Emmehän me tavalliset tallaajat pärjää

tuollaisille_oppineille

Johanna Hurtigeille, otka ovat keränneet ympärilleen samanmielisiä kuten pappi Mari Leppäsen ja teologian tohtori Johannes Alarannan, jotka kaikki haluaisivat muuttaa Jumalan valtakuntaa oman mielensä mikaiseksi.

Emme sittenkään pärjää, vaikka olisi korkeampaakin koulutusta.

Viljo Juntunenkin on teologian tohtori, mutta hän ilmeisesti ei ole tavoitellut eikä saavuttanut kuuluisuutta ja tunnettavuutta maailman silmissä. Tuskin hän on saanut valtionpalkintojakaan.

Seppo Lohikin on teologian tohtori ja jonkin muunkin tieteenalan tohtori, mutta on tyytynyt tekemään suuren osan elämäntyöstään pienen seurakunnan kirkkoherrana ja kristillisyyden historioitsijana.

Kait sitä itsekunkin täytyisi vain tyytyä olemaan pienen paikalla...

"Eriseurat tosin tulevat, mutta voi niitä, joiden kautta ne tulevat!"

Eivät nämä eriseuran lietsojat mitään suurempaa saa aikaan omalla voimallaan kun siis Jumalan voimaa enää ei ole käytettävissä. Varsinkaan he eivät pysty organisoimaan mitään mainittavampaa vastarintaliikettä, mutta kuitenkin he omalla panoksellaan kylvävät eriseuran siementä Jumalan lasten keskuuteen.

Itsekin olen ajatellut tuota naispappeuskysymystä. Paavali kai yhdessä ainokaisessa lauseessaan sanoi, että "nainen vaietkoon seurakunnassa". Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä. Siinä mielessä kristillisyydessä ollaan perimätiedon varassa. Katolisessa kirkossa myöhempikin perimätieto on otettu kristillisyyden ohjeeksi Raamatun rinnalle.

Saattaa olla, että piakkoin SRK:n johtokuntaan valitaan nainen/naisia. Sellaistahan on väläytetty. Tuskin se mitenkään väärä ratkaisu olisi. SRK:n johtokunnan merkitystä ei kuitenkaan pitäisi yliarvioida. Sehän on varttuneempien herrojen kahvistelu- ja seurustelukerho. Ainakin niiden siellä tulisi varoa esittämästä julkilausumia, koska melkein kaikki julkisuuteen ennetut julkilausumat ovat menneet tavalla tai toisella pieleen. Julkilausumaksi riittää Raamattu.

Tapahtuipa mitä tahansa, Jumalan valtakunta kuitenkin jää elämään ainakin köyhiin ja noyriin ihmissydämiin.

39

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä_rukous

      Oulussa hiljattain saarnannut Jorma Kiviranta - kuuntelin netistä - sanoi joitakin vuosia sitten eräässä keskustelussa, että tulivatpa millaiset eriseurat tahansa, sitä vain toisoisi, että itse säilyisi uskomassa.

      Tuo on oikein hyvä toive meille jokaiselle.

    • ek_syjä

      Nuo Jhanna Hurtigit, Mari Leppäset ja johannes Alarannat eivät ota huomioon, että ihmiselämä on kovin lyhyt ja rajallinen. Palstalla on ollut kirjoituksia kirkkoisä Aurelius Augustinuksesta alkaen. Kukin on elänyt aikansa, sitten siirtynyt iankaikkisuuteen.

      Ajallisten asioiden sijasta tärkeintä lienee pohtia sitä, missä vietän iankaikkisuuteni.

      Elämässä on paljon murheita. Ainakin Johannes Alarannan isällä Juhani Alarannalla on paljon murheita poikansa Johannes Alarannan sekoilujen takia. Samoin Johanna Hurtigin puolisolla ja uskovaisilla lapsilla. Eipä tule mieleen, kuka murehtisi Mari Leppäsen puolesta, koska hänen isänsä ja puolisonsa ovat samassa sotkussa eksyneet.

      • huoh

        Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. Kaikissa perheissä on moitittavaa yhdessä jos toisessakin asiassa.

        Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. Ajattelelen, että langennutta tulisi kutsua takaisin ja esitellä sitä, mikä siionissa on hyvää.

        Johanna kirjoitti tunteistaan siionia kohtaan, mutta ei voinut hyväksyä ylimielisten ihmisten taholta saamaansa kohtelua. Jotenkin ymmärrän Johannaa. Hän oli selvittämässä vakavaa rikoskierrettä, joka oli kätkeytynyt lestadiolaisuuden sisälle. Sanantuoja surmattiin hengellisesti, mutta jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.

        Johtokunnen naisistuminen voisi auttaa oudosti käyttäytyvän äijäporukan kuntoutumiseen ja löytämään oikean lähestymiskulman hengellisiin asioihin. Uusi puheenjohtaja antoi hetkellisesti toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta väkivaltainen toiminta siioneissa tuntuu kiihtyneen entisestään

      • UNohta_ja
        huoh kirjoitti:

        ### Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. ###

        Ei. Johanna unohti tämän.

      • ehtojenasettajavani

        ### jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.###

        siis...yksityinen ihminen asettaa ehtoja Jumalan valtakunnalle?

      • sävyttäjä

        ### Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. ###

        Parjaamiskeskustelua ei ole ollut. On ollut vain keskustelua Johanna Hurtigin teoksesta.

        Sille tosiasialle ei kylläkään mahda mitään, että uskovaiset läheiset kärsivät. Yle-Areenan radiolähetyksessä suulas eksynyt Kaarle Hurtig sanoi, että Johannakin on väsynyt.

        Johannahan ilmoitti "vähitellen" irtaantuvansa Jumalan valtakunnasta. Kenties hän on vähitellen alkanut hivuttautua takaisin; ainakin hänen Kotimaan runoissaan on kaipauksen sävy. Takaisintulolle ei tietenkään ole mitään esteitä, jos Jumala antaa palaamisen armon.

      • lauantaimakkaravani
        sävyttäjä kirjoitti:

        Perhehän on tärkeä itsekullekin. Muuten sitä pakkaa jäämään elämässä aivan yksin. Eihän semmoisen valtionpalkinnon kanssa oikein voi seurustella, vaikka 15.000 eurolla toki saakin paljon perunoita, näkkileipää ja lauantaimakkaraa.

      • uskon_näköala
        ehtojenasettajavani kirjoitti:

        ### jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.###

        siis...yksityinen ihminen asettaa ehtoja Jumalan valtakunnalle?

        Ihmisen varmaankaan ei ole viisasta alkaa asetella Jumalalle ehtoja.

        Ja jios kerran usko on Jumalan lahja, jonka Jumala antaa kenelle tahtoo, niin ei se sitten edes ole ihmisen otettavissa silloin kun aika omasta mielestä tuntuu sopivalta ja kun "kehitys" JUmalan valtakunnassa olisi edennyt meille otolliseen vaiheeseen.

        Varmaan meille olisi ollut helpompaa, jos olisimme syntyneet pingviineiksi: viettäisimme elämämme tallustelemalla jäätiköllä frakki päällä, ja kun nälkä yllättäisi, pulahtaisimme hyiseen veteen etsiskelemään kalaa. Mutta kun noin ei ole käynyt, meidän on tyytyminen siihen, että olemme tällaisia - järjellä(kin) ajattelevia. Ja jos olemme saaneet paljon koulutusta, järki monesti pakkaa sivuuttamaan uskon näköalat.

      • selittelijä
        sävyttäjä kirjoitti:

        ### Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. ###

        Parjaamiskeskustelua ei ole ollut. On ollut vain keskustelua Johanna Hurtigin teoksesta.

        Sille tosiasialle ei kylläkään mahda mitään, että uskovaiset läheiset kärsivät. Yle-Areenan radiolähetyksessä suulas eksynyt Kaarle Hurtig sanoi, että Johannakin on väsynyt.

        Johannahan ilmoitti "vähitellen" irtaantuvansa Jumalan valtakunnasta. Kenties hän on vähitellen alkanut hivuttautua takaisin; ainakin hänen Kotimaan runoissaan on kaipauksen sävy. Takaisintulolle ei tietenkään ole mitään esteitä, jos Jumala antaa palaamisen armon.

        ### Takaisintulolle ei tietenkään ole mitään esteitä, jos Jumala antaa palaamisen armon. ###

        Jos Johanna Hurtig saisi palaamisen armon, hänen ei tarvitsisi edes käydä heittämässä niitä viittätoistatuhatta euron kolikkoa Valtiokonttorin lattialle. Turhan painava kolikkokasa se olisikin.

        Jos Johanna Hurtig saisi palaamisen armon, hän todennököisesti ei tässä asiassa tulisi lainkaan julkisuuteen, vaan olisi aivan hiljaa ja nauttisi Jumalan lapsen osastaan.

        Kaikki median kanssa tekemisissä olleet tietävät, että kielteinen uutinen on aina enemmän uutinen kuin myönteinen uutinen.

        Joskus 1960- ja 1970-luvuilla sanottiin, että sotkut on korjattava niin laajasti kuin sotkua on aiheutettukin. Onkohan tuossa omavanhurskauden vivahde? Että omilla korjaustoimilla muka ansaittaisiin parempaa autuutta? Maailmaa eivät moiset "korjaustoimet" liikuta. Juudas Iskariotillekin sanottiin, että mitä se meille kuuluu, katso itse eteesi.

        Heikki Saarikin kuulemma olisi halunnut lähteä hoitokokousruljanssin jälkeen kierrokselle Suomen Siioneihin selittelemään väärässä olemistaan. Mitä siitä muka olisi tullut, että pikku-ukko luuhaa ympäri maata selittelemässä tekosiaan?

      • etsikonajankinuaja
        selittelijä kirjoitti:

        ### Jos Johanna Hurtig saisi palaamisen armon ###

        Kai se ainakin omalle lihalle ja verelle on vaikeaa, kun on alentunut maailman silmissä poseeraamaan Mari Leppäsen kanssa ja kaveeraamaan Johannes Alarannan kanssa.

        Niin kauan kai sitä voi poseerata ja kaveerata kuin terveyttä ja elämää riittää. Sitten kun terveys pettää... onko silloin vielä etsikon aika?

        Ihmiselle se tosin on mahdotonta, mutta Jumalalle toki kaikki on mahdollista.

      • etkaitosissasi
        UNohta_ja kirjoitti:

        ### Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. ###

        Ei. Johanna unohti tämän.

        Et kai ole tosissasi? Pf-skandaalinko olisi pitänyt saada jatkua rauhassa?

      • ytittäjä_johanna
        etkaitosissasi kirjoitti:

        Et kai ole tosissasi? Pf-skandaalinko olisi pitänyt saada jatkua rauhassa?

        Ei Johanna yrityksestään huolimatta onnistunut tekemään synnitöntä yhteisöä. Valtakunnasta on löydetty kokonaista seitsemän syntiin langennutta.

      • pät_kä
        etkaitosissasi kirjoitti:

        Et kai ole tosissasi? Pf-skandaalinko olisi pitänyt saada jatkua rauhassa?

        Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys järjesti tilaisuuden, jossa tohtori Johanna Hurtigilla oli tilaisuus esitellä "tutkimustaan". Tuosta tilaisuudesta uutisoi mm. Päivämies. Tilaisuuden lopuksi puheenjohtaja totesi, että tilaisuus on ollut monella tavalla tarpeellinen.

        Olihan Johannalla tilaisuus siellä tavata uskovaisia ihmisiä.

        Hän vain ei nöyrtynyt Jumalan väkevän käden alle. Hän katsoi paremmaksi valtionpalkinnon ja maallisen kunnian, kuin "kärsiä vaivaa yhdessä Jumalan joukon kanssa".

        Omassa oikeassa olemisensa liemessä kiehuvalle Johannalle se ei ole raskasta, vaan nautinnollista, mutta hänen uskovaisille läheisilleen se on äärimmäisen raskasta.

        Olkoonkin, että Johanna löysi monia synnintekijöitä ja halusi pukea tämän löytönsä kirjan muotoon, josta toki seurasi kuuluisuutta ja maailman kunniaa, Johannan omaa uskonasiaa se ei auttanut pätkääkään.

      • noin
        pät_kä kirjoitti:

        Nyt meni mäkeen, että pölisi. Julkisuus tuli vasta mitätöinnin jälkeen. Kukaan ei halunnut kuulla totuutta ja sitten tuli raju julkisuus ja kuraa lensi ja lentää edelleen. Taitavasti hoidettu skandaali olisi pienentänyt julkisuuden aiheuttamaa vahinkoa (vrt hellarit ja kirkko)

      • tiedä_muuta_kuin
        noin kirjoitti:

        Nyt meni mäkeen, että pölisi. Julkisuus tuli vasta mitätöinnin jälkeen. Kukaan ei halunnut kuulla totuutta ja sitten tuli raju julkisuus ja kuraa lensi ja lentää edelleen. Taitavasti hoidettu skandaali olisi pienentänyt julkisuuden aiheuttamaa vahinkoa (vrt hellarit ja kirkko)

        että toisten syntien luetteleminen ei liene kovin hyödyllistä

      • nousija
        huoh kirjoitti:

        Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. Kaikissa perheissä on moitittavaa yhdessä jos toisessakin asiassa.

        Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. Ajattelelen, että langennutta tulisi kutsua takaisin ja esitellä sitä, mikä siionissa on hyvää.

        Johanna kirjoitti tunteistaan siionia kohtaan, mutta ei voinut hyväksyä ylimielisten ihmisten taholta saamaansa kohtelua. Jotenkin ymmärrän Johannaa. Hän oli selvittämässä vakavaa rikoskierrettä, joka oli kätkeytynyt lestadiolaisuuden sisälle. Sanantuoja surmattiin hengellisesti, mutta jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.

        Johtokunnen naisistuminen voisi auttaa oudosti käyttäytyvän äijäporukan kuntoutumiseen ja löytämään oikean lähestymiskulman hengellisiin asioihin. Uusi puheenjohtaja antoi hetkellisesti toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta väkivaltainen toiminta siioneissa tuntuu kiihtyneen entisestään

        Ps. 21:

        13. Nouse, Herra, osoita voimasi! Laulaen ja soittaen me ylistämme sinun suuria tekojasi.

      • barjesus
        huoh kirjoitti:

        Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. Kaikissa perheissä on moitittavaa yhdessä jos toisessakin asiassa.

        Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. Ajattelelen, että langennutta tulisi kutsua takaisin ja esitellä sitä, mikä siionissa on hyvää.

        Johanna kirjoitti tunteistaan siionia kohtaan, mutta ei voinut hyväksyä ylimielisten ihmisten taholta saamaansa kohtelua. Jotenkin ymmärrän Johannaa. Hän oli selvittämässä vakavaa rikoskierrettä, joka oli kätkeytynyt lestadiolaisuuden sisälle. Sanantuoja surmattiin hengellisesti, mutta jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.

        Johtokunnen naisistuminen voisi auttaa oudosti käyttäytyvän äijäporukan kuntoutumiseen ja löytämään oikean lähestymiskulman hengellisiin asioihin. Uusi puheenjohtaja antoi hetkellisesti toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta väkivaltainen toiminta siioneissa tuntuu kiihtyneen entisestään

        Apt. 13:6:

        He kulkivat sitten koko saaren halki Pafokseen saakka. Siellä he tapasivat Barjesus-nimisen juutalaisen miehen, joka oli noita ja väärä profeetta.

      • armonantaja
        huoh kirjoitti:

        Ensinnäkään ei ole soveliasta vetää perheitä tähän parjaamiskeskusteluun. Kaikissa perheissä on moitittavaa yhdessä jos toisessakin asiassa.

        Ei kai Jumalan rakkaus ilmene toisten vikoja penkomalla. Ajattelelen, että langennutta tulisi kutsua takaisin ja esitellä sitä, mikä siionissa on hyvää.

        Johanna kirjoitti tunteistaan siionia kohtaan, mutta ei voinut hyväksyä ylimielisten ihmisten taholta saamaansa kohtelua. Jotenkin ymmärrän Johannaa. Hän oli selvittämässä vakavaa rikoskierrettä, joka oli kätkeytynyt lestadiolaisuuden sisälle. Sanantuoja surmattiin hengellisesti, mutta jos korjausliike on riittävän voimakas (jota epäilen), niin moni lähtenyt palaa juurilleen.

        Johtokunnen naisistuminen voisi auttaa oudosti käyttäytyvän äijäporukan kuntoutumiseen ja löytämään oikean lähestymiskulman hengellisiin asioihin. Uusi puheenjohtaja antoi hetkellisesti toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta väkivaltainen toiminta siioneissa tuntuu kiihtyneen entisestään

        Sananl. 3:

        34 Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa. [Job 22:29 ]

    • juudasiskariot

      Johanna Hurtig teki juorukirjan ja sai siitä valtionpalkinnon. Siihen kai meidän kaikkien on tyydyttävä.

      Juudas Iskariotkin sai kolmenkymmenen hopearahan "valtionpalkinnon"

    • "jotka kaikki haluaisivat muuttaa Jumalan valtakuntaa oman mielensä mikaiseksi."

      Luuletko sinä viheliäinen vl-avaaja, että SAASTAINEN VALHELAHKO (= vl-herätysliike) on Jumalan valtakunta?

      Jopas olet sekaisin! Vl-harhasaarnaajat ovat sekoittaneet sinunkin pään. Uinu rauhassa VALHEUNTA. Kerran koittaa tilinteon hetki...

      • predestinoija

        Room. 9:18:

        Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

      • poissieppaaja
        predestinoija kirjoitti:

        Room. 9:18:

        Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

        Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen.

      • pääsetkö_melperkele

        Luuk. 18:17:

        Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."

      • 119

        Vaikuttaa siltä, kuin kukaan ei muissa uskonpiireissä voi olla uskossa, kuin vl-väki!!! Miten joku on noin eksynyt? Uskovia on kaikissa suunnissa, missä Jeesusta Kristusta kirkastetaan. Heistä on osa luopuneita ns. nimikristittyjä. Aivan, kuin vl-väessäkin. Osa on oikeasti uskossa ja noudattaa Jumalan tahtoa, osa tekee halujensa mukaan.
        Kun joku irtoaa teidän lahkostanne, moititte heti uskosta luopuneeksi. Ette voi tuntea ihmisen sydäntä, sen tietää vain Jumala.
        Ei pidä asettua suurempaan rooliin, mitä on annettu.

        Tahtoisin tietää, lukeeko vl-väki Raamattua itse? Onko koskaan lukenut koko kirjan läpi, ehkä useampaan kertaankin? Silloin nimittäin oppii tuntemaan totuuden ja se tekee vapaaksi ihmisten asettamista määräyksistä.
        Suosittelen viisauden kirjan lukemista. Raamattua opetetaan radiossakin iltaisin DEI-kanavalla. Netistäkin Raamattu kannesta kanteen voi kuunnella tosi hyvää opetusta itselleen sopivaan aikaan. Silloin oppii samalla Raamatun historiaakin.

      • roturbo

        mellu kerjää merppiä

    • tilankinuaja

      Toisessa ketjussa sanottiin, että Johanna Hurtig kirjassaan ansiokkaasti käyttää suosittua NELIKENTTÄANALYYSIÄ.

      Jos yhdessä kentässä on Johanna itse, toisessa teologian tohtori Johannes Alaranta, kolmannessa pappi ja tuleva tohtori ynnä tuleva piispa Mari Leppänen ja kolmannessa vähemmän koulutusta saanut suulas Vuokko Ilola - - - niin Jumalan valtakunnalle ei tässä nelikenttäanalyysissä jää lainkaan tilaa.

      • babbisnaaras

        Onpas kitkerää.

      • 413

        Analyysi onkin ihmisistä, ei Jumalasta...
        Missä kirjoituksesi kohdassa voisi löytää rakkauden lähimmäistä kohtaan? Siihen meitä velvoitetaan.
        Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään.
        Meidät on luotu erilaisiksi.. Koulutuskaan ei aina tuo sydämen sivistystä.
        Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi, vai miten se oli.

    • miettinytmyös

      Seurakunnan kaitsija, palvelija tai vanhin ei voi olla nainen, joten naispappeus on ehdottomasti Raamatun vastaista eikä naispappi voi siksi olla uskovainen. Puhuja/pappi ei voi olla myöskään pedofiili, sillä seurakunnanpalvelijan on pidettävä hyvää huolta lapsistaan. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on huonoa huolenpitoa ja suurta pahuutta.

      1. Tim. 3:2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, [Tit. 1:6-9]

      1. Tim. 3:12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään.

      Tit. 1:6 Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. [1. Tim. 3:2-7]

      • antivatvoja

        Kai tuollainen suhtautuminen ("miettinytmyös) on paikallaan.

        Onhan niitä paljon uskovaisia naisteologeja, jotka eivät haluakaan olla pappeja.

        Jossakin määrin Jumalan valtakunnan talostelu kussakin ajassa ja yhteiskunnassa on aina ollut kulttuurisidonnaista. Esimerkiksi urkuja pidettiin vuosisadan vaihteessa peräti synnillisina. Radioon otettiin kielteinen kanta. Televisio katsottiin vielä 1976 niin vanhingolliseksi, että jokainen television kotiinsa hankkinut on automaattisesti Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Nyt 2015 rovasti Erkki Piri käsittelee Päivämiehen kolumnissaan myönteisessä sävyssä Ylen Kuoski -ohjelmaa.

        Monessa kejussa nyt mainitussa Juhani Uljaksen kirjassa sanotaan, että omavanhurskaus (= lakivanhurskaus) on lähellä jokaista meitä. Jokaista uskovaistakin.

        Eihän siitä koskaan pääse mihinkään, että meidän jokaisen on elettävä omassa ajassamme ja omassa kulttuurissamme.

        Varmaan naispappeusasian järjellä "vatrvominen" on yhtä vaarallista kuin Vuokko Ilolan valvominen hoitokokoussotkuissa. Kun aikansa järkeilee löytää itsensä Jumalan valtakunnan ulkopuolelta ja jää aivan yksin.

      • tapojentutkija
        antivatvoja kirjoitti:

        Seppo Lohi piti Helsingissä kerran alustuksen aiheesta "Sydämen usko". Hän mainitsi mm, että onhan meillä paljon tapojakin - siis kulttuurisidonnaista liitännäistä -, mutta usko ei ole niissä.

      • ajoverkossasotkussa
        tapojentutkija kirjoitti:

        Seppo Lohi piti Helsingissä kerran alustuksen aiheesta "Sydämen usko". Hän mainitsi mm, että onhan meillä paljon tapojakin - siis kulttuurisidonnaista liitännäistä -, mutta usko ei ole niissä.

        Lohi on sotkenut itsensä sellaiseen ajoverkkoon, josta ei irti pääse. Täysin sopimaton esikuvaksi mihinkään Jumalan valtakunnan olemukseen liittyvään. Jotku kavaa sellaisiin mittoihin, että armon tunteminen ja armosta uskominen menee suorittamiseksi ja kovien lausuntojen antamiseksi. Pitää yrittää pysyä pinnalla vaikka sieraimet on jo savessa ja pohjaa ei jalkojen alla tunnu.

    • katoamaton

      Ef. 6:24:

      Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus.

    • ErkinAntti

      Raamattu määrittää Jumalan valtakunnan olemuksen: "Se on Vanhurskautta, Rauhaa ja Iloa Pyhässä hengessä".

      Kun joku puhuu eriseurasta hänen täytyy ensin määritellä mikä on Jumalan valtakunta ja mistä se hirvitys, eli eriseura lähtee. Jos Jumalan valtakunta olisi näkyvä organisaatio niin määrittely olisi helppoa mutta kun se ei raamatun mukaan sitä ole, eikä ole edes oikeaa oppia jolla Jumalan valtakunta voidaan rajata; miten voidaan rajata sellainen sielullinen asia johonkin kategoriaan johon ihmisen valtuudet ei ylety. Ainoa määrittely on tehty Jeesuksen toimesta ja se pitää lapset Jumalan valtakunnassa rodusta ja syntyperästä riippumatta. Jumalan luomistyö on universaali eikä rajotu SRK:n hallitsemaan organisaatioon.

      Oletan että esim. Johanna Hurtigin sielullisessa elämässä tapahtuneen suuren muutoksen on aiheuttanut hänen taistelunsa SRK:n miesten kanssa. Hän yritti puolustaa Jumalan valtakunnassa olevien, Vapahtajan perisynnin lunastamien pienien uskovien sielujen maallista hyvinvointia ja sai vastaansa SRK:n miehet, jotka ensisijassa olivat huolissaan omasta oikeusturvastaan ja halitsemansa rauhanyhdistys organisaation menestyksestä.
      Tällaisten asioiden syvällinen tajuaminen johtaa henkilökohtaisiin sielullisiin muutoksiin.

      • seuraaja

        ErkinAntti. Kirjoitit aivan oikein: "Ainoa määrittely on tehty Jeesuksen toimesta." Ketjun aloittajalla 'pallo hukassa'.

    • vloulaisista

      """ Ketjun aloittajalla 'pallo hukassa'. """

      Näin on!

      • pallonetsijä

        Luin aloituksen huolellisesti. Siinä ei todellakaan mainittu palloa. Pallo on siis hukassa.

    • tuomiollevaatija

      Saarn. 12:14:

      Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista.

    • vääryydenvalta

      On turha oma voimamme
      vääryyden valtaa vastaan.
      Me turman vallat voitamme
      Herrassa ainoastaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe