Kipea 'makkara' naan alla - tyrä, revähtymä?

särkyvyötärö

On jo toista viikkoa koskenut vyötäisille niin, etten ole saanut nukutuksi. Liikkeellä ollessa kipua ei ole juuri ollut, mutta väsyttää. Oikeanpuoleisen alaselän kivusta arvelin, että munuainen oli tulehtunut, ja kävin lääkärissä. Lääkäri havaitsi pitkän selkälihaksen jäykkyyden. Sitä sitten muutaman päivän hieroskelin, ja se tuntui auttavankin, mutta sitten kipu tuli takaisin. Samoihin aikoihin kivun kanssa tuohon navan alle poikittain, ulottuen keskeltä oikeaa sivua kohti sellaisena pikku makkarana. Se näkyy aika outona muuten litteässä laihassa vatsassa.

Mikähän tämä oikein on? Olen kyllä nostellut raskaita viime aikoina(kin), ja mustikassa on käyty. Jomottaa niin, että vasta, kun tänään kävin hakemassa särkylääkettä, pystyin nukkumaan muutaman tunnin - oi autuutta. Iho on kosketusherkkä. Oikea jalkaterä on hiukan puuduksissa päkiästä ja varpaista.

Jos joku osaisi arvailla, mitä tämä kaikki voisi olla, kiitos jo etukäteen. Selkälihas ei enää tunnu kovalta ja nuljahtelevat nystyrät on hierottu siitä pois. Paraneekohan tämä itsestään? En yleensä käytä kipulääkkeitä, koska haluan tietää, mitä kehossani tapahtuu. Eikä tämä valtava kipu ole monien muiden kipuihin verrattuna, mutta onpahan sellainen kiusa, että se haittaa elämää.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3059
      3. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      4. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      5. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      6. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3055
      7. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3054
      8. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      9. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3050
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3044
      Aihe