Hämmentävä kokemus

Omakohtainen_kokemus

Joskus voi deittailessa käydä näin, kuten minulle kävi. Huomasin heti ystäväni erilaisuuden. Mutta pidin sitä ihan jonain muuna, mitä se oli.
Kun alat kirjoittelemaan ja deittailemaan tuntemattoman kanssa netissä.
Alkuun henkilö voi siis tuntua, asialliselta ja todella hurmaavaltakin.
Mutta, sitten hänestä alkaakin tulemaan esille pikkuhiljaa outoja ja häiritseviä puolia.
Joiden, etenkin me naiset, ajattelemme olevan. Vain miehille tyypillistä narsismia ja machoilua ym. epämiellyttäviä piirteitä.

Mutta joskus syy miehen outoon käytökseen saattaakin löytyä siitä, että hänellä onkin kehityshäiriö nimeltä, asperger. Tälläistä ei nettideittailessa huomaa ihan heti.
Tästä linkistä löydät tietoa ko.sairaudesta ja siitä miten aspergersyndroomaa sairastava yleensä käyttäytyy parisuhteessa ja deittailutilanteissa.
Aspergerin oireyhtymä parisuhteessa
http://www.autismiliitto.fi/files/1256/Parisuhdeopas3painos_kevyt.pdf

Kaikki erikoisesti käyttäytyvät, eivät siis vältämättä ole yksiselitteisesti, kylmiä, itsekkäitä narsisteja. Älä siis käännä käännä heti heille inhoten selkää.
Netissä etsii seuraa monenlaisista henkisistä sairauksista ja häiriöistä kärsivät. Varudutaan siihen, ettei kaikki ole henkisesti terveitä, eivätkä pysty normaaliin parisuhteissa tarvittavaan vuorovaikutukseen. Hekin etsivät ystävää.
Vaikka kehityshäiriö haittaakin normaalisti kehittyviä parisuhteita.
Kaikki eivät myöskään kerro sairauksistaan, ei ainakaan tutustumisen alkuvaiheessa. Jotkut eivät kerro koskaan, mikäli vastapuoli huomaa toisessa mitään erikoista. On myös henkilöitä, jotka eivät tiedä itse sairaudestaan.
Tiedostavat olevansa erilaisia, mutta eivät tiedä miksi.

Tälläinen kehityshäiriö ja muutikin henkiset sairaudet saattavat tulla esiin ja selvitä toiselle vasta ajan kuluessa ja hämmentää vasta puolta.
Ellei vastapuoli ole ihan varma mistä oikein on kysymys. Suhde saattaa päättyä jo alussa sairaan käytöksestä johtuviin ongelmiin. Joita toinen ei enää pysty, eikä jaksa ymmärtää.
Sekin on kiusallista, vaikka aavistaisi kyseessä olevan aspergerpotilaan.
Eihän tälläistä kuitenkaan kehtaa toiselta suoraan mennä kysymään ja varmistamaan.
Mutta jos törmää deittailessa tälläiseen hieman erikoiseen käytökseen, niin ei aina kannata suoralta kädeltä tuomita toista ihmistä kelvottomaksi ihmissuhteisiin.

Kannattaa miettiä tarkkaan, jatkaako yhteydenpitoa tälläisen henkilön kanssa. Jos jatkaa. Kannattaisi huomioida. Ettei odota toiselta mitään sellaista, mihin toinen sairautensa takia ei kertakaikkiaan pysty.
Itse vielä harkitsen, jatkanko tätä ystävyyttä. En haluaisi hylätä ystävää, sillä perusteella, että hänellä on on tälläinen kehityshäiriö. Koska hänessä on niin paljon hyviä puolia. Ilman niitä, en alunperin olisi hänestä edes kiinnostunut.
Hänellä on jopa sellaisia hienoja ominaisuuksia, joita ei löydy ns. terveiltä ihmisiltä.
Mutta alussa syntyneet kaikki romanttiset tunteet, ovat väliltämme kuolleet. Siksi koska en saanut koskaan tunteilleni minkäänlaista vastakaikua.
Minua jotenkin hävettää, se että tietämättömänä, edes odotin mitään tälläistä ja loukkaannuin ja pahoitin mieleni hänen käytöksensä vuoksi.

24

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pieni skarppaaminen välimerkkien käytössä helpottaisi huomattavasti lukemista ja sitä kautta kiinnostavuutta.

      • Huruakkaa

        No helpottiko? ;)
        Tuliko parempi mieli kun löysit jonkun, joka ei oikein hallitse oikeinkirjoitusta ja oli kiva päästä nokkimaan vähäsen? Netti on ihana paikka teikäläisille.

        Aiemmin olen mielelläni kyllä lukenut sun tekstejä, sillä ajattelemme pitkälti samoin monista asioista. Mutta selvästi emme kaikesta sentään.

        Minulle tulee usein pilkunnussijoista mieleen se ihmistyyppi, jotka ovat opiskelleet äikkää kypsemmällä iällä ja sen jälkeen heille tulee jokin mystinen tarve nokitella muita pikku virheistä. Joskus se toki on paikallaan mutta tässäkin aloituksessa oli selkeästi ihan hyvää tarkoittava ajatus. Ei ollut kovin korrektia mielestäni dissata toista.

        Selvästi oli liikaa yritetty pilkkujen kanssa (ehkä aiemmin niiden puutteesta on huomauteltu jne. Vaatii sitä sosiaalista silmää huomioida tekstin sanattomat viestit) ja hieman hassusti virkkeet sekä kappalejako kulkivat mutta.. kyllä tuosta aivan hyvin selvää sai entinen äikänopekin. ;)

        Netissä on niin paljon ilkeitä ihmisiä, ei niitä enempää tarvitsisi. Yritetään jatkossa olla hiukan parempia ihmisiä..


      • Maikkaminäkin

        Kiitos Huruakkaa, itsekin olen pilkunnussija, mutta ei täällä netissä tartte olla niin tarkka kaikesta. Tärkeintä lienee kai, että asia selviää.


    • Otan_osaa

      Mä ainakin sain ihan hyvin selvää ja juttu kiinnosti.
      Mut järkyttäviä nää pilkunhässijät aina kommentoimassa näit avauksia. Varmaan sama eukko kyttää 24/7 palstoilla kuka kirjoittaa oikein ja kuka väärin. Säälittäviä tyyppejä joilla ei ole muuta tehtävää elämässään.
      Helkaressukka.

    • Banniabannia

      Lukeeko s.24 säännöissä ett vaan oikeinkirjoittajat saa kirjoitella palstoille? Ei lue missään!
      Tuollaiset tärähtäneet itseään tärkeiksi tekevät ja täällä pätevät pilkunnussijat pitäis poistaa kokonaan palstoilta bannaamalla.

    • Helkamies

      Meinasin kirjoittaa tuosta kappalejaosta ja sen miettimisestä. Se selkeyttäisi asian ymmärtämistä paljon paremmin, kuin pilkkuvirheiden luettelo. Viestissä näytti pariin kertaan jopa virke jatkuvan kappaleesta toiseen

      "Tälläinen kehityshäiriö ja muutikin henkiset sairaudet saattavat tulla esiin ja selvitä toiselle vasta ajan kuluessa ja hämmentää vasta puolta.

      Ellei vastapuoli ole ihan varma mistä oikein on kysymys."

      Kappalejaon periaate on se, että yksi asia kerrotaan yhdessä kappaleessa.

      .... mutta sitten kun täällä alettiin moittia pilkunnussijoita, niin en uskaltanutkaan kirjoittaa.

    • Ettsilleesti

      Vaikka tekee kuinka mieli tuoda omaa osaamistaan ja oppineisuuttaan täällä esille. On todellakin parempi pitää ne hyvät neuvot itsellään ja jättää lukematta näiltä palstoilta, kaikki se mitä ei ymmärrä ja mikä ei kiinnosta, tai tunnu selvältä. Hyppäät vaan yli, niin ei häiritse noin kovasti.
      Mahtoikohan tämäkin kommentti mennä ihan päin seiniä kappalejakoineen ja muineen, joita monikaan nettikirjoittelijaparka ei oppinut, eikä ole tälläisistä edes selvillä. Voi miten kauheaa! Ajatella, että helkamies joutuu lukemaan tälläisten oppimattomien moukkien kirjoituksia. Joita on netissä pilvinpimein
      Kannattaa käydä läpi kaikki palstat ja kirjoitukset . Laittaa se oma "fiksu"huomautus jokaiseen. Ei kannata poimia vain sieltä täältä joitakin kirjoituksia nokittavakseen. Ei ole reilua hommaa.
      Toivotan helkamiehelle viihtyisiä hetkiä virheidenmetsästysharrastuksen parissa Lappeen. rannasta matka laukkua pakaten`: unohtamatta hammas -harjaakaan,

    • Hauskaa, että 6 ensimmäistä vastausta koskee oikeinkirjoitusta:-D

      Ap: n kirjoitukseen.

      Minulla on oikeastaan ihan sama onko AS vai ei tai jokin muu sairaus. Jos koen, että ko sairaus vaikeuttaa parisuhdetta kohtuuttomasti, on se samanlainen hylkäyskriteeri kuin muutkin.

      • Muuttuisko_mieli

        BEM. Tuon hylkäyskriteerin ymmärrät ja hyväksyt varmasti edelleen, jos sinusta tulisi se sairas osapuoli? Muutamat meistä ei hyväksy minkäänlaisia sairaita ystävikseen ja kumppaneikseen.
        Näkee niin paljon sellaista typerää ja ajatelematonta suhtautumista sairaisiin ihmisiin. Mutta olen nähnyt myös tapauksia, kun tälläinen ajattelumalli ja suhtautuminen äkisti muuttuu. Ikävä kyllä, se muuttuu vasta, kun näin ajattelijat yllättäin sairastuvat itse. Tuskin etenkään sairaana, kukaan haluaa olla yksin ja hylättynä.


      • Muuttuisko_mieli kirjoitti:

        BEM. Tuon hylkäyskriteerin ymmärrät ja hyväksyt varmasti edelleen, jos sinusta tulisi se sairas osapuoli? Muutamat meistä ei hyväksy minkäänlaisia sairaita ystävikseen ja kumppaneikseen.
        Näkee niin paljon sellaista typerää ja ajatelematonta suhtautumista sairaisiin ihmisiin. Mutta olen nähnyt myös tapauksia, kun tälläinen ajattelumalli ja suhtautuminen äkisti muuttuu. Ikävä kyllä, se muuttuu vasta, kun näin ajattelijat yllättäin sairastuvat itse. Tuskin etenkään sairaana, kukaan haluaa olla yksin ja hylättynä.

        Tarkoitan siis, että hyväksyn tuon hylkäysjutun jos vaikka ekoilla treffeillä näkee, että toinen on masentunut, tai alkoholisti (juu sekin on kuulemma sairaus), tai adhd. Miksi ottaa elämään yksi murhe lisää.

        Sitten taas jos toinen sairastuu parisuhteen aikana, olen aika pitkälti sen "niin myötä ja vastoinkäymissä" kannalla


      • söokåokoåew

        Samaa mieltä! En alkaisi suhteeseen asbergerin, narsistin (yksi avioliitto sellaisen kanssa jo takana, rankka tie oli), masentuneet tai edes paniikkihäiriöisen kanssa. Ihan terveen kumppanin halusin, ja sellaisen löysin.

        Jos puoliso sitten matkan varrella sairastuu, voi miettiä että missä määrin asiaa sietää, ja yhteiseloa jatkaa. Ystävänä voi toki pysyä aina. Mutta esimerkiksi oma äitini, jolla tuntuu olevan suuri vaara sairastua dementiaan tai vastaavaan muistisairauteen, on painottanut että me lapset emme saa koskaan antaa isän olevan omaishoitaja, vaan isä saa hilpasta elämään omaa elämäänsä ilman paineita, jos äidistä alkaa olemaan vaivaa. (Ovat olleet onnellisesti 40v naimisissa.)

        Ja kyllä, jos minä olisin mieleltäni sairas, niin toivottavasti en mitään parisuhdetta edes miettisi. Sellaisen on parempi elää yksin. Yksinkin olen elänyt, ja on hyvin mahdollista olla onnellinen myös ilman parisuhdetta.


      • Eikiitossulle
        söokåokoåew kirjoitti:

        Samaa mieltä! En alkaisi suhteeseen asbergerin, narsistin (yksi avioliitto sellaisen kanssa jo takana, rankka tie oli), masentuneet tai edes paniikkihäiriöisen kanssa. Ihan terveen kumppanin halusin, ja sellaisen löysin.

        Jos puoliso sitten matkan varrella sairastuu, voi miettiä että missä määrin asiaa sietää, ja yhteiseloa jatkaa. Ystävänä voi toki pysyä aina. Mutta esimerkiksi oma äitini, jolla tuntuu olevan suuri vaara sairastua dementiaan tai vastaavaan muistisairauteen, on painottanut että me lapset emme saa koskaan antaa isän olevan omaishoitaja, vaan isä saa hilpasta elämään omaa elämäänsä ilman paineita, jos äidistä alkaa olemaan vaivaa. (Ovat olleet onnellisesti 40v naimisissa.)

        Ja kyllä, jos minä olisin mieleltäni sairas, niin toivottavasti en mitään parisuhdetta edes miettisi. Sellaisen on parempi elää yksin. Yksinkin olen elänyt, ja on hyvin mahdollista olla onnellinen myös ilman parisuhdetta.

        Onpas sinulla kylmä ja kolkko ajatusmaailma. Esim asperger ei ole mikään varsinainen sairaus, vaan neurologinen poikkeavuus. Sinun mielestäsi tällaisen ihmisen ei pitäisi edes ajatella mitään parisuhdetta, vaan olla suosiolla koko elämänsä yksin? Onneksi muiden ei tarvitse elää sinun säännöilläsi. Ei esim paniikkihäiriö, asperger tai masennus ei tee ihmisestä parisuhteeseen kelpaamatonta, muuten kuin kaltaistesi "parempien" ihmisten silmissä.

        Ennemmin minä olisi vaikka hyväntahtoisen masentuneen tai paniikkihäiriöisen kanssa, kuin kaltaisesi kolkon pätijän kanssa.


      • edellinen
        Eikiitossulle kirjoitti:

        Onpas sinulla kylmä ja kolkko ajatusmaailma. Esim asperger ei ole mikään varsinainen sairaus, vaan neurologinen poikkeavuus. Sinun mielestäsi tällaisen ihmisen ei pitäisi edes ajatella mitään parisuhdetta, vaan olla suosiolla koko elämänsä yksin? Onneksi muiden ei tarvitse elää sinun säännöilläsi. Ei esim paniikkihäiriö, asperger tai masennus ei tee ihmisestä parisuhteeseen kelpaamatonta, muuten kuin kaltaistesi "parempien" ihmisten silmissä.

        Ennemmin minä olisi vaikka hyväntahtoisen masentuneen tai paniikkihäiriöisen kanssa, kuin kaltaisesi kolkon pätijän kanssa.

        Niin... Sinä et tunne minua, et minun taustaani, etkä kykyäni empatiaan. Ihan jo vapaa-ajallanikin autan jonkin verran minulle tuntemattomia ihmisiä, joilla on elämässään hankaluuksia, vapaaehtoisena. Sen lisäksi ystävien parissa olen tottunut olemaan se henkilö, joka mielellään auttaa ja kuuntelee. Saan usein kuulla olevani empaattinen ja auttava, ja korvat nolostuksesta punaisena olen siitä iloinen. Persoonallisuustestienkin mukaan olen aina se "auttaja". Eli määritelmäsi että olisi kolkko pätijä tuskin ihan istuu minuun.

        Minä en käännä selkääni ihmisille joilla on ongelmia -on se ongelma sitten sairaus tai sydänsuru. Mutta on tyystin eri asia olla sellaisen kanssa parisuhteessa.

        Ja ei se, että parisuhde puuttuu, tarkoita sitä että eläisi yksin. Joillakin on esimerkiksi aktiivinen sosiaalinen elämä muutenkin, harrastukset, tai jopa kämppäkaveri.

        Kuten sanoin, olen ollut naimisissa narsistin kanssa. Avioliittoa kesti joitakin vuosia. Tuon kokemuksen jälkeen kävin vuoden narsistien uhrien tukiryhmässä, sekä terapiassa n. 10 kertaa. MINÄ en olisi ollut siinä elämäntilanteessa kyvykäs parisuhteeseen, ja minun piti ensin saada itseni kuntoon. Minusta olisi ollut vääryys, jos olisin sellaisena rasitteena tunkenut jonkun elämään kumppaniksi. Ryhmässä oli muuten yksi, joka narsistisen suhteen takia oli sairastunut paniikkihäiriöön, ja koki juuri samoin kuin minä. Hän ei omasta mielestään siis kyennyt parisuhteeseen.

        Yksi parhaista ystävistäni kärsii herkästi masennuksesta, käyttää säännöllisesti mielialalääkkeitäkin. Olen 15 vuoden ajan läheltä seurannut, miten hän omalla toiminnallaan tuhoaa kaikki parisuhteensa yksi toisensa jälkeen. Surullista, etenkin niiden miesten puolesta, jotka joutuvat siihen tilanteeseen. Nainen ei ota vastuuta, vaan edelleen hakee itselleen parisuhdetta. Huoh.

        Mielestäni se, että henkisesti sairaana tai epävakaana hakeutuu parisuhteeseen, on suunnatonta itsekkyyttä. Aiheuttaa tietoisesti kohtuuttomia ongelmia muiden ihmisten elämään. Itse en niin tekisi, ellei sitten kykyni empatiaan joskus jonkin sairauden takia todella pahasti häiriinny.

        Sinä saat toki olla parisuhteessa kenen kanssa hyvänsä. Mutta jos jo lähtökohtaisesti ihmisellä on vaikeuksia sellaisten asioiden ymmärtämisessä mitä parisuhteessa vaaditaan, niin vaikea tulee tie olemaan.

        Minulla on kumppani, jolla on hyvät ja huonot puolet kuten meillä kaikilla, mutta hyvin terve ajattelu- ja toimintatapa. Rakastan häntä valtavasti, ja voin aina luottaa siihen, että ongelmia tullessa pystymme molemmat käsittelemään asiaa niin tunteella kuin järjelläkin -kuten hyvinvoiva ihminen tekee.


    • uskallankoedes

      kommentoida, tohtorilta lievä as lausunto viisi vuotta sitten ja lukihäiriö vielä päälle 8)
      mutta uskallan...

      sain diaknoosin tästä sairaudesta, rankinta suhteessa on aina ollut tuo "vaikeista asioista puhuminen"...

      joskus sitä nyt keski-ikäisenä on miettinyt montakohan ihastusta on ottanut jalat alleen tämän "kyvyttömyyden näyttää tunteita" asian takia.. no, mennyttä ei saa takaisin ja tämän kanssa on vain pakko elää tai oikeammin oppia elämään..

    • Maikkaminäkin

      Hienoa, että löysit selityksen käytökselle. Jos tunteet ovat kuitenkin kuolleet, niin ei ole mitään järkeä jatkaa juttua "säälistä" tai muustakaan syystä.

    • MitenSeON

      Kuuluuko aspergeriin kyvyttömyys ottaa huomioon toisen tunteita? Että voiko loukata toista ihan tiedostamattaan?

      • Asiasta_melko_tietoinen

        Ei, Aspergerin oireyhtymä ei aiheuta kyvyttömyytta ottaa huomioon toisen tunteita, mutta se usein vaikeuttaa näiden tunteiden havaitsemista, jos ei niistä tunteista puhuta. Hyvä vertaus olisi tämmöinen: Kuvittele keskustelevasi jonkun kanssa. Tuo toinen tyyppi juttelee ihan normaalisti yhtä asiaa lukuunottamatta: Hän viittoo osan kaikkein tärkeimmistä asioista selkänsä takana, ilman että voit mitenkään nähdä, mitä toinen sanoo. AS-henkilö kyllä voi loukata toisten tunteita huomaamattaan, eikä hän välttämättä kykene tiedostamaan tätä, ellei näe tai kuule selvää merkkiä loukatuista tunteista. (Selvällä merkillä tarkoitan universaalia surun merkkiä, kuten itkua)


    • Asiasta_melko_tietoinen

      Ymmärrän, että nimimerkillä Omakohtainen_kokemus on hyvät tarkoitukset, ja pääpointti tekstissä ihan hyvä, mutta jonkin verran on tuossa kirjoituksessa virheellistä tietoa. Ikävä kyllä jopa loukkaavaa puhetta, vaikkei tarkoitus ole ollut satuttaa toisten tunteita. Tässä hieman korjausta:

      Aspergerin syndrooma ei ole kehityshäiriö. Se on aivojen hieman erilaisesta toiminnasta johtuva ryhmä erilaisia "oireita", kuten aistiyliherkkyys ja aistien yksikanavaisuus (yksi aisti dominoi kokemusmaailmaa enemmän, kuin ns. neurotyyppisillä ihmisillä, usein näköaisti).

      Vaikka onkin tärkeä fakta, että kaikki AS-henkilöt ovat erittäin erilaisia, on joitakin yleisyyksiä, joista tässä kontekstissa tärkeimpiä ovat sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät piirteet.
      -AS-henkilöillä on usein vaikeuksia tulkita nonverbaalista viestintää. Asiat kuten kehonkieli ja äänensävy menevät ohi, kun AS-henkilö keskittyy puhuttuun kieleen ja sanoihin. Tämä on usein kaikkein tärkein pointti. Ns. normaalit ihmiset käyttävät nonverbaalia viestintää koko ajan ajattelematta sitä sen enempää, olettaen että myös nämä "rivien väliin jätetyt" viestit tulevat huomatuksi. Kun tavallinen ihminen tietää keskustelevansa AS-henkilön kanssa, hänen tulisi sanoa suoraan kaiken jonka haluaa tulevan ymmärretyksi.
      -On yleinen uskomus, että AS-henkilöt ovat muita kylmempiä ja vähemmän empaattisia. Tämä ei kuitenkaan ole totta. AS-henkilöt kokevat empatiaa tasan yhtä paljon (tai vähän) kuin muutkin, mutta AS-henkilöille on kohtalaisen yleistä vaikeus ymmärtää muiden tunteita. Toisin sanoen, kun joku toinen on surullinen, AS-henkilö myös kokee surua empatian takia, muttei välttämättä ymmärrä, miksi toinen on surullinen.

      Tietenkin on monia muitakin asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta tähänkin asti kirjoittamani teksti on jo riittävän sekavaa, joten linkkaan vain paikan, josta saa hyvää tietoa Aspergerin oireyhtymästä: http://www.autismisaatio.fi/fi/materiaalit-3/tietoa-autismikirjosta/aspergerin-oireyhtymae/

      AS-henkilöiden kanssa seurusteleville, ja ihmisille, jotka tätä harkitsevat, antaisin seuraavan neuvon: Jos koet, ettet saa vastakaikua tunteillesi, syy todennäköisesti on, ettei AS-henkilö tiedä, milloin romantiikkaa kaivataan. Vaikken uskonnollinen olekaan, lainaan hieman Raamattua. Luukkaan 11:9-10

      Jos jäi uteluttamaan, mikä oli mahdollisesti loukkaavaa alkuperäisessä kommentissa: Aspergerin oireyhtymää ei tule kutsua sairaudeksi, se on loukkaavaa.

      • älkääleikkiköasiant

        Menee jo lapsellisuuden puolelle, kun annetaan ymmärtää, jos et saa vastakaikua tunteillesi, on kyse AS-henkilöstä. Paljon todennäköisempää on, että toista ei kiinnosta, tai ei vaan halua.

        Jokin aika sitten, erityisesti naisilla on tapana nähdä kaikkialla narsisteja, nyt näyttää olevan muotia tämä AS. Ne jotka näkivät narsisteja joka puolella, olivat suurella todennäköisyydellä itse narsisteja. Lienee tässäkin jokin sairausluokitus löydettävissä ketjun aloittaneen kaltaisille tapauksille, kirjoitustyylikin viittaa joihinkin henkisiin ongelmiin.

        Ketjun alittanut kertoilee Asperger potilaasta, sairaudesta ja kehityshäiriöstä, kyse on kuitenkin enemmän sukupuoleen ja kulttuuriin liittyvistä luonteen variaatioista, jossakin normaali saattaa olla toisaalla epänormaalia ja taas päinvastoin.


      • Asiasta_melko_tietoinen

        "Menee jo lapsellisuuden puolelle, kun annetaan ymmärtää, jos et saa vastakaikua tunteillesi, on kyse AS-henkilöstä. Paljon todennäköisempää on, että toista ei kiinnosta, tai ei vaan halua." Olen pääasiassa samaa mieltä, aikaisempi kommenttini vain valmiiksi oletti että kyse on AS-henkilöstä. Tarkoitus ei ollut antaa ohjeita kaikkiin tilanteisiin.

        En täysin kuitenkaan ymmärrä, mitä tarkoitat joillakin kommenttisi osilla. Onko nimimerkkisi viittaus ketjun aloittajaan vai minuun? Entä kommenttisi kirjoitustyylistä?


    • sopiiyrittää

      Joo yksi aspergeri tyyppi elämässä riittää.. ja kehoitan muitakin pysymään erossa. No jos haluaa suhteen ilman minkäänlaista kiintymystä niin onnea matkaan.. itse tuhlasin elämääni monta vuotta.. yritin ja yritin ja lopuksi tyyppi häipyi ilman mitään syytä ja haukkui minut naistenvihaajaksi ja narsistiksi.. Jo halaaminen oli hänelle ylivoimainen suoritus.. he he h eee :D

      • Nojaah

        Tuo kertoo siitä exästäsi, ei aspergereista yleisesti. Heitä on monenlaisia. Joillakin se esiintyy vahvasti arkielämääkin vaikeuttavina piirteinä, lievistä tapauksista et välttämättä edes huomaa. Kyllä suurin osa aspergereistakin osaa halata ja näyttää kiintymystään.

        Yleisimpiä oireita taitavat olla vaikeus lukea toisen tunnetiloja ja "outoudet" sosiaalisissa tilanteissa. Se ei kuitenkaan tarkoita että asperger olisi tunnekylmä tai tahallaan epäkohtelias. Hän vain lukee tilanteita eri tavalla, eikä välttämättä huomaa esim ilmeitä, joista "normaali" ihminen pystyy tulkitsemaan mitä toinen ajattelee. Esim empatian puutteesta siinä ei ole kyse.

        Toisaalta aspergereissa on myös monia positiivisia piirteitä. He ovat yleensä hyvin oikeudentuntoisia ja reiluja. Eivät valehtele, ahdistuvat jos näkevät vääryyttä ja myös kertovat sen. Yksi tuntemani aspergersyndroomainen on yksi mukavimpia ihmisiä mitä tiedän. Fiksu, reilu ja huumorintajuinen.


    • ihmetys-_

      Eilen tapasin erään sinitukkaisen tamperelaisen naisen. Juotiin parit kahvit ja mentiin puistoon istuskelemaan, koska hänkin kuulemma pitää luonnosta ja puistoista. Sitten kun kerroin kuinka luonto on osa minua ja kuinka hienoa on kun vihdoinkin sateeton päivä hän teki jotain odottamatonta: hän sanojensa mukaan rupesi voimaan huonosti ja lähti pois.. samalla hän blokkasi minut whatsapp yms. ..kertoi kyllä jossain vaiheessa kärsivän paniikkihäiriöistä, mut c'moon.. :D

    • Maailmanuskollisin

      Asperger ei ole sairaus ja kaikkein vähiten mielisairaus. Se on keskushermoston neurobiologinen kehityshäiriö. Monesti se ilmenee siten, että on tosi hyvä jossakin asiassa ja jossakin täysin osaamaton. Oma assini ymmärtää kaiken kirjaimellisesti, tosin hänellä on oma älykäs verbaalinen huumorintajunsa. Oikeudenmukaisuus, lojaalius ja rehellisyys sekä ahkeruus ovat erityisen tärkeitä. Jos haluat kumppaniksi ihmisen, johon voit luottaa vuorenvarmasti, etsi assi. Empatian kyky on vaihteleva. Omani osoittaa empatiaa ja tulee esim. halaamaan, kun olen surullinen. En tiedä, onko se opittua vai oikeasti luontaista. Tärkeää on kuitenkin, että hän haluaa hyvää. Tunteista puhutaan perinpohjin ja avoimesti, muuten tämä ei onnistuisikaan. Hänellä on iso sydän ja jos manailen jonkun tekemisiä, hän alkaa pohtia analyyttisesti mahdollisia syitä. Tavat voivat olla usein samalla kaavalla toistuvia. Liikkuminen ja etenkin kävelytapa on hänellä vähän töksähtelevää.

      Jos ei tunnu hyvältä, älä jatka suhdetta millään tavalla. Selitä asia hänelle reilusti suoraan. Sen voi tehdä suorista sanoista huolimatta nätisti. Hänelle on arvokasta tietoa, miksi hän tuntuu erilaiselta. Vain erilaiselta - huonompihan hän ei ole millään tavalla, vain sinulle sopimaton.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe