Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Metsäyhtymä

Metsätön_kaupunkilainen

Äitini perunkirjassa oli omaisuutena mm. osuus kahdesta metsäyhtymästä, joiden kohdalle oli laitettu summat. Mitä nuo summat ovat? Ovatko ne jotain verotusarvoja vai mitä? En tiedä mistä asiaa kysyisi, verottajalta? Kiinteistöt, joista osa siis metsiä oli perunkirjassa erikseen ja niiden kohdalla niiden arvot.

Eli esim. näin
Yksi neljäsosa (1/4) metsäyhtymästä se ja se 4000 e
Yksi neljäsosa (1/4) metsäyhtymästä se ja se 3500 e.
Yksi neljäsosa (1/4) kiinteistöstä "Perämetsä" 5000 e.
jne.

Ongelmana siis on, että nyt kun kiinteistöt on myyty, pitäisi ositukseen laittaa niiden arvoksi myyntihinta. Mutta lasketaanko noita metsäyhtymiä enää mitenkään siihen omaisuuteen ja miten? Olen ihan pihalla. Perukirjan laatinut henkilö on jo kuollut, joten en voi kysyä häneltä, mistä hän sai nuo summat perukirjaan. Tietääkseni metsäyhtymä lakkaa kun kaikki yhteisomistuksessa olleet metsät on myyty. Mutta ei kai niitä metsäyhtymiä mitenkään myyty/saatu niistä rahaa? En löydä mitään dokumenttia asiasta,

6

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lellu_567

      Täytyyhän niiden metsäpalstojen olla edelleen olemassa, jos ette ole antaneet valtakirjaa kenellekään niiden myymiseksi. Ovatko muut 3 omistajaa äitisi sisaruksia ?

      • Metsätön_kaupunkilainen

        Muut omistajat olivat äitini sisaruksia. Olemme antaneet valtakirjan kaikkien kiinteistöjen myyntiin. Ja minulla on kauppakirjoista kopiot ja äitini kuolinpesälle on tullut osuus myynnistä saaduista rahoista. Ihmettelin vain noita metsäyhtymiä, että mitä ne ovat. Jos nuo myydyt metsäkiinteistöt muodostavat nuo metsäyhtymät niin eikö ne ole sitten tavallaan kahteen kertaan siinä perukirjassa ne summat? Jos vaikka metsäkiinteistö "Perämetsä" on yhteisomistuksessa ja sen omistajat muodostaa metsäyhtymän. Tuo metsätila "Perämetsän" kohdalle on laitettu perukirjaan sen arvo, mutta niin on myös metsäyhtymän (joka on eri summa kuin siis sen itse metsätilan)?

        Olemassa nuo kiinteistöt ovat edelleen, mutta omistaja on vaihtunut. Ja nuo metsäyhtymät on lopetettu. Asianajajakin kysyi, että mitä nuo metsäyhtymät ovat ja mistä se summa tulee ja onko niistä saatu jotain rahaa.

      • Metsätön_kaupunkilainen
        Metsätön_kaupunkilainen kirjoitti:

        Korjaan sen verran, että kyseessä oli useampi kiinteistö, joista vain osa metsäkiinteistöjä. Ja tuossa toisessa metsäyhtiössä ja osasta kiinteistöistä olikin eri omistusosuus. Ilmeisesti siksi kaksi yhtiötäkin. Mutta kuitenkin, jos lasken noiden kiinteistöjen arvot yhteen (joista ilmeisesti muodostuu ne metsäyhtymät? Vai onko ne jotain muita kiinteistöjä kuitenkin...) niin ei tule samaa summaa kuin metsäyhtiön arvo on.

        Ehkä pitää lähteä selvittelemään asiaa muilta sisaruksilta. Yhdeltä jo kysyin, mutta ei osannut sanoa. Veikkasi kanssa sitä verotusarvoa. Että metsäyhtymän kohdalla oleva summa olisi semmoinen.

    • fhddgf
      • Metsätön_kaupunkilainen

        Jos yhtymät omisti vain nuo perukirjassa mainitut kiinteistöt (niissä kaikissa kiinteistötunnukset. Metsäyhtiöiden kohdalla vai yhtiön Y-tunnukset) niin niiden kohdalla on jo arvot merkattu. Ja kaikkien kiinteistöjen yhteenlaskettu arvo on pienempi kuin noiden yhtiöiden arvo...

        Jos taas nuo ovat jotain muita kun nyt myytyjä kiinteistöjä niin nuo yhtymän omistamat kiinteistöt pitäisi olla edelleen yhtymän nimissä. Mutta eivät voi olla, koska yhtymiäkään ei ole olemassa. Ja minulle on kerrottu, että kaikki maat on myyty.

        En ihan ymmärtänyt tuota "aikaisempaa perua". Millä tavalla aikaisempaa?Jos nuo metsäyhtymien "mysteerimaat" on myyty ennen perunkirjoitusta, miksi ne olisi mainittu perukirjassa olemassa olevina yhtyminä... Vai ovatko yhtymiä joilla ei ole enää yhteisomistuksessa olevaa maata, yhtymiä ei vaan oltu keritty lopettaa mynnin jälkeen kenties?? Toisaalta nyt hoksasin katsoa lopettamispäivämääriä ja toinen yhtiö on lopetettu seuraavana päivänä kun kahden perukirjassa mainitun kiinteistön myyntipäivä oli. Joten siitä voisi päätellä, että yhtymä muodostui noista myydyistä kiinteistöistä. Ja toisenkin yhtiön lopettamis pvm. osuisi toisen kiinteistön myyntipäivän jälkeiseen päivään.

        Lisäksi, jos jotain muita kuin perukirjassa mainittuja kiinteistöjä on myyty, on myynnissä saatu rahaa (joka todennäköisesti olisi eri summa kuin yhtiön arvo) ja rahan pitäisi olla jossain. Jos ne pitää laskea omaisuuteen niin pitäisihän tuo raha saada jakoonkin jostain kun aletaan rahoja jakaa. Sen takia asianajajakin varmaan asiaa kyseli, että meillä ei ole missään jemmassa enää rahaa tai maata. Ja tietääkseni ei siis ole, jos ei äidin sisarukset niitä jossain pimittele. Vai onko se vaan jotain virtuaalirahaa, heh.

        En ihan ymmärtänyt tuota "aikaisempaa perua". Millä tavalla aikaisempaa?

        Verottajalta varmaan köytyy tieto mitä kiinteistöjä yhtymät ovat omistaneet.
        Voihan tosiaan olla, että on vain perukirjaa laatineen virhe, jos ei ole tiennyt mikä metsäyhtymä on (kun ei nykyinenkään asianajaja tiedä). Kovin hankalaa tämmöinen selvittely, mutta kaipa se on vaan tehtävä.

        "En ihan ymmärtänyt tuota "aikaisempaa perua". Millä tavalla aikaisempaa?"

        Sillä tavalla aikaisempaa perua, että jos äitisi perukirjaan merkityt metsäyhtymät olisivat olleet perintönä tulleita jakamattomia kuolinpesäosuuksia tai miksei ihan ostettujakin ja sitten tämä varsinainen myyty kiinteistö olisi niistä erillään.

        Mutta pitäisi niistä myynneistä olla kauppakirjat olemassa, kaupanvahvistajalla nyt ainakin, jos ei muualla tai voi yrittää kysellä maanmittaustoimistosta/käräjäoikeudesta lainhuudon perusteella. Kauppakirjasta selviää mitä oikeasti on myyty, mihin hintaan ja kenen toimesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe