Nastola Niinitie

Niinitie

Katselin mielipiteitä Niinitien ihanuudesta Nastolassa. Itse muutin Niinitielle jokin aika sitten. Kyllä meininki on muuttunut sitten 70-80 luvun. Asuin silloin jonkin aikaa samoissa maisemissa. Silloin oli vielä melko rauhallista. Poliisit ja ambulansit kävi toki silloin tällöin. Mutta ei mitään erikoisempaa sattunut. Nyt on meno aivan toista. Naapurit pitävät hereillä vaikka koko yön. Ei auta vaikka ilmoittaisi isännöitsijälle. Jopa kolme kertaa. Harjulla asuu melkoinen seurakunta. Suomalaisten seassa Virolaisia, Venäläisiä ym. Kroatiaksi paikka ristitty. Naapurit huutelevat tappouhkauksia pitkin vuorokautta. Poliisikaan ei halua tehdä mitään. Turha soittaa koska juuri silloin räkäturvat pitävät suunsa kiinni. Tehty useita rikoilmoituksia ei auta sekään. Kummasti tuntuu rikosilmoitukset häviävän jonnekkin? Näyttäävät tietävän ympäri maakuntaa paikan huumeista ja juopottelusta. Hyvä kysymys Lahdenrikospoliisille. Villelle tehty useita rikosilmoituksia kotirauhanrikkomisesta. Ei ensimmäistäkään aloitettu tutkimaan? Ei vaikka todistajien nimiä annettu. Ei ole kuulema rikosta tapahtunut. Kumma juttu. Ei edes todistajia kuulla ja todetaan näin. Poliisi pitää aivan selvästi häiriköitten puolta. Kyseistä poliisia vastaan tehty virkarikosilmoitus. Useita sellaisia mutta ei ole kuulunut asiasta mitään. Ihmeellinen tulppa Lahdenpoliisissa. Ajat ovat tosiaan muuttuneet Niinitiellä. Nastolasta löytyy ainakin kaksi Onnela taloa. Näissä taloissa voi tehdä mitä haluaa. Lankatie 3 ja Niinitie 46. Maailman kansalaiset elävät "kaikessa" sovussa keskenään. Huh, huh saisipa välillä nukkuakkin.

3

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahistaaaaaa

      Lääkäriltä saa rauhoittavia jos ahistaa

    • Viiraus

      Niin ja jos ei rauhoittavat auta, niin voihan aina hakeutua hoitoon!
      Niinitie 46 on kuin HUOPATOSSUTEHDAS, vain normaaleja kerrostaloelämisen ääniä kuuluu!!!
      Taitaa häiriöt ja ne huumeet ja viinakset olla kirjoittajan korvien välissä!
      Onko kukaan muu tehnyt HÄIRIKÖINNISTÄ ILMOITUKSIA? Tuskimpa vain kukaan ilmoitusta tekee olemattomasta!
      Hyvin saa yöt nukuttua ja päivisin ei ole ollut mitään "epämääräistä" liikehdintää.

      Niinitie on siistiytynyt vuosien varrella ja harvoin nykyään näkee poliiseja tai ambulanssia pörräilemässä pihoilla!

      • normaalia

        Täysijärkisistä tulee hyvin nopesti samanlaisia kahjoja.. Häiriköinnin syy löytyy juuri huumeet ja viina.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe