Ensin perukirja, sitten jakokirja - MILLOIN?

Siims

1) Henkilö kuoli viime vuonna ja hänen jälkeensä tehtiin perukirja. Toinen perijöistä oli alaikäinen (täyttää ensi kesänä 18), jolloin jakokirjaa omaisuudesta ei laadittu, ainoastaan perukirja siihen hätään.
Verottajalla perukirja on ollut viime kesästä asti eikä ole vielä palautunut. Veroja ei siis ole vielä maksettu. Nyt maistraatti kysyy jakokirjaa alaikäisen holhoojalta. Syksyllä tehtiin anomus osittaisesta perinnönjaosta, jossa kumpikin perijäistä sai 20.000 e tämän vuoden puolella. Maistraatille piti tilittää kolme vuotta 2012, 2013 ja 2014. Rahat siis saatiin alaikäisen tilille vasta 2015 osittaisen jakokirjan pohjalta.
Pesään jää vielä omaisuutta. Alaikäisen puolelta käytimme edunvalvojan sijaista eikä tässä asiassa ole epäselvyyksiä, kaikki tapahtui lain mukaan. Vain varsinaista jakokirjaa ei ole tehty siis. Mikään laki ei varmaankaan määrää jakokirjan tekemisestä vai määrääkö?

Ensi kesänä perijä täyttää 18 ja jakokirja ajateltiin tehtävän sitten, kun ei enää tarvita sijaisia. Odotamme myös verottajalta tulevaa kuolinpesän osakkaiden verotuspäätöstä.

2 Erään tuttavani isä kuoli hänen ollessaan vain muutaman vuoden ikäinen. Perukirja oli tehty, mutta jakokirjaa ei. Kuitenkin hänellä on osuus erääseen asuntoon ja hänet on merkitty asunnon osaomistajaksi ao. isännöitsijätoimiston papereihin. Minkä pohjalta näin on voitu tehdä? Jakokirja on hänen tietojensa mukaan tekemättä.

Voiko hän tuon pesän osakkaana pyytää verottajalta isänsä perukirjan ja tehdä lopultakin jakokirjan vasta nyt, siis parinkymmenen vuoden jälkeen? Jakokirja on kai tehtävä, jos vainajalla oli omaisuutta? Jakokirja on tuttavani tietojen mukaan tekemättä siksi, että pesänhoitaja siirsi asiaa ja haluttiin, että kaikki pesän osakkaat olisivat täysi-ikäisiä. Papereita ei löydy, koska pesänhoitajaa ei tavoiteta.

7

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elinajo

      Ovatko osituskirja ja jakokirja samat asiat? Käytetään vain eri nimityksiä, mistä se johtuu? Voiko jakokirjan tehdä vuosia myöhemmin kuin perukirjan. Ymmärtäisin, että näin voidaan tehdä, jos asiat ovat selvät. Miten on?

      • Näin_se_menee

        Ne ovat täysin eri asioita, siksi niillä on eri nimet.

        Ositus tehdään puolisoiden välillä (avioero-ositus) tai perillisten ja lesken välillä (jäämistöositus).

        Perinnönjaossa jaetaan kuolinpesän varat perillisten (yleensä lapset) kesken.

        Jakokirja tehdään silloin kun varoja jaetaan. Sitä ennen pitää tehdä ositus, jos vainaja oli naimisissa.


      • 9-6

        Pesän voi säilyttää jakamattomana vaikka vuosikymmeniä, jakokirja tehdään sitten kun pesä jaetaan.


      • regfdvc

        Kyllä, ja sitten kun tehdään, törmätään juuri aloituksen kaltaisiin ongelmiin. Varsinkin, jos jakamattomuuden syy on noinkin typerä kuin odottaa pienten lasten kasvavan täysi-ikäisiksi. Mitähän ihmeen sijaisia siinä on ajateltu käytettävän? Ei sillä alaikäisellä perijällä mitään sijaisia ole, ainoastaan edunvalvoja.

        Ammattitaidottomia isännöitsijöitä tietysti on. Mutta ei se pentu siitä asunnosta mitään omista, jos jakoa ei ole tehty. Vasta jaossa selviää de facto mitä omaisuutta kukin osakas saa. Siihen asti on vain pesän osakkuus. Välttämättä pentu ei tule koko asunnosta koskaan mitään omistamaankaan, jos jako hoidetaan sovussa, ja tilalle tulee muuta omaisuutta.


    • >>Varsinkin, jos jakamattomuuden syy on noinkin typerä kuin odottaa pienten lasten kasvavan täysi-ikäisiksi. Mitähän ihmeen sijaisia siinä on ajateltu käytettävän? Ei sillä alaikäisellä perijällä mitään sijaisia ole, ainoastaan edunvalvoja.<<

      Älähän isottele!

      1. Perittävä kuoli viime vuonna ja alaikäinen täyttää 18 vuotta ensi kesänä, joten ei aivan pienestä lapsesta ole ollut kysymys. Eikä jakokaan ole mitenkään poikkeuksellisesti viivästynyt, jos se ensi kesänä tehdään.

      2. Jos, kuten ap:n tapauksessa ilmeisesti, alaikäinen ja hänen edunvalvojansa (huoltajansa) ovat osakkaina samassa pesässä, edunvalvoja ei voi jaossa edustaa päämiestään (lasta), vaan tälle tarvitaan maistraatin määräämä edunvalvojan sijainen.

      3. Jos jako tehdään osakkaan ollessa alaikäinen, jaon joko tulee tehdä oikeuden määrämän pesänjakajan tai muussa tapauksessa jako edellyttää maistraatin hyväksyntää.

      • regfdvc

        Niin?

        Lue nix_nax aloittajan viestin 2-kohta uudelleen. Siinä oli kyse kahdestakymmenestä vuodesta. Mielestäni se on aika pitkä aika.

        Mutta takaisin aiheeseen: Miksi noiden mainitsemiesi seikkojen vuoksi olisi järkevää viivästyttää jakoa? Ei edunvalvojan sijaisen hankkiminen ja jaon hyväksyttäminen nyt niin vaikeita juttuja ole. Jos sillä vältytään kaikenlaisilta muilta viivästyksen tuomilta sotkuilta (kuten 2-kohdan kadonneet perunkirjat, väärät disponoinnit jne.), niin en näkisi kovin kalliina hintana.

        Kukin tietenkin tavallaan, eikä se kaksi vuotta (toisin kuin kaksikymmentä) nyt vielä niin pitkä aika ole, mutta eivät nuo mielestäni ole mitään järkeviä syitä tahallaan viivyttää jakoa. Heti vaan pois kuleksimasta ja koko homma kertaitkulla selväksi kun kaikki omaisuus on tallella, ja kaikki määräajat käytettävissä.


      • >>Miksi noiden mainitsemiesi seikkojen vuoksi olisi järkevää viivästyttää jakoa?<<

        1: Jos perittävä kuoli viime vuonna ja jako tehdään tänä vuonna, ei ole kysymys viivästyttämisestä laisinkaan.

        2: Järkevää on tehdä jako ilman ulkopuolisia päällepäsmäreitä, kun siihen ilman tarpeetonta pitkittämistä (alaikäisen täytettyä 18 v) on mahdollisuus. Kustannuksiakin säästyy.

        3. Et kommentissasi erotellut ap:n 1- tai 2-kohtia. Päin vastoin edunvalvojan sijaisesta motkottamisesi viittasi nimenomaan 1-kohtaan, missä aika perittävän kuolemasta jaon toteuttamiseen olisi ollut noin yksi vuosi. Miksi muuten puhut kahdesta vuodesta, etkö osaa vähennyslaskua?

        4. Mahdollisesti kadonneen perukirjan tilalle saa helposti hankituksi kopion.

        5. Asiat on hoidettava ajallaan, ei hötkyillen, kuten suositat ("Heti vaan pois kuleksimasta").


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1980
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1397
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1250
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1067
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      120
      968
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      787
    Aihe