Yksi kerta viikossa ei riitä

UskoLopussa

enää yli kolmekymppisenä, kehitystä ei vain tule. Tämän olen kantapään kautta kokenut. Ja kun viikot paahtaa fyysisissä töissä, ei jaksa tai ehdi käydä salilla kuin viikonloppuisin.

Onko steroidit ainut ratkaisu tällaisessa tilanteessa?

7

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeiletätä

      No steroidit on viimeisin keino ja niitä ei pitäisi käyttää ja jos niihin ne jotkut päätyykin olisi kyse kilpailemisesta huipulla.

      Eli päätähtäin on voittaa tai menestyä jossain kilpailussa tulevaisuudessa,muuten ei tule edes ajatella.

      Onhan niitä paljon kavereita jotka käyttää mutta mihin,koska mitään et voi enään näyttää tuloksia kun ikää on useimmilla monesti liikaa eli ikä ei enään tahdo riittää huipulle ja elimistö on sammumaan päin.

      Sinun ratkaisuusi ei ole oikotietä onneen, koska menetät terveyttä jos käytät aineita,ainoa ratkaisu on treenaaminen kolme kertaa ainakin viikkoon.


      Sinuna en heittäisi kirvestä kehään,30 on vielä hyvä ikä ja elimistö vasta hiippuu tai sinnittelee samassa mitä on mutta esim:minulla 42 vuoden ikäisenä on jo homma pikkuisen toisenlainen,mutta en ikänä ota aineita käyttöön.

      Kaikilla ei ole geenejä jotka vie eteenpäin kehityksen suhteen ja yksi kerta ei riitä mihinkään,siinä ei jänteet ja lihakset ja luusto saa tarpeeksi treeniä vaikka siltä saattaa tuntuakkin.

      Olin itse noin 25 vuotta nostelematta ja nyt palasin toista kuukautta sitten salille 42 vuoden ikäisenä,kunto nousee ja tuntuu kuin olisin 20 vuoden ikäinen jannu,en tunne kuin selässä ongelmaa ja siitä sainkin kaksiviikkoa sitten magneetti kuvauksien tuloksen,mutten luovuta yhden seläntakia.

      Välilevyt revenneet ja ym...nivelkulumaa on mutta käyn nyt neljä kertaa viikossa salilla ja ajan autolla 54km per salireissu eli yli 200km viikkoon ,kuussa yli 800km mutta en luovuta.

      Kehitystä on tapahtunut huikeasti jos sanoisin,tuolla salilla on kavereita jotka on alkaneet käymään 20 vuoden ikäisenä ja nyt ovat 25 vuoden ikäisiä mutta heidän ulkoinen olemus ei ole sen parempi,ne ovat huonomassa kunnossa kun minä siis ulkoisesti.

      Toki voi olla monia asioita jotka puoltavat nopean palautumisen 25 vuoden tauon jälkeen,olo on melkoisen hyvä,olen tehnyt comebakin.

      Salilla kävijät usein miten eivät treenaa tarpeeksi ja heidän elin tavat ovat huonot muutenkin,alkoholilla on osansa tässä sekä ruokavaliolla ja taito keskittymiseen on olennainen osa koko kehitystä voiman sekä kehonkehityksessä.

      Sinulla on juuri se ikä kun pitää alkaa treenata useammin jo omanterveydenkin takia,hormoonit vie sinut nopeammin huonoon kuntoon,toki hetkellisesti voivat auttaa mutta se auta pitemmän päälle mattia tai maijaa koska treenata pitää silti ja kovaa.

      Meillä kaikilla on biologinen kello joka tikittää sitä ei voi pysäyttää,mitä aikaisemmin ottaa elämäänsä liikunnan missä tahansa muodossa sen paremmin se kestää vanhuutta,sitähän se siis on.

      Ensimmäisen 25 vuoden jälkeen keho alkaa vanheta ,tätä ei voi estää mutta säännöllinen liikkuminen pitää yllä kehontoimintaa muuten rapistuminen nopeutuu.

      En ottaisi sinuna hormooneja käyttöön mikäli treenimäärä on alhainen,ottaisin sinuna käyttöön vitamiineja ja tarkemman ruokailun,suuhun ei voi laittaa mitä sattuu,itse ainakin olen nyt tarkka ja palautuminen on nopeaa.

      Mutta raskaat työt toki verottavat jolloin salille voi olla mahdoton enään mennä illaksi treenaamaan.(käytä siis kokeile vitamiineja ja ehkä proteiinia) itse käytän vain vitamiineja ne on minun nyky hormoonit jos tämä ei riittäisi niin siihen loppusi käynti salilla.

    • PullaPojat

      Se on itsestä kiinni jaksaako vai ei. Itse teen metsurintöitä jalkapelillä päivät ja kerkeän kuitenkin käydä salilla viikottain sen 5 kertaa.
      Tekosyitä on helppo keksiä, jos homma ei oikeasti kiinnosta.

      • työtönbodari

        Aina ei tarvitse keksiä "tekosyitä" jos ei ehdi joka päivä treenaamaan. Jos on kiireinen työ ja kohtuullinen työmatka ja lapset kotona ei treeniä oikein alkuiltaan eikä aamuunkaan mahdu. Itse olen käyttänyt pitkän työttömyysjakson näin hyväkseni ja varmistelen että seuraavaan työpaikkaan, jos sellainen tulee, menen reippaana ja terveselkäisenä.


      • pullapojat

        Tekosyitä, tekosyitä.


      • kokeiletätä

    • kertasalillakaksikotona

      Ainakin näin 53-vuotiaana pätee että 1 kerta viikossa hidastaa vääjäämätöntä, 2 kertaa ylläpitää ja 3 kertaa kehittää.

      Ehdotankin että käyt kerran salilla oikein ajan ja innon kanssa, vaikka viikonlopulla. Sitten teet pari huolellista treeniä kotona. Lehdissä on ollut paljonkin noista omalla painolla treenaamisista, sillä sellainen vähällä pärjääminen on aina lama-aikana muotia. Nousukausi kun tulee niin on taas tarkkaa missä salilla käy ja minkä merkin trikoissa - yhtä kaikki, kotitreeni onnistuu. Varaa siihen aikaa ja paikkaa, ettet yritä samalla surfata netissä ja keittää perunoita.

    • UskoLopussa

      Jees, hyviä vastauksia. Tosiaan tarkoitin vähän väärää asiaa kun sanoin yksi kerta viikossa, meinasin lihasryhmä kerran viikossa ja salilla 2x viikossa (eli lauantaina ja sunnuntaina)..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe