Lapsen vai vanhemman harrastus?
4.2.2015 KymenSanomat
Minkä takia lapset harrastavat kilpaurheilua, oman lajin hauskuuden vai vanhempien painostuksen takia? Usein huomaa vanhempien painostuksen olevan pääsyynä, ja vanhemmat unohtavat, että kyseessä on lapsen harrastus.
Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapsen lajin kilpailumatkat kasvattavat lasta henkisesti ja opettavat omista asioista huolehtimista. Liian usein huomaa lasten vanhempien huolehtivan lapsen kaikista asioista kilpailumatkoilla, vaikka matkalla on mukana valmentajakin katsomassa lasten perään.
Monet saattavat itkeä huonon kilpailun jälkeen, eivätkä asiaa auta vanhemmat, jotka purkavat lapseensa omaa pettymystään. Lisääkö tämä muka lapsen motivaatiota? Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapset haluavat harrastukseltaan hauskuutta ja mielellään lähtevät kilpailumatkoille kavereiden ja valmentajan kanssa, mutta liian usein matkan hauskuuden pilaavat tyytymättömät ja vihaiset vanhemmat tai valmentajat. Heidän pitäisi kertoa asiat, joissa on vielä harjoiteltavaa, mutta olla myös kannustavia.
Useat nuoret lopettavat harrastuksensa teini-iässä, ja uskon, että yksi syy siihen on juuri vanhempien liiallinen painostaminen ja valmentajien liian negatiivinen palaute.
Venla Ahti, 8. luokka, Langinkosken koulu
Lapsen vai vanhemman harrastus?
2
<50
Vastaukset
- SamastaAiheesta
NÄKÖKULMA Harrastamisen pitäisi aina lähteä lapsen omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa, asiantuntija muistuttaa.
YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus harrastaa. Mutta mikä harrastamisessa on tärkeää, ja onko lapsen pakko harrastaa?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton psykologi, ohjelmajohtaja Marie Rautava lähtee purkamaan asiaa sivistyssanakirjan määritelmästä, jonka mukaan harrastaminen on myös kiinnostusta jotakin asiaa kohtaan.
– Harrastamisen pitäisi aina lähteä lapsen omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa, Rautava muistuttaa.
– Toki harrastukset myös kehittävät lasta. Ne voivat lisätä esimerkiksi pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja sosiaalisia taitoja. Liikuntaharrastukset edistävät yleistä hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja.
Toisaalta harrastusten puute ei psykologin mukaan vaikuta lapsen kehitykseen tai hyvinvointiin.
– Lapselle on hyvä tarjota mahdollisuutta kokeilla, pohtia ja valita harrastuksensa. Ensin on hyvä hieman testailla, miltä vaikkapa pianonsoitto tuntuu, eikä niin, että hankitaan ensin piano ja katsotaan sitten, kiinnostaako lasta sen soittaminen. On myös syytä muistaa, että mihinkään harrastukseen ei saa pakottaa. Viime kädessä lapsella on oikeus itse päättää, haluaako hän harrastaa vai ei.
Vaikka harrastamista pidetään yleisesti ottaen hyvänä asiana, voi harrastuksilla joskus olla myös negatiivisia vaikutuksia lapseen.
– Ei ole hyvä, jos harrastus vie liikaa aikaa, tai väsyttää lasta. Ja se, että harrastukseen kuuluu kilpailua, voi syödä lapsen itsetuntoa ja harrastamisen iloa. Harrastusyhteisöt eivät myöskään aina ole mitään idyllejä, vaan niissäkin voi tapahtua kiusaamista, psykologi muistuttaa.
Rautava korostaa, ettei harrastusten tarkoitus ole trimmata lasta tulevaisuutta varten, vaan tuottaa iloa, mielihyvää ja vaihtelua tässä ja nyt.
Hän korostaa, että lapsen ehdoilla mennään, mutta ei vanhempienkaan tarvitse kaikkeen suostua.
– Ei ole hyvä, jos lapsi harrastaa vain miellyttääkseen vanhempiaan. - AikuisenHarrastus
Lapsen harrastus - vanhemman päätös?
Lapsen harrastaminen vaatii ennen kaikkea vanhemman omistautumista, aikaa ja pitkää pinnaa. Lapselta pitkäjänteisyyttä ei vielä voida vaatia. Lasta tulisi tukea ja kannustaa harrastuksessaan, mutta myös vapauttaa hänet siitä, jos harrastus ei vain nappaa.
Harrastukseen lähtö voi mennä ainaiseksi kiukutteluksi. Onko silloin kyseessä väsymys?
Vanhempien tulisi kunnioittaa myös lapsen mielipidettä harrastuksen suhteen. Kenen takia lapsi käy harrastuksessa? Vastaako lapsen harrastus sinun vai lapsesi tarpeisiin? Toteutatko kenties omaa unelmaasi lapsen kautta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2903257Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253034TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.242017- 1321916
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351804Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191671Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71410Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21233Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91153- 391122