tinnittää ja suhisee

soiseli

Hei!

Olisi tarpeellista jatkaa keskustelua korvien soimisesta, siihen liittyvistä oireista ja hoidoista. Vertaistuki on niin tarpeellista!
Yleinen syy tuntuu olevan lihasjumitukset niskassa ja kallonpohjassa. Tätä ovat lääkärit johdonmukaisesti minullekkin diagnosoineet. Väliin sain tinnituksen ja pään suhinan ja säryn lähes pois, mutta viime syksynä tuli uudestaan ja nyt on jatkunut yhtäjaksoisesti vuoden. Välillä onneksi on parempia jaksoja, mutta toisinaan siihen liittyy vielä paniikkioireita, jotka pahentavat oloa hurjasti. Sitä kuitenkin niin paljon miettii, että mistä tämä johtuu ja mitä minun päässä tapahtuu kun ääni voimistuu ja niska-kallonpohjalihaksia kiristää ja polttelee välillä. Joskus kiristys vain vasemman korvan takana, toisinaan symmetrisesti molemminpuolin ja leviää päälaelle ja ohimoille asti.

Olen käynyt hermoratahierojalla, vyöhyketerapiassa ja omt-fysioterapeutilla. Päänsärkyyn ovat auttaneet ja joskus tinnituskin vaimentunut hetkellisesti. Sauna on myös minulla paikka, jossa vaivaa ei kuule eikä tunne juuri ollenkaan. Ehkä kiukaan sihinä vastaa paljolti tinnitusääntä päässä. Omaehtoinen säännöllinen liikunta ja jumppa ovat ehdottoman tärkeitä ja sitä ei saisi jättää kun olo kohentuu. Minä tein sen virheen vuosi sitten. Kiitos Niskalle hyvistä linkeistä.

Olisi mukava kuulla miten muilla menee vaivan kanssa.

8

4743

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15v-tinni

      niimpä...! mulla myös tinnitys... ja se on niin "mielestä" kiiini?? kuka sen kanssa pärjää???ja minkä se on aiheuttama..?? (mulla säde hoito korvien taakse) ja kuulon alenema 60% luokkaa! kuulo koje auttanut hieman... ! tohtori kertoi että korvat aistin solut kun vauriotuu?? niin aivojen kuulo "keskus" aistii "kuulemansa" tinnityksenä...!! mulla myös sauna auttanut koska veren paine vaikuttaa tinnitykseen..!! ja tupakointi ja kahvi! tämä mun kokemus...

    • Onneksi_kuulen

      Kuulemma melutinnitus saattaa helpottaa, jos se on seurausta vaikkapa yhdestä konsertista, ja sen jälkeen tajuaa olla hiljaisuudessa. Eli välittömän suhteellisen satunnaisen liiallisen melualtistuksen jälkeen voi olla palautumisen mahdollisuutta. Muuten homma on vain kestettävä ja sopeuduttava siihen.

      Tinnituksiinkin on nykyään olemassa erilaisia siedätyshoitoja. Jos tinnituksesi on noinkin pysyvää, niin en liikaa uskoisi sen palautumiseen. Oletko aivan varma, ettei sinulla ole kuulovauriota? Luulisi kuuloa haittaavan niskajumin aiheuttavan jo muutakin verenkierron haittaa. En vaan usko oikein tuohon teoriaan. Tai sitten jos haittaa verenkiertoa niin paljon, niin on jo aiheuttanut pysyviä vaurioita kuulohermoon eli kuulovaurion ja sitä kautta tinnituksen, jos nyt niska voi niin täsmällisiä vaurioita aiheuttaa. Luulisi muunkin aivotoiminnan kärsivän hapenpuutteesta korvien ohella.

      Itselläni on satunnaisia tinnituksia. Yleensä virusinfektioon liittyen. Menee ohi parissa viikossa. Myös äärimmäisellä stressillä saan tinnitusoireita, ehkä liittyy samanaikaseen lievään virusinfektioon. Myös kaikki korvan ronklaukset otan rankasti. Esim. kun korva meni täysin tukkoon vaikusta, niin sen jälkeen oli vaivaa ja tinnitusta useamman kuukauden. Nyt ehkäisen vaikkua öljysuihkeilla ja koetan suojautua melulta, tinnituskin on pysynyt poissa.

    • soiseli

      Hei Niska!

      Sinulla on ihailtavaa aktiviteettia vastata keskusteluihin. Olen aiemmissa keskusteluissa ollut nimimerkki soi soi soi ja saanut apua sinun ohjeistasi. Huomaan kun painan leukaa kämmenellä taaksepäin että tinnitusääni muuttuu ehkä vähän voimistuen. Olen nyt tehnyt monenlaisia niska- ja hartialihas harjoituksia, apua ei ole juuri vielä ollut. Tinnituksen kanssa jotenkin pärjäisin, mutta kun siihen liittyy lähes jokapäivä polttavaa ja kiristävää tunnetta takaraivolla, korvien takana ja niskassa. Väliin pääkipu leviää päälaelle ja ohimoille. Nämä ovat tyypillisiä tensionaalisen päänsäryn oireita eli minulla yhdistyy lihasjumiin nyt kaksi todella raflaavaa oiretta. Onko sinulla Niska liittynyt tinnitukseen pään tuntemuksia, onko sinun tinnitus pelkästään korvissa kuuluva vai laajeneeko pään sisälle ja miten kuvailisit ääntä?

      • Niska

        Siis alunperin vaiva alkoi näin:
        Eräänä aamuna vielä nukkuessani alkoivat korvat soida kaksi kuukautta yhtä ujellusta. Siis kyseessä oli todella kovaääninen ujellus ei mikään suhina.

        Netistä löytämieni harjoitusohjelmien (ei kuitenkaan vielä tuota selällä makaamista ja pään heiluttelua) mukaisesti aloin harjoitella käsipainoilla joka aamu noin 7 minuuttia. (siihen videoon kuului myös kuminauhalla tehdyt niskaharjoitukset mutta en ole niitä kokeillut vaikka kuminauhan myöhemmin ostinkin.)

        Sitten seitsemännellä viikolla yhtenä päivänä tinnitus lakkasi kokonaan oikean puoleisesta korvasta. Tosin vain päiväksi mutta siitä tiesin, että olen oikeilla jäljillä.

        Sitten 9 viikon päästä oikea korva hiljeni kokonaan ja vasemmassa korvassa ääni alkoi muuttua suhinaksi. (minkähän takia monet muuten valittavat, että ääni kuuluu enimmäkseen vasemmasta korvasta?)

        Sitten parina kertana huomasin, että saunan jälkeen tuli hiljaista myös vasemmassa korvassa. Kun lisäsin ohjelmaani tuon selällä maaten pään heilutuksen niin hiljaisia päiviä on tullut aika paljon mutta edelleen silloin tällöin suhisee vasen korva (nyt on suhissut 3 päivää peräkkäin).

        4 vuoden aikana on vain pari kolme kertaa käynyt sellainen muutaman sekunnin lievä pistävä leimahduskipu vasemmalla takaraivon ja ohimon välimailla mutta en muista, että muuta olisi ollut.

        En tiedä onko se vain kuvittelua mutta parina päivänä on käynyt niin, että olen joutunut istumaan suoraselkänojallisissa tuoleissa niin tinnutus on loppunut pariksi päiväksi.

        Tuo nimimerkki "Reino2" näyttää tekevän kahvakuulatreenejä, jotka hänen mielestään auttavat. Saattaa olla, että myös selän lihaksilla on jotain tekemistä tinutuksen kanssa.

        Jossakin uutisissa 6 kuukautta sitten luki, että nuorilla on yhä enemmän niska/hartia ongelmia kun esim. kadulla kävelevät ja pää on etu kumarassa koska katsovat koko ajan älykännykkäänsä ynnä muualla.

        Ostin 2013 niskahierontalaitteen mutta en osaa sanoa onko siitä apua kun olen käyttänyt sitä niin harvoin.
        http://www.hankalapotilas.net/2013/01/tuotearvostelu-silvercrest-shiatsuhierontatyyny-lidl/

        Tällä hetkellä en ole saanut haltuuni mitään uutta tietoa tai konstia tinnutuksen suhteen.

        Olen kuitenkin tyytyväinen siihen pieneen (tai joskus hieman kovempaan) vasemman korvan suhinaan sillä se on minun kohdallani sata kertaa parempi kuin se molempien korvien kovaääninen ulina.

        Ja lisäksi noita täysin hiljaisia päiviä on lukuisia per kuukausi (n. 14-19 kpl).

        Toivottavasti tästä oli edes jotain apua.


        Helpotusta elämääsi toivottaen!


    • soiseli

      Kiitos sinulle Niska. Niskajumpasta on ollut todella paljon apua. Tinnituksen voimakkuus ja pääkipu ovat lieventyneet merkittävästi. Tosiaan olen nyt tehnyt harjoituksia noin kuukauden. Sain vastikään olla kuuntelemassa korvalääkäri Marja Estolan luentoa juuri tämmöisestä lihasperäisestä tinnituksesta. Todella mielenkiintoinen ja hyvä luento. Hän on väitellyt tohtoriksi aiheesta. Kiinnostuneet katsokaapa netistä lääkärin nimellä ylen akuuttiohjelma somatosensorisesta tinnituksesta ja sen hoidosta.

      • Niska

        On hienoa, että neuvoistani on ollut sinulle apua.
        Olen katsonut Marja Estolan jutun tuoreeltaan Akuutista ja laittanut pari linkkiäkin tässä alla olevassa linkissä.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13415260/tinnitukseen-loytyy-apua

        Lyhyt lainaus siitä keskustelusta :

        Akuutissa nähdyn perusteella sanoma oli, että osaan tinnitustapauksia löytyy apua ja kuten Estola sanoo :
        ”Marja Estolalle selvisi, ettei syy tinnitukseen ole aina pelkästään korvassa, vaan se voi olla heijastusta muista lihaksista. ”

        Tinnitukseen löytyy apua
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/26/tinnitukseen-loytyy-apua
        Yle Areena: Akuutti ohjelma ( julkaistu 26.01.2015)
        http://areena.yle.fi/tv/akuutti

        En tiedä toimivat nuo Ylen linkit vielä mutta voi löytyä Areenan omalla haulla?

        Akuutissa samoin kuin MTV3:ssa on viimeisen vuoden aikana käsitelty muutaman kerran tinnitusta. Yhteistä näille ohjelman pätkille (Marja Estolaa lukuun ottamatta) on, että tinnituksen oletetaan aina johtuvan vain kuulosta.

        Toinen olettama on, että vain jatkuva lääkärin antama hoito auttaa tinnitukseen (mutta ei kerrota mitään itsehoidosta joihinkin tinnituksen muotoihin).

        Maallikkona en tiedä lääketieteestä juuri mitään mutta olen jakanut tinnituksen syyt karkeasti kolmeen kategoriaan :
        1. lihasperäinen (niskan ja hartioiden lihaksista johtuva)
        2. kuulosta johtuvan
        3. muut

        Eli kohdista 2 ja 3 en osaa sanoa mitään mutta kohta 1 on sellainen josta minulla on omaan kokemukseen perustuvaa tietoa ja tiedän, että itsehoito auttaa tinnitukseen joillekin ihmisille.
        Itse koen, että todella pienellä vaivalla olen saanut tinnituksen itselläni hallintaan. Alkujaan tein noita harjoituksia ( kerran viikossa sauna) joka päivä mutta nykyään teen vain joka toinen päivä 5-7 minuuttia vaihtelevalla menestyksellä (jonain kuukautena se toimii ja toisena kuukautena hieman huonommin) johtuen arkielämän rytmistä eri vuodenaikoina.

        Neuvojen antamisessa olen yrittänyt olla varovainen kun en tiedä mitään lääketieteestä ja miettinyt monta kuukautta, että julkaisinko tuon pään nyökyttelyharjoituksen, jota käyttävät kuulemma joidenkin armeijoiden erikoisjoukot ja turvallisuusalan henkilöt (vahvistaa kaulan lihaksia siten, että kykenee vastustamaan kuristusotetta jonkin verran kauemmin). En ole löytänyt netistä tuosta harjoituksesta mitään mainintaa.

        Tuota 2014 ostamaani niskahierontalaitetta olen ajatellut aloittaa uudelleen kokeilemaan säännöllisemmin ja pidempää kuin mitä aluksi jos siitä olisi sittenkin apua (mene ja tiedä)
        Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla sitä kun se tulee taas myyntiin sillä se ei niin hirveästi maksa.

        http://www.hankalapotilas.net/2013/01/tuotearvostelu-silvercrest-shiatsuhierontatyyny-lidl/

        Positiivisella mielellä.


    • lihasjännittäjä2015

      Olen yli 40 vee, ekan kerran tinnitti päälle 20-vuotiaana. Ovat aina ollee ohimeneviä jaksoja, parisen viikkoa kestävät. Virusinfektio aiheuttaa usein. Pitkät stressaavat tilanteet myös. Samoin fyysinen harjoittelu, mistä syystä viime viikolla alkoi taas. Kieltämättä häiritsevää, kun tuntuu, että delaa ihan kohta, muttei kuitenkaan ole sairas. Haluaisi liikkua, muttei uskalla. Itselläni lihasjännitys ilmiselvästi vaikuttaa asiaan. Joku lääkäri aikanaan määräsi jopa vanhuksille syötettäviä Primaspaneja verenkiertoa parantamaan, mutten todellakaan suostu niitä syömään.

      Yleensä siedän tinnitusta pari päivää, sitten alkaa mennä hermot. Nyt taitaa olla 4. tai 5. päivä, ja olen hämmästyttävän hyvällä mielellä. Ilmeisesti alan tottua. Itselläni ääni on lähinnä "nopealla taajuudella tapahtuva värisevä humina". Onneksi tällä hetkellä toisupuoleinen, eli kuulen varsin hyvin. Yöllä on parempi, mutta alkaa taas ennen heräämistä lisääntymään.

      Niskanvahvistusjumppaa ajattelin kokeilla, jossain lehdessä oli ohjeita. Todennäköisesti pääni oli vain väärässä asennossa käsipainoharjoittelussa, ja se laukaisi tämän. Täytyy testata niskan vahvistamisen vaikutus oireiluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      933
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      885
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      633
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      579
    Aihe