Antikristillisyyden räjähdysmäinen kasvu

Antikristillisyysnousee

Me monet täällä kotosuomessa ihmettelemme isis järjestön kaltaisten ilmioiden valtavaa ja voimakasta kasvua. Isis järjestö surmaa säälimättä kristityiksi itseään kutsuvia ihmisiä. Mistä tällaisissa ilmiöissä on kysymys, onko kysymys islamista vai onko kysymys jostain muusta?

Kysymys ei ole islamista, vaan antikristillisyyden valtaisasta kasvusta, voi sanoa räjähdysmäisestä kasvusta ja tuon kasvun kasvupohja on Euroopassa, turvallisena pidetyssä Euroopassa. Euroopassa on isiksenkin nousun siemenet kylvetty, antikristillisyyden voimakas nousu juuri Euroopassa on antanut voimakkaan sysäyksen tuollaisten järjestöjen nousulle. Voi sanoa, että juuri Eurooppa on antanut tuollaisille ilmiöille kasvupohjan.

Euroopassa antikristillisyys on kasvanut hyvin voimakkaasti, siihen on tullut jo radikalisoitumisen ilmiöitä ja niitä tulee lisää. Tuo saksalaiskoneen maahansyöksy on yksi teko tuon antikristillisen hengen vaikutuksesta. Ei se ole yhden mielenterveydenhäiriöön joutuneen ihmisen teko, vaan nimenomaan antikristillisen hengen valtaan joutuneen ihmisen teko ja sillä teolla on myös yhteyksiä joihinkin antikristillisiin tahoihin, vaikka viranomaiset eivät tule koskaan sitä myöntämään, ellei joku järjestö ilmoita sitä itse - sekin ilmoitus voi tulla.

Tulevaisuudessa tulemme näkemään yhä järkyttävämpiä antikristillisyyden hengen noususta johtuvia tekoja. Juutalaisia vastaan ja kristillisiä kirkkoja ja seurakuntia vastaan tulee kohdistumaan rajuja väkivallan tekoja. Ranska tullee olemaan ensimmäisiä maita, joista järkyttävät uutiset tulevat meidän olohuoneisiimme myös tulevaisuudessa. Toinen maa tullee olemaan Saksa, jossa antikrillisyyden nousu on valtaisaa, sieltäkin tulemme siis jatkossa kuulemaan järkyttäviä uutisia, kun ihmiset, saksalaiset ihmiset hyökkäävät seurakuntiin ja synagoogiin ja polttavat ne, jos mahdollista ihmisten ollessa sisällä. Ei tämän pitäisi hämmästyttää ketään, onhan antikristillisyyden nousu ollut jo vuosikymmeniä näkyvissä kaikkialla Euroopassa. Ruotsi tullee olemaan kolmas maa, mistä tulemme kuulemaan järkyttäviä uutisia, jotka antikristillisyyden nousu saa aikaan, tavalliset ruotsalaiset radikalisoituvat ja tulevat tekemään tekoja, joita ei mitenkään voisi todeksi uskoa.

Onko Suomi sitten turvassa - ei. Täälläkin antikristillisyyden nousu on ollut voimakkaasti nähtävissä jo pitemmän aikaa. Televisiosta näemme jo aika usein voimakasta kristillisyyden vastustamista ja sille taputetaan ja hurrataan äänekkäästi. Vapaa-ajattelijat ovat voimakkaasti ajaneet antikristillisyyden kasvua meidän maassamme - aika kornia, he eivät aja uskonnonvapautta, vaan nimenomaan antikristillisyyden puolesta he toimivat hyvin määrätietoisesti ja tehokkaasti - kristillisyyden vastustamisesta on tullut heidän teesinsä, siitä kertoo erotkaa kirkosta sivutkin, jotka he ovat lanseeranneet. Myös suomalaiset ovat jo radikalisoituneet ja siitä osoituksena on se voimakas isis suosio Suomessakin, kymmeniä on lähtenyt 'tappamaan' kristittyjä ja kymmeniä on lähtemässä. Antikristillinen henki on voimakkaasti nousussa, pian siis saamme kuulla Suomessakin järkyttäviä uutisia, kun kirkkoja ja kristillisiä seurakuntia vastaan hyökätään asein ja pommein - se ei ole uutinen, eikä sen pitäisi olla yllätys enää kenellekään, kun niitä alkaa tapahtumaan. Antikristillisyyden nousu Euroopassa ja Suomessakin on tosiasia, joka viranomaisten pitäisi ottaa vakavasti.

Toinen ilmiö, joka nyt on voimakkaassa nousussa on islam vastaisuus. Se tulee myös tuomaan järkyttäviä uutisia tulevaisuuden Euroopassa. Yhteenotot islamin vastaisten ja antikristillisten radikaalijärjestöjen välillä tulevat olemaan lähes 'arkipäivää', Ranska tullee olemaan näiden yhteenottojen lähtömaana, seuraavana jälleen Saksa, Ruotsi ja muut Euroopan maat - tähän on ehkä Sumessa pitempi matka - toivottavasti.

Olemme siis ajassa, jossa ihmiset ajattelevat, että kun päästäisiin uskonnoista eroon, maailma olisi parempi paikka. Siinä he ovat väärässä enemmän, kuin osaavat edes ajatella. Kun ihminen ajetaan tyhjiöön sisältä päin, kun elämän tarkoitus hämärtyy, olemme vain simpanssien jälkeläisiä, ei ole enää mitään väliä, mitä tekee, paha olo ei saa enää hakemaan apua normaalilla tavalla, vaan silloin ajatellaan, että itse pitää tehdä maailmasta parempi paikka ja nuo, jotka ovat vielä jonkun uskonnollisen hölmöyden vallassa, pitää hävittää kokonaan. Sitä ajatusmaailmaa kohti olemme siis menossa. Älkää siis ihmetelkö tulevaisuuden pahoja uutisia - itse olette ne tilanneet.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeaapuhetta

      Näinhän se maailma makaa tällä hetkellä.

    • Antikristillisyys

      Onko sellaista käsitettä oikeasti edes olemassa muualla kuin eräiden ihmisten pääkopassa.

      • Antihihhulius

        Helluntailaisuudellekin hyvin sopiva nimitys olisi antijärjellisyys.


    • Totuustuleejulki

      'Helluntailaisuudellekin hyvin sopiva nimitys olisi antijärjellisyys.'

      Todistit aloituksen tekstin totuuden mukaiseksi!

      • tuota_noin

        Teillä antijärjellisillä on tunnetusti ihan omat totuutenne: Esim. demoneista, sielunvihollisista yms. höpiseminen ja ns. kielilläpuhuminen ei ole täysijärkisten touhua.


    • werwertryre

      Pitkä kirjoitus, en lukenut mutta harmi että tällä palstalla moni keskustelun aloitus menee ihan kuuroille korville: se on muutaman minuutin ensimmäisellä sivulla ja sitten se katoaa.

      Miten olisi blogi, tms?

    • suomenmenoa

      Kuitenkin tuon antikristillisyyden aiheuttaa islam.

    • Uskojapelastu

      Jumala/jeesus uritetään nykyään painaa keinolla millä hyvänsä pois silmistä. Ihmiset ei enää ymmärrä että ollaan ikuisia olentoja. Jeesus pelastaa jokaisen joka antaa elämänsä hänen kösiinsä..armosta silloin on synnit anteeksi annettu. Antikristuksen henkihän on nousussa ja se näkyy jokapuolella. Muista että huomisesta ei tiedä kukaan? Voitko olla varma että olet elossa? Jo halut välttää ikuisen tulen ja kidutuksen..huom ikuisen..ikuisen..se ei koskaan lopu!!! Kuolet siellä koko ajan..anna elämäsi jeesukselle niin saat syntisi anteeksi ja pääset paratiisiin niinkuin se rikollinen siellä ristillä aikanaan pääsi viime hetkellä..teoilla kukaan ei taivaaseen pääse vaan armosta. Vain jeesuksen veri ratkaisee. Ilman jeesusta jokainen on helvetissä jo perisynnin tähden. Ota jeesus elämääsi ystävä!

      • taassotketaan

        Voi! Jeesus kirjoitetaan isolla kirjaimella, vihtahousu!


    • kristitty.2

      Sitä ovat myös gangstalking ja putinismi.

      • iltaropit

        et kai pörrää ressukka täälläkin! lääkkeeeeetttt!!!!!!


    • wayne

      Tuota olen itsekin miettinyt. Vaikken uskovainen juuri olekaan niin todellakin elän mieluummin kristittyjen keskuudessa. Ateistit julistavat ihan utopistisia näkemyksiään uskonnottomasta maailmasta, unohtaen että se on täysi mahdottomuus koska ihminen on luonnostaan uskovainen olio. Jos kristinusko hävitetään niin käytännössä ollaan vain kynnetty pelto johon on helppo kylvää toisen uskonnon siemenen. Ja kaikki tietää mikä on seuraavaksi voimakkain uskonto.

    • Syytovatselvät

      Antikristillisyyden nousu tuo valtaan terrorin ja väkivallan, kyllä se siltä näytää. Ei tässä ole kysymys siitä, mitä mieltä kukin on uskonnosta tai uskovaisuudesta.
      Antikristillisyyden nousu on tuonut valtioiden politiikkaan rahan vallan ja kansalaisten ja kansojen pahentuvan eriarvoistumisen, joka osaltaan lisää väkivaltaa ja terroria.

    • Eihyvältänäytä

      Kannattaa miettiä mitä asioita ajaa, lähimmäisen rakkautta ja vastuuta vai itsekkyyden täydellistä valtaannousua.

    • Pahasuunta

      Millaista maailmaa me olemme luomassa?

      Poliitikkojen juhlapuheiden ja todellisten tekojen välillä on valtaisa kuilu?

      Ihmiset kokevat, ettei äänestämällä voi mitään muuttaa - rahan valta on sitonut poliitikot hirttosilmukkaan - 'urasi on mennyttä. ellet ..'

    • 3Timo

      Höpö höpö!

      Islamista se johtuu!
      Eikös niitten satukirjassa lue että koko maailma on käännytettävä muslimeiks, tavalla tai toisella, ennenku se niitten jeesuksen toinen tuleminen on mahdollista!

    • maailmamuuttuu

      Oletko ajatellut ehkä niin on tarkoitettu! Maailma muuttu ja ihmiset muuttuvat! Jumala ei muutu!
      Kristinusko on polkenut , pakottanut ihmiset uskoon jota he eivät itse ole sisäistäneet!
      Nyt on aika muuttaa asenteet, kyllä ihmiset tietävät mikä on heille hyväksi! Tosi kamalalla tavalla!

    • Varmastituleeuusia

      Mistä kuulemme seuraavan järkyttävän uutisen?

    • Kohtapaukahtaa

      Ehkäpä jo on Ruotsin vuoro.

    • Katsokaaihmeessä

      Katsoitteko ISIS värväysohjelman TV1 , yle areenasta löytyy.

      Kannattaa katsoa.

    • vaikeatajattulossa

      Näillä on mentävä, kun ei muutakaan ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      270
      2973
    2. 201
      2856
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      69
      2436
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      214
      1916
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1192
    Aihe