Lakimuutos voi nostaa moottoripyörien vakuutusmaks

THEEND66

Lakimuutos voi nostaa moottoripyörien vakuutusmaksut taivaisiin
Valmisteilla oleva lakimuutos saattaa nostaa moottoripyörien vakuutusmaksut taivaisiin. Moottoripyöräkauppiasta tilanne kauhistuttaa, kirjoittaa Yrittäjäsanomat.

Valmisteilla oleva lakimuutos saattaa nostaa moottoripyörien vakuutusmaksut taivaisiin. Moottoripyöräkauppiasta tilanne kauhistuttaa, kirjoittaa Yrittäjäsanomat.

Uusi vuonna 2017 voimaan tuleva liikennevakuutuslaki on valmisteilla sosiaali- ja terveysministeriössä.

Yrittäjäsanomien saamien tietojen mukaan uudessa laissa edellytettäisiin, että vakuutuksenottajan maksaman vakuutusmaksun täytyisi jatkossa olla kohtuullisessa suhteessa riskiin. Eri ajoneuvoryhmiä olisi myös kohdeltava siten, että jonkun ryhmän vakuutuksia ei ali- tai ylihinnoiteltaisi.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, ettei esimerkiksi muita ajoneuvoja suurempiriskisten ja vahinkoherkempien moottoripyörien vakuutusmaksuja voisi enää kompensoida muista vakuutuslajeista. Näin vakuutusyhtiöt ovat tähän asti tehneet.

Tämä johtaisi moottoripyörien vakuutusmaksujen jyrkkään nousuun.

"Kuka nyt vihaa moottoripyöriä tuolla eduskunnassa, on ottanut asiakseen, että moottoripyöräilyn ja mopoilun pitää loppua Suomessa – näin karkeasti sanottuna. En tiedä, tummia pilviä luo entisestään tälle alalle, sanoo jyväskyläläisen Bike Forum Oy:n toimitusjohtaja Sebastian Alatalo Yrittäjäsanomille.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskapäitätaas

      Voi vitun saatanan vittu.Syyllisen nimi esille ja sitten jokainen sähköposti/puhelin riivaamaan kyseistä mulkkua jotta saadaan selville minkä verran paskaa sen korvien välissä liikkuu.

    • oikein

      Nythän tuo nimenomaan muutetaan menemään oikein. Tähänasti on auton liikennevakuutuksesta saanut maksaa extraa vain sitävarten, että jotkus ketkä harrastavat vaarallisempaa "lajia" eivät joudu itse maksamaan oman harrastuksensa kuluja.

      • vironvakuutukset

        EI, vaan nimenomaan ajotaidottomat mulkut ovat joutuneet kolarinsa jälkeen toteamaan että maksut nousi.

        Kyykkypyöräilijät jotka ajavat keulien helvetin lujaa ja useimmiten ne onnettomuudetkin aiheuttavat pääsevät siis maksamaan enemmän.
        Vastaavasti pitää sitten laskea sellaisten kuskien vakuutukset jotka eivät ole törppöilleet ja mikäli autolla olet ajanut ilman kolareita,tulee hinnan laskea sitten myös muiden kulkuvälineiden ajamisesta autolla ajon perusteella.

        Ei tämä niin voi mennä että kaikki vaan nousee kokoajan saatana.

        Aletaan puuhailemaan lakia että ajoneuvonsa saa vakuuttaa virossa!

      • Moosess
        vironvakuutukset kirjoitti:

        En ymmärrä enää mitään. Olen ajellut autolla 2milj.km ja mottoripyörälläkin 400 000km ilman vahinkoja ja lisääkö pitäisi perskules maksaa toisten töppäilyistä.
        Maksakoon se joka töpeksii.

      • oot.vitun.mulkku
        vironvakuutukset kirjoitti:

        EI, vaan nimenomaan ajotaidottomat mulkut ovat joutuneet kolarinsa jälkeen toteamaan että maksut nousi.

        Kyykkypyöräilijät jotka ajavat keulien helvetin lujaa ja useimmiten ne onnettomuudetkin aiheuttavat pääsevät siis maksamaan enemmän.
        Vastaavasti pitää sitten laskea sellaisten kuskien vakuutukset jotka eivät ole törppöilleet ja mikäli autolla olet ajanut ilman kolareita,tulee hinnan laskea sitten myös muiden kulkuvälineiden ajamisesta autolla ajon perusteella.

        Ei tämä niin voi mennä että kaikki vaan nousee kokoajan saatana.

        Aletaan puuhailemaan lakia että ajoneuvonsa saa vakuuttaa virossa!

        Muuta vitun mulkku vaikka hevonvittuun, ei tarvii valittaa.

      • turpaumpeen
        oot.vitun.mulkku kirjoitti:

        Muuta vitun mulkku vaikka hevonvittuun, ei tarvii valittaa.

        Pidä sinä turpasi ummessa paviaani!

    • turhia
    • mörkööö

      Halpeneeko sitten muka esim autovakuutukset? Villejä veikkauksia?
      Täyttä kusetusta koko hanke jolla halutaan tappaa moottoripyöräily kokonaan vain jostain ideologisesta ja typerästä syystä. Onneksi kohta voi rekisteröidä ajopelinsä mihin jäsenvaltioon vain, niin ajellaan sitten vaikka espanjan kilvillä jollei adhd instituutin meno ala järkevöitymään.

    • Mika222222222222

      No laitetaas nyt vähän jäitä hattuun:-). Näitä kutsutaan uutisankoiksi joita syntyy silloin kun jokin huomionhakuinen media haluaa kuohahduttaa ihmisiä. Tottakai jos vakuutukset maksaisivat vakkapa kymmenen tuhatta euroa vuodessa, se tarkoittaisi moottoripyöräilyn loppumista. Toistaiseksi yksikään taho ei ole ilmoittautunut vastustavansa moottoripyöräilyä ideologisista syistä eikä myöskään ilmoittauttanut haluavansa lopettaa sen joten se siitä.

      Valiokunnissa kun lakialoitteita käsitellään ja sorvaillaan esityksiä, niin siellä kuullaan monien alojen asiantuntijoita ja pyritään huomioimaan monia erilaisia näkökohtia ja monia papereita ja mietintöjä ja selvityksiä risteilee kansanedustajien työpöydillä eivätkä ne tarkoita mitään muuta kuin että sillä keskustellaan asioista, mikä on pelkästään hyvä asia. Jos sieltä roskiksesta napataan joku kuolleena syntynyt idea ja aletaan kohisemaan siitä niin se on kohinaa tyhjästä. Ei tällaiset päättömyydet koskaan tule menemään läpi eikä niitä edes yritetä. Kyllä se matkan varrella muovautuu sillä tavalla, että moottoripyöräiljät saavat olla rauhassa.

      Minusta on huvittavaa että me motoristit ollaan tällainen kanalauma joka älähtää kaakattamaan ihan tyhjästä:-D.

      • Kanalauma_on_huomattu

        Aina kun keskustellaan katsastuspakosta, epäedullisesta vahinkokehityksestä, motoristien huimista ylinopeuksista tai ylipäätään mistä vaan mikä sivuaa jotenkin moottoripyöräilyä, alkaa kauhea kaakatus ja uhoaminen. Tämä kertoo mielestäni että monet motoristit ovat jääneet ajatusmaailmaltaan murrosikäisen asteelle. Teit Mika aivan oikean havainnon.

      • höpöhöpöhöpö
        Kanalauma_on_huomattu kirjoitti:

        Aina kun keskustellaan katsastuspakosta, epäedullisesta vahinkokehityksestä, motoristien huimista ylinopeuksista tai ylipäätään mistä vaan mikä sivuaa jotenkin moottoripyöräilyä, alkaa kauhea kaakatus ja uhoaminen. Tämä kertoo mielestäni että monet motoristit ovat jääneet ajatusmaailmaltaan murrosikäisen asteelle. Teit Mika aivan oikean havainnon.

        Ettäkö osa motoristeista kananaivoisia?

    • thkledrstahgdfjyr

      Ikään kuin pyörien maksut eivät olisi jo nykyäänkin tarpeeksi korkeat

      • niinpäniin-

        Pyörillä ajetaan keskimäärin se 6 kk vuodessa, silloinkin enimmäkseen vain hyvissä olosuhteissa. Autolla ajetaan vuoden ympäri, sen sisään mahtuu useampi ihmishenki ja sillä on kokonaismassaa 5 kertaa enemmän kuin prätkällä. Autoja on kokoajan liikenteessä moninverroin prätkiä enemmän. 18-vuotias voi ajaa B-kortin saatuaan vaikka 1000 hevosvoimaista katulaillista kiihdytysautoa. Täystehopyörän sarviin pääsee nykyään vasta 24-vuotiaana.
        Moottoripyörää ei katsasteta, mutta edes hiukankin henkeään arvostavat motoristit pitävät pyöristään hyvää huolta ja sen kertoo jo tilastotkin: teknisen vian osuus onnettomuuksissa on lähes nolla tasoa. Automaailmassa saman asian kohdalla mietitään kuumeisesti, millä konsteilla kiertää katsastusta. Nuoret kaahaa kaljuilla renkailla ensilumien sataessa maahan.

        Silti isoissa nykypyörissä on jo pelkkä liikennevakuutus monta kertaa kalliimpi kuin saman henkilön nimissä olevassa henkilöautossa.
        Kenen mielestä pitäisi ajoneuvojen välillä vielä tehdä hintoihin jotain riskikompensaatioita?? Vieläpä moottoripyörien epäeduksi?

        Jos kompensaatiota halutaan tehdä, ei pohjaksi voi ottaa vain mielikuvia riskeistä. Pitää katsoa kuinka paljon kukin ajoneuvotyyppi suhteellisesti aiheuttaa liikennevahinkoja ja paljonko ne ovat tulleet maksamaan. Veikkaan, että näin ajatellen pyörien vakuutukset ovat vähintäänkin kohdallaan. Kyse on siitä, että halutaan taas jollain tekosyyllä käydä taskuilla. Ja mikä olisi helpompi rokottamisen paikka kuin harrastus, jota vain rajoitettu joukko tekee vapaaehtoisesti ja jopa intohimosta.

      • näinseonperkele
        niinpäniin- kirjoitti:

        TOTUUS.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2031
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1523
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe