Työttömän ei kuulu hakea töitä

työtöntä_ei_tarvita

Yhteiskunnan viesti meille työttömille on se, että meitä ei tarvita. Olemme työttöminä siksi, että firmat eivät tarvitse palkallista työvoimaa, eikä ammattitaidollemme ole kysyntää. Meidän työttömien ei edes odoteta hakevan työtä vaan pysyvän poissa työelämästä ja sitten vielä syylistetään siitä, että ahneet firmat ovat irtisanoneet meidät. Työttömiä on Suomessa yhteensä yli 800 000 kun kaikki myös työnhaun jo luovuttaneet ja höpö höpö työkokeiluissa olevat lasketaan mukaan.
Fakta on se, että suurin osa työttömistä ei enää koskaan palaa työelämään, eikä se ole heidän vikansa vaan ahneiden firmojen jotka lopettavat työpaikat ja automatisoivat tuotantonsa niin, että ihmisiä ei enää tarvitakaan.

Itse luovuin jo kuukausia sitten työnhausta, olen ollut 7kk:tta työtön, enkä edes yritä enää hakea työtä. En myöskään suostu mihinkään mitä työkkäri yrittää tuputtaa enkä perusta omaa firmaa ikinä. Aion yksinkertaisesti jäädä kokonaan työelämän ulkopuolelle kerran ammattitaitoani ei kaivata eikä tarvita. Turhaan kävin ammattikoulunkin.

Suomessa ei duunarilla ole tulevaisuutta, työlämä meni jo, yhteiskunta siirtyy aikakauteen töiden jälkeen. Ainoa mahdollinen tulonlähde suurimmalle osalle ihmisistä on jo lähitulevaisuudessa kansalaispalkka.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halvennettuna

      Halpaahan tää on ollutkin.

    • nii-in

      Olen jo sisäistänyt väistämättömän kuoleman.

    • antisovinto

      Meinaa kohta pukata ihan yhteiskuntasopimusta nääs.

    • kaihoisatkarvani

      Joo. Katotaan ku aavetta jos uskaltaa.

    • järjenpeilitäshei

      Kansalaispalkka loittonee talouspoliittisista työkaluista samassa suhteessa suomen talouden kanssa, ja suomen talous laskee samassa suhteessa kun maassa on työtä tekemättömiä ihmisiä.

      Kuka maksaisi kansalaispalkan tässä fantasiassasi herra kalervo, jos yrittäjät on "loispummiyrittäjiä", ja lisäfantasiassasi, ne jopa ajettaisi ulos maasta ?

      jos haluat maan jossa kaikki istuu tekemättä mitään, mene afrikkaan ja osta 100 hehtaaria aromaata ja julistaudu työttömien presidentiksi ja ala maksamaan kansalaispalkkaa kaikille sinne istuskelemaan tuleville työttömille.

      alkaa vähitellen tuntua että kansalaispalkanvaatijat ja yrittäjyyden tappavat byrokraatit on yhteisessä salajuonessa jossa suomi on tarkoitus ajaa kivikaudelle. Sitten 50 vuoden päästä täältä lähdetään pesemään lattioita virolaisille duunareille euron päiväpalkalla kun paremmasta ei enää tiedetä.

      • OikeaKalervo

        Ei tuo ollut Kalervo. Kalervo on tää saunakauha sekä "erittäin iloisia uutisia työttömille" jätkä, joka postailee noista kuntouttavan työtoiminnan ihanuuksista palstalle. Meni väärään osoitteeseen sulta.

      • Pekka6994
        OikeaKalervo kirjoitti:

        Ei tuo ollut Kalervo. Kalervo on tää saunakauha sekä "erittäin iloisia uutisia työttömille" jätkä, joka postailee noista kuntouttavan työtoiminnan ihanuuksista palstalle. Meni väärään osoitteeseen sulta.

        Tämä. Spämmännyt noita viestejä tänne jo viimeiset 6-8 vuotta. Nimenomaan työttömien haukkumista, kuntouttavan työtoiminnan ihanuutta, sekä TYP:in ylistämistä. Tuo on Kalervo ja sen tunnistaa kyllä helposti. Kaivappa vuosia vanhoja viestejä aiheesta, löytyy helposti vuosien takaakin!

      • ei_näin

        Ihmistyö ei todellakaan ole mikään itseisarvo, vaikka sinulla on joku kumma fiksaatio siihen. Pitkälle automatisoitu tehdas tuottaa lisää vaurautta, tarpeettomien palveluiden myyminen ylihintaan julkiselle sektorille (ns. loispummiyrittäjyys) taas ei.

      • jkhgffhjk
        ei_näin kirjoitti:

        sitä on luettu vähän liikaa aku-ankkaa, tieteen kuvalehteä ja vasemmistoliiton puoluejulkaisuja

      • ei_näin
        jkhgffhjk kirjoitti:

        sitä on luettu vähän liikaa aku-ankkaa, tieteen kuvalehteä ja vasemmistoliiton puoluejulkaisuja

        Nykyään on ihan oikeasti pakkausrobotteja, CNC:tä, jne. aika pienilläkin firmoilla, samoin esimerkiksi tietojenkäsittely ja kaupankäynti ovat automatisoituneet hurjasti. Oletko joku psykogeriatrinen tapaus?

        Vasemmistoliitosta puheen ollen vanhassa Neuvostoliitossa aikanaan leimattiin säätöoppi porvarilliseksi pseudotieteeksi, koska marxismista ei löytynyt vastausta siihen, mitä pitää tehdä automaation yleistyessä. Sama on tainnut käydä sinulle.

      • kalervollefilosofiatakas

        ihan aikuisten oikeasti sinunkin sossutuet on tienannut luultavimmin 2 vantaalaista yksinhuoltajaa, jotka tienaa sen brutto 1500 e/kk käytävien luuttuamisesta, sekä esim. 2 osa-aikaista 900 e/kk sivan kassatätiä ja 1 palkkatuettu 1800 e/kk myymäläetsivä, ja nämä kaikki joutuu maksamaan 21 % palkastaan veroa, koska jotkut täällä lukee aku-ankkaa, tieteen kuvalehteä ja on sitä mieltä että kaikkien olisi parempi olla tekemättä mitään koska se onnistuu nykyaikana. Sitten heitellään vähän hienoja filosofisia sanoja sekaan että olisi oikein ilmaa lauseissa. CNC on 70-80 luvun keksintö ja jo muinaiset amikset käytti niitä opetuksessa. suomessa ulkoistetaan lähes kaikki tuon kaltaiset sinihaalarityöt koska ne eivät enää kannata. Ne eivät kannata järjettömän yritysverotuksen takia, koska meillä on täällä eräitä jotka lukee aku-ankkaa ja halveksuu työn merkitystä, ja visioi roboottien maailmasta, samalla kun terminator 4 dvd pyörii taustalla..

      • ei_näin
        kalervollefilosofiatakas kirjoitti:

        "ihan aikuisten oikeasti sinunkin sossutuet on tienannut luultavimmin 2 vantaalaista yksinhuoltajaa"

        Mitkä vitun sossutuet?

        "otka tienaa sen brutto 1500 e/kk käytävien luuttuamisesta, sekä esim. 2 osa-aikaista 900 e/kk sivan kassatätiä ja 1 palkkatuettu 1800 e/kk myymäläetsivä, ja nämä kaikki joutuu maksamaan 21 % palkastaan veroa, koska jotkut täällä lukee aku-ankkaa, tieteen kuvalehteä ja on sitä mieltä että kaikkien olisi parempi olla tekemättä mitään koska se onnistuu nykyaikana."

        Nämäkö yhteiskunnalle täysin korvaamattomat työn sankarit eivät sitten ole saaneet mitään yhteiskunnalta vastineeksi mitättömistä veroistaan? Ja heidänkö tilalleen ei olisi heti kahtasataa muuta tulossa? Voi vittu miten tyhmä olet.

        Itsepalvelukassako on Aku Ankkaa?

        "Sitten heitellään vähän hienoja filosofisia sanoja sekaan että olisi oikein ilmaa lauseissa."

        Lässyn lässyn.

        "CNC on 70-80 luvun keksintö ja jo muinaiset amikset käytti niitä opetuksessa."

        CNC on 40-50-luvun keksintö, ja se on kehittynyt koko ajan ja kehittyy edelleen. Sama pätee muuhun teollisuus- ja muuhunkin automaatioon.

        "suomessa ulkoistetaan lähes kaikki tuon kaltaiset sinihaalarityöt koska ne eivät enää kannata. Ne eivät kannata järjettömän yritysverotuksen takia"

        Ei, vaan koska kaikkea ei kannata nykyään tehdä käsipelillä.

        "koska meillä on täällä eräitä jotka lukee aku-ankkaa ja halveksuu työn merkitystä, ja visioi roboottien maailmasta, samalla kun terminator 4 dvd pyörii taustalla.."

        Mikä on "työn merkitys"? Sinä siis halveksit tehokkuutta, teknologiaa länsimaista sivilisaatiota ylipäätään. Mene itse sinne Saharaan niin katsotaan, miten pärjäät.

    • awre3

      EI mitään kansalaispalkaa vaan työ leiri jossa oppivat tekemään työtä

    • T.T.Turmiola

      Aloittajan otsikko on tosi hyvä. Mitä ihmettä työtön työpaikalla tekisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe