Maailman menoa, eikä edes naurata.

itkeävaikonauraa

Usein sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää, onko se?
Kyllä se on.

Kreikka nyt esimerkiksi on lähes suoritustilassa eikä tunnelin päässä edes näy valoa, miten tuo on mahdollista?
Kun kyseessä on kuitenkin yksi europan rikkaimmista valtioista, kultavaranto on lähes kymmenkertainen Suomeen verrattuna, maasta löytyy sekä öljyä että kaasua, joiden myynnistä ainakin ennen vanhaan sai aika hyvin rahaa.

Pelkästään Sveitsin pankeissa makaa vähintään 200 mrd. Kreikkalaista rahaa ja muutenkin 'kateissa' taitaa olla tuhansia miljardeita.
Ei siis ihme että alkaa käteinen loppumaan.

Pakon edessä Kreikka selviäisi helposti kaikista veloistaan mutta se kyllä merkitsisi oman omaisuuden käyttämistä, eikä sellainen tule varmasti kuuloonkaan.
Ei ainakaan niin kauan kun vähäjärkiset haluavat vastata viisaampien veloista.

Eipä näkynyt Ateenassa leipäjonoja, ei ainakaan vielä viime viikolla ja ihmiset bilettivät kuten ennenkin, tosin muistivat kuitenkin kirota koko yhteisön ja sen ihmiset 'ilkeitä ja ikäviä ollaan, jos ei heitä haluta elättää'........

Voi yhden kerran, kuinka tuo on edes mahdollista?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan-tällasta-vaan

      "totuus on tarua ihmeellisempää" tarkoittaa arkikielellä "Totuus valheen takana on erilainen kuin viralinen totuus".

    • tehköönkommarittöitä

      Ei niitä ainakaan meidän pidä ryhtyä elättämään.

    • No, opetus on se, että itsekunkin kannattaa, jos vain suinkin on ylimääräistä rahaa, ostaa sijoituskultaa. Siitä ei tarvitse tilittää verottajalle.

    • kysymys-merkki

      Mistä mahtaa johtua eu-johtajien haluttomuus pistää Kreikka maksamaan itse velkansa, sen sijaan että maksattavat niitä loputtomasti veronmaksajilla?
      Rahastahan siinä on kysymys, mutta kenen hyödyksi?

      Epäluuloinenhan voisi vaikka kuvitella että kyse on kusetuksesta, pannaan kansa maksamaan sata miljoonaa kunhan omalle tilille putoaa vaikka pari miljoonaa, mutta eihän tuo voi olla mahdollista, eihän?

      • Zorbas-ketku

        Joo ei voi
        Toisaalta kepulit ja demarit on tän maan jo tuhonnu, joten väliäkös sillä sitten?


    • itkevärobinhood

      Ei jumalauta kovat on luvut, eikä edes yläkanttiin valitettavasti.
      Jotenkin tuo on pakko saada persujen syyksi kun eivät uskoneet demuleiden takuuksiin, vai mikä se taikapahvi nyt olikaan, se mikä teki rahan jakamisesta ihan saatanan hienoa pisnestä.

      Paljonkos me ollaan tienattu tällä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe