Tero Pitkämäki häkeltyi kesken mitalijuhlien

tuntuu_mahtavalta

Saudi-Arabian prinssi hehkutti Suomen keihäsperinteitä.

Yleisurheilun MM 2015 27.8.2015 klo 11:51 | päivitetty 27.8.2015 klo 15:09

Pitkämäki häkeltyi kesken mitalijuhlien - Saudi-Arabian prinssi hehkutti Suomen keihäsperinteitä
Tiina Lillakin suoritukset Helsingin MM-kisoissa muistetaan Tero Pitkämäen mukaan myös Saudi-Arabiassa.

- Näimme siinä Saudi-Arabian prinssin ja kättelimme hänen kanssaan. Hän tuli lippis päässään vastaan ja oli hyvin rento kaveri. Hän kehui suurimmaksi elämyksekseen Tiina Lillakin viimeisen heiton Helsingin MM-kisoissa (1983). Kyllä yleisurheilufaneja löytyy ympäri maailmaa.

- Ajattelin, että mikähän kaveri tämä on. Vaikutti hyvin rennolta ja kun olimme kätelleet, joku tuli sanomaan minulle, että siinä on Saudi-Arabian prinssi, Pitkämäki naurahti.

Tero Pitkämäki sai lämmittävät kehut myös heti keihäsfinaalin jälkeen lehdistötilaisuudessa. Afrikkaan historiallisen kaksoisvoiton varmistaneet, Kenian Julius Yego ja Egyptin Ihab Abdelrahman kertoivat taiston jälkeen Pitkämäen olevan heidän suurin idolinsa.

- Toki se tuntuu mahtavalta. On hienoa, että olen ollut esikuva Ihabille ja Juliukselle. Kovaan tulokseen he ovat päässeet. He ovat kovia kilpailijoita ja hienoja ihmisiä. On suuri kunnia, että olen saanut olla heidän esikuvanaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ONNEA-Tero_Pitkämäelle

      Hieno urheilija on Tero Pitkämäki, onnittelumme hänelle meidän koko perheeltä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe