Suomalaisista kansansaduista on tuttu tarina hölmöläisistä, jotka kantoivat valoa sisälle säkissä, mutta valo ei vain lisääntynyt. Viisas Matti ohjasi heitä tekemään ikkunan. Ikkunasta innostuneena hölmöläiset tekivät niin suuren ikkunan, että koko talo sortui. Myöskään peiton jatkaminen siten, että leikattiin pala yläpäästä ja ommeltiin se jalkopäähän, ei osoittautunut viisaaksi ratkaisuksi. Yhtä vähän siitä oli suojaa.
Joskus yhteiskunnallisia ja kirkollisiakin uudistuksia seuratessa tulevat mieleen nuo hölmöläisten touhut. Siinähän ei vielä ole mitään outoa. Meidän jokaisen touhuista niitä varmaan löytyy. Mutta varsinkin kirkollisella rintamalla on todella huolestuttavaa, jos käytetään väärää vaakaa. Sananlaskujen kirjasta ja esimerkiksi pikkuprofeetta Miikalta löydämme sen, mitä mieltä Jumala itse on: ”Kahtalaista punnusta Herra vihaa, väärä vaaka ei hänelle kelpaa.” (Sananl. 20:23) ”Voisinko minä hyväksyä petollisuutenne: tehän käytätte vääriä vaakoja ja punnuksia!” (Miik. 6:11)
Syksyn kuuluisin väärä vaaka on varmaan ollut saksalaisella autojätillä. Se on tarkoituksellisesti harhauttanut päästöjä mittaohjelmistolla, joka vain mittaustilanteessa antaa normaalia pienemmät päästöt. Normaaliajossa päästöjen määrä on ollut moninkertainen. Autovalmistajan teko on ollut tarkoituksellinen. Sillä on ollut kahtalaiset punnukset ja väärät vaa’at.
Mutta mitä mieltä olemme omista lainsäätäjistämme, jotka vasta pari vuotta sitten ajoivat läpi lakimuutoksen parisuhdelaista? Silloin vakuutettiin, että avioliittolakiin ei kosketa. Mutta kun ikkuna saatiin tehtyä, tuli sen suurentamisen aika. Horjuuko rakennus jo? Tai mitä mieltä olemme siitä, että kun joku suuri muutos on tehty, sen jälkeen siitä kielletään keskustelemasta, vaikka muutos olisi tehty vuosien prosessin ja aina vain uusien aloitteiden voimalla. Miten yhdensuuntainen muutos on mahdollinen, mutta muutos takaisin vuosituhantisiin käytäntöihin todetaan kielletyksi? Onko niin, että demokratiassakin on kahdenlaiset punnukset ja itse kullakin omat vaakansa?
Litrat, kapat ja vaa’at piti ainakin ennen kruunata. Näin varmistettiin niiden oikeellisuus. Kirkossa vaakana on aina ollut Jumalan sana, jonka löydämme Raamatusta. Sitä selittävät meillä Luterilaiset tunnustuskirjat. Vaa’an vaihtoon kirkolla ei ole varaa. Sanan rakastaminen osoittautuu lopulta ihmisen tosi parhaaksi. Sillä sen on ilmoittanut maailmaa rakastava Jumala, joka antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
Sanansaattaja.
Valhemittareilla ei saa oikeaa tulosta
Sanansaattajat
5
<50
Vastaukset
- ertertee
wetrre
- 243
432
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743530
- 2012942
- 252830
- 492718
- 222624
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412425Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2372034Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241857- 421763
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1611694