Tampereen liikennesuunnittelu on suoraan sieltä. Ikiaikaiset valopäät eivät ole saaneet lapsen hengen vienyttä valoristeystä sellaiseen kuntoon, että vihreät palaisivat eri aikaan kääntyville autoille ja jalankulkijoille. Muissa kaupungeissa sellainen onnistuu vallan mainiosti, miksei Tampereella?
Valopäät eivät osaa suunnitella valoristeyksiä
4
<50
Vastaukset
- ajolupapois
" Älä anna kiviä kivitäjäsi käsiin"
Tampereen poliitisesti valitut viranhaltiat ja virkamiehet eivät ole virkojensa asiantuntijota. Monella on vain Kansakoulun oppimäärä.
On aivan varmasti selvä että LAPSELLE ON OPETETTU vihreällä saa kadun ylittää. Se että yhtäaikaa palaa vihreä autoille ja jalankulkijalle koulunvieressä on todella paha paha moka. Auton koko ei riitä syyksi tai selitykseksi että suojatiellä ajetaan lapsi hengiltä.
SELITYS EI OLE PUOLUSTUS.
Ammattikortti pois! Tuollainen kuljettaja on kuin Norsu posliinikaupassa. - tati.topakka
Topakkatäti provosoi karkeamman kautta. Jokaisessa Suomen kaupungissa on käytössä samanlaisia järjestelyitä, jolloin autoille palaa vihreä samaan aikaan kuin jalankulkijoille.
Ja joku häirikkö säestää heti ilmentäen omaa autovihaansa.
Vihreä antaa toki luvan kadun ylitykseen. Mutta itsesuojeluvaisto silloinkin on tarpeen. Liikenteessä jokaisen on pidettävä silmänsä auki, myös jalankulkijoiden.- ooksävähäkoko
Mikä on syy ettei autonajokorttia voi saada ALLE 18 VUOTIAS.
LAPSI ON AINA VAROITUS MERKKI LIIKENTEESSÄ.
- APontöhö
Kyllä se muissakin kaupungeissa palaa vihreä samaa aikaa kääntyville ja suojatielle, nuolivalo erikseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893153Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232794TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201883- 1301871
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351634Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151616Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71380Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21163Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91123- 621073