HIIT (vai LIIT)

lowintensity

Moi, olen 54-vuotias ukko, vielä aika huonokuntoinen mutta nyt käyn salilla kolme kertaa viikossa ja välipäivinä pitkää yli tunnin kävelyä tai kevyttä hölkkää tai uintia.

Yhtenä välipäivänä viikossa olen kuitenkin kokeillut cross-trainerilla tuota HIITtiä ja olen ihan pihalla sen kans. Ohje oli tyyliin minuutti maksimia ja minuutti lepoa. En kuitenkaan pysty millään vetämään täysillä yli puolta minuuttia.

Pulssi nousee hitaasti: Kun rupean riehumaan, se nousee noin pinnan sekunnissa. Puolen minuutin päästä tuntuu että ote irtoaa ja lopetan, no, pulssi ylittää 170 vasta 15 sekkaa sen jälkäeen kun olen jo lopettanut riehumisen. Seuraava minuutti on vielä päälle 160 vaikka teen ihan rauhassa. 3-4 minuuttia menee ennenkuin pulssi putoaa 130:een. Kuntoni ei tosiaaan ole kaksinen.

Olenkin tehnyt nyt alkuvaiheessa että ensin 4 min mennään alle 130, sitten raivoan sen puoli minuuttia ja sitten vedän hissukseen kunnes pulssi laskee alle 130 ja sitten taas puoli minuuttia täysiä. Toistan kolmasti. Sitten menen hissukseen vielä 4 minuuttia, yhteensä 20 minuuttia koko homma.

Kysymys kuuluu, onko tästä mitään iloa? Ajattelin jatkossa pidentää riehumisvaihetta ja koko treenin kestoa mutta se on sitten.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fwaf

      no juuri noin HIIT toimii. Jos sulle joku on sanonut että minuutti täysiä ja minuutti lepoa niin on puhunut pehmoisia. HIIT tarkoitus on nostaa maksimihapenottokykyä. Sitä voi tehdä vaikka juosten, uimalla, crosstrainerissa, pyörällä melkein ihan miten vaan.
      Samoin ajat eivät ole lukittuja. Mutta tiettyä kaavaa voi noudattaa esim jos 30sek meet täysillä niin sen jälkeen 1 minuutti hiivit niin hitaasti kuin pystyt että saat sykkeen mahdollisimman alas, kuitenkaan pysähtymättä.
      Tai vaikka 15sek täysillä ja 45sek lepoa. voit varioida joko pidemmillä vedoilla tai pidemmällä levolla, toki pidempi veto yleensä automaattisesti vaatii pidemmän levon.
      3-5 vetoa riittää, silloin pitäis tuntua jo oksennuksen maku suussa, silloin homma menee oikein.
      Jos Crosstrainerilla teet vetoja niin voit vaikuttaa vedon rankkuuteen sekä ajan pituudella, pyöritysnopeudella tai kuormitustasolla. Älä kuitenkaan sotke niitä kaikkia joka kerta keskenään muutoin on vaikeaa seurata kehittymistä. valitse yksi muuttuja vaikka.

    • lowintensity

      Kiitos vastauksesta. Salin crossarilla tosiaan vedän, ja helposti pystyn säätmään vastusta tuplaksi. Ja pyörittelen välijaksot ihan hitaasti, jotain 80 ja sitten kun tulee se riehumisjakso niin jotain 120. Mutta tosiaan tällä hetkellä tuntuu että jos vedän puoli minaa täysillä ja sitten minuutin hitaasti niin pulssi huitelee siinä minuutin kohdalla vielä 160:n kieppeillä. Ajattelin että vois olla hyvä että lakkaa huohottamasta ensiks.

    • poissaliltahus

      Kannattaako oikeasti tuon ikäisen? Saat vaan ifarktin. Mee ajelemaan rollaattorillas

      • yxnainen

        Yli viisikymppisethän ovat kaikkein hurjimpia ja kovakuntoisimpia kuntoilijoita, rollaattorit sopivat paremmin parikymppiselle älykännynäplijäsukupolvelle, jotka eivät eväänsä liikauta. Joten tsemppiä vaan lowintensity! Toki se infarkti voi iskeä, mutta elämä on riskejä täynnä...
        ---nainen 53v ( ei kiirettä töiden jälkeen päiväkodin pihalle, ei kiirettä kotiin ruoanlaittoon, ei lapsukaisia jaloissa roikkumassa, omaa aikaa vaikka kuntosalilla asumiseen, rautaa nousee tuplasti tai triplasti verrattuna kuntosalin nuoriin nätteihin tyttöasiaikkaisiin...)


    • fwafw

      Sanoisin tuohon edelliseen postaukseeni vielä että aloita lyhemmillä vedoilla. vaikka 20 sek vedoilla ja sen jälkeen 1min hidasta rullausta nolla vastuksella. Mulla yleensä ensimmäisesta 2-3 vedosta toipuu nopeasti ja pulssi tippuu mukavasti ja nopeasti sille tasolle että ei tarvitse läähättää. 4-5 veto on sitten ihan seinää päin juoksemista ja tuntuu että ei palaudu millään ennen seuraavaa vetoa.

    • 11-17

      HIIT:iä on monenlaista. Yleisesti käytettyjä ovat mm. Tabata, jossa tehdään 20 sek työtä ja levätään 10, 8 toistoa. Toinen vastaava on tuplata nuo jaksot, eli 40/20. Ovat vaan aika rankkoja aloitteleville, kuten jo huomasitkin. Voit ihan hyvin ottaa tuon 2:1 syklin sijaan alkuun vaikka 1:3 tai 1:4. Tarkoitus ei kuitenkaan ole se, että noiden lepojaksojen aikana pulssi laskisi kovin alas tai että hengitys ehtisi tasaantumaan kunnolla, vaan päinvastoin oikeastaan. HIIT on vähän sellainen harjoitusmuoto, että ensiksi tuntuu todella pahalta, mutta sitten se vielä vähän pahenee ja lopussa sitten jo oksennus lentääkin komeasti.

    • lowintensity

      Kuulostaa kyllä tosi nastalta. Ehkä sitten lyhennän vähän sitä taukoa ja lisään noita työjaksoja. Ehkä myös niin että tiukennan vain vähän kerralla. Voivat punttisalilla pahentua jos tulee oksut crossarille.

    • Tohonnoin

      auttaa peruskunto. Eli matalasykkeistä treeniä syke alle aerobisen kynnyksen 30min-2tuntia kerta vaikka 1-4 kertaa viikossa. Hyvä peruskunto auttaa jaksamaan nopeuttaa palautumista, kehittää sydämmen iskutilavuutta optimaalisesti sekä verisuonistoa ja lihasten mitokontrioiden määrää plus paljon muuta. Pitkät kävelyt sauvoilla tai ilman pyöräily hiihto uinti hölkkä.

    • tuttujuttumulle

      Näin se menee oikeesti 20 sekkaa täpöllä polkemista sit huilia niin että pulssi tasaantuu sit sama 3 kertaa joka toinen päiä! Vastaa yli tunnin juoksulenkkiä ja mikäli omaat oikeanlaiset geenit niin myös kuntosi nousee!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe