Jos menisin Irakiin vaatimaan oikeuksiani?

Patessa-tulevaisuus

Olisi kiva tietää kuinka hyvin minut otettaisiin vastaa esim Irakissa. Minkälaisen hotellin ja kuinkapaljon voisin vaikuttaa mitä saan syödäkseni. Ja kuinka paljon voisin vaatia rahaa heiltä mitä minulle kuuluu? Epäilen, että minulta leikattaisiin tukka kurkunalta poikki. Kyllä täytyy olla tyhmiä meidän päättäjät jotka tekee näitä kansainvälisiä sopimuksia. Ei kannattaisi lähettää näitä idiootteja pörräämään näihin kokouksiin, kun eivät ymmärrä mihin papereihin nimensä panevat. Tuntuu, ettei sinne kannata lähettä muita, kun Väyrynen, en kyllä ole Väyrystä koskaan muuten äänestänyt, mutta tästä eteenpäin kyllä.

36

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aamulehti

      "Rajat kiinni"-mielenosoitus Torniossa ja eri puolilla Suomea sekä tapahtumaa tukeva laaja nettikirjoittelu ovat hämmentäviä osoituksia siitä, miten huomattavalta osalta kansasta puuttuu historian taju.

      Tehdäänpä pieni ajatusleikki. Oletetaan, että Suomen rajat olisivat olleet kiinni toiseen suuntaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ja että suomalaisten olisi ollut mahdotonta lähteä siirtolaisiksi.

      Aloitetaan prosenttiosuudella 56,3 %.

      Tämän verran olivat nelihenkisen perheen ravintomenot kaikista perheen kulutusmenoista vuosina 1908–1909. Vera Hjelt tutki ammattityöläisten toimeentuloa Suomessa ja julkaisi tuloksensa vuonna 1912.

      Suomalaisten huomio kohdistui sata vuotta sitten päivittäiseen ruoanhankintaan. Aliravitsemus ja yksipuolisesta ravinnosta johtuneet puutostilat eivät olleet harvinaisia asioita, vaikka suoranaista nälkää ei enää nähty. Siirtolaisuus pelasti aikanaan meuhkaajien sukulaiset.

      Hieman parantuneet elinolot johtivat maaseudulla väestönkasvuun, jota kehittymättömän yhteiskunnan kantokyky ei kestänyt.

      Monien suomalaisten pelastukseksi ja onneksi koitui siirtolaisuus: vuosina 1883–1909 siirtolaispassin otti yli 220 000 henkeä. Määrä vastasi noin kymmentä prosenttia koko väestöstä. Siirtolaisinstituutin mukaan Amerikkaan lähti ajanjaksolla 1870–1914 yli 300 000 suomalaista.

      Aikalaiset arvioivat, että 60 prosenttia siirtolaisista oli maaseudun tilatonta väestöä. (Edvard Gylling: Siirtolaisuus I. Yhteiskunnallinen käsikirja, 1910.)

      "Rajat kiinni"-suomalaisissa on varmasti 1900-luvun alun tilattomien jälkeläisiä. He meuhkaavat nyt rajojen sulkemisen puolesta, vaikka sata vuotta sitten maaseudun väestöpaineen hellittäminen avasi heidän sukulaisilleen selviytymisen ja menestymisenkin mahdollisuuden. Ilman siirtolaisuutta hukka olisi perinyt tuhannet suomalaiset.

      Vuonna 1918 paettiin Venäjälle

      Varsinainen katastrofi olisi ollut edessä keväällä 1918, jos venäläiset olisivat seisseet rajalla vastassa ja estäneet punaisten joukkopaon Venäjälle. Kapinansa hävinneet punaiset pyrkivät perheineen itään, ja tuhannet heistä onnistuivat.
      Jos raja olisi ollut kiinni, teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden punaisten määrä olisi noussut suuremmaksi.

      • Aamulehti

        Entä jos Tali-Ihantala olisi päättynyt katastrofiin?

        Kesällä 1944 suomalaiset sotilaat pysäyttivät puna-armeijan suurhyökkäyksen. Isoisäni totesi kerran hirtehisesti, että Tali-Ihantalassa hän katsoi kuluneita saappaitaan ja arveli, että tokkopa ne kestäisivät kävelyä Tornioon ja rajan yli Ruotsiin.

        Oli saappaat antaneen valtion kannalta parempi valinta jäädä paikoilleen.
        Vakavasti ottaen sadattuhannet suomalaiset olisivat paenneet länteen, jos rintama olisi luhistunut. Isovanhempieni perheet olisivat olleet Stalinin lahtaus- ja kyydityslistoilla, koska sukulaiseni kuuluivat suojeluskuntiin ja edustivat kommunistien silmissä Suomen porvarillista luokkaa.

        Jos pahin olisi toteutunut ja Ruotsin raja olisi ollut kiinni, edessä olisi ollut verilöyly.
        Ruotsi ei sulkenut rajojaan pakolaisilta. Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen vanhemmat pakenivat venäläisiä miehittäjiä Ruotsiin. Samoin tekivät monet kommunismia pelänneet suomalaiset. Ruotsin raja on ollut aina meille avoinna

        "Rajat kiinni"-huutelu Ruotsin rajalla tuntuu irvokkaalta ja vastenmieliseltä, koska ruotsalaiset ovat kantaneet – ja kantavat yhä – suurta vastuuta maailman hädänalaisten auttamisesta.

        Ruotsi ja ruotsalaiset pelastivat 1960- ja 1970-luvuilla satojatuhansia suomalaisia köyhyydeltä. Sodan jälkeen Suomessa oli perustettu pientiloja, jotka eivät olleet enää elinkelpoisia.

        Kaupungeissakaan ei ollut riittävästi töitä, joten elantoa etsittiin lännestä. Pelkästään kahtena vuonna (1969 ja 1970) Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista. Aiemmin siirtolaisiksi lähteneitä palasi jonkin verran, mutta muuttotappio Ruotsiin ylitti siirtolaisuusaallon huippuvaiheessa 60 000 ihmisen rajan.
        Siirtolaisuus Syyriasta ja Irakista ei ole kohtuutonta

        Jos Suomeen nyt muuttaa muutaman vuoden ajan vuosittain esimerkiksi 30 000–40 000 ihmistä, jotka jäävät tänne pysyvästi, tilannetta ei voi pitää kansallisen historiamme valossa millään tavalla kohtuuttomana tai epäoikeudenmukaisena.
        Syyrian ja Irakin yhteiskunnat ovat romahtaneet sotien seurauksena. Samoin olisi voinut käydä myös Suomelle historiamme suurissa murroskohdissa.
        "Rajat kiinni"-maailmassa Suomesta ei olisi koskaan kasvanut vaurasta maata. "Rajat kiinni"-maailmassa satojentuhansien suomalaisten kohtalo olisi ollut kotimaassa murheellinen.

        Vai onko niin, että "rajat kiinni"-vaatimus pätee meuhkaajien ajattelussa vain niiden siirtolaisten kohdalla, joiden ihonväri ja uskonto poikkeavat omastamme?
        Joka tapauksessa kodeilla ja koulujen historianopettajilla on suuri vastuu siitä, että eri kansallisuuksien Suomeen varttuu sukupolvia, joilta löytyy ajassamme vaadittavaa suhteellisuuden ja historian tajua.

      • Beetlejuice
        Aamulehti kirjoitti:

        Aivan päätöntä vedota mihinkään tuollaiseen. Kai ymmärrät. Noilla tiedoilla ei tänään tee yhtään mitään ja kuka sanoo että tiedot ovat totta..
        Mieti asioita hiukan laajemmalla spektrillä. Mitä afrikkalaiset villit tekee täällä?
        Mitä vaimonhakkaajasilpojat tekee täällä?
        Miksi meidän pitää näitä kehua ja ylistää omille lapsillemme?
        Miksi juuri pienen Suomen pitää elättää kymmeniätuhansia mustia itämaisia ja afrikkalaisia huijareita..ja unohtaa omat ongelmamme ja puutteemme ja epäkohtamme!!

      • aom

        No entä sitte,Stalinihan ne teloitti muutaman vuoden kuluttua jotka sinne menivät.

    • Pakoloisia

      Onko Irakin yhteiskunta romahtanut sillä tavoin, että vain lapset, naiset ja vanhukset voivat siellä elää turvallisesti?

      Aika erikoinen romahdus on tuollainen.

      Miten olisi Suomen käynyt, jos vuosina 39-44 olisivat nuoret miehet lähteneet pakolaisiksi Ruotsiin?

      • Xenofobia

        Laittaisitko sinä mummosi, vaimosi tai lapsesi tähän kyytiin välimeren säkkipimeään yöhön, sen jälkeen kun on ensin kävelty pari tuhatta kilometriä.

        https://www.youtube.com/watch?v=7FPA-lQ6YUE

        Jos siitä matkasta selviät kreikkaan asti aamutunneksi, on edessä vielä balkanian ylitys eli parintuhannen kilometrin marssi, jossa ihmiset kivittävät sinua matkan varrella ja poliisit hakkaavat pampuilla.

        Kävisikö sinullakin ehkä mielessä odottaa perheen yhdistämistä.

      • Suomellaonvaraa

        Perheet jäivät telttakyliin ihmeellistä mutta totta,tulijoita on useita miljoonia.

      • jossau
        Xenofobia kirjoitti:

        Takaisin sinne mistä ovat tulleetkin!

      • Pakoloiset
        Suomellaonvaraa kirjoitti:

        Perheet jäivät telttakyliin ihmeellistä mutta totta,tulijoita on useita miljoonia.

        Eipä siis ole turvallisuuden takia pakko lähteä. Kysessä on elintasopakoloisuus.
        Ihmeellistä on looginen päättely hyysärin ymmärrykselle.

    • adsfgdsgf

      Suomi ei ole Irak. Suomi on sivistysvaltio, jossa asiat, pakolaisasiatkin, hoidetaan kuten sivistysvaltion ne kuuluukin hoitaa. Suomesta ei tule kansallissosialistista diktatuuria vaikka te natsit pierisitte verta.

      • Beetlejuice

        Kauankohan Suomi on sivistysvaltio? Nyt olis ylistysvirrelle tilausta kun yli 20 000 mustaa ja nälkäistä ja todella köyhää maahan tullutta rilluttelijaa on vailla palveluita. Mitähän nämä äijänketaleet tuumii teidän sivistysvimmastanne..
        Täällä kotimaassa nuorilta perheellisiltä viedään kaikki, ei ole töitä eikä näinollen varaa omaan asuntoon ja normaaliin perhearkeen. Mites vanhukset ja vammaiset ja muut työttömät..? Kuka niistä huolehtii?
        Teille on vaan tärkeätä kuhan nämä maitokahvin väriset huijarit saavat syödä seisovasta pöydästä ja asua kylpylöissä ja hotelleissa ja saada ministeritason kohtelun ja terveyspalvelut ja mitä nyt ikinä on mahdollista.
        Ettekö te perhanan älykääpiöt näe tätä sotkua..ja kymmenien miljoonien veroeurojen kaivoon kaatamista.
        Ette ansaitse elää sivistysvaltiossa nimeltä Suomi. Juuri teidänlaistenne hyysäriuunojen takia maamme rappeutuu hitaasti mutta varmasti. Miten käy meidän omalle elinympäristölle ja meidän omalle tavalle elää omaa arkeamme.
        Kansalaisten perusturvallisuus on mennyttä ja luottamus tähän yhteiskuntaan murenee päivä päivältä. Ja vain teidän hyysäreiden ansiosta. Mitä teidän päässänne liikkuu vai liikkuuko mitään. Millaisten reikien lävitte te tuijotatte tätä maata, kun ette voi yhtäkään edes vähän järjellistä perustelua esittää näiden tänne Suomeen patoavien mustien ystävienne puolesta.
        Voi tätä vähäisen järjen suuruutta.

      • asdfasdfss
        Beetlejuice kirjoitti:

        Rasistinatsien "mielipiteitä" ei rekisteröidä.

      • a----a

        Yliammuttua, asenteellista ja mustavalkoista hevonpaskaa.

      • Beetlejuice
        asdfasdfss kirjoitti:

        Rasistinatsien "mielipiteitä" ei rekisteröidä.

        Enää neljä sanaa....ei paha.

      • Beetlejuice
        a----a kirjoitti:

        Yliammuttua, asenteellista ja mustavalkoista hevonpaskaa.

        Enää viisi sanaa..joko mietintämyssystä on höyhenet lentäneet syysmyrskyssä..

    • ajatelma7

      Näyttääkö suomalainen vanhustenhuolto muka sivistysvaltion touhulta ja siitäkin taas leikataan. Työperäinen ja loisimisperäinen maahanmuutto on kaksi aivan eri asiaa. Hävettää suvakkien ja hallituksen touhut kun maamme hyvinvoinnin rakentaneet vanhukset unohdetaan

      • KunhanKyselen

        Voisihan Ruotsi palauttaa meille 350.000 suomalaista elintasopakolaista, nämä ihmisethän ovat työhistoriansa jo tehneet ja ovat siirtyneet tai siirtymässä eläkkeelle. Uuden nuoret tulijat perisivät ko. työpaikat ja näin ruotsia riivaava asuntopulakin olisi ratkaistu.

        Saisinko kysyä millaisen hyvinvoinnin meidän vanhukset ovat meille rakentaneet ?

        Oma käsitykseni kyllä on ettei siinä paljon tulevaisuutta tai seuraavaa sukupolvea ole ajateltu vaan pikemminkin pidetty kynsin ja hampain kiinni omista eduista, se on vaatinut sadan miljardin lainan ottamista useiden kymmenien vuosien ajan ja uutta otetaan miljoona euroa tunnissa.

      • tervetuloa_
        KunhanKyselen kirjoitti:

        Ruotsi maksaisi eläkkeet jotka on ruotsissa ansaittu.
        Terve tuloa suomalaiset eläkeläiset pois ruotsista.

        Teitä ei suomen valtion tarvitse elättää niin kuin afriikkalaisten kohalla on.

        Sitäpaistsi,te olette suomalaisia !!!

    • Kukauskaltaakokeilla

      "Aamulehti" ei yrittänytkään vastata aloittajan kysymykseen vaan alkoi ohjata keskustelua sivuraiteelle?
      Aloittajan mietiskely on mielenkiintoinen. Saattaa olla että tuollaisten kysymysten esittäjää katsottaisiin kuin marsilaista. Etenkin jos kysyjä olisi n.s "vääräuskoinen".Lopputuloksena voisi olla,jos hyvin kävisi,että kysyjä laitettaisiin seinähulluksi todettuna raudoissa ensimmäiseen paluulentoon jonnekin.
      Tai kivitettäisiin vääräuskoisena vieraan vallan agenttina.

    • Todennäköisesti

      Kysyjä tapettaisiin, koska koraanin mukaan kaikki ei muslimit ovat vääräuskoisia ja heidät kuuluu tappaa kuin koirat.
      Tätä me tulemme saamaan täälläkin, odottakaas vaan kun saadaan tänne riittävästi mokkanahkaisia 'koneinsinöörejä'.

      • Mietin_vaan

        Isis-teloituksia filmeiltä nähneenä että ammuttaisiinko aloittaja armeliaasti vai leikattaisiinko kurkku auki. Myös pään irrottaminen rivissä olevilta uhreilta räjähtävän tulilangan avulla tulisi kysymykseen samoin kuin hukuttaminen uhrien ollessa häkissä ja häkki lasketaan altaaseen muutamaksi minuutiksi. Toimii myös polttamalla uhrit häkissä tai ampumalla singolla henkilöautoon johon uhrit on aseella uhaten tungettu. Isiksen keinot ovat monet.

    • KälmitSwedut

      "..., koska ruotsalaiset ovat kantaneet – ja kantavat yhä – suurta vastuuta ..."

      Ruotsalaiset eivät (valtiona) avittaneet mitenkään Suomea 1939-40 puolustautumisessa. Sen aikaisella huippuaseella Boforssin-tankintorjuntatykillä olisi ollut suuri merkitys jopa sodan lopputulokseen, mutta ainuttakaan he eivät suomalaisille lukuisita pyynnöistä huolimatta antaneet. Tuo torjunta-ase vaje maksettiin suomalaisten hengillä.
      Jotkin ruotsalaiset tosin yksityihenkilöinä yrittivät helpottaa maamme asemaa.

      Koska Ruotsin apu oli olematonta ja koska (Paasikiven ajatusta lainaten) pieni kansa voisi maailmanpalossa hävitä, oli meidän johonkin suuntaan talvisodan jälkeen liitouduttava. Ruotsi pelasi tuolloinkin selkämme takana ja suojassa vähintään kaksilla korteilla - pelkurit.

      "Ruotsi ja ruotsalaiset pelastivat 1960- ja 1970-luvuilla satojatuhansia suomalaisia köyhyydeltä."

      Kävin tuolloin itsekin työssä Ruotsissa. Jo laivarannassa oli työvoiman värvärit vastassa ja ne eivät olleet viranomaisia vaan yritysten edustajia, jotka kuskasivat suoraan työmaan asuntoparakkeihin ja työnopastukseen. Voipi olla, että joltakin mekin pelastuimme, mutta suurin voittaja oli ilman muuta ruotsalainen elinkeinoelämä ja yritystoiminta - tästä ei kai ole epäselvyyttä?

      • Tapauksessasi_molemmat

        osapuolet voittivat, Ruotsin elinkeinoelämä ja Sinä. Mutta kuka tässä Irakin elintasopakolaisten tapauksessa hyötyy? Ei Suomen valtio tai suomalaiset ainakaan nyt eikä varmaan jatkossakaan.

    • OloKuinEläimillä

      Olin joitakin vuosia sitten rakentamassa Irakia. Paikalla oli myös jenkkiyrityksiä. Kaikki työntekijät - suomalaiset ja jenkit - oli asutettu tiukasti pinkkilangalla eristetyn leirin sisälle. Viikonloppuna miehet pystyivät/voivat käydä leirin ulkopuolellakin - naisille täysin mahdoton homma.
      Mutta kun palkka oli kohdillaan, niin sitäkin jonkun kuukauden kesti.

    • dfert

      irakilaiset voisivat vaatia omalta maaltaan kaiken, mitä haluavat. Ei kuulu meidän alkaa elättää aikuisia miehiä, joiden taustoista ei ole mitään tietoa ja vaikka olisikin...kuuluvat takaisin sinne Irakiin hoitamaan ja turvaamaan heikoimpien olot.

      • eitietoakeitäovat

        Kuinkahan paljon näissä on 31.12 tai 1.1 syntyneitä? Siis niitä jotka ovat hävittäneet henkilöpaperinsa eivätkä sano tietävänsä syntymäaikaansa?Kun heidät rekisteröidään Suomessa he voivat ilmoittaa nimekseen mitä tahansa.Kun he saavat lisäksi jonkinlaisen henkilötunnuksen niin avot!
        Eikös todistajansuojelussakin tehdä esimerkiksi "vasikalle" uusi henkilöllisyys sotuineen jolloin entinen menneisyys n.s katoaa?

      • Asylum

        Nuo kuulustelumenetelmät ovat itse-asiassa hyvin älykkäitä paikallisen tulkin avittamana, niissä jää nopeasti kiinni jo aika pienestäkin valehtelusta.

    • Venkulatirakin

      Irak teki kuten Kuuba jenkeille aikoinaan ja pani normaaleitten mukaa kaikki nuorisorikolliset,murhaajat ja vankiloiden venkulat kohti suomea.
      Tv radio ja kaikki mediavetoinen esiin kaikki positiiviset tapaukset mutta ongelmia ei saa tuoda julki muuten on rasisti . Miksi suomalaiset hyväksyvät tällaisen toiminnan kun omassa maassa tappelevat keskenään niin miksi annetaan tulla tänne? Suomessa työttömiä,leipäjonoja,köyhyyttä niin miksi annamme näin tapahtua oikeast sairasta touhua. Esi isämme kääntyvät haudoissaan ne jotka taistelivat vapauden,hyvinvoinnin Suomeen,koska nyt annamme kaiken somaleille,Irakilaisille ja afgaaneille ei ole meidän suomalaisten vika jos isis ja muut hullu siellä jauhaa ja jyrää nyt herää kysymys on suomalaiset päättäjät munattomia nössöjö ja kansa nousee kohta kapinaan.

      • Huommmmm

        Ei tietenkään yksin Suomen asia auttaa, vaan olla mukana auttamassa. Minun sodan käynyt isäni ei varmasti käänny haudassaan, vaan hymyilee kiitollisena, että pystytään auttamaan. Ollaan itsenäinen Suomi ja pystytään auttamaan hädässä olevia.

    • KusePulKusePul
      • KohtuusKaikessa

      • täysin-eriasia

        suomen siirtolaiset lähti töihin eikä loisimaan eipä taidettu noihin aikoihin tarjota rahaa ja ylläpitoa jos kerran olet lukenut ja todeksi todennut etkö kuitenkaan ymmärrä tosi asioita

      • Irak
        täysin-eriasia kirjoitti:

        suomen siirtolaiset lähti töihin eikä loisimaan eipä taidettu noihin aikoihin tarjota rahaa ja ylläpitoa jos kerran olet lukenut ja todeksi todennut etkö kuitenkaan ymmärrä tosi asioita

        On kovin vaikeaa uskoa että joku irakilainen nuori tai kukaan muukaan haluaisi elämältään kohtalon jossa maataan retkipatjalla hylätyssä armeijan kasarmirakennuksessa satojen muiden pakolaisten kanssa kymmenien tai jopa satojen kilometrien päässä sivistyksestä tekemättä mitään loppu-elämän ajan.

        Etenkään kun tästä lystistä ei makseta kuin se 90 euroa kuukaudessa.

    • KeuruunPionRauk71

      "...joku irakilainen nuori tai kukaan muukaan haluaisi elämältään kohtalon jossa maataan retkipatjalla hylätyssä armeijan kasarmirakennuksessa .."

      Ja kun tämä asioiden tila heille selviää (siis se, että seuraavat kuukaudet kuluu siellä missä nyt ovat), niin ei kun uutta passia hakemaan Irak:n lähetystöstä ja menoksi. Näin uskon käyvän ja pakkasherran tässä asiassa auttavan.

    • pervopera

      Tulisi irakin ilosia tyttöjäkin tänne navettapiikaksi sais lehmät levätä

      • muurikkifani

        Nojoo. mitähän se pervo niille tytöille osais tehdä jos on mansikkiin tottunut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe