Tässäkö se oli, elämä

lohtu

Kuoleman hetkellä, elämän päättyessä, miettii elämän ainutlaatuisuutta ja katoavaisuutta.
Tässäkö se oli, elämä.
Elämä jonka odotimme ja oletimme jatkuvat lähes ikuisesti maan päällä.
Juuri hetki sitten ihminen oli vielä ja hänellä oli suunnitelmia, mutta elinpäivien määrän tullessa täyteen elämä päättyi ja nyt häntä ei enää ole.
Jokainen ihminen on suunnattoman arvokas. Ihmisen persoona, hänen kaikki ominaisuudet ovat ainutlaatuisia, eikä kukaan toinen pysty toista ihmistä korvaamaan.
Elämässä jäi toteutumattomia unelmia ja haaveita.
Omien vanhempien menetys on raskainta, mitä lapset joutuvat elämässään kokemaan. Ei rahan ja maallisen omaisuuden menettäminen ole mitään sen rinnalla.
Kuolema on niin radikaali, peruuttamaton ja lopullinen asia, että sitä on vaikea ymmärtää, ei voi palata ajassa taaksepäin tai kelata elämää takaisinpäin aikaan, jolloin kuollut läheinen on vielä elossa.
Elämään tulee valtavan suuri aukko, jota kukaan tai mikään ei pysty täyttämään.
Suru on pohjaton ja kaipaus seuraa elämän loppuun saakka.
Ainoa lohdutus ja toivo on, että oma kuolema on portti sinne, missä saamme jälleen nähdä ja tavata vanhempamme ja kaikki rakkaat, jotka ovat tällähetkellä kuolleet.

Kyytiä saavat pankkimaailman mainospuheet, että sijoita ja säästä eläkevakuutukseen, niin sinulla on parempi eläke, kun pääset eläkkeelle joskus kymmenien vuosien kuluttua.
Ei rahasta ole mitään iloa ja hyötyä, elämää ei pysty rahalla ostamaan.

Mikään ei ole niin epävarma asia, kuin elämän pituus.
Täysin hullua säästää ja toteuttaa asioita ja unelmia vasta kymmenien vuosien päästä, kun pääsee eläkkelle.
Saatat kuolla jo aikaisemmin, ehkä jo huomenna.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vainhetkentäällä

      Voimme kuolla vaikka minuutin päästä. On tärkeää että käännyt Vapahtajan Jeesuksen puoleen ja pyydät syntejäsi anteeksi ja annat elämäsi ehdoitta Jumalalle.

    • ammeebba

      Tämä on kuolemaa ja surua käsittelevä palsta. Sadut ja höpöhöpöjutut tulee postittaa niille kuuluvalle palstalle.

    • Hei nimimerkki Lohtu

      Hienosti ja niin totta kirjoitit. Onkohan sinulta juuri kuollut joku läheinen, et sitä maininnut, mutta silti ehkä niin on käynyt, kun tällaisia suuria mietit. Jos on, osanottoni.

      Kyllä, elämä on hauras, kovin hauras. Monen elämä jää kesken, oikeastaan elämä jää aina kesken - se on aina omaisten olo, vaikka kuollut läheinen olisi minkä ikäinen tahansa. Unelmia ja haaveita jää toteutumatta... Vielä olisi pitänyt ehtiä viettää joku syntymäpäivä, kesä tai käydä jossain tietyssä paikassa, puhumattakaan jos nuori läheinen kuolee. Elinpäiviemme määrää emme tiedä, hyvä niin. Olisikin hyvä oppia elämään iloiten siitä mitä tänään on ja huomaamaan ympärillämme oleva hyvä, jota on meillä kaikilla varmaankin melko paljon.

      Kaipaus on suuri, kun rakas ihminen kuolee. On hyvä, jos löytää itselleen keinon purkaa suruaan ja selviytyä uudessa elämäntilanteessa. Ja jos on ihmisiä, joiden kanssa voi asiaa purkaa tai jakaa. On olemassa myös sururyhmiä, vertaistuki on oikeastaan kaikenlaisissa asioissa parasta.

      Kaikkea hyvää toivottaen,
      Pirkko-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe