Ainakin viisi lennokkia havaittiin, mutta niitä ei saatu kiinni. Jokohan tuo " Isis " suunittelee lennokki-iskuja ja testaa niitä käytännön olosuhteissa ? Esim. nuo Nelikopterit pystyvät kantamaan 1,5 kg kuorman ja sillä määrällä räjähdettä saa jo ison jytkyn. Että silleen. Iltalehti.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Voi jumalauta mitä pelonlietsontaa taas. Kaiken näköistä tuntematonta lentävää on nähty vuosikymmeniä. Mutta varmaan ne on nyt sitten isis-terroristeja lentävine mattoineen. Eilen pelättiin vielä maanulkopuolisten olevan tuntemattomien lento-objektien takana.
Kai huomasit, että laittomasta lennättelystä riskikohteiden, kuten vilkkaimpien ihmisjoukkojen Eiffelin alueen jne. sekä USA:n suurlähetystön luona kiinni jääneet ovat muslimeja.
Vielä ei ollut pommeja lennokeissa, joten yrittävät parhaillaan normalisoida lennättelyä siten, että evakuointeja ei tehtäisi ja välitöntä turvallisuusviranomaisten hälytystä ja tekijöiden kiinniottamista, jotta myöhemmin kun on mukana pommit, iskut onnistuisivat.
Mm. Jazeeran muslimeja on ollut noissa lennättelijöissä.
Just,päivin hauskin on kymmenien ihmisten murhat juuri nyt pariisissa eikä ole muka aavistustakaan ketkä ovat sen takana.On olemassa vain kaksi
ammattimaista järjestöä jotka ovat kykeneviä tekemään samanaikaiset
hyökkäykset tarkalleen,ne ovat "israelin MOSSAD,sekä muslimien ISIS".CIA
toimittaa vain yksittäisiä maiden johtajiin kohdistettuja murhia.Perus-rans-
kalaisten lisäksi eihän siellä muita riehujia olekkaan kuin muslimit.Asia on kiistattomasti islamilaisten hyökkäykset rauhanomaista kansaa kohtaan.
Ei siinä mitään pelkoa tarvitse lietsoa enää, kyllä se pelko on jo valmiina entisistäkin järjettömistä teoista valmiina. Sopiviin paikoihin lennätettynä on yhteiskunta lamaannuksissa äkkiä. Että silleen.
Tuossa Iltalehden jutussa sanotaan reaktorirakennuksen kestävän vaikka lentokoneen törmäyksen. No niin kestää, mutta kestääkö esim. varvoimageneraattorien kopit ja sähkökytkin kenttä ja muuntajat lennokkien hyökkäyksen 1,5 kg pommeilla ? Että silleen.
Tais olla UFOja vaan, Rauni-Leena Luukaisen henkimaailmaan siirtymisen kunniaksi!
Se ei ole kuin ajan kysymys kun terroristit ottavat nuo lennokit käyttöön. Osaa ne tekniikkaa käyttää esim. kännykkällä kaukolaukaistavat pommit. Että silleen.
vaikka Tehtaankadunkin yllä, mitähän bolsevikit tykkäisi?
Kokeilihan jo joku valkoisen talon alueellakin noita nelikoptereita viime viikolla. Että silleen.
No nyt on pidätetty al - Jazeeran kolme toimittajaa Pariisissa. Opetusvideotako olivat kuvaamassa terroristeille lennokkien lennätyksestä ? Viranomaisten mielestä, ei kansalaisten pidä olla " Huolissaan ". Suurimpien lennokkien koko on yli 2 metriä. Että silleen.
Iltalehti
Mittee pirua ne siellä lentelee ?
Se on vain mediakampanja, jolla näistä kauko-ohjattavista ilma-aluksista tehdään uhka. Nämä alukset halutaan kieltää tavalliselta kansalta. Vallan väärinkäyttäjät eivät salli kansalle mahdollisuutta valvoa vallan väärinkäyttöä sen paremmin maassa kuin ilmasta.
Valtaapitävien on saatava omat autonomiset ilma-aluksensa ilmaan kontrolloidakseen kansalaisia ja mikä sen parempi aloitus kuin laittaa poliisi-dronet jahtaamaan tavallisen ihmisen harraste-aluksia joihin liitetään terrorismi.
Katso kuva ja mieti:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015022619263097_ul.shtml
Mietippä mitä tapahtui USA:n armeijan kokeessa mootoroitua kolonaa vastaan tehdyssä iskussa useilla kaupasta ostetuilla nelikoptereilla, se oli täysi ja tuhoisa yllätys armeijalle.
Kaikkea tekniikka voidaan käyttää " Väärin ", se on vain mielikuvituksesta ja oivaltamisesta kiinni.
Että silleen.
Mietipä mitä tapahtui kun USA liittolaisineen hyökkäsi esim Afganistaniin, Irakiin, Libyaan, Syyriaan ja Ukrainaan. Ja kun hyökkäävät yha laajemmin omia kansalaisiaan vastaan.
EU on USA:n verisisarus ja siten samassa juonessa.
Ählämi taas tämänkin tempun takana:
http://www.france24.com/en/20150225-drone-paris-al-jazeera-journalists-arrested/
No niimpä just al.Jazeera uutistoimisto on muka " Puolueeton " uutisisaan ? Että silleen.
CIA on ujuttanut itsensä Al Jazeeraan jo kauan sitten, tämä tiedetään hyvin laajasti.
Jos ne lennokit olivat väriltään mustia, on kyse EU:n omista valvontalennokeista. Niitä tullaan lisäämään kaikkien kaupunkien yläpuolelle, myös Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Ouluun jne.
Sähkövoimalla toimivat lennokit kiertävät 24/7 periaatteella taivaalla jatkuvasti.
Kyse on kansalaisten valvonnan lisäämisestä. Tarkoilla kameroilla otettava jatkuva filminauha kartoittaa kaikkien EU.kansalaisten liikkeet. Kun kansalaisen sirutunnistus tulee pakolliseksi 2018, niin sitten EU.kansalaiset ovat jatkuvassa sähköisessä lieassa.
EU-eliitti valvoo omaa nautintaoikeuttaan, omaa ihmiskarjaansa.
No kaikkea voi noilla nelikoptereilla tehdä. Joka tapauksessa ne luovat uuden uhkan poliittiselle eliitille ulkoilmassa pidetävien puheiden ja esiintymisten aikana. Taitaa tulla hyville " Sorsamiehille " kysyntää turvamiesten porukoihin ja teräshaulit panoksiin ?
Että silleen.
Mistä tiedät, että sirutunnistus tulisi 2018? Ne täytyy sitten syöttään näkymättöminä ruoassa.
Euroopan rajat on yksinkertaisesti suljettava etelästä rynniviltä muslimiapinoiden laumoilta.
Järjetöntä käydä "pelastamassa" Afrikan rannikolta saakka muslimilaumoja, jotka haluavat pakkotuoda Eurooppan oman rasistisen Islamin uskontonsa. Islamin uskonto luettuna omasta Koraani-uskonkirjastaan, se on raakalaismainen uskonto.
Sitä Koraanin sanaa nuo raakalaiset noudattavat, ja sanovat olevansa "hyviä uskovaisia muslimeita" silloin.
Ei se ole uskonto, se on on suurten järjettömien ihmismassojen hallinto keino joka on puettu uskonnon kaapuun. Ne noiden muslimien omat sodat johtuvat siitä, että joka
" kylällä " on oma imaami joka tulkitsee koraania omien tarpeidensa ja halujensa mukaan omaksi edukseen. Että silleen. Että silleen.
Pariisissa on ollut koko alkusyksyn ongelmana tunnistamttomat lennokit. Niistä ei ole pitkään aikaan ollut uutisia.
Sitten kun savu hälvenee,uusi maailman järjestö ottaa vallan hallitakseen
maapalloa joka suuntaan.Yksi ylimistöhallitus jota jokaisen yksilön on
kumarrettava syvään,jos haluaa elää.Työkyvyttömiä ei sitten tarvita,he ovat
pelkkää "kukkamultaa".