Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mies paljastuikin sairaaksi mieleltään

Totaalihuijattu

Tapasin töissä mukavan miehen, nimenomaan mukavan, kiltin oloisen , huomaavaisen jne. Hän kertoi ettei ole vuosiin tapaillut ketään, on viihtynyt yksin. Mutta aloimmepa kuitenkin pikkuhiljaa tapailla.meno oli aina hyvin rauhallista , ei suuria kipinöitä eikä lieskojja. Ajattelin että hän vain on sellainen, tyydyn minäkin jo näin nelikymppisenä vähän rauhallisempaan menoon. Seksiä ei ole juuri ollut, asiasta on käyty ihan alusta asti keskustelua ( ihmettelen lähinnä miksei häntä tunnu kiinnostavan , en minä eikä mikään seksiin liittyvä muutenkaan, ei innostu alastomuudesta, ei välitä isoista rinnoistani tai muustakaan , ei koskettele minua siinä mielessä juurikaan . Asia on vaivannut minua koko ajan kun olemme olleet yhdessä. Kesällä kävin hänen luonaan koneella ja tulin katsoneeksi sivuhistorian: jatkuvaa käyntiä pornosivustoilla, aiheena lähinnä teiniseksi ja vanhempi mies ! Tästä tuli iso riita, meillä ei ollenkaan seksiä mutta mies katsoo tuollaista ja hoitelee itsensä siinä sitten myös. No, asiasta jotenkin mentiin yli, kuvittelin että hän lopettaa tämän, seksiä ei edelleenkään oikein ole ollut. Aina on tullut joku syy , flunssa, väsyttää, kiire, stressi tms tms. Tai hän vain ei lähesty minua, ei yksinkertaisesti koske minuun siinä mielessä. Minä olen joitain kertoja käynyt sitten päälle suoraan sanottuna, seksi ei ole mitään huikeaa ollut.
No, nyt eilen kävin hänen luonaan taas koneella siellä ollessani ja edellisen tapauksen ollessa vielä muistissa, vilkaisin vähän sivuhistoriaa ja kappas, sama touhu jatkuu edelleen! Teinipornoa sekä lisäksi paikallisten voimisteluseurojen sivuja, voimistelijoiden sekä muiden nuorten tyttäjen profiileissa käyty facessa! Siis en voi uskoa tätä! HYI! Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pakata tavarat ja erota tästä ihmisestä. Niin on petetty olo ja huijattu kertakaikkiaan :( Miksi hän edes vaivautui minua vierelllään roikuttamaan ja tunnusti muka rakkauttaan kun ei kyennyt edes minuun koskemaan? MIksi helvetti soikoon :/

21

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin.se.menee

      Ei mies sairas ole jos hän on kiinnostunut viehättävistä nuorista naisista verrattuna nelikymppisiin parhaat päivät jo nähneensä naisiin.

      Naiset aina sanoo, että miesten pitäisi tiputtaa rimaa, tässä on nyt se tulos: ei haluta edes koskea. Yleensä miehillä on tilanne että joko tyydytään tuollaiseen tai ollaan yksin.

    • yököttävää

      No on seksuaalisesti kieroutunut. Olis kannattanut jo ekalla kerralla jättää, tuollaset tapaukset harvoin muuttuvat.

    • Somertime

      Olen kerran hetken verran tapaillut kaveria joka harrasti alastomien naisten kuvien katselua.
      Mitä muuta hän teki niitä katsellessaan ei minua kiinnostanut. Kuten ei kaverikaan siinä mie-
      lessä ollut kiinnostava ihmisenä.

    • eraskinmies

      Se, että katsoo kuvia netistä ja tyydyttää itsensä on yksinäiseltä mieheltä aivan tervettä toimintaa. Se, että et ole enää tuollainen nätti teinityttö on lähinnä Sinun päässä olena ongelma, jonka yli pääseminen ei kaikilla Naisilla ole aivan helppoa. Aloitit kirjoittamisen kuitenkin positiiviseti "Tapasin töissä mukavan miehen, nimenomaan mukavan, kiltin oloisen , huomaavaisen jne." Jos tämä mies ei ole aikoihin seurustellut muuten kuin tietokoneen ja oman kätensä kanssa pitää Sinun olla kärsivällinen. Hän voi kokea ettei enää osaa sekstata tai ei vielä jostakin syystä luota sinuun tarpeeksi (huonoja kokemuksia takanaan?). Käännä negatiivisesta positiivinen asia - etsi tietokoneelta, joku mukavan näköinen teinityttö ja anna miehellesi samalla pieni poskihoito, niin pääsette alkuun. Mukavia liukkaita, kyllä se siitä ;)

    • Ei sitä nuorten naisten katselua koneelta voi varsinaisesti varmaan sairaaksi sanoa. Jos kyeessä ovat selkeästi rinnattomat lantiottomat lapset, ollaan jo sairauden puolella.

      Normi teiniseksikuvat netissä ovat kyllä ihan täysi-ikäisten tekemiä.

      "Miksi hän edes vaivautui minua vierelllään roikuttamaan ja tunnusti muka rakkauttaan kun ei kyennyt edes minuun koskemaan?"

      Siksi, että lähes jokainen kaipaa vierelleen myös kuuntelijaa ja juttuseuraa ja jotain, jonka kanssa jakaa arkea, vai haetko sinä miestä PELKKÄÄN seksiin.

      Miehellä voi olla pitkän tauon jälkeen kovastikin paineita normi seksin aloittamisen kanssa, varsinkin, kun miehen roolina pidetään haluamista ja aloitteentekoa yms. Netti ja oma käsi on niin helppo tapa hoitaa tarpeet, että moni jää siihen.

      • 439298

        "Jos kyeessä ovat selkeästi rinnattomat lantiottomat lapset, ollaan jo sairauden puolella."

        Ei se ole sairasta, se on laitonta.


      • huhheijaajoo
        439298 kirjoitti:

        "Jos kyeessä ovat selkeästi rinnattomat lantiottomat lapset, ollaan jo sairauden puolella."

        Ei se ole sairasta, se on laitonta.

        Tuo on nyt kyllä jo pedofiilin kommentti..


    • pienet.tissit.kauniit

      Ei isot tissit tee naisesta haluttavaa.

    • vomitory

      Muuten ihan hauska tarina, muttei kukaan enää vuonna 2015 säilyttele sivuhistoriaa oletusasetuksena.

    • Mikä tuo sairaus mahtaa olla nimeltään?

      • ymmärtävä

        En tiedä onko se sairaus varsinaisesti, mutta ei ole normaalia jos on niin kiinni nettipornossa ja fantasianaisissa, että tuhoaa parisuhteensa ja seksielämänsä. Joo, sanokaa nyt vaan että siinä on kunnon seksielämä kun runkkaa ja katsoo ruutua, mutta tosiasiassa se on surkeaa ja säälittävää, eikä mitään seksielämää. Kukaan ei oikeasti halua sellaista verrattuna oikean ihmisen kanssa harrastettuun seksielämään, vaan kyseessä on jonkinlainen turtumus, riippuvuus ja sen seurauksena kyvyttömyys. Ei normaalia ei.

        Tämä nykyinen nettipornomaailma on täysin sairas, eikä kenenkään naisen tai miehen täydy sitä hyväksyä elämäänsä. Erittäin loukkaavaa ja tuhoavaa toiselle ihmiselle, joka sitä joutuu vierestä katsomaan ja siitä kärsimään, ja yrittämään hyväksyä.

        Jos on sinkku niin tehköön mitä lystää, mutta jos meinaa olla parisuhteessa ja saada toinen voimaan hyvin, niin ei tuollaista käytöstä vaan voi jatkaa. Ollaanko sitä niin itsekkäitä nykyään, että täytyy väkisin saada pitää ne pornosessiot ja "oman mieltymyksen mukaiset" naisten kuvat, eikä voida tyytyä etsimään nautintoa ja iloa siitä kumppanista minkä on saanut. Olisi ihan tervettä haaveilla omasta naisesta eikä muista. Tuolla menolla ei edes anna toiselle mahdollisuutta olla himon kohteena, kun aina ne himot etsitään muualta ja tyydytetään halut sillä tavalla. Mitä jää jäljelle?


      • tyttiseiolediktaattori

        Et sinä suhteessa omista toisen ajatuksia. Kyllä hän fantasioi muistakin ja näkee heistä unia. Jos ei nettipornotyypeistä tai Marilynista, niin vaikka naapureista ja kaupan kassoista. Sekä katsoo viehättäviä ihmisiä ja hiukan ihastuukin aina silloin tällöin.

        Eikö olekin hienoa, että mielikuvituksessa jokainen voi tehdä ihan mitä tahansa?


      • tyttiseiolediktaattori
        tyttiseiolediktaattori kirjoitti:

        Et sinä suhteessa omista toisen ajatuksia. Kyllä hän fantasioi muistakin ja näkee heistä unia. Jos ei nettipornotyypeistä tai Marilynista, niin vaikka naapureista ja kaupan kassoista. Sekä katsoo viehättäviä ihmisiä ja hiukan ihastuukin aina silloin tällöin.

        Eikö olekin hienoa, että mielikuvituksessa jokainen voi tehdä ihan mitä tahansa?

        Tämä siis nimimerkille "ymmärtävä".


      • 0495054
        ymmärtävä kirjoitti:

        En tiedä onko se sairaus varsinaisesti, mutta ei ole normaalia jos on niin kiinni nettipornossa ja fantasianaisissa, että tuhoaa parisuhteensa ja seksielämänsä. Joo, sanokaa nyt vaan että siinä on kunnon seksielämä kun runkkaa ja katsoo ruutua, mutta tosiasiassa se on surkeaa ja säälittävää, eikä mitään seksielämää. Kukaan ei oikeasti halua sellaista verrattuna oikean ihmisen kanssa harrastettuun seksielämään, vaan kyseessä on jonkinlainen turtumus, riippuvuus ja sen seurauksena kyvyttömyys. Ei normaalia ei.

        Tämä nykyinen nettipornomaailma on täysin sairas, eikä kenenkään naisen tai miehen täydy sitä hyväksyä elämäänsä. Erittäin loukkaavaa ja tuhoavaa toiselle ihmiselle, joka sitä joutuu vierestä katsomaan ja siitä kärsimään, ja yrittämään hyväksyä.

        Jos on sinkku niin tehköön mitä lystää, mutta jos meinaa olla parisuhteessa ja saada toinen voimaan hyvin, niin ei tuollaista käytöstä vaan voi jatkaa. Ollaanko sitä niin itsekkäitä nykyään, että täytyy väkisin saada pitää ne pornosessiot ja "oman mieltymyksen mukaiset" naisten kuvat, eikä voida tyytyä etsimään nautintoa ja iloa siitä kumppanista minkä on saanut. Olisi ihan tervettä haaveilla omasta naisesta eikä muista. Tuolla menolla ei edes anna toiselle mahdollisuutta olla himon kohteena, kun aina ne himot etsitään muualta ja tyydytetään halut sillä tavalla. Mitä jää jäljelle?

        "Jos on sinkku niin tehköön mitä lystää, mutta jos meinaa olla parisuhteessa ja saada toinen voimaan hyvin, niin ei tuollaista käytöstä vaan voi jatkaa."

        Olet ehkä oikeassa, mutta sinun pitää ymmärtää, että parisuhteen hinta tulee silloin liian kalliiksi. Kuvittelemasilaista parisuhdetta ei ole olemassakaan. Miehen seksuaalisuus on joko päällä tai sitä ei ole ollenkaan.

        "Ollaanko sitä niin itsekkäitä nykyään, että täytyy väkisin saada pitää ne pornosessiot ja "oman mieltymyksen mukaiset" naisten kuvat, eikä voida tyytyä etsimään nautintoa ja iloa siitä kumppanista minkä on saanut."

        Ei se ole itsekkyyttä. Miehen on helpompi ruveta vegaaniksi kuin pidättäytyä "pornosessioista".

        "Olisi ihan tervettä haaveilla omasta naisesta eikä muista."

        Ihan kuin sitä pystyisi säätelemään.

        Jos nainen haaveilee vaikkapa lapsesta, voisiko hän vain päättää ruveta haaveilemaan kalareissuista sen sijaan?


      • jepjeppp
        ymmärtävä kirjoitti:

        En tiedä onko se sairaus varsinaisesti, mutta ei ole normaalia jos on niin kiinni nettipornossa ja fantasianaisissa, että tuhoaa parisuhteensa ja seksielämänsä. Joo, sanokaa nyt vaan että siinä on kunnon seksielämä kun runkkaa ja katsoo ruutua, mutta tosiasiassa se on surkeaa ja säälittävää, eikä mitään seksielämää. Kukaan ei oikeasti halua sellaista verrattuna oikean ihmisen kanssa harrastettuun seksielämään, vaan kyseessä on jonkinlainen turtumus, riippuvuus ja sen seurauksena kyvyttömyys. Ei normaalia ei.

        Tämä nykyinen nettipornomaailma on täysin sairas, eikä kenenkään naisen tai miehen täydy sitä hyväksyä elämäänsä. Erittäin loukkaavaa ja tuhoavaa toiselle ihmiselle, joka sitä joutuu vierestä katsomaan ja siitä kärsimään, ja yrittämään hyväksyä.

        Jos on sinkku niin tehköön mitä lystää, mutta jos meinaa olla parisuhteessa ja saada toinen voimaan hyvin, niin ei tuollaista käytöstä vaan voi jatkaa. Ollaanko sitä niin itsekkäitä nykyään, että täytyy väkisin saada pitää ne pornosessiot ja "oman mieltymyksen mukaiset" naisten kuvat, eikä voida tyytyä etsimään nautintoa ja iloa siitä kumppanista minkä on saanut. Olisi ihan tervettä haaveilla omasta naisesta eikä muista. Tuolla menolla ei edes anna toiselle mahdollisuutta olla himon kohteena, kun aina ne himot etsitään muualta ja tyydytetään halut sillä tavalla. Mitä jää jäljelle?

        Olen todella samaa mieltä ymmärtävän kanssa... Porno ei kuulu parisuhteeseen jos se loukkaa toista tai vaikuttaa negatiivisesti yhteiseen seksielämään ja suhteeseen ylenpäätänsä.


    • NäinMeillä

      Jos miehellä ei ole kauhean pitkää parisuhdehistoriaa ja suurin osa aikuiselämästä on vietetty oman käden kanssa, ei ole mitenkään ihmeellistä tai sairasta että ei samantien pysty kääntämään seksuaalisuuttaan kohti aikuista naista. Pikemminkin se on hyvin ymmärrettävää vaikka se siitä naisesta saattaa loukkaavalta tuntuakin.
      Luulen että miehellä on melkoisen ristiriitainen olo. Hän varmaan haluaisi haluta naistaan mutta kaikki tuntuu hyvin uudelta ja vieraalta ja omat taidot vajavaisilta. Kyllä tuossa on syytä edetä hyvin hitaasti ja ymmärtäväisesti eikä nimenomaan vedellä heti herneitä nenään sivuhistorian perusteella. Tällä käytöksellä mies jättää lopullisesti kaikki haaveet parisuhteesta ja tavallisesta seksielämästä.

      • tyttiseioleterapeutti

        Jos suhteessa ei ole seksiä tai se on huonoa, niin aina vingutaan naiselta ymmärrystä. Kun toinen ei edes yritä, niin ei kukaan yksinään saa seksisuhdetta kuntoon, vaikka ymmärtäisi ihan ymmyrkäisenä.


    • ÄllöäMinustakin

      Ei naisella ole mitään velvollisuutta ymmärtää tuollaista miestä. Etenkin tuo nuorten naisten fb-profiileissa käynti kuulostaa erityisen ällöttävältä, muista itsekin nuoruudesta, miten inhottavilta kyyläävät sedät vaikuttivat (siihen aikaan live-maailmassa).

      Omalta kannaltasi varmasti hyvä ratkaisu, että jätit miehen. Älä ota tosissasi noita syyllistäjiä ja miehen ymmärtäjiä, ei ole siihen mitään syytä. Tsemppiä!

    • sikasyntyessään

      Itse 50 miehenä en ymmärrä miksi lähteä tekemään tuttavuutta naisen kanssa joka ei lähtökohtaisesti kiinnosta, ongelma sinänsä tuttua täälläkin. Itse en välitä teineistä mutta saattaahan niitä olla kiva katsoa kadulla. Ongelma on se, että 40-50 eukot alkaa olemaan pääsääntöisesti aika haaskoja. Osa 50v naisista on sieviä mutta ne tuppaa olemaan kaikki varattuja. Eli mitä teen, vienkö jonkun eukon jos sattuu miellyttää omaa silmää ym. vai koetanko metsästää 30v neitoja vaan panoseuraksi?

      Se nyt on vaan niin, että 50v vapaan miehen on aika vaikea olla olematta sika..

    • Pete72999999

      Täällä on tullut yllättävän paljon vastauksia, että "ihan normaali mies." Näin miehenä ihmettelen vastauksia vahvasti... Ei tuo ole normaalia.

      Se on normaalia, että mies katsoo joskus pornoa.

      Se EI ole normaalia, että kylää jossain facebookissa itseään reilusti nuorempia tyttöjä, eikä halua juuri koskaan seksiä oman kumppaninsa kanssa. En tiedä onko se sairasta, mutta vähintäänkin se on noloa ja raukkamaista. Minkälainen mies ei esimerkiksi halua koskea sitä naista, jonka kanssa haluaa olla parisuhteessa? Ja minkälainen mies kiinnostuu (ja vieläpä netissä säälittävästi kyyläten) vain itseään reilusti nuoremmista tytöistä, lapsukaisista joiden isä voisi olla? Hyi helvetti.

      Olen itse 43-vuotias. Minulla on 14-vuotiast tytär, ja 36-vuotias vaimo. Vaimonikin on minulle nuori... Jos olisin sinkku ja pitäisi alkaa muita naisia sillä silmällä tiiralemaan, niin eipä kyllä minkäänlaista mielenkiintoa heräisi 15-30 vuotiaita kohtaan! Rajansa kaikella.

      • 75478

        Puhutko nyt istuvasta presidentistä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe