Ghraib
      The CIA, Mind Control & Children
      CIA Children murder
      CIA Interrogates and Abuses Children in the War on Terror
      Chapter02 Science of Trauma & Torture
      Life in a CIA torture center

      To all politicians of the world:

      The only way to save the world is to stop your national secret services. They are responsible for most problems in your neighbourhood, in your city, in your country, in the world. Make them responsible for what they are doing. Let them account for in detail, force them to open up their organizations for thorough investigations. Stop their funding if they do not co-operate. Replace directors and staff immediately by normal people for starters.
      Please help to spread the message or donate:

      STOPEG foundation - STOP Electronic weapons and Gang stalking: http://www.STOPEG.com
      Stichting STOPEG - STOP Electronische wapens en Groepstalking: http://www.STOPEG.nl (in Du

    • mukava.mieli

      Psykopaatilla on hyvä mieli kun kerää jengin karjumaan valojen kanssa, alaikäiset tekevät sen tarkoituksella, eli tarkoituksella kasvattavat häiriintyneitä kiusaajia. Tietävät että homman tarkoitus on pitää niin paljon meteliä kuin pystytään.

      Nyt on mukavaa psykopaattiperheellä ja kumppaneillaan.
      Ihanaa! Minä elän!

    • gs-maininta

      http://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/kummatkohan-on-tayspaisia-kiusaajat-vai/3860525?page=1

      Gang stalking-ammattikiusaaminen on sellaista johon se tuskin tehoaa. Stalkkaajille nimittäin opetetaan sellaiset säännöt, että jos uhri jotenkin vastustaa ja kieltää stalkaamasta niin stalkkeri tekeytyy uhriksi ja syyttää uhria häirinnästä, vain siksi että tämä vaatii itselleen oikeutta. Samoin jos uhri pyrkii jotenkin suojautumaan stalkkaukselta niin murretaan väkisin ne suojautumiskeinot ja ollaan niinkuin uhri pyrkisi estämään jotain stalkkerille kuuluvaa oikeutta. Pitää olla todella pahasti luonnevikainen tai sitten ainakin aivan avuton ja osaamaton oikeissa töissä että sisu antaa myöten ryhtymään ammattistalkkaajaksi.
      1
      Vastaa
      Ilmoita asiaton viesti
      Ei pidä paikkaansa 14.2.2015 15:16

      Valitettavasti se ei noin mene useinkaan, vaan uhmakas määrätietoinen kiusaamisen vastustaminen vain lisää kiusaamista ja johtaa umpikujaan. Ja saa myös opettajat ja muut aikuiset näkemään vian kiusatussa. Kiusaaja valitsee kiusatun joskus umpimähkään sellaisesta, joka on niin ystävällinen ja kiltti, että kiusaaminen on helppoa, tai jos kateus on niin suurta ettei kiusaaja osaa sitä muulla lailla käsitellä.
      2
      Vastaa
      Ilmoita asiaton viesti
      Se on näin 15.2.2015 11:35

      Kiusaaminen ei itse asiassa ole pelkästään kahden henkilön välinen asia, jossa toinen on kiusattu ja toinen kiusaaja. Kouluissa ja työpaikoilla syntyy itsestään pienehköjä ryhmiä, joilla on omat "johtohahmonsa". Ryhmä raportoi kaikki kiusttavan tekemiset kiusaajalle. Siinä käydään läpi joka sana, jonka kiusattu on sanonut, joka vessassa käynti ja kaikki mahdollinen henkilön olemuksesta ja päivittäisistä tekemisistä. Lyhyesti sanottuna kiusatulla on erityisasema työpaikallaan/koulussaan ja kukaan ei suhtaudu häneen luonnollisesti.
      Kiusaajalla on motiivina vallan lisääminen ja ryhmällään tukeminen. Onnistuessaan kiusaajan ryhmä kasvattaa kingi- asemaansa. Kiusattu vähintäänkin vaistoaa tuon tilanteena.
      Muissa ryhmissä voi olla muunlaisia sisäisiä toimintoja ja ne kokevat kiusaustilanteen häiritsevänä tai arkiviihteenä.
      Johto/opettaja puuttuessaan tilanteeseen ottaa kiusaajan "puhutteluun". Näin luodaan tilanne, että kiusattu olemassa olollaan on aiheuttanut "tilanteita". Jos jotain on sattunut, niin kiusatun on se todennettava. Jos ei pysty niin voi, voi.
      Kiusaaja antaa oman versionsa vasta pakon edessä ja ryhmänsä tuella.

      On selvääkin selvempi, että kiusauksen jatkuessa kiusatusta tulee se vähäpäinen. Syystä, että hänen sisäinen maailmansa muuttuu ja rajoittuu. Elämän tärkeimmäksi tehtäväksi tulee itsetarkkailu. Kiusaajan pelastaa ainoastaan esim. työpaikan ulkopuoliset vahvat ihmissuhteet ja todelliset ystävät. On se niin kummallista, että ihmisten ryhmässä toimiminen on niin typerää, että kaikkien mahdollisten työhön liittyvien asioiden sijasta käsitellään jatkuvasti jonkun samassa yhteisössä olevan ihmisen olemusta ja elämää.

      Loppupäätelmä: Ryhmässä tyhmyys tiivistyy.
      3
      Vastaa
      Ilmoita asiaton viesti
      Rikollista 15.2.2015 13:25

      Kerroit juuri yhden esimerkin ns. yhteisövainoamisesta, joka on pahimmillaan eräs järjestäytyneen rikollisuuden muoto.

    • uskomatonta

      What are some techniques used against targets?

      A few of the most common techniques are listed below.

      a) Classical conditioning.

      Getting a Targeted Individual sensitized to an everyday stimuli. The targeted individual over a period of months, or even years is negatively sensitized to an everyday stimuli, which is then used to harass them. It’s used out in public to let them know they are constantly being harassed and monitored. Some examples of everyday stimulus that might be used include: sounds, colors, patterns, actions. Eg. Red, white, yellow, strips, pens clicking, key jangling, loud coughing, loud whistling, loud smacking of clapping of hands together, cell phones, laptops, etc.

      b) 24/7 Surveillance This will involve flagging and following the target everywhere they go. Learning about the target. Where they shop, work, play, who their friends and family are. Getting close to the target, moving into the community or apartment where they live, across the street. Monitoring the targets phone, house, and computer activity. Surveillance Policy.

      http://www.newport.gov.uk/stellent/groups/public/documents/policies_and_procedures/n_039963.pdf

      c) Isolation of said target.

      This is done via reports. The flagging is meant to warn the community, but they act as little more than slander campaigns. They present a one sided assessment of the targets behavior and activity. The target is never allowed to tell their side of the story or to clear their name. This one sided assessment can include false reports, lies, and legitimate incidents where the target was set up. Eg. People in the targets community are told that the target is crazy, dangerous, a thief, into drugs, a prostitute, pedophile, in trouble for something, needs to be watched. This very flagging in and of itself is capable of creating paranoia, and false interpretation of everyday incidents.

      Files will even be produced on the target.

      It’s been shown that community notifications of any kind can and do create a sense of paranoia within a community.

      Community Notification

      http://www.johnhoward.ab.ca/pub/pdf/C20.pdf

      Some people might argue that they would feel more secure if they were aware of the identities of dangerous offenders in their neighborhoods, but widespread community notification actually serves to heighten fear of victimization. In a large metropolitan area, hundreds of thousands of people are notified of a dangerous offender’s release, while only hundreds will come into contact with him in the community. This blanket notification propagates the belief that there are more “predators” in the community than ever before, and fearful attitudes among members of the public are reinforced. A vicious cycle results: widespread notification leads to an increase in the community’s fear of crime which, in turn, leads to more calls for notification. We would also argue that the use of inflammatory language such as “predator” by politicians and officials also works to heighten fear and increase calls for more punitive action.

      d) Noise and mimicking campaigns.

      Disrupting the targets life, sleep with loud power tools, construction, stereos, doors slamming, etc. Talking in public about private things in the targets life. Mimicking actions of the target. Basically letting the target know that they are in the targets life. Daily interferences, nothing that would be too overt to the untrained eye, but psychologically degrading and damaging to the target over time.

      e) Everyday life breaks and street theatre.

      Flat tires, sleep deprivation, drugging food, putting dirt on targets property. Mass strangers doing things in public to annoy targets. These strangers might get text messaged to be at a specific time and place, and perform a specific action.

      f) Electronic Harassment.

      Electronic means can be used to create the illusion that the target is having a mental breakdown, when in fact they are being targeted and harassed by a community that is trying to get them to move, because they believe that the person is a danger, or an undesirable. This flagging system allows the community to treat the target as less than, someone they are allowed to harass, and victimize. It gives them a license to do unspeakable things to innocent targets, and their families
      https://gangstalking.wordpress.com/faq/

    • g.s

      Sisäinen sirpa laamanen ja kilgraven prototyyppi yhteen: lavastuksia, valehtelua, vääristelyä, ilkivaltaa, tahallista häiriköintiä ja manipulointia.

      • g.s

      • g.s
        g.s kirjoitti:

        On muistettava, että Sirpa Laamanen ei tappanut omia lapsiaan, vaan toisten. Aivan kuten Gertrude Baniszewski:

        https://www.nydailynews.com/news/justice-story/teen-girl-fatally-bullied-indiana-house-horrors-article-1.1309751

        Myös yhteisövainoajan tavoite on murhata ja kiduttaa viattomia.

        Pretty Sylvia Likens apparently brought out the woman’s inner mean girl.

        Things got off to a rocky start. When the Likens’ first $20 money order was late, Baniszewski dragged the girls upstairs, slapped Jenny, and shrilled, “I took care of you two bitches for a week for nothing.”

        From then on, their lives were filled with misery; Sylvia bore the brunt of the rage.

        Soon, Gertrude called for reinforcements — children, her own and the ones hanging around her house — to mete out Sylvia’s punishment. One used her to practice his judo.

        They burned her with cigarettes and, more than once, Gertrude forced her to dance naked in front of the other children. There were baths in scalding water, beatings and starvation. By fall, torturing Sylvia had become a hobby for the local kids.

        It all culminated on one horrible night when Baniszewski, using a sewing needle, carved an “I” into the skin on Sylvia’s abdomen. She then turned the needle over to a 14-year-old neighbor, Richard Hobbs, to finish the job. She had to help him spell the word “prostitute.”
        The house of horrors at 3850 East New York St. in Indianapolis where Sylvia Likens spent her short life being tortured by Gertrude Baniszewski and her teen band of sickos. Anonymous/ASSOCIATED PRESS
        The house of horrors at 3850 East New York St. in Indianapolis where Sylvia Likens spent her short life being tortured by Gertrude Baniszewski and her teen band of sickos.

        A few days later, Sylvia was dead and Baniszewski was under arrest, along with eight of her youthful accomplices, the oldest 17, the youngest 11. Police did not have a hard time getting details from the children. They explained their participation in the torture rituals by saying “Gertie” told them to.

        Baniszewski insisted that the kids acted on their own. She knew nothing.

        Baniszewski, her daughters Paula, 17, and Stephanie, 15, her son, Johnny, 12, and two teenage neighbors, Coy Hubbard, 15, the judo expert, and Hobbs were charged with murder. Stephanie was tried separately, and freed.

        On May 19, 1966, the jury convicted the older woman of first-degree murder, her daughter Paula of second-degree murder, and found the rest of her youthful gang guilty of lesser homicide charges. The boys were sentenced to two to 21 years and were released in three.

        Gertrude and Paula got life in prison.

        By 1985, Gertrude was free on parole, having been a model prisoner. “The Lord has forgiven me and I have peace inside,” she said upon her release. Five years later, she died of lung cancer.

        Despite an attempted prison break in 1971, Paula earned parole in 1972 and dropped out of the public eye.

        She remerged briefly last October, almost 47 years to the day after Sylvia Likens died. She had been working as a teacher’s aide in an Iowa high school under the name Paula Pace. Somehow, her real identity became known and she was fired. “It was very shocking,” one surprised parent told the Marshalltown Times-Republican. “She’s always been very nice.”


    • g.s
    • g.s
    • itse.TI

      No niin, hyvä ketju löytyi ja ihan läheltä. Nyt vain yhdistystä perustamaan, mutta kannattaisi ottaa työpaikka-, uravainottuja mukaan.

      • meitä.riittää

        Kotikaupungista löytyi vainottu kaupunginjohtaja. Ihan sattumalta radiosta kuulin. Avasin ketjun.Sain hänen siivellään omaa asiaani esille.


    • sosiopaattiperheennaapur

      Miksihän aikuinen mies haluaa esiintyä palstoilla naisena (mama70), ja kirjoittelusta päätellen on pelkästään "vajakkeja" ollut niin Helsingissä kuin Oulussakin?Naapureita, jotka ovat liian nössöjä sanomaan asiasta ja jos sanovat, niin väärällä lailla ja kun kuitenkaan itsessä ei ole mitään vikaa? Minkälainen on ihminen, kun koko elämä on sitä, että jonkun pitäisi tulla sanomaan jostain, ja oikealla lailla, jotain huomionkaipuuta?


      Tällainenkin keskustelualue on olemassa, kuin murobbs:

      06.05.2010
      #1051
      Mama70

      Rekisteröitynyt:
      26.08.2007

      Viestejä:
      6 759

      Lainaus:

      Alkuperäinen kirjoittaja Magneettimies
      Ja ilmeisesti herra armeijan käynyt 85kg elämää kokenut Mama70 ei sitten itse ratkaissut....

      Kyllä ihan alussa päästin ihan eläkeläiset kämppääni. Näkivät mm. punttipenkkini minkä jälkeen äänet olivat aina punttipenkistä johtuvia eikä esim. tuota hampaiden pesua. Tuon jälkeen kun tajusin ettei avoimuudesta ollut näiden kanssa kuin haitta niin siirryin melko lailla pelkkään kirjalliseen tiedotukseen etteivät ääliöt pääse enää vaihtamaan tarinoitaan. Valittajiahan systeemi suojaa niin että jotkut tekevät valitukset suoraan isännöitsijälle jolloin en itse edes saa selville enää mistä se valittaja kuuntelee. Isännöitsijä kun ei saa sanoa kuka valitti. Koko systeemi on lopulta vitsi joka toimii vain jos ihmiset ovat älykkäitä ja nämä eivät olleet. Esim. tämä seinänaapuriyksinhuoltajavajakki ei koskaan sanonut yhtään mitään siitä että äänet kuuluu läpi. Telepatiallako minun pitäisi asia oivaltaa?

      Tietenkin se otetaan esimerkiksi _minun_ epäsosiaalisuudesta jos puolentoista vuoden väittelyn sokkona ja nimettömien vittuilulappujen ja poliisien soittelun jälkeen en viitsinyt mennä availemaan pelleporukalle ovea. Tottakai se on minun vikani. Minun pitää nimenomaan älykkäämpänä aina olla vastuullisena ja ymmärtää mitä tollot oikeasti tarkoittavat. Eiks nii? Epäsosiaalinen minusta tuli oikeastaan kunnolla tämän jälkeen kun tajusin kuinka turhaa paskanjauhantaa ääliöiden kanssa keskustelu on.

      Ja joo, minulla ei ole aikomusta käyttää vapaa-aikaani ääliöiden kanssa kerrostalopolitikointiin. Ongelma on oikeasti vaikea ratkaista jos on tekemisissä täysin ääliöiden ihmisten kanssa jotka eivät osaa sanoa mitä tarkoittavat. BTW, taloissa asui paljon SOLin siivoojia.

      Esim.
      Isännöitsijä - Mikä on se ääni?
      Minä - Mikä ääni?
      Isännöitsijä - Se ä-äni!
      Nämä jutut on oikeasti kuin Herrasmiesliga-sarjasta.

      Ratkaisin ongelman sillä että hermorauniona ja mm. kuukauden hermoloman töistä ottaneena muutin pois. Takkiin tuli kunnolla mut hei mä varmaan ansaitsin sen

    • sosiopaattiperheennaapur
    • kerrosinä

      Miksi ihminen ei totu täydelliseen pahuuteen?

      • HyväTappaaPahan

        Koska se ei edusta hyvän ihmisen maailmankuvaa millään tavalla, nuo kaksi asiaa ovat polarisoidut vastakohdat.


    • teidättunnetaan

      Aivan. Tiedän, millaista on elää vuosikymmen erään porukan verkostojen kiusaamisen ja vihan kohteena. Esittävät ulospäin niin hienoa, mutta kiusaaminen oli järkyttävää. Porukka sai uskoteltua kymmenittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä puolelleen ja kiusaamaan puolustuskyvyttömiä. Nyt eräskin tuosta kiusaajaperheestä toimii korkeassa tehtävässä ja esittäminen jatkuu. Olisi hyvä, että tietäisivät hyvän ja pyytäisivät edes anteeksi vuosikymmenenkiusaamistaan.

      • nenämuija

        Kyseinen henkilö muka auttaa toisia tehtävässään, mutta ei todellisuudessa varmaankaan edes erota, mikä on hyvä ja mikä paha. Pahuutta ei aina voi pestä pois.


      • pahanokkanainen

        Nenämuija erottaa sen, mikä on omille lapsille hyvä. Hänelle on aivan sama, miten muiden lapsille tehdään. Ajatellaanpa esimerkiksi lasten turvaistuimia. Voin kuvitella, että laittaa ne viimeisen päälle paikoilleen, ei jätä lastaan autoon, kun menee jonnekin sisään. Muiden lasten kohdalla nenänainen ei välittänyt, vaan mässäsi konditoriassa, kun auto oli käynnissä ja pienet lapset autossa. Tuolloin oli mottona: "Sen on paljon turvallisempaa ilman turvaistuinta, kuin turvaistuimen kanssa".

        Pahuus on sitä, ettei välitä. Nokkanainen ei välitä. Hän ahmii leivoksia yksin konditoriassa ja jättää lapset keskenään. Ei tietenkään omiaan! Se on järkyttävää pahuutta.

        Kyllä hyvyys vielä selättää nokkanaisen teot ja hän löytää tekemänsä pahan edestään.


      • sullaonpääpipi
        pahanokkanainen kirjoitti:

        Nenämuija erottaa sen, mikä on omille lapsille hyvä. Hänelle on aivan sama, miten muiden lapsille tehdään. Ajatellaanpa esimerkiksi lasten turvaistuimia. Voin kuvitella, että laittaa ne viimeisen päälle paikoilleen, ei jätä lastaan autoon, kun menee jonnekin sisään. Muiden lasten kohdalla nenänainen ei välittänyt, vaan mässäsi konditoriassa, kun auto oli käynnissä ja pienet lapset autossa. Tuolloin oli mottona: "Sen on paljon turvallisempaa ilman turvaistuinta, kuin turvaistuimen kanssa".

        Pahuus on sitä, ettei välitä. Nokkanainen ei välitä. Hän ahmii leivoksia yksin konditoriassa ja jättää lapset keskenään. Ei tietenkään omiaan! Se on järkyttävää pahuutta.

        Kyllä hyvyys vielä selättää nokkanaisen teot ja hän löytää tekemänsä pahan edestään.

        mee jo ihmeessä hoitoon


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe