Käyttäkää sitä vilkkua ja myös OIKEIN!

YrittäkääEdesOppia

Sitä käytetään sen vuoksi, että muut autoilijat tietävät mitä olet tekemässä. Ei sitä vimpainta ole kiusan takia siihen autoon laitettu! Ja se kuuluu laittaa päälle jo hyvissä ajoin, eikä vasta sitten kun ohjauspyörää käännetään. Tällä tavalla ei voi ennakoida takana ajava millään lailla. Esim.risteyksessä, punaisissa odotellessa vilkun pitää olla päällä pysähdyksissä, että takana tulija voi valita suoraan menevän kaistan, eikä näin jää jumiin kääntyvän taakse, joka ei ole kääntymisestään varoittanut ajoissa!
Pitäkää mielessänne että ette ole yksin liikenteessä, vaan on ajateltava aina kokonaiskuvaa, eli liikenteen sujumista. --Kännykkään lässyttämisen voisitte myös jättää ajaessa ja poliisi voisi puuttua hieman tarmokkaammin näiden luuri korvalla ajavien jatkuviin rikkomuksiin? Nythän ne rikesakotkin nousi, mutta ei mielestäni ollenkaan tarpeeksi. 150e sakko luuri korvalla ajamisesta olisi sopiva summa.. Se blondityttökin mopoauton ratissa saattaisi sitten oppia tavoille, kuten moni muukin ajattelematon kuljettaja. Vilkun käyttämättömyydestä myös sakkoa välinpitämättömille kuskeille!

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisääsujuvuutta

      Minä liikun paljon jalkasin ja polkupyörällä, autoilija joka käyttää kääntyessään vilkkua tiedän siten autoilijan aikeet paremmin.

    • samoillaLinjoilla

      Kännykkälakia ei ainakaan noudateta juurikaan. Puhutaan ilman handsfreetä, tekstaillaan ajaessa ja sometetaan? Aivan sairasta meininkiä. Poliisin olisi tosiaankin aika jo herätä valvomaan lakia. Briteissä otetaan valokuva puhelin korvalla ajavasta ja saa tukevat sakot. Virhepisteitä ropisee ja kortti kuivumaan vaikka vain kännykkään puhumisesta. Meillä ollaan aivan liian lepsuja. :-o

    • pappia.hekottaa

      Tärkeintä on mulauttaa vilkkua oikein, ettei tule vastaan akkaa kanaalissa.

    • LinnaanVaan

      joo... samaa mieltä. jos ajaa kolarin ja teloo jonkun muun kulkijan... Ja kun sitten selviää, että onnettomuuden aiheuttanut kuski on puhunut puhelimeen, tai tekstaillut ajaessaan... Heti vaan pari vuotta kovaa kakkua ilman valitusoikeutta. Ei noihin vastuun tunnottomiin vatipäihin muu tehoa! :-(

      • ennakoivaatoimintaa

        Joo linnaan linnaan vaikkei olis vielä puhunukkaan kännykkään.


    • Välkkyykö

      Nyt ne vilkut päälle ajoissa, eikä enää mitään selityksiä! On se kumma, että ei yksinkertaista asiaa osata. Poliisi muutamaksi päiväksi valvomaan tilannetta ja sakottamaan, niin eiköhän ala asia mennä jakeluun?

    • ja.taas.mennään

      Mihin sitä vilkkua tarvitaan? Ei siinä mikään nero tarvitse olla, että tajuaa, kun joku kääntyy.

      • vilut

        Vilkku on tarkoitettu myös kevyen liikenteen turvaksi ja jouhevaan liikkumiseen.


      • ja.taas.mennään
        vilut kirjoitti:

        Vilkku on tarkoitettu myös kevyen liikenteen turvaksi ja jouhevaan liikkumiseen.

        Silmät on tarkoitettu myös kevyen liikenteen käyttöön.
        Hauskaa se on heillekin, jos tulee jotain näyttöön.
        Ettei päädy pelkästään arkkujen täyttöön.


    • KyläNäinOn

      Jos Tampereella vilkuttaa ajoissa niin se vähäinenkin rako vedetään umpeen. Onnistunut kaistanvaihto perustuu Tampereella yllätysmomenttiin.

    • tikitaklaaja

      Kannattaisi lopettaa kyttääminen ja keskittyä omiin asioihin. Ajat vielä huonolla tuurilla suojatiellä jonkun lapsen päälle, kun keskityt tuijottamaan apaattisesti vilkkujen toimintaan tai toimimattomuuteen.

      • Voikiasus

        Toivottavasti sinun kaltaisia ei olisi paljon??????


    • Greenway

      Henkiläauto on aina suuri vaara, niin autoilijalle itselleen, kuin muille ihmisille ja luonnolle. Siksi onkin tärkeää, että yhteisiä pelisääntöjä kerrataan täällä, jos sinne liikenteeseen välttämättä halutaan lähteä. Liikenne ei ole oikea paikka miettiä miten toimia. Hyvänä esimerkkinä oikeasta henkilöautopolitiikasta Tampereella on esim. niille rakennetut monipuoliset parkkitilat keskustassa, joiden ansioista ihmiset voivat siirtyä vaivatta jalankulkijoiksi tehdessään ostoksia kulttuurin, vapaa-ajan harrasteiden yms. parissa.
      Toinen hyvä esimerkki on rantatunnelin rankentaminen, siinä ihmisille vallataan maata turhalta henkilöautoliikenteeltä, joka sijoitetaan ihmisiä suojelelevasti syvälle peruskallioon.
      Nyt keskusta on jo huomattavasti viihtyisämpi paikka asua ja vierailla. Joissain muissa kaupungeissa ihmiset ovat esim. lasten koulujen lähistöillä joutuneet turvautumaan vapaaehtoisiin vanhempien partioihin, joilla henkilöautoilijoita muistutetaan heidän roolistaan, vastuista ja velvollisuuksista.
      Niin voidaankin sanoa, että Tampere on ollut kaukaa viisas. Ja ratkaissut monia niistä ongelmista, joita henkilöautoiluun on liittynyt esim. keskustan alueella.

      • Viherhippihaihattelua

        Greenwayn jargonioksennus, ignored!


    • kunkhämp

      Tärkein tunneli puuttuu Läpiajotunneli Hämeenkadun alle , josta sitten voisi poiketa Kunkun parkkiin tai Hämpin parkkiin.

    • Bensavero

      "sijoitetaan ihmisiä suojelelevasti syvälle peruskallioon"

      Elävältä hautaaminen ei vaikuta kyllä suojelevalta toiminnalta. Kun henki viedään, niin on aivan sama tukehtuuko palokaasuihin vai hukkumalla veteen.

      Nykyihminen liikkuu pääsääntöisesti henkilöautolla. Autoilijat ovat kovia veronmaksajia, joten heidän oikeuksiin kuuluu saada nauttia autolla ajamisesta. Yksi ajamisen mukavuutta nostava tekijä on auton ikkunan läpi avautuva maisema. Esimerkiksi minun mieltä nostaa Näsijärven näkeminen Rantatietä ajaessa. Tämä näkymähän minulta yritetään riistää, jotta muutama ökyilijä saisi tuijottaa maisemaa 24/7.

      Tunnelissa ei edes vilkun näkeminen piristä. Päinvastoin, sinisen vilkun näkeminen aiheuttaa kaaoksen.

      • Greenway

        Ikäviä esimerkkejä on aivan liikaa siitä mitä siitä voi seurata, jos sitä henkilöautoa ei jätetä kotiin. Ja valppaus voi syystä tai toisesta herpaantua. Asia ei ole leikinasia.
        Näsijärven rantaa voi kävellä tulevaisuudessa niin, ettei autojen pölyt ja hurina häiritse ihmisen keskittymistä luonnon tapahtumiin. Ja samalla luonnon itsensäkin stressitaso laskee.
        Henkilöautoille erilaisia reittejä on kuitenkin riittävästi. Ja niiden hintaa maksavat kaikki veroina. Vaikka eivät edes tahdo käyttää henkilöautoja mihinkään.


      • ajokortistavero

        Siksi autonajokortin omistajalle pitä lisätä liikennevero, jos ei autoa aja, vie kortin poliisilaitokselle. Muuten vero n. 300-500 €/vuosi jonka tuotto teiden ja kulkuväylienhoitoon.


      • Ohimeninyt

        Miten tää liittyy vilkun käyttöön????


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe