Itsetyydytys,syntiset ajatukset johtaa kadotukseen

Perikato

Tuntuu kuin olisi saatanan kuristusotteessa ollut muutaman päivän. Olen tehnyt syntiä joka antaa saatanalle oikeuden siihen.

Elän avioliitossa mutta intiimielämämme on olematonta, olen viimepäivinä kaupungilla nähnyt toinen toistaan lihalliset halut herättäviä naisia, tietysti nyt vähemmissä vaatteissa, tuntuu etten voi olla katsomatta ja tuntuu että häviän taistelun lihallisia ajatuksia vastaan, olen rukoillut mutta tuntuu että syntini vievät voiton. Olen sortunut itsetyydytyksen viime aikoina, kun annat hieman köyttä niin pian huomaat että köysi on jo ympärillesi köytetty.

varmasti moni painii samojen ongelmien kanssa ja osalle uskovista itsetyydytys tai seksuaaliset ajatuksetkaan vieraista naisista ei aiheuta tunnontuskia, vaikka se on selkeästi jumalan tahdon vastaista. Rukoilen pääseväni eroon synneistäni ja löytäväni yhteyden vaimoni kanssa ja saavani voimaa vastustaa syntisiä ajatuksiani.

Olen kokenut ajatuksistani valtavan pahaa oloa, välillä on helpompi vastustaa ja välillä antaudun hetkessä.

Kuinka te muut uskovaiset miehet, onko teillä vaikeuksia samojen asioiden kanssa?

Onko teidän oma avioelämä tyydyttävää? Vaikuttaako se ajatuksiinne?

Entä uskovaiset naiset, kuinka te ymmärrätte aviomiehenne tarpeet?

43

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GandhiSuositteli

      kylmiä kylpyjä.

      • Mehmetti

        Käänny islamiin, niin ei tarvitse pelkästään katsella

      • on.väärin

        Itsetyydytys on likaisten saastainen toimitus johtaa ikuiseen vääristymän syntyyn

    • KTSEiKirj

      1.Korinttolaiskirje:
      7:1 ...hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä...

      • LahjaVanhurskautettu

        Vastaan heti tähän alkuun, että aloittaja huomaa.

        Ongelmasi ei johdu synnintuomasta ahdistuksesta, vaan helluntailaisesta harhaopista, joka opettaa, että pelastuakseen, ihmisen on oltava synnitön. Tähän saatanalliseen harhaan, joka todellisuudessa syrjäyttää Jeesuksen sovitustyön, perustuu myös harhaoppi, että kristityn tulisi kyetä "pyhittymään" omien pyhien tekojensa ja synnin tekemättömyyden kautta. Käsitä, että Raamattu ei opeta näin.

        Jumala on luonut ihmisen, kaikkine haluinemme, vaistoinemme, joiden päämäärä on lihallisen ihmisen pitkä elämä ja ihmiskunnan suvunjatkaminen. Tässä emme ole eläimiä kummempia. Eläimet eivät tunne syyllisyyttä luonnollisista toimistaan.

        Syntiinlankeemus toi epäpuhtauden ihmismieleen. Me olemme langenneen ihmiskunnan jälkeläisiä, jokainen, vauvasta vaariin. Synti ei tule meihin kiusausten kautta ulkopuoleltamme, vaan asuu meissä jo idussamme. Meidän on hyväksyttävä tämä tosiasia, me emme voi tässä asiassa muuttua.

        Jeesus ei sovitustyössään poistanut syntisyyttämme, vaan sovitti syntimme Isän edessä, poistaen tuomion. Jeesuksen sovitustyöhön liittyy osaltaan myös Hänen lahjaksi antamansa lahjavanhurskautus. Meistä ei tule uskon kautta vanhurskaita itsessämme, vaan Jeesuksen vanhurskaus peittää meidät. Syntisinä, USKON KAUTTA me olemme Jeesuksen vanhurskauden peittämät.

      • LahjaVanhurskautettu

        Ja mitä tulee KTS:n raamatunjakeeseen... Hyi!

      • LahjaVanhurskautettu
        LahjaVanhurskautettu kirjoitti:

        Tuli mieleeni vertaus, kuinka hukkuva, jonka jalka on tarttunut joihinkin vesiheiniin, yrittäessään rimpuilla vastaan, takertuu niihin entistä tiukemmin (ja hukkuu). Parempi olisi olla hätääntymättä, taistelematta ja vain huutaa apua.

        Näin on myös, jo ongelmaksi kehittyvä aloittajan toiminta. Mitä enemmän hän itse taistelee asiaansa vastaan, sitä tiukemmin luonnollinen himo vahvistuu.

        Jätä asia Jumalalle, lopeta jo neuroottisen muodon saava, tuhoon tuomittu taistelusi syntiä vastaan. Jos ihminen voisi voittaa synnin, ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne alas meitä vapahtamaan. Helluntailaisuus opettaa, että Jeesus antaa meille voiman voittaa synti. Ei anna. Hän itse voittaa syntimme, lahjavanhurskautuksensa kautta, jos tahtoo. Usein Hän ei poistakaan syntiämme, jottemme alkaisi luulla itseämme synnittömiksi ja ylpistyisi.

        "Pikku" syntisi siis muistuttaa sinua, ettet ole enempää, kuin armosta pelastettu syntinen.

        Jätä asia Jeesuksen hoitoon, salli Hänen vanhurskauttaa sinut, äläkä itse yritä pyhittyä Hänelle kelpaavaksi. Me kaikki olemme kelvottomia, myös sinä.

      • jaikalii

        Näyttää siltä kun lukee kirjoitustasi nimimerkki "LahjaVanhurskautettu" että sinä et ymmärrä yhtä hengellistä tärkeää perusoppia.

        Uskosta osaton ihminen on syntinen koska hän on syntisen ensimmäisen ihmisen, Aadamin, jälkeläinen. Syntisestä syntyy syntinen. Syntisessä tilassaan hän elää erossa Jumalasta. Silloin hänen henkensä on kuolleessa tilassa suhteessa Jumalaan. Hänellä/hänessä ei ole Jumalan Henki; ikuinen elämä. Siksi uskosta osaton ihminen on syntinen. Se on hänen asemansa pyhän Kaikkivalitaan Jumalan edessä.

        Syntisen uskoon tulossa syntinen kuolee; se ihminen joka hän oli ennen uskoon tuloaan kuolee (2 Kor 5:14, Kol 3:3).

        Jumala luo välittömästi samassa silmänräpäyksessä Toisen ja viimeisen Aadamin Jeesuksen Kristuksen kautta itsessään uuden ihmisen. Tämä tapahtuu evankeliumin Sanalla ja syntisen uskoon tulossa (1 Kor 4:15, Ef 2:15).

        Uskoon tullut uudestisyntynyt ihminen on siis Jumalan tekemä UUSI LUOMUS. Hän on Toisen Aadamin Jeesuksen Kristuksen jälkeläinen. Hän on syntynyt Sanasta ja Hengestä so. Jumalasta. Vanha ihminen on kadonnut, uusi on tullut sijaan (2 Kor 5:14-17).

        Koska Jumalan lapsi on syntynyt Jumalasta ja on Jumalan tekemä uusi luomus, uusi ihminen, hän on vanhurskas ja pyhä. Niin kuin ei Jumalasta voikaan syntyä muuta kuin vanhurskas ja pyhä ihminen.
        http://www.jaikal.se/48683142

      • jaikalii
        LahjaVanhurskautettu kirjoitti:

        Tuli mieleeni vertaus, kuinka hukkuva, jonka jalka on tarttunut joihinkin vesiheiniin, yrittäessään rimpuilla vastaan, takertuu niihin entistä tiukemmin (ja hukkuu). Parempi olisi olla hätääntymättä, taistelematta ja vain huutaa apua.

        Näin on myös, jo ongelmaksi kehittyvä aloittajan toiminta. Mitä enemmän hän itse taistelee asiaansa vastaan, sitä tiukemmin luonnollinen himo vahvistuu.

        Jätä asia Jumalalle, lopeta jo neuroottisen muodon saava, tuhoon tuomittu taistelusi syntiä vastaan. Jos ihminen voisi voittaa synnin, ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne alas meitä vapahtamaan. Helluntailaisuus opettaa, että Jeesus antaa meille voiman voittaa synti. Ei anna. Hän itse voittaa syntimme, lahjavanhurskautuksensa kautta, jos tahtoo. Usein Hän ei poistakaan syntiämme, jottemme alkaisi luulla itseämme synnittömiksi ja ylpistyisi.

        "Pikku" syntisi siis muistuttaa sinua, ettet ole enempää, kuin armosta pelastettu syntinen.

        Jätä asia Jeesuksen hoitoon, salli Hänen vanhurskauttaa sinut, äläkä itse yritä pyhittyä Hänelle kelpaavaksi. Me kaikki olemme kelvottomia, myös sinä.

        >>>"Pikku" syntisi siis muistuttaa sinua, ettet ole enempää, kuin armosta pelastettu syntinen<<<

        Raamattu ei missään mainitse armosta pelastettua syntistä. Tämä käsite on ihmisten omasta päästä keksitty. Raamattu puhuu syntisistä ja vanhurskaista pyhistä ihmisistä. Välimuotoja ei ole.

        Jumalan lapsi on syntynyt Jumalasta. Jumala on vanhurskas ja pyhä. Vanhurskaasta ja pyhästä ei saata syntyä syntistä. Vanhurskaasta ja pyhästä syntyy vanhurskas ja pyhä.

      • 5912
        LahjaVanhurskautettu kirjoitti:

        Vastaan heti tähän alkuun, että aloittaja huomaa.

        Ongelmasi ei johdu synnintuomasta ahdistuksesta, vaan helluntailaisesta harhaopista, joka opettaa, että pelastuakseen, ihmisen on oltava synnitön. Tähän saatanalliseen harhaan, joka todellisuudessa syrjäyttää Jeesuksen sovitustyön, perustuu myös harhaoppi, että kristityn tulisi kyetä "pyhittymään" omien pyhien tekojensa ja synnin tekemättömyyden kautta. Käsitä, että Raamattu ei opeta näin.

        Jumala on luonut ihmisen, kaikkine haluinemme, vaistoinemme, joiden päämäärä on lihallisen ihmisen pitkä elämä ja ihmiskunnan suvunjatkaminen. Tässä emme ole eläimiä kummempia. Eläimet eivät tunne syyllisyyttä luonnollisista toimistaan.

        Syntiinlankeemus toi epäpuhtauden ihmismieleen. Me olemme langenneen ihmiskunnan jälkeläisiä, jokainen, vauvasta vaariin. Synti ei tule meihin kiusausten kautta ulkopuoleltamme, vaan asuu meissä jo idussamme. Meidän on hyväksyttävä tämä tosiasia, me emme voi tässä asiassa muuttua.

        Jeesus ei sovitustyössään poistanut syntisyyttämme, vaan sovitti syntimme Isän edessä, poistaen tuomion. Jeesuksen sovitustyöhön liittyy osaltaan myös Hänen lahjaksi antamansa lahjavanhurskautus. Meistä ei tule uskon kautta vanhurskaita itsessämme, vaan Jeesuksen vanhurskaus peittää meidät. Syntisinä, USKON KAUTTA me olemme Jeesuksen vanhurskauden peittämät.

        mutta kirjoitettu on Sillä jos me TAHALLAMME teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin EI OLE ENÄÄ uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. kirj. hepr. 10:26-27 kyllä jokainen on syntinen minä olen täyssyntisäkki, mutta uskova ei niin noin tee syntiä.

      • jaikalii
        LahjaVanhurskautettu kirjoitti:

        Tuli mieleeni vertaus, kuinka hukkuva, jonka jalka on tarttunut joihinkin vesiheiniin, yrittäessään rimpuilla vastaan, takertuu niihin entistä tiukemmin (ja hukkuu). Parempi olisi olla hätääntymättä, taistelematta ja vain huutaa apua.

        Näin on myös, jo ongelmaksi kehittyvä aloittajan toiminta. Mitä enemmän hän itse taistelee asiaansa vastaan, sitä tiukemmin luonnollinen himo vahvistuu.

        Jätä asia Jumalalle, lopeta jo neuroottisen muodon saava, tuhoon tuomittu taistelusi syntiä vastaan. Jos ihminen voisi voittaa synnin, ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla tänne alas meitä vapahtamaan. Helluntailaisuus opettaa, että Jeesus antaa meille voiman voittaa synti. Ei anna. Hän itse voittaa syntimme, lahjavanhurskautuksensa kautta, jos tahtoo. Usein Hän ei poistakaan syntiämme, jottemme alkaisi luulla itseämme synnittömiksi ja ylpistyisi.

        "Pikku" syntisi siis muistuttaa sinua, ettet ole enempää, kuin armosta pelastettu syntinen.

        Jätä asia Jeesuksen hoitoon, salli Hänen vanhurskauttaa sinut, äläkä itse yritä pyhittyä Hänelle kelpaavaksi. Me kaikki olemme kelvottomia, myös sinä.

        >>>Jätä asia Jeesuksen hoitoon, salli Hänen vanhurskauttaa sinut,<<<

        Kun Jumala vanhurskauttaa ihmisen, onko hän Jumalan vanhurskauttamana syntinen vai vanhurskas? Jos hän on vielä syntinen, Jumala epäonnistui ihmisen vanhurskauttamisessa.

        Roomalaiskirje:
        3:25 "jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        3:30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.

        Roomalaiskirje:
        5:1-2 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme,"

        OLEMME TULLEET VANHURSKAIKSI Paavalin ja Jeesuksen mukaan!!!Kuka uskaltaa väittää Jeesusta ja Paavalia vastaan?!!!! Minun rohkeus ei siihen riitä. Tunnustan että Jeesus ja Paavali ovat oikeassa ( Gal 1:11-12).

        Apt 11:9-10 "Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.' Ja tämä tapahtui kolme kertaa; sitten vedettiin kaikki taas ylös taivaaseen."

      • 512521
        5912 kirjoitti:

        mutta kirjoitettu on Sillä jos me TAHALLAMME teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin EI OLE ENÄÄ uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. kirj. hepr. 10:26-27 kyllä jokainen on syntinen minä olen täyssyntisäkki, mutta uskova ei niin noin tee syntiä.

        niin noin vain tee syntiä* itse olen täysluuseri täysnolla täystyhmä olen mutta totuus on Kristus

      • jaikalii
        5912 kirjoitti:

        mutta kirjoitettu on Sillä jos me TAHALLAMME teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin EI OLE ENÄÄ uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. kirj. hepr. 10:26-27 kyllä jokainen on syntinen minä olen täyssyntisäkki, mutta uskova ei niin noin tee syntiä.

        Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa juutalaisille Pyhän Hengen anteeksiantamattomasta synnistä. Tekstin tausta on otettava huomioon. Ei sitä voi ottaa kirjaimellisesti ja soveltaa meihin pakananykyuskoviin. Sillä jokainen uskova (jos on itselleen ja Jumalalle rehellinen) tekee tahallaan syntiä, enemmän tai vähemmän. Emme kykene elämään synnittömästi, emme varmasti vaikka kuinka yrittäisimme. Mutta savonarola on tietysti poikkeus (omasta mielestään).
        http://www.jaikal.se/48683146
        http://www.jaikal.se/48683132

    • Jjkl

      Mitäs jos fantasioissasi olisikin vaimosi?

      • Tosiasiatesiin

        Anteeksi vaan mutta taita olla naisen ehdotus! Kuka mies fantasioi omasta vaimostaan huutaa hep!
        ...... Hiljaista on......

      • helpotuss

        Ehkäpä Jjkl tarkoittikin, että halut kyllä hiipuu, kun fantasioi omasta vaimosta. Toimii!!! Ei oo seisonu enää vuosiin...

      • hehhhhhhhhhh
        helpotuss kirjoitti:

        Ehkäpä Jjkl tarkoittikin, että halut kyllä hiipuu, kun fantasioi omasta vaimosta. Toimii!!! Ei oo seisonu enää vuosiin...

        Vaikka olen nainen, silti kommentti nauratti.

    • kättä_peliin

      jos ei kyvyt riitä naista saamaan.

    • nussivauskonsisar

      Nussittuna nukut sikeämmin. Jos vaimo ei anna, voit kokeilla lähettää uskonsisarille tekstareita tai viestiä facessa, josko he helpottaisivat oloasi. Ihan kelpo vaihtoehto on myös nyrkkikyllikki.

      • häpiend

        Jep, ja thaihierontaakaan ei lasketa synniksi. Onko paikkakunnallasi sellaista?

    • NeitiKesän

      Laita mulle viestiä

    • jaikalii

      Jos olisit uskosta osaton ilman Pyhää Henkeä, sinä todennäköisesti et kärsisi ollenkaan synnistä. Sinä pitäisit syntiä ja siinä elämistä luonnollisena hyväksyttävänä asiana ja puolustaisit jopa täällä netissä synnillistä käyttäytymistä. Sinä jopa vaatisit ihmisten hyväksyntää synneillesi.

      Nyt kun Pyhä Henki vaikuttaa sinussa, sinä kärsit synnistäsi etkä sinä saata tehdä syntiä, so. sinä et saata elää synnissä sen jatkuvana harjoittajana vaan sinä pyrit synnistä irti ja vapaaksi. Kun näin on kohdallaisi, asiasi ovat kunnossa Jumalan kanssa. Olet vajavuuksistasi ja heikkouksistasi huolimatta Jumalan lapsi ja sisällä Pelastuksessa Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalalla ei ole yhtään täydellisesti onnistuneita lapsia. Jos joku olisi täysin onnistunut, itsessään täysin synnitön, hän ansaitsisi itse pelastuksesnsa. Mutta nyt kun me kaikki olemme enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, me käännämm katseemme Ainoaan Pelastajaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Olemme silloin myös täysin riippuvaisia Hänestä.

      Jeesus ei pelastanut meitä siksi että me olimme ja olemme hyviä, siveitä ja Hänelle uskollisia ja kovin kilttiä malliuskovia. Jeesus pelasti meidät syntisinä Jumalan vihollisina. Ja Jumala itse teki aloitteen; Hän kutsui, Hän puhui, Hän veti ja Hän antoi meidät Jeesukselle Kristukselle. Jeesus otti ja ottaa vastaan jokaisen Hänen luokseen tulevan ihmisen siksi koska, se on Jumalan teko meissä että me tulemme Jeesuksen luokse ja uskomme ja luotamme Häneen. Jumala tarjoaa meitä Jeesukselle Kristukselle. Ja Jeesus ja Pyhä Henki synnytti meidät uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi.

      Nyt olemme siis Jumalan lapsia. Jos Jeesus pelasti meidän Jumalan vihollisina, kuinka paljon enemmän Hän vie perille Hänen omat lapsensa. Mutta tiellä on monenlaista ohdaketta ja vuoristoa. Kulku ei ole helppo mutta Jeesus on mukana. Kun Hän on mukana, Hän johdattaa armon ja rakkauden kädellään. Koska kompurointeja sattuu, Jeesus nostaa, kantaa ja pelastaa meitä joka päivä.

      Minä olen kirjoittanut synnistä ja anteeksiantamuksesta. Oletko lukenut? Kirjoitukseni eivät ole teoreettisia luentoja. Kirjoitan näistä asioista omakohtaisen kokemuksen kautta ja sen mukaan kuin uskon Herran minua opettaneen ja opettavan. Koetelkaa Sanalla kaikki kirjoitukseni http://www.jaikal.se/48683146

      https://www.youtube.com/watch?v=_rR_Rdb1CTE

      • Jaikal ei ole Jumala joka voi hänet autta ja silloin jää vain omien auttamismahdollisuudet ---> Jos joku olisi täysin onnistunut, itsessään täysin synnitön, hän ansaitsisi itse pelastuksesnsa. Mutta nyt kun me kaikki olemme enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, me käännämm katseemme Ainoaan Pelastajaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Olemme silloin myös täysin riippuvaisia Hänestä.

        Ja sitten jaikal jatkaa puolustamaan oma vajavuus ja heikkous ------> Olet vajavuuksistasi ja heikkouksistasi huolimatta Jumalan lapsi ja sisällä Pelastuksessa Jeesuksessa Kristuksessa.
        Kuule sun vajavuus ja heikkous saamattomuus vie sut syvään helvettiin.

      • jaikalii
        savonarola kirjoitti:

        Jaikal ei ole Jumala joka voi hänet autta ja silloin jää vain omien auttamismahdollisuudet ---> Jos joku olisi täysin onnistunut, itsessään täysin synnitön, hän ansaitsisi itse pelastuksesnsa. Mutta nyt kun me kaikki olemme enemmän tai vähemmän epäonnistuneita, me käännämm katseemme Ainoaan Pelastajaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Olemme silloin myös täysin riippuvaisia Hänestä.

        Ja sitten jaikal jatkaa puolustamaan oma vajavuus ja heikkous ------> Olet vajavuuksistasi ja heikkouksistasi huolimatta Jumalan lapsi ja sisällä Pelastuksessa Jeesuksessa Kristuksessa.
        Kuule sun vajavuus ja heikkous saamattomuus vie sut syvään helvettiin.

        Anteeksi että unohdin mainita että on yksi poikkeus; savonarola.

    • KTSEiKirj
    • Exap

      Ennen kuin menin kasteelle, halusin lopettaa tupakoinnin. Pastori neuvoi että pitkä suihku kuulemma auttaa, koska se stimuloi hermoja ja vie pois tupakanhimon.
      No, itse sitten huomasin että pitkä suihku kyllä auttoi, mutta ei siksi että himo olisi lähtenyt, vaan yksinkertaisesti siksi että sitä kessua ei saanut siinä suihkussa kyllä mitenkään syttymään märkänä.
      Manitsemaasi ongelmaan kyllä löytyy hyvin yksinkertainen ratkaisu. Kun kävelet kadulla, rukoile ja ylistä Jumalaa; keskity siihen mikä elämässäsi on nro 1. Sivutuotteena saatat jopa havaita muita siunauksia vaellukseesi...

    • Ihmine

      Mikäli katselet nettipornoa, se varmasti vahvistaa ajatusmaailman vinoutumista. Tämän ajan ihmisille nimenomaan porno on erottava tekijä parisuhteessa ja johtaa monenlaisiin ongelmiin. Se mitä katsot vahvistuu, ja pian edessäsi on vuori kiivettävänä.

      Jos annat jokaisen päivän Jumalalle jo aamusta, ja itsesi kiinnittymiselle vaimoosi, parisuhteesi vahvistuu ja seksuaalisuudesta ei tule erillistä saareketta. Salaisuudet heittävät aina erilleen, ja hengellinen tosiasia on, että joudut yksin kipuilemaan asiassa joka on kuitenkin teille yhteinen.

      Olen itse elämässäni paljon kipuillut em. asioiden kanssa ja saanut kokea avun. Minua kuljetettiin kuin täysin tahdotonta ihmistä. Jumala osoitti että Hän on suurempi kaikkea!

      • Epätoivoinenvaimojj

        Ilmeisesti sinulla on omakohtaista kokemusta? Millä tavoin porno vaikutti parisuhteeseen? Vaikuttiko myös sinun osalta puolisoosi, näitkö hänet eritavalla??
        Mieheni katsoo salaa pornoa (ei tiedä että tiedän) ja minusta tuntuu että ei halua minua samoin kuin aiemmin, en kenellekkään ole kehdannut asiasta puhua enkä tiedä mitä vaikutuksia pornolla on, itse pidän sitä likaisena ja inhottavana.

      • Ihmine
        Epätoivoinenvaimojj kirjoitti:

        Kyllä minulla on paljon kokemusta tuosta asiasta. Pornon katselu ja fantasiointi vieraannutti todellisuudesta ja läheisestä suhteesta vaimoon.

        Naiskuva mikä välittyy pornon maailmasta on aivan erilainen, ja sitä ei voi siirtää ihmiseen jota rakastaa ja kunnioittaa.
        Porno tekee ihmisestä etäisen toiselle, usein läheisyyteen kyvyttömän ja ärtyneen.
        Alkaa muodostumaan korvaava maailma, jossa kokee saavansa toteuttaa itseään. Pienetkin erimielisyydet ikäänkuin antavat "luvan" elää itsekästä elämää. Puolisosta alkaa tuntumaan, että ellei hän osaa olla oikealla tavalla, toinen suuttuu ja etääntyy.

        Muutoksen ydin on syvä rehellisyys ja avoimuus ja ongelman myöntäminen, ja jos elämässänne ovat hengelliset asiat, anteeksianto on lähtökohta. Porno tulisi nähdä tässä tilanteessa yhteisenä vastustajana, joka pyrkii erottamaan ja vieraannuttamaan teitä toisistanne.
        Yhteinen rukous on todella tärkeää koska siinä "luovutetaan" asia joka on hyvin arka, ja jonka suhteen tunnetaan suurta avuttomuutta, Jumalalle joka todella auttaa! Rakkaus on itsekkyyden kukistaja, koska Se ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.

      • Epätoivoinenvaimoj

        Oma vaimo ei siis ole yhtä hyvä kuin pornoelokuvien tähdet?
        Minä pelkään että tämä pornon katselu johtaa ihan oikeaan suhteeseen jonkun vieraan kanssa. Juurikin se että miehestäni alkaa tuntumaan etten minä riitä hänelle etten minä pysty antamaan sellaista mitä nuo elokuvien naiset ja sitten hän voi ajautua hakemaan sitä toisaalta?

      • Ihmine
        Epätoivoinenvaimoj kirjoitti:

        Oma vaimo ei siis ole yhtä hyvä kuin pornoelokuvien tähdet?
        Minä pelkään että tämä pornon katselu johtaa ihan oikeaan suhteeseen jonkun vieraan kanssa. Juurikin se että miehestäni alkaa tuntumaan etten minä riitä hänelle etten minä pysty antamaan sellaista mitä nuo elokuvien naiset ja sitten hän voi ajautua hakemaan sitä toisaalta?

        Kukaan luonnollinen ihminen ei voi olla fantasian veroinen, koska fantasia on valhetta. Toivoisin ettet jäisi syyttämään ja vertailemaan itseäsi pornon feikkimalleihin. Kysymys on siitä että koko "paska"on masinoitu tuottamaan riippuvuutta, pornon maailmassa liikkuvat miljardit eurot.

        Suoraan sanoen sinun olisi hyvä todeta miehellesi: Maa kutsuu, kuuleeko avaruusmatkailija Matti!! Täällä huhuilee vaimosi, joka rakastaa sinua AIDOSTI ja tarvitsee rinnalleen sinut arkipäivien haasteisiin, keskinäiseen luottamukseen ja iloon kaikissa muodoissaan!

    • lopeta.turha.hätäsi

      Sanonpa vain aloittajalle. Teet elämäsi vaikeaksi ihan turhan päiten. Maailmassa on paljon pahuutta ja hätää, sinun runkkaamisesi on pientä kaiken keskellä. Eikä normaalit vietit ole syntiä edes.

    • Näinonasia

      Tiedätkö aloittaja, mistä ajatuksesi vastakkaiseen sukupuoleen sekä itsetyydytys johtuvat? Sukupuolivietistä, jonka on luonut Jumala!

    • Kirjoitat tosi terve aloitus mistä poimin nuo ajatuxet ---> varmasti moni painii samojen ongelmien kanssa ja osalle uskovista itsetyydytys tai seksuaaliset ajatuksetkaan vieraista naisista ei aiheuta tunnontuskia, vaikka se on selkeästi jumalan tahdon vastaista. Rukoilen pääseväni eroon synneistäni ja löytäväni yhteyden vaimoni kanssa ja saavani voimaa vastustaa syntisiä ajatuksiani.

      Älä luovu rukoustaistelusta. Jeesus on luvannut auttaa. Hän vuodatti vertansa että olisimme vapaa itsetyydytyxistä heti kun Jeesuxen Veri puhdistaa nuo syntiset ajatuxet ja katkaisee himon voima,, olet vapaa. Käytäkää Jeesuxen veri !!

      Jos asiat on todella kunnossa,, sanon jaikalille ja muille itsetyydytyxen puolustajille. Kun vedätte käteen seuraava kerta niin tehkää se Herran Nimessä kun on niin käsketty tehdä ,,
      Kol. 3:17

      Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

      ;; ja pyytäkää oikein valtava Jumalan siunaus mukaan jos pystytte niin että Raúha säilyy.. : )

    • Aviossa

      Seksi on miehen ja naisen välinen asia, KAIKKI muu johtaa kaaokseen

    • Helluntalasiten hurmahakuinen seurakunta henki on jo sellainen, että on erikoista, jos ei siinä ajoittain vauhkoonnu.

      Mutta rakas veljemme Paulos kirjoittaa aikansa kristityille, että parisuhteessa olevien, tulisi sitte huomioida toistaan, jotta Saatana ei ajaisi syntiin, ja hän sanookin, että parisuhteessa olevian miehen ruumis on vaimon käytössä, ja naisen ruumis miehen käytössä, ja että erilleen ei pitäisi mennä, kuin yhteisestä sopimuksesta.

      1. Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; 2. mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. 3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. 4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. 5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden. (1 Kor 7:1-5)

      Mutta hillintä on luettavissa tästäkin viestistä, tosin aikakin oli toinen, sillä kristittyjen vainot olivat alkamassa, ja myös se vaikutti siihen että veljemme sääti, seurakunnissa, että ihmiset pysyisivät siinä asemassa, kuin olivat tullessaan uskoon, tosin hillintä on aina pyhien tapa myös näissä asioissa, kuten voimme ymmärtää.

    • pässitNaruissa

      Aloittajan ongelma on, että hän asennoituu elämään jo niin, että himot vie miestä. Aivankuin tupakkamiehellä, se pikkusormen kokoinen sätkä taluttaa isompaakin ihmistä. Sitä se himo on.
      Meinaan, tuolla korvienvälissä on kytkin, jonka voi kyllä tarvittaessa kytkeä off- asentoon, jos haluaa. Mutta - se himon valtaisuus, se vie.

      Tavallaan vertaillen, kun oikein raapii jalkaansa, tai kättään, sitähän alkaa kutisemaan aivan siitäkin syystä. Elämä on tällaista, ihmistä viedään kuin pässiä, jos vain antaa viedä.

      • Jos Jumala on antanut sulle off painike mitä voit ite hallita niin ole iloinen siitä ja anna kunnia Jumalalle. Mutt anna olla näitä ressukoita rauhassa joille ei ole annettu offpainikkeitta.

    • VainUskonKautta

      Aloitusotsikko: "Itsetyydytys, syntiset ajatukset johtaa kadotukseen."

      Eivät johda. "Kuka sinulle on noin sanonut?" Sen opettajan harha johtaa hänet itsensä Kadotukseen, sillä hänellä ei ole Jeesusta, vaikka hän Hänestä puhuisikin ja hän epäuskossaan tartuttaa harhaansa myös muihin jotka eivät halua uskoa, vaan tehdä omavanhurskaudentekojaan.

      Synnit eivät johda Kadotukseen, eivätkä hyvät teot Taivaaseen.

      Menemme Taivaaseen ainoastaan uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön, ilman mitään omia tekoja ja Kadotukseen ilman tätä pelastavaa, Jeesuksen itsensä vaikuttamaa uskoa.

    • Kyllästynyt_uskoon

      Olen helluntailainen aviossa oleva 28 vuotias nainen. Meillä on mieheni kanssa kaksi lasta. Nyt viimeaikoina mieheni on alkanut viettää enemmän aikaa uskonveljiensä kanssa. On rukous ja kalastusreissua. Käydään yhdessä siellä ja täällä viikonloppureissuja tekemässä. Mitä minä teen ? Hoidan kotona yksin lapsia.
      Hetken niin teinkin.
      Sitten otin itselleni nuoremman rakastajan, 24 vuotias charmantti ja kyvykäs könsikäs. Uuuh ! Ihan odotan innolla että mieheni lähtee taas hänelle niin tärkeitten veljien kanssa harrastamaan. Vien lapset äidilleni, joka tästä hommasta tietää että, on puolellani ja" harrastan" minäkin rakastajani kanssa.
      Taitaa tässä olla kohta eropapereiden vetämään laitto edessä. Myös helluntailaisuuteen.
      Jos kerran uskonveljet on tärkeämpiä kuin oma vaimo, antaa mennä.

      • No jos sä olet sitä mieltä ? Niin olen sama mieltä sun kanssa että kyllä on ihme homma? Että kalastaminen on tullut tärkempi kuin Jeesus, joka sanoi menkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsexi . pitämään kaikki mitä olen teille opettanut .

        Mutta sinä taas teet tupla synti ja raskaammin päästä kun hyljät ja teet huorin samanaikaisesti.

      • Marja_Elää

        Ja miten hyvältä se tuntuukaan. Olla taas elossa ja saada nauttia miehen lämmöstä. Ilman hihhulipuoskarointia. Antaa uskonveljien "halailla" toisiaan kalareissuilla.

    • No jos sä olet sitä mieltä ? Niin olen sama mieltä sun kanssa että kyllä on ihme homma? Että kalastaminen on tärkempiä kuin Jeesus joka sanoi menkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsexi . pitämään kaikki mitä olen teille opettanut .

      Mutta sinä taas teet tupla synti ja raskaammin päästä kun hyljät ja teet huorin samanaikaisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1652
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1379
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1212
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1086
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      68
      842
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      723
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe