Voi perkeleen TE- keskuksen kiusaaminen!

pilkkujaviilaus

Tukeni katkaistiin jokin aika sitten sen vuoksi että työllistymissuunnitelmassa olin erehdyksessä suostunut CV- netin käyttöön (koska historia on opettanut että mistä tahansa kieltäytyminen on aina karenssin uhka) ja TE- keskuksen aulaneuvojan väärien ohjeiden takia cv:ni julkaisu myöhästyi yhdellä päivällä. Asia korjaantui selvityksen myötä ja te- keskuksesta todettiin minun olleen oikeassa eikä siitä lopulta seurannut karenssia.

Olen paniikinomaisesti käynyt koko työttömyyteni ajan tarkistamassa tietoni oma asiointi- sivuilta karenssin pelossa ja pitänyt tiukasti huolta siitä että teen kaikki velvollisuuteni koska toimeentuloni on kokonaan tukien varassa.

Nyt kävin jälleen sivuilla ja tadaa! tiedoissani lukee "sinulla ei ole CV- esittelyä". Päivitin n. kuukausi sitten esittelyni siten että sen piti olla vielä voimassa. Viimeisimmästä tarkistuskäynnistäni sivuilla on n puolitoista viikkoa. Tarkoitus oli eilen päivittää CV esittelyni jälleen ja nyt en tiedä kauanko se on ollut poissa julkaisuista.

Olen päivittänyt CV:ni niin monta kertaa että tiedän miten se tapahtuu. Nyt kuitenkin esittelysivu ei hyväksy antamiani tietoja ja herjaa että tiedoissani on jotain vikaa vaikka haut ovat olleet täsmälleen samanlaisia koko ajan. En saa sitä siis päivitettyä ja lälläslää virnuilee te keskus kohta taas rangaistukseksi karenssi- ilmoituksella.

CV:ni on ollut julki yli vuoden ajan ja sitä on katsottu tasan nolla kertaa. Julkaisusopimusta en saa purettua kun sen olen kerran työllistymissuunnitelmaan suostunut kirkasotsaisen naiivin työvoimaneuvojan viserryksen vuoksi aikoinani laittamaan. Ainoa syy suostumiseen oli pitkä kokemushistoria työvoimatoimiston kanssa asioinnissa ja tietoisuus siitä että mitä sieltä ikinä sitten ehdotetaankin, kieltäytyminen on aina riski.

Tällaisista mihinkään vaikuttamattomista pikkuasioista te- keskus paisuttelee ongelmia joiden avulla päästään laikittelemään tukien varassa elävien ihmisten toimeentulolla. Jos et nussi pilkkua, lällällää laitetaan tuet poikki ja olet kohta vuokranmaksujen myöhästymisen vuoksi taivasalla.

Siksi koska cv:täni jota on katsottu 0 kertaa ei ole esittelyssä. Onneksi on kesä niin ei kuole yöllä pakkaseen....

Hyi saatana mitä sontaa.

11

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtön-loisija

      Käykö työttömät työkkärissä nykyään. En ole käynyt siellä 5 vuoteen.

      • kymysys

        Millä sä olet elänyt? Kukaan ei kai vielä elä vain hengittämällä ilmaa keuhkoihin?


      • oppikaauimaansuomi

        muyla ei mite onkelma.

        raha tulee ja kaiki hjuvin.

        relax män!

        :)


    • KarenssiaKaikille

      Koittakaa ymmärtää ja uskoa vihdoin että työkkärin ainoa tavoite on ketkuilla teille karenssia, ei etsiä oikeita palkka töitä.

      Uusi hallitus lupaa:

      "Palkattoman työn vastaanottovelvollisuutta pyritään tiukentamaan"

      Eli karenssia tulee ennemmin tai myöhemmin mutta se tulee joka tapauksessa.

      Varautukaa siihen.

      • kasniin

        Millä tavalla siihen voi varautua?


      • wisegirl

        "Koittakaa ymmärtää ja uskoa vihdoin että työkkärin ainoa tavoite on ketkuilla teille karenssia, ei etsiä oikeita palkka töitä."

        Koita sä lopettaa viisatelu. Yhtäkään ihmistä ei ole joka ei sitä vielä tajuaisi. Mutta asian ymmärtäminen ei sitä miksikään muuta. Toimeentulo = hengissä säilyminen on jokatapauksessa riippuvainen te- keskuksen listoilla ja sen toimenpiteiden armoilla olemisesta. Ei siellä kukaan siksi roiku että luulee tosissaan se välittävän oikeita töitä, dorka.


    • TEasiantuntija

      Tuo minulle pullaa ja keskaria. On kova jano ja nälkä.

      • teasiakas

        Pitäisikö minun muka ostaa viimeisillä ruokarahoillani sinulle vielä keskaria ja pullaa kun on käyntiaika?? Huh huh.


      • vitunasiat

        voin näyttää sulle keskaria mutta pullaa et saa. etkä piparia.


    • reqtttttttttqut
    • turkuperäs

      suurmoskeijaa tarvitaan rahaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe