Bipon sekavuus!

Myrkkymieli

...Eli tunne kun on pelottavan pihalla, kaikki ei ole hyvin, pelkää yksin romahtavansa ja outo olo! Eli ke meni normaalisti, taisin valvoa illalla mutta sain nukuttua, ja torstain puolelle taisin nukkua normaalia pidempään, kai. Hääräsin jotain netissä, söin niukan ja paskan aterian, katsoin tv-ohjelman. En saanut tehtyä mitään tärkeää, mitä olisi pitänyt. Luulin käyneeni eilen ruokakaupassa ostamassa jotain, mutta kuittia ei löytynyt ja viimeisin sijoittui tiistain kohdalle. En siis kai viettänytkään aikaa ulkona. Bipon maniavaihe iski päälle ja onneksi tajusin olla kotona vastaamatta puheluihin. Tuli niin vahva ja sietämätön info/inspiraatiohyökyaalto että pää tuntui räjähtävän. (lääkitys tauolla) Otin Temestaa 2kpl kuudelta illalla, yritin arvioida vaikutusaikaa. Vaikutti puolesta tunnista 45 min välillä havaittavasti. Tuli huono olo mutta jotenkuten maan pinnalle, en tehnyt kolmea asiaa yhtä aikaa.

Televisioo katsellessani tajusin, etten seuraa tapahtumia ollenkaan ja olen ihan pihalla, väsytti ja lopetin. Viimeisen kerran katsoin kelloa yhdeksältä illalla, nukahdin jossain vaiheessa myöhäisiltaa. Nyt on hiton pelottava fiilis, kun on jo PE enkä ymmärrä miten eilinen koko vuorokausi meni niin nopeasti! Ns. kadonnut päivä, josta muistan jotain. Tosin Temesta vaikuttaa negatiivisesti muistiin? Epätodellisen jähmeä olo. Jos otan yhteyttä hoitotahoon, onko jokaisella avohoitotyypillä oikeus lääkkettömiin hoitokeinoihin? Inhoan lääkkeitä ja otan niitä vain jos seinät kaatuu päälle.

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bipopää

      Minulla on myös tuollaisia sekavuusjaksoja, jotka osin myös johtuvat dissosiaatiohäiriöstä. Lääkärini on neuvonut hoitokeinoiksi sellaisia maanpinnalle pudottavia toimia, joissa pitää hiukan käyttää päätä ja sitten kroppaa. Esimerkkeinä kellarin siivous, kaappien järjestäminen, puutarhan hoito jne. Jos nuo eivät ole mahdollisia sitten joko helppoa liikuntaa, esim. reipasta kävelyä ja/tai venyttelyä tai sitten erilaisia rentoutustekniikoita. Lääkäri käski minun tehdä sekavuustilanteiden varalle listan hommista, jotka voin tehdä. Siihen listaan piti laittaa kaikki mahdolliset kotityöt, jotka yleensä ovat rempallaan ja nuo liikuntahommelit. Pahan tilanteen iskiessä päälle vaan siitä listasta hommia.

      Pahinta mitä voit tehdä sekavuustilassa on juuri nettisurffailu ja tv:n katselu, molemmat vain lisäävät pään sekavuutta. Muutenkin tuollaiset vain aivoja käyttävät toimet ovat pahaksi.

      Voithan ottaa yheyttä hoitotahoon. Luullakseni saat kyllä lääkkeitä, mutta voithan sen hoidon sitten lopettaa. Minulla sattui hvä lääkäri, joka neuvo myös noita lääkkeettömiä hoitoja, joten ei se mahdotonta ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe