Parkkisakko klo 19 Hervannassa!

Smells_fishy

Käväisin Hervannassa, kun vein lapseni onnibussiin. Sen jälkeen kävin apteekissa. Kun palasin autolle, ikkunassa oli parkkisakko. Kun ajoin pois, keskellä parkkialuetta oli kieltomerkki aika oudossa paikassa keskellä parkkialuetta, siinä oli maininta 2 tunnin pysäköintikiekosta ja firman nimi: Parkkipate.

En ole pitkään aikaan käynyt Hervannassa, eikä minulle tullut mieleenkään ettei Hervannassa saa pysäköidä kuuden jälkeen ilman pysäköintikiekkoa.

Olen järkevän pysäköintivalvonnan kannalla, jos tarkoituksena on vapauttaa pysäköintitilaa sitä tarvitsevien käyttöön ja nopeuttaa ihmisten asiointia kaupungin keskustassa. Mutta tässä Parkkipaten toiminnassa ei taida olla kysymys asioinnin nopeuttamisesta pahimpaan ruuhka-aikaan, vaan silkasta rahastuksesta. En näet ymmärrä, miksi lähiössä ei saa pysäköidä illalla kuuden jälkeen ilman pysäköintikiekkoa, vaikka Tampereen keskustassa saa.

Lisäksi olen sitä mieltä, että sakotus tai siihen tosiasiallisesti rinnastettavissa oleva pysäköintivirhemaksun perimisen pitäisi olla puhtaasti viranomaistoimintaa. Se viranomaistaho, joka on luovuttanut tämän sakotusoikeuden/-velvollisuuden on saattanut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Eduskunnan oikeusasiamies saattaisi olla kiinnostunut asiasta.

Yhteistä hyvää ei-palvelevista yksityisistä sakotusfirmoista tulee tehdä loppu. Kuullemma täysin syrjäisilläkin parkkipaikoilla, mmHärmälässä ja Tesomalla häärää samainen firma kerrostalojen parkkipaikoilla, ketä sekin muka palvelee!? Ei ketään muita kuin Parkkipatea!

56

875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä.maksa

      Toimintaohjeet:

      -älä maksa
      -kun karhukurje tulee niin vastaat siihen, ettet ollut kuski väitettynä pysäköintihetkenä joten et ole sopimuskumppani, ja pyydä Patea lähettämään lasku sopimuskumppanilleen
      -jätä huomioimatta kaikki uhkailut ja valehtelut vastuustasi kertoa kuski ja sinua uhkaavista oikeustoimista ja luottotietojen menettämisestä, ne in vain painostuskeinoja joilla Pate koittaa saada sinut maksamaan
      -perintätoimiston lähettäessä perintäkirjeen vastaat, ettet maksa koska saatava on kiistanalainen ja pyydä keskeyttämään perintä
      -jää odottamaan kutsua oikeudenkäyntiin, jota ei koskaan tule

      Voit myös ilmoittaa kiinteistön liikkeille, ettet enää aio asioida niissä, koska Pate vainoaa ja uhkailee. Ne voivat laittaa painetta kiinteistön omistajalle, jotta leikkisakkofirman toiminta loppuisi.

      Yksityisten leikkisakkoja ei pidä maksaa!

      • Smells_fishy

        Tuossa ohjeessa on vain yksi puute, minun pitäisi valehdella. En voi alkaa valehtelemaan yhden pikku sakon vuoksi. Olen rehellinen ihminen, enkä myy totuudenpuhumista 50 eurolla, vaikka kyseessä onkin vain täysin härski rahastus.

      • älä.maksa
        Smells_fishy kirjoitti:

        Se on sinun päätöksesi. Toimimalla noin tuet yksityistä parkkivalvontaa, eli osaltasi varmistat sen, että toiminta jatkuu. Onko se mielestäsi tukemisen arvoista? Jos taas valehteleminen sotii moraaliasi vastaan, niin ei hätää: parkkifirmojen toiminta rakentuu valehtelulle, joten ne hyväksyvät sen. Valehtelet siis taholle, joka valehtelee itsekin. Onko se enää kovinkaan moraalitonta?

      • Smells_fishy
        älä.maksa kirjoitti:

        En aio valehdella. Jos tämän pikkusakon edessä antaisin periksi periaatteilleni, en olisi mies enkä mikään. Harkitsen sijaan Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelua viranomaisvallan luovuttamisesta yksityiselle firmalle, joka käyttää sakkoon verrattavaa perintää voittoa tavoittelevana liiketoimintana.

        Kantelu on helppoa ja nopeata. Kuka tahansa saa kannella:
        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx

      • en.maksaisi

        Kantelu on turhaa, koska KKO on jo linjannut, että nui saavat laskuttaa. Toisaalta ne laskut on henkilökohtaisia, eikä omistajavastuuta ole, vaikka firmat toisin valehtelevatkin. Lue lisää Parkkisakot-palstalta.

      • SittenLakiaPeliin
        en.maksaisi kirjoitti:

        Kantelu on turhaa, koska KKO on jo linjannut, että nui saavat laskuttaa. Toisaalta ne laskut on henkilökohtaisia, eikä omistajavastuuta ole, vaikka firmat toisin valehtelevatkin. Lue lisää Parkkisakot-palstalta.

        Joka tapauksessa tuollaiselle yksityiselle sakottelulle pitää saada stoppi.

      • LakiaKehiin
        SittenLakiaPeliin kirjoitti:

        Joka tapauksessa tuollaiselle yksityiselle sakottelulle pitää saada stoppi.

        Oikeusasiamies tutkiikin, että onko olemassa jokin toinen viranomaistaho, jonka virkavastuulla sakotus olisi. Kantelu on helppoa ja nopeata sekä täysin riskitöntä.

    • 9-8

      Olet narsisitinen idiootti.

      Kun ajoneuvolle valitsee pysäköintipaikkaa niin JOKA IKINEN kerta on katsottava ympärilleen ja katsottava pysäköintiä koskevat merkit ja ohjeet.

      Et voi narsistisesti OLETTAA että voit ylipäänsä pysäköidä autosi mihinkään, olit siihen aiemmin pysäköinyt tai et.

      • Sddsddssdf

        Melkoinen vuodatus, kertoo enemmän omasta sielunmaailmastasi. Tein virheen, mutta jos ei olisi yksityisistä sakotusfirmaa, virhettä ei olisi tapahtunut. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, ettei virheen sakotus saisi kuulua muille kuin viranomaistaholle.

      • 9-8
        Sddsddssdf kirjoitti:

        Miksi pysäköintialueen omistajalla tai haltijalla ei saisi olla oikeutta päättää pysälöintialueensa käytöstä?

        Miksi heillä ei saisi olla oikeutta valvoa pysäköintialueensa käyttöä ja määrätä siitä yksityisoikeudellinen valvontamaksu?

        Sinä todella olet narsisti kun et hyväksy mitään oikeuksia pysäköintialueen omistajille.

        Jos yksityinen pysäköinninvalvonta kiellettäisiin niin sen tilalla jouduttaisiin käyttämään poliisia ja kunnallista pysäköinninvalvontaa. Mitä järkeä siinä on että yksityisessä omistuksessa olevaa pysäköintialuetta valvotaan yhteiskunnan toimesta, sen sijaan että pysäköintialueen omistaja käyttää ensisijaisesti yksityistä pysäköinninvalvontaa..

        Haluatko että väärin pysäköity autosi hinautetaan jatkossa yhteiskunnan toimesta varastoon sinun kustannuksellasi? Joudut itse hakemaan auton ja saat sen vain maksamalla aiheuttamasi kustannukset sekä pysäköintivirhemaksun?

      • 9-8
        Sddsddssdf kirjoitti:

        Melkoinen vuodatus, kertoo enemmän omasta sielunmaailmastasi. Tein virheen, mutta jos ei olisi yksityisistä sakotusfirmaa, virhettä ei olisi tapahtunut. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, ettei virheen sakotus saisi kuulua muille kuin viranomaistaholle.

        Ja ymmärrä nyt jo että kyse on pysäköintialueen tai minkä tahansa muun alueen omistajan oikeuksista. Yksikään yksityinen pysäköinninvalvontayritys EI toimi ilman että alueen omistaja on heiltä sen palvelun ostanut.

      • Smells_fishy
        9-8 kirjoitti:

        Oletko Parkkipaten palveluksessa?

      • 9-8
        Smells_fishy kirjoitti:

        Oletko Parkkipaten palveluksessa?

        En ole. Omistan alueen jolle jatkuvasti pysäköidään luvatta ajoneuvoja. Käytän yksityistä pysäköinninvalvontayritystä, sillä en halua soittaa poliisia hinauttamaan ajoneuvoja. Olen senkin muutaman kerran tehnyt törkeämmissä tapauksissa.

      • Smells_fishy
        9-8 kirjoitti:

        En ole. Omistan alueen jolle jatkuvasti pysäköidään luvatta ajoneuvoja. Käytän yksityistä pysäköinninvalvontayritystä, sillä en halua soittaa poliisia hinauttamaan ajoneuvoja. Olen senkin muutaman kerran tehnyt törkeämmissä tapauksissa.

        No hyvä. Kutsutko kaikkia väärinpysäköijiä narsisteiksi? Mitä se kertoo sinusta?Tein muuten juuri Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Parkkipaten oikeudesta määrätä pysäköintivirhemaksuja, joka on tosiasiallisesti sakotukseen rinnastettavissa oleva käytäntö. Sen tulisi olla viranomaistoimintaa eikä yksityisen firman liiketoimintaa. Nuo Hervannan liikehuoneistojen edustalla sijaitsevat pysäköintialueet palvelevat niiden asiakaskuntaa. Liian tiukka sakotuskäytäntö voi olla huono juttu liikkeiden imagolle.

      • SmellsFishy

        Jatkoa... Pyysin siis Eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, kuka on se viranomaistaho, joka on virkavastuussa ja mennyt luovuttamaan viranomaisvallan yksityisille yrityksille.

      • AsiaSelvitettävä
        SmellsFishy kirjoitti:

        Jatkoa... Pyysin siis Eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, kuka on se viranomaistaho, joka on virkavastuussa ja mennyt luovuttamaan viranomaisvallan yksityisille yrityksille.

        Hyvä, hyvä!!!

    • olet_pelle

      pysäköintimääräyksiä ei päätä määräyksiä valvova parkkipate. ne päättää pysäköintialueen omistaja/haltija.

      • Gjjhgffdff

        No on merkilliseksi mennyt Hervannassa. Nimimerkkisi kertonee enmmän itsestäsi.

      • huonoSuunta

        Jos kansalainen haluaa toimia oikein ja esim. pysäköidessään toimii kohtuullisen päättelyn ja huomiokyvyn pohjalta, ei saisi tulla mitään seuraamusta. Jos on epätavallinen määräys, sitä pitää tuoda esiin EPÄTAVALLISEN selvästi. Yhteiskunta ei saa olla mikään ähäskutti-arvoitusviidakko, jossa pelataan jotain peliä, että "kukahan mahtaa olla tarpeeksi älykäs selvitäkseen moninaisista määräyksistä". Yksityisissä parkkifirmoissa on se ongelma, että julkiseksi kuuluva valvonta on siirretty yksityiselle yhtiölle. Yksityisen yhtiön tavoitteena on tuottaa voittoa ja sitten lähdetään sitä voittoa hakemaan. Miten viitsii parkkivirheestä rahansa saava yhtiö huolehtia siitä, onko esim. parkkirajoitus ollut kohtuullisella tavalla esillä ja normaalisti tulkittavissa. Ulkomailla olen havainnut, että joissakin tapauksissa rajoitukset ovat periaatteessa näkyvissä, mutta juuri sen verran piilossa, että virhemaksujen määrä saadaan maksimoitua. Tähänkö ollaan Suomessakin menossa?

    • Asioitapilataan

      "Lisäksi olen sitä mieltä, että sakotus tai siihen tosiasiallisesti rinnastettavissa oleva pysäköintivirhemaksun perimisen pitäisi olla puhtaasti viranomaistoimintaa."

      Olet oikeassa!!!

      • 9-8

        Idioottien logiikkaa. Jos yksityinen pysäköinninvalvonta siirretään julkiselle puolelle niin silloin et maksa ainoastaan omasta pysäköintivirheestäsi, vaan maksat myös kaikkien muiden pysäköintivirheistä.

        Julkiset palvelut toimivat niin että kaikki maksavat. Ei ne maksut poistu tai vähene jos yksityinen pysäköinninvalvonta kielletään.. Siinä käy päinvastoin..

      • Smellsfishy

        Nimimerkki 9-8 jatkaa samalla epäasiallisen nimittelyn linjalla haukkuen muut keskustelijat idiooteiksi tai narsisteiksi (toisaalla tässä ketjussa). Moinen koprolalia ei hätkäytä, asiat riitelevät. Huono olo kannattaisi purkaa muualla, annat huonon kuvan edustamastasi firmasta. Julkisella puolella ei Hervannan pysäköintiä olisi tarvetta valvoa klo 18 jälkeen, sakotuskäytäntö muuttuisi enemmän koko yhteisöä palvelevaksi, kun voittoa tavoitteleva aspekti saadaan eliminoitua.

      • Auvo-
        9-8 kirjoitti:

        Idioottien logiikkaa. Jos yksityinen pysäköinninvalvonta siirretään julkiselle puolelle niin silloin et maksa ainoastaan omasta pysäköintivirheestäsi, vaan maksat myös kaikkien muiden pysäköintivirheistä.

        Julkiset palvelut toimivat niin että kaikki maksavat. Ei ne maksut poistu tai vähene jos yksityinen pysäköinninvalvonta kielletään.. Siinä käy päinvastoin..

        Julkiset palvelut tosiaan pääsääntöisesti niin, että kaikki maksavat. Mutta ei kunnallinen pysäköinninvalvonta. Siinä katsos maksaa joko se väärin pysäköinyt kuljettaja tai vaihtoehtoisesti ajoneuvon haltija.

        Näen huomattavasti paljon järkevämpänä ohjata virheellisestä pysäköinnistä tulevat tulot kunnalle, eikä millekään firmalle.

        Yksityinen pysäköinninvalvonta tulee joko kieltää tai vähintään saada viranomaisvalvonnan alle. Maksulappuja, ovat ne sitten pysäköintivirhemaksuja tai yksityisiä sopimussakkoja, tulee jakaa ainoastaan tähän toimintaan koulutuksen saanut henkilö. Lisäksi kyseisen toiminnan kohteeksi joutuneella tulee olla selkeä ja helppo valituskanava. Näin ei tällä hetkellä ole.

      • JuurikinNäin
        Auvo- kirjoitti:

      • pysäköintiguru
        9-8 kirjoitti:

        Idioottien logiikkaa. Jos yksityinen pysäköinninvalvonta siirretään julkiselle puolelle niin silloin et maksa ainoastaan omasta pysäköintivirheestäsi, vaan maksat myös kaikkien muiden pysäköintivirheistä.

        Julkiset palvelut toimivat niin että kaikki maksavat. Ei ne maksut poistu tai vähene jos yksityinen pysäköinninvalvonta kielletään.. Siinä käy päinvastoin..

        Pöhkö kommentti.

    • huomioiTämä

      Yksityisten parkkifirmojen ansaintalogiikka ei perustu liikenteen tai paikoituksen sujumiseen. Se perustuu virheelliseen paikoitukseen. Ansaintalogiikan kannalta on etu, jos mahdollisimman paljon paikoitetaan väärin sekä väärin paikoittamisen tulkinnan venyttäminen. Kysymys yksityisillä parkkifirmoilla on siis siitä, että saataisiin mahdollisimman paljon virheellistä paikoitusta ja vastaavasti laskutusta. Yhteiskunnan vastuulla oleva pysäköinnin valvonta ei sekään ole mikään ihanne, mutta sille voidaan määritellä tavoitteita muitakin kuin rahan keräys. Yhtiön taas pitää Suomen lakien mukaan olla tavoitteellisesti voittoa tuottava. Eli parkkifirma siis lähtee tuottamaan voittoa. Sille on ilo, jos on väärin paikoitettu!

      Yksi keino lisätä vääriä paikoituksia on paikoitusrajoitusten lisääminen. So. rajoituksia iltaisin. Lisää lyhytaikaisia paikoituksia, joissa käytetään kiekkoa ym. Yksityisiltä paikoitusfirmoilta tullaan näkemään paljon lobbausta paikoitusrajoitusten lisäämiseksi.

      • KalainenHaju

        On vain ajan kysymys, että yksityiset pysäköintivalvontafirmat kielletään. En sijoittaisi rahojani tuohon bisnekseen, enkä sellaisiin yrityksiin, jotka edes välillisesti omistavat pysäköintivalvontafirmoja.

      • AsiaEsille
        KalainenHaju kirjoitti:

        On vain ajan kysymys, että yksityiset pysäköintivalvontafirmat kielletään. En sijoittaisi rahojani tuohon bisnekseen, enkä sellaisiin yrityksiin, jotka edes välillisesti omistavat pysäköintivalvontafirmoja.

        Nopeimmin päästään tuosta elämälle vieraasta bisneslajista eroon kun sitä päättäväisesti vastustetaan. Ja paljastetaan sen salat!!!

      • 33480

        Jos yritys on Parkki-Pate niin sakotus oikeus pitäisi perua välittömästi.Tekee mitä
        tykkää ja liikennemerkit ei ole lailliset,eikä peru eikä myönnä mitään virheitään??
        Itse tapellu aiheettomista sakoista riittävästi kyseisen yrityksen kanssa??

    • etteipävaanolisi

      Olen muuten huomannut, että näitä parkkiasioita käsittelevissä keskusteluissa esiintyy kummallisen paljon yksityisistä parkkifirmoista tietäviä ja niitä symppaavia. Ettei nyt vaan olisi niin veikeästi, että parkkifirmailijat itse...

      • Zse4rtgnh

        Juuri näin! Helppoa rahaa parkkifirman palkkaamalle pihapoliisille, saa ikkunasta kyttäämisestä vielä käypän korvauksenkin.

    • teinPäätöksen

      Marketin parkkialueelle ilmestyi 2 tunnin rajoituskyltit ja yksityinen parkkifirma kyyläämään. Eli saahan sitä marketti ja parkkifirma muuttumaan sen asfaltinkin tuottavaksi.

      Tiedoksi vaan, että vähiinpä jäävät käynnit siinä marketissa. Eli loppuu. Vaihtoehtoja on. Ja jos kauppias tuumaa, että vähänpä vaikuttaa, niin ei se niin ole. Päivän ja viikon ostokset voivat olla huomaamaton summa, mutta kun siirrän koko perheen vuoden ostokseni yhdeltä toiselle, niin se on jo tuntuva summa. Yhdeltä lähtee se liikevaihto ja toiselle se menee. Eli kilpailutilanne muuttuu siirtynyt liikevaihto kertaa 2.

      Että kauppiaat: siitä vaan käyttämään yksityisiä parkkikyyliä. Jos se on hyvä diili.

      • ParkkifirmatBoikottiin

        Näin on. Itsekin boikotoin tästä lähtien liikkeitä, joilla on Parkkipaten tai muun kepulipysäköintivalvontafirman kanssa diili. Kaikki mukaan boikottiin! Muistakaa jättää kauppojen palautelaatikoihin viesti boikotista ja sen syystä, jotta kauppiaat huomaisivat, mistä asiakaskato johtuu, ja lopettaisivat yhteistyön näiden pysäköintivalvontafirmojen kanssa.

      • OikeaPäätös

        Kerro, mistä marketista on kyse, niin muilta säästyy paikalle ajamisen vaiva. Ja tosiaan yhteys kauppiaasseen jolle ilmoitetaan boikotin syy ja lupaus palauttaa asiakassuhde heti, kun leikkisakkofirma poistuu parkkipaikkaa terrorisoimasta.

      • Bojkottiii
        OikeaPäätös kirjoitti:

        Kerro, mistä marketista on kyse, niin muilta säästyy paikalle ajamisen vaiva. Ja tosiaan yhteys kauppiaasseen jolle ilmoitetaan boikotin syy ja lupaus palauttaa asiakassuhde heti, kun leikkisakkofirma poistuu parkkipaikkaa terrorisoimasta.

        Käy itse toteamassa tilanne, Hervannan keskusta-alueella ainakin mutta myös muualla.

      • VaihdanÄkkiäKauppaa

        Tampereen isoista marketeista yhdelläkään ei ole sellaista parkkipulmaa, että sen takia pitäisi palkata kyylä kulkemaan pitkin plaania kuin saukko sulanväliä. Voidaan kysellä kauppiaiden moraalin perään, että onko tosiaan niin, että kannattavuutta pitää paikata sakkoarpajaisilla.

      • iso_paku

        Parkkihallit on ihan hyviä jollekin kipolle,mutta mihin niistä mahtuu korkee paku?
        2,3m on Tampereella korkeemmat hallit sinne on turha koittaa yli 2,5m korkeella
        pakettiautolla ja yleensä ruutu on vielä lyhyt.niin auto on jätettävä ulos,ja kun
        keskustassa ei ole montaa aluetta mihin auton voi pysäköidä yli 2h??

      • Kylläon

        Voi kauheeta, olekko ihan tosissaan.

      • iso_paku
        Kylläon kirjoitti:

        Voi kauheeta, olekko ihan tosissaan.

        Jokainen ajaa sellaisella autolla mitä tarvii.Minä tarvin isoa pakua joku pärjää
        pienellä henkilöautolla.Minä tarvin työssäni isoa pakua,se on mulle työkalu ?
        2h pysäköinti kadulla on iso rasite asiakkaalle ja ittelle koska tarvii aina käydä
        lisäämässä mittariin rahaa tai siirtämässä parkkikiekkoa,jos hallit olisi 50cm
        korkeempia niin sen voisi viedä sinne,eikä tarvisi huolehtia ajasta????

    • Ajosääntö

      Auto tuo pyhä lehmä, alkaa vihdoinkin saada lain vaatiman kohtelun.

      • meneitteperässä

        jos veisit ne lehmäjuttusi navettaan

        oikeustajusi onkin jo valmiiksi tunkiolla

      • Tietoonvaltaa

        Ehkä on,mutta työvälineet valitaan kohteen mukaan. Ymmärrä se hyvä yrittäjä.

    • tollanenVaan

      Törmäsin juuri tapaukseen, että yksityinen parkkifirma vahtii maksullista yksityistä ja rajattua parkkialuetta. Käyttäjät siis maksaneet pysäköinnistä jokainen. Sakkoja räpsitään kuitenkin, sillä perusteella, että ei ole ollut lupalappu kyllin näkösällä. Ja se ei auta, että todistat, että olet maksanut ja että lupalappu on.

      • kovinonvierasta

        Jos parkkimaksu kerran on kertakaikkisesti maksettu, niin outoa, että sen lisäksi pitää sitten ritualisoida tilannetta niin, että joutuu maksamaan vaihtelevasti ja ennakoimattomasti muita maksuja. Olisi hyvä, jos joku riitauttaisi tuollaisen ja veisi saman tien kaikkien oikeusasteiden läpi, että nähtäisiin. En tykkää kyllä.....

    • Tarkkaakyttäämistä

      No eihän tuo nyt vielä mitään. Takavuosina, kun vielä Lahdessa asuin, tuli nopeimmat parkkisakot ikinä missään. Olin töistä tulossa ja keskustassa piti käydä Otto-automaatilla. Pysäköin kadunvarteen, kävin nostamassa rahaa ja kun palasin autolle, oli sakkolappu ilmestynyt pyyhkijänsulan alle. Siinä ei nimittäin ollu paljoo aikaa käydä sakottamassa, ihan kymmeniä sekunteja, mutta hyvin näytti kerkeevän. Katselin siinä ympärille, ja parkki-Pirkkoa ei näkynyt missään. Se pysäköintikieltomerkki oli sijoitettu siihen risteykseen siten, että se oli grillikioskin seinässä. Kun sieltä toisesta suunnasta, vasemmalta tultiin ja seurattiin muuta liikennettä ja väistettiin jalankulkijoita, niin se pysäköintikieltomerkki jäi huomaamatta. Olis pitäny toljottaa yläviistoon, sinne kolmeen metriin, niin sitten sen merkin ois nähnyt. Sitten kun olis niskat solmussa toljottanut yläviistoon, olisi joku jalankulkija jäänyt huomaamatta ja sen jälkeen sille Otto-automaatilla käynnille ei olisi mitään happy ehdiä saatu.

    • PirkkoSingahtaa

      Miksei yhteiskunnan kustantamat parkkipirkot pidä isompaa elämää tuosta julkisesta rahastelusta. Kun julkishallintokin kerran antaa yksityisille parkkifirmoille valvontaa niin sehän tietää, että julkisille pirkkosille alkaa soljua kenkää yhä nopsemmin.

      • luittlhtoi

        jossei ne yllä eikä kykene. nehän menee jo ihan sekasin, jos parkkikiekossa on pyöreet kulmat

    • Piloillemenee

      Yksityinen parkkifirma on siksi, että sillä ansaitaan. Ansaintalogiikka menee siten, että sitä enemmän ansaitaan, mitä enemmän on parkkivirheitä. Normaalin valvomisen rajat tulevat vastaan melkein ehti. Eli valvomalla ei löydy enää enempää virheitä. Jotta business kukoistaisi, tulee kiusaus "aiheuttaa" lisää virheitä. Eli lyhentämällä luvallisia parkkiaikoja (jolloin aikaraja ylittyy helpommin: tätähän on jo tehty!!!) ja esittämällä parkkiehdot vaikeasti havaittavasti sekä vaikeaselkoisilla ja usein keinotekoisilla ehdoilla. Ulkomailla nämä keinot ovat jo taajassa käytössä.

      Ajoin tuossa tuttuun parkkiin äsken. Siellä oli ollut aiemmin kiekkopaikka ja sen kyltti. Nyt oli tullut uusi iso yksityisen parkkifirman kyltti. Eli kiekkoaika on edelleen sama, mutta sen reunaehdoiksi on merkitty erittäin pitkä litania pienellä kirjoitettua tekstiä. Mm. että parkkeeraajalla pitää olla lupa parkkeeraamiseen. No, olin yhteistyökumppanille menossa ja varmasti "luvallisilla" asioilla,. Mutta mistä yksityinen parkkifirma sen tietää? Vai pitäisikö olla joku lupalappu? Mistä sen saa?

      Eli menee aivan irvistelyksi noiden parkkifirmojen kanssa. Jatkossa ei tule sen parempaa. Itse ratkaisin "pienimmän riesan kautta" ja ajoin muualle parkkiin. Taidan vaihtaa yhteistyökumppania, ettei tarvitsisi enää koskaan arvuutella parkkiehtoja niillä kulmilla. Onnistuu sekin!

      • vaihda.ihmeessä

        Jos vaihdat yhteistyökumppania, niin muista kertoa yhdeksi syyksi leikkisakkofirman "valvonnan" alkaminen entisen yhteistyökumppanin parkkipaikalla. Tarpeeksi kun tulee samanlaista palautetta, niin leikkisakkofirman sopimus irtisanotaan.

    • hintalappiOtassa

      Marketin parkkipaikalle tai muualle kun ilmestyvät nuo yksit. parkkifirman kyltit, niin tiedä, että sinut on taas hinnoiteltu. Ja sinä maksat!

    • Tulkaabussilla

      Hauskaa seurattava. Toisaalla autoilijat rehvastelee, köyhät kyykkyyn periaatteella julkisenliikenteen asiakkaita,fillaristeja,jalankulkijoita kohtaan. Sitten täällä samat itkee parkkimaksuja. Missä rahat ny on.

      • Notoioliuutta

        Yllättävä tieto, että parkkifirman porukka ajaisikin fillarilla. Autoilla olen nähnyt niitä...

      • Fiilsogoood

        Autoillahan niiden pitääkin olla,sakottamassa.

    • LänsiHervanta

      Kävispä tuo Pate täällä meilläkinpäin. Eräs ukko pysäköi autonsa jatkuvasti kevyen liikenteenväylälle, joka on myös pelastustieksi merkitty. Liikennemerkit ovat noin kahden metrin päässä pysäköidystä autosta. Tampereen kaupungin pysäköinninvalvojalle ilmoitettua asiasta kaksi kertaa ja luvanneet tulla paikalle. Pysäköinti jatkuu edellen.

      • eiautamitn

        Pate ei mahda mitään, jos joku pysäköi pelastustielle. Pelastustielle pysäköinti on aina poliisiasia, eli soita 112 ja ilmoita pelastustien tukkimisesta.

      • kuponkiKouraan
        eiautamitn kirjoitti:

        Pate ei mahda mitään, jos joku pysäköi pelastustielle. Pelastustielle pysäköinti on aina poliisiasia, eli soita 112 ja ilmoita pelastustien tukkimisesta.

        Jos Pate on hetkeksikin pysäköinyt pelastustielle niin heti soitto poliisille: 112.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe