Skodalle kilpailija Ladasta!

Autokirjeenvaihtaja_Tass

Kaksi itäauto-merkkiä ottaa nyt tosissaan mittaa automarkkinoilla. Nimittäin Lada haastaa toisen vanhan itäblokin kulkineen Skoodan.

Lada Vesta -nimeä kantava venäläisauto on ensimmäinen tulokas Avtovaz-yhtiön uudessa X-mallistossa.

Syyskuun lopusta lähtien kootusta automallista tuli myyntiin ensimmäinen 5 000 kappaleen erä 60 autoliikkeessä eri puolilla Venäjää. Kaikkiaan uutta mallia on tarkoitus ensi vuonna tulla ulos liukuhihnalta 60 000 yksilöä Udmurtiassa sijaitsevalta Iževskin tehtaalta.

Vuoden kuluttua on puolestaan tarkoitus lanseerata myyntiin uutuusmallin katumaasturiversio Lada Vesta Cross joka kilpailee suoraan toisen itäauton, eli Skooda Yetin kanssa.

Nyt kauppoihin tulleessa autouutukaisessa on noin 1,6 litran moottori ja sen sanotaan saavuttavan 178 kilometrin huippunopeuden 106 hevosvoiman moottorilla. Mikään suuri talousihme Vesta ei ole, sillä se kuluttaa polttoainetta 7,5 litraa satasella, vähemmän kuitenkin kuin kilpailija Skooda Oktaavia.

Auton hintaa ei tätä ole vielä paljastettu, mutta Ladan muita uusia malleja myydään Venäjällä noin 5 300 ja 8 000 euron haarukassa. Suhteellisen edullista hintaa selittää se, että Venäjällä autoverotus on varsin alhainen verrattuna Tsekkiin.

Uutuus tähtää ykkösautoksi keskiluokan Skooda-Jormille

Uudesta Ladasta povataan piristysruisketta Venäjän vaikeuksissa rypeneelle autoteollisuudelle joka heijastuu myös skandaaleissa rypevälle Skoda Avtozavod tehtaalle. Vaikka itäblokin autot ovat edullisia, kuluttajat pitävät niitä heikompilaatuisina kuin saman kokoluokan länsimaisia kilpailijoita.

Avtovaz kauppaakin Ladaa usein ykkössautoksi jollainlailla kituuttaville keskiluokan perheille, myös leasing-kilpailu kiristyy Rappittien ja Oktaavioiden välillä.

Avtovazilla on noin 20 prosentin osuus Venäjän automarkkinoista, joita hallitsevat nykyisin pääosiin ulkomaiset merkit.

Myös Lada tekee kansainvälistä yhteistyötä, sillä Renaultin ja Nissanin liittoumalla on merkittävä omistusosuus yhtiössä mikä nostaa laadun yli muitten itäautojen kuten Skoodan.

54

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nato-maat_rules

      Jahas. Se on taas Pietarin trollitehtaalla päivystysvuoro vaihtunut. Tietysti on provosoiduttu Nato-maan hävittäjän tipautettua Venäjän lyömättömän rynnäkköhävittäjän pudotuksesta. Koville ottaa näköjään Nato-maiden tuotteiden ylivoima. PS. desantiltako saatte päivän provolistat tänne Suomeen päin?

      • Varsovan-nato

        Kumpikos jormalle laitettais, osamaksulla tietysti?


    • IltalehdenLukija
    • jormazzz

      Pakko myöntää: Jos täällä olisi vain asiallisia kirjoituksia, suunnilleen vagarenan tyyliin, palstan seuraaminen olisi paljon vähäisempää. Parasta viihdettä Aller-kustantamolta!

      Aloitus on kuin lukisi "modernisoitua" Neuvosto Karjala-lehteä. Mikään ei ole oikeasti niin, kuin on kirjoitettu, mutta sepä juuri hymyilyttää. Ja tosissaanhan tässä venäläistä autoa kehutaan. Mitäpä sitä tsuhna muuten kirjoittelisi Pääkonttorin puolesta...

      • kyllä-siinä-pohjaa-on

        Höpsis, nyt on taas jorma epäileväisellä ilmeellä liikenteessä. Tietenkin lada tulee ja voittaa skodan. Johan se sotakoneisto kertoo, että nyt mennään ja jos ei muuten niin voimalla. Skoda tulee jäämään rankasti jalkoihin. Usko pois. Älä aina epäile.


    • DDR-Tsekkoslovakia-CCCP

      Nyt ei tarvi enää jonottaa trabanteja, skoodia eikä mosseja kuten rautaesiripun aikaan, eikös olekin mukavaa?

    • roskaauto

      Skoda kuuluu VW -konsernille, joten se on hyvälaatuinen auto nykyään.

      Ladaan on hyvä harjoitella lyhyitä sarjoja ja sitten laittaa se tuleen.

      Leopardilla olisi hieno ajaa ylitse.

      • kuinKaksiMarjaa

        Skodahan on automaailman alinta kastia. Siksi sille nauretaankin. Lada taitaa olla paremmassa maineessa kun skoda. Skoda on tavallaan se " roskaauto".
        Se on kommariloota se skoota, venäläinen kaalilavetti. Lada on lujaa laatua muistaisin mainoslauseen sen taka ikkunalta :D


      • 02430

        vitut


      • 025896734210

        ota ne housut pois


      • kusimuna141

        no en


    • Suomentylsinkin

      Vw laatu tunnetaan nyt kaikkialla.hehehööhööö
      Mutta ladaa ei tunnista enää ladaksi upea peli.Valitettavasti skodan tunnistaa aina skodaksi vaikka talttaisi räpylälogon huitsin nevadaan.kapeat kajakit tylsät sämpylät ja koirankopit erottuu jo kaukaa.

      • hehehhöööhöö

        Eihän se mikään Lada olekaan. Rellu ja Nissanihan omistavat sen tehtaan.


    • Ryhdistäydy_ja_kumarra

      Aloittaja ei ole ilmeisesti kovin korkealla trollitehtaan hierarkiassa ja on sen vuoksi joutunut jonoon odottamaan uutukaisen Ladansa toimitusta. Vuodet vierivät ja usko järjestelmään alkaa pikkuhiljaa horjumaan. Lukeneemmat ja ansioituneemmat pietarilaistrollit pääsevät jonossa ohi ja jotkut saavat palkkiokseen jopa Kaliningradissa valmistetun aidon BMW:n. Kyllä uskollisuus Putinin nuorisojärjestössä Nashissa ottaa koville ja kysyy pitkämielisyyttä.

    • Öljynpoltin

      Vag autoihin on usko mennyt pahemman kerran.Kaikki on perustunut huijauksiin ja salailuun viallisista autoista.

      • skodanLoppu

        Niin, totta se on. Markkinat reagoivat ja lirissä ovat koko porukka. Kai siellä on vanhoja tilauksia vähän sisällä, mutta tietoisuus on levinnyt laajalle ja stoppi on nurkan takana. Sitten se onkin konkurssi. Varaosia taitaa saada joitakin vuosia, kunnes sekin loppuu.


    • skozdaaaaaaaaaaaaaa

      Ei tuosta kyllä mitään kilpailua aikaan saa. Lada on lujaa laatua ja skozda kuraista paskaa laatua.

    • EiEdesKaviaariaMukana

      Ladoja ei riitä Suomeen asti aloittajalle vaikka hän maksaisi siitä peräti Skodan hinnan.
      Muut eivät taas Ladaa huoli edes ilmaiseksi - hintaluokkahan on kuitenkin Dacian tasolla ja kulkuneuvo pitäisi saada jotenkin muilutetuksi takaisin sinne mistä tulikin.

    • itäautokisa

      Kaksi itäauto-merkkiä ottaa nyt tosissaan mittaa automarkkinoilla. Nimittäin Lada ja Toijota.

      • jotain.rajaa

        Japanilaisella, maailman luotetuimmalla laatuautolla ei ole mitään tekemistä neukkulan saavutusten kanssa. Maailman marginaalimerkki Skodan kanssa varmasti tullaan käymään kova kisa. Uuden ladan maski on kuin suoraan volkkarista lainattu. Skoda on suorastaan ruma verrattuna uuteen Ladaan. Jos on vielä yhtä käyttövarma kuin edellisetkin mallit, niin kyllä on Skoda heikoilla Itäeuroopan markkinoilla. Tuskin Venäjällä kukaan enää joutuu silloin Skodaan tyytymään kun omasta maasta alkaa saamaan laadukkaampia ja fiksumman näköisiä autoja halvemmalla.


      • Zhiguli.Kalina
        jotain.rajaa kirjoitti:

        Japanilaisella, maailman luotetuimmalla laatuautolla ei ole mitään tekemistä neukkulan saavutusten kanssa. Maailman marginaalimerkki Skodan kanssa varmasti tullaan käymään kova kisa. Uuden ladan maski on kuin suoraan volkkarista lainattu. Skoda on suorastaan ruma verrattuna uuteen Ladaan. Jos on vielä yhtä käyttövarma kuin edellisetkin mallit, niin kyllä on Skoda heikoilla Itäeuroopan markkinoilla. Tuskin Venäjällä kukaan enää joutuu silloin Skodaan tyytymään kun omasta maasta alkaa saamaan laadukkaampia ja fiksumman näköisiä autoja halvemmalla.

        Telkkarista tuli se Ville Haapasalon ohjelma Venäjästä. Siellä jossain kaukana kaukana idässä Haapasalo hastatteli käytettyjen autojen kauppiasta. Autokauppias sanoi,että Venäjällä ei osata tehdä autoja, ne ovat vain laatikoita, joissa on pyörät alla. Katseliko joku ohjelmaa? Tästä lähtökohdasta en usko, että uusikaan Lada on sen kummempi.

        Eikös se Vesta ollut muuten sillipurkin nimi aikanaan?


    • vinkkitlehdelle

      Tekniikanmaailma voisi keväällä testata Itäkiikkujen kuumimman kärjen eli Ladan, Skeidan ja Tojotan. Tsernobyl tarjoaisi tuolle testille arvoisensa puitteet.

      • IhanVinkkinäVaan

        Tuohon listaan pitää lisätä vielä Audi, BMW, VW, MB. renault, ja mitä niitä vielä onkaan, joilla on tehdas venäjällä......


    • jormatässämoi

      jorma tässä moi, haluaisin sellaisen uuden ladan mutta skeidastani ei saa vaihdossa muuta kuin oravan nahkoja kapallisen.

      • ilmaarenkaisiin

        Niin, Ladan mukana voisi saada sellaisen ladalippalakin! Kyllä kannattaa kytätä vaihtoa. Ladassa on 4 rengastakin ja paremman näköinen logo.


    • kypsysiihenskeidisti

      Niitä vaan ei tuoda Suomeen :)

    • kilpailu-on-hyvästä

      Pitää muistaa, että Skoda on vanha ja vakiintunut automerkki, Ladaa puolestaan on tehty vasta vuodesta 1970 saakka, jolloin Togliattiin perustettiin suuri autotehdas. Uuden Ladan omianisuudet ja laatu oli kuitenkin selvästi muiden itäautojen yläpuolella, mukaanlukien takamoottorilla varustettu Skoda. Toki Volga ja harvinainen Tatra olivat asia erikseen, mutta eivät enää varsinaisia kansanautoja.

      Vuodet vierivät ja tilanne pysyi ennallaan. Lada oli paremman luokan auto, Moskvits huolimatta tehokkaammasta mottotristaan ei edustanut aivan samaa tasoa. Wartburg, Skoda, Trabant. Polski-Fiat ja FSO ja tuolloin jo väistynyt Ifa tulivat vasta näiden jälkeen. FSO oli tosin varsin modernia suunnittelua, mutta auton laatu ei ollut Ladan tasoa, ei edes Skodan veroinen.

      Ladan Samara mallin tulon jälkeen myös Skodan oli vastattava kilpialuun. Alkoi edelleen jatkuva yhteistyö Volkswagenin kanssa. Tsekit aloittivatkin mm. mallien favorit, fabia ja octavia valmistuksen. Lada vastasi malleilla 110, Kalina - ja koko ajan myös alkuperäistä mallia edelleen tehtiin, jopa tehokkaalla 1700cm3 moottorilla varustettuna.

      Kilpailutilanne Ladan ja Skodan välillä oli siten suurinpiirtein tasan.

      Uusimpia Lada-malleja en henkilökohtaisesti tunne. Mutta autonvalmistuksen historian perusteella ne epäilemättä ovat kova vastus Skodan vastaaville malleille. Sanoisin, että itäauton hankintaa harkitsevalla on nyt parempi tilanne kuin vuosiin - ottaapa sitten Ladan tai Skodan saa varmasti kunnon pelin allensa.

      • jormazzz

        Kyllä itäautoilu on hieno harrastus ämpärimuoveineen ja kaalinkäryineen, ja kokoontumisajot vahvistavat aatteen mukaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Skeidailu on oikein kirsikka kakun päällä koko itäautoilussa.


      • ennemmin_skoda_kuin_tojo
        jormazzz kirjoitti:

        Kyllä itäautoilu on hieno harrastus ämpärimuoveineen ja kaalinkäryineen, ja kokoontumisajot vahvistavat aatteen mukaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Skeidailu on oikein kirsikka kakun päällä koko itäautoilussa.

        Höpönhöpö. Ei itäautojen tunnusomainen haju, tai sanoisin tuoksu, ole mitään "kaalinkäryä" vaan istuinten pehmusteiden mm. käytetyn meriheinän ja siihen laitetun miedon tuhaolaisvasta-aineen aiheuttama.

        Se on totta, että sisutuksissa käytetään niin Ladoissa kuin Skodissa muovia. Se on kustannuskysymys, kysehän on kuitenkin edullisista kansanautoista.

        Kokoontumisajoista en tiedä itse mitään. Jos tarkoitat "skeidailulla" Skodalla ajamista, lienet trolli. Mene pois täältä.


      • jormazzz
        ennemmin_skoda_kuin_tojo kirjoitti:

        Höpönhöpö. Ei itäautojen tunnusomainen haju, tai sanoisin tuoksu, ole mitään "kaalinkäryä" vaan istuinten pehmusteiden mm. käytetyn meriheinän ja siihen laitetun miedon tuhaolaisvasta-aineen aiheuttama.

        Se on totta, että sisutuksissa käytetään niin Ladoissa kuin Skodissa muovia. Se on kustannuskysymys, kysehän on kuitenkin edullisista kansanautoista.

        Kokoontumisajoista en tiedä itse mitään. Jos tarkoitat "skeidailulla" Skodalla ajamista, lienet trolli. Mene pois täältä.

        Nicki-varas on mennyt varmasti jo kotiinsa häpeämään äipän sylkkyyn.


    • mahtaako lada enää palata suomen markkinoille. mun omat suosikkimallit on 1600sl 2107 ja 1200s 2105

      • olen_silti_tyytyväinen

        Joo ne oli niitä oikeita Ladoja. Ei uusia malleja tahdo enää Ladaksi tunteakaan, niin kuin ylempänä joku kirjottaakin.

        Mutta Skodan osalta on todetttava, että nykymallit ovat menneet aimo askeleen eteenpäin vanhasta "takatuupparista". Sekin oli toki kunnon auto, ja hyvi taloudellinen. Siinä nykyskodat painavampina jäävät tietysti kakkoseksi.

        Ja hienoa urheilullista coupe-mallin autoa ei taida tällä hetkellä Skodan mallistosta löytyä, mallin image on ehkä vähän konservatiivinen nykyään. Mutta tällaiselle keski-iän kynnyksellä olevalle järkiautoilijalle Skoda on erinomianen valinta, kun ei tarvitse todistella autollaan yhtään mitään.


    • Laitanhetitilaukseen

      Nyt kun on varmistunut että Ladaa aletaan tuomaan Suomeen alkuvuodesta niin se tietää Skeidan maahantuonnin loppumista kokonaan.

      Erittäin tervetullut muutos että saadaan markkinoille todella laadukkaita autoja koska VAG-konserni ei pysty sellaisia valmistamaan !

      • HaaveitaVain

        Ladaa ei tulla Suomessa näkemään. Erittäin korkea kulutus nostaa pikkuauton CO2-riippuvaisen autoveron suorastaan premium-luokkaan auton ostohinnassa ja ajoneuvoverossa sitten vuosittain!


    • SkoodaKatoaa

      Skodasta on aika jo ajanut ohitse. Alun perin ajatus oli ymmärrettävä, Volkkari halusi huokean automallin entisten IVY-maiden kommunismin jälkeen kasvaville (tai ainakin niin luultiin) markkinoille. Nimi haluttiin sellainen että on tuttu jo sovjettiajoilta, koska uskottiin että jatkuu vuosikymmeniä mieliin taottu epäluulo länsituotteita kohtaan.

      • Muistelmia

        Hauska kommentti! Ykkösenä Suomessa ja Länsi-Euroopan rekisteröintitilastoissa yksi nopeimmin kasvavista automerkeistä. Jo nyt Skodan merkittävin myyntialue. Skodalla menee tänään paremmin kuin koskaan eikä Volkkarin henkilökohtaiset päästöongelmat ole merkin myyntiin Euroopassa juurikaan vaikuttaneet.
        Volkkari tähtäsi jo alunperin Skodan ostaessaan tietenkin länimarkkinoille. Muistetaanpa, että Octavia I tuli myyntiin ennen vastaavalla tekniikalla ja alustalla olevaa Golfia.


      • rehellisyyden.esikuva
        Muistelmia kirjoitti:

        Hauska kommentti! Ykkösenä Suomessa ja Länsi-Euroopan rekisteröintitilastoissa yksi nopeimmin kasvavista automerkeistä. Jo nyt Skodan merkittävin myyntialue. Skodalla menee tänään paremmin kuin koskaan eikä Volkkarin henkilökohtaiset päästöongelmat ole merkin myyntiin Euroopassa juurikaan vaikuttaneet.
        Volkkari tähtäsi jo alunperin Skodan ostaessaan tietenkin länimarkkinoille. Muistetaanpa, että Octavia I tuli myyntiin ennen vastaavalla tekniikalla ja alustalla olevaa Golfia.

        En ole tiennytkään että VW on henkilö,vai kuinka sillä voi olla "henkilökohtaiset päästöongelmat?" Medioissa kyllä puhutaan koko konsesernia käsittävästä päästöhuijausohjelmasta joka on asennettu kaikkiin VW:n valmistamiin moottoreihin ihan tarkoituksella jolla oli tarkoitus pystyä huijaamaan asiakkaat,viranomaiset ja verottaja. Lada on luotettavampi valmistaja kun ilmoittaa todelliset päästönsä,eikä yritä kusettaa.


      • EiAsiaaPisaan

        "En ole tiennytkään että VW on henkilö,vai kuinka sillä voi olla "henkilökohtaiset päästöongelmat?""
        Voiko lapsellisempaa vstausta enää edes anonyymisti kirjoittaa!


    • sk00da

      Katselin oktaavian oven saumoista tursuavia tiivisteitä. Pitääköhän ne sellaista räplättävää ääntä lähestyttäessä suurinta sk00dalla sallittua nopeutta eli 80 km/h?
      Toisaalta, pakkohan ne on jollain tilkitä epämääräiset korinsaumat.

      • MyösVenäjälläHyväksytty

        "Toisaalta, pakkohan ne on jollain tilkitä epämääräiset korinsaumat."

        Tapana on ollut käyttää Tojotakuttaperkkaa. Sitä saa ihan tuoreistakin tojotista, jotka lahoilee niille sijoilleen.


    • Skeidanjauhantaa

      Milläs jakopää dsg ja öljynkulutus ongelmat korjataan.päästö ja kulutus huijauksia ei voi edes korjata.

      • kiireempääasiaa

        Nyt ei Japaninmaalta keriitä tähän keskusteluun lainkaan kun pitäisi edes jotenkin saada tilkittyä paikkoja siellä Fukushimassa!


    • jormazzz

      Vesta on perinteinen sillimerkki, mikä tiedoksi nuorisolle:

      http://www.orklafoods.fi/tuotteet/tuotemerkit/vesta/

      Mutta tuskin lähiaikoina maahantuonnin puuttuessa kukaan tosissaan pohtii, onko nimi Suomessa hyvä vai huono, ellei suorastaan rekisteröity tuotemerkki muuhun kaupalliseen käyttöön.

      Mutta olkaa uskossanne vahvoja, niin kyllä se Ladakin tänne saadaan takaisin. Ja Berliinin-muuri palautettua...

    • Niva_rules

      Uuden Nivan ku sais, niin vot harasoo.

      • skotakyykytys

        Silloin jäisi jälkeen skoota, kommariloota?


      • Toistuukohistoria
        skotakyykytys kirjoitti:

        Silloin jäisi jälkeen skoota, kommariloota?

        80-luvun lopulla oli TM:ssä vertailutesti Lada Samara vastaan Corolla. Yllätys, että Samara oli parempi ajaa, halvempi. Corollassa muuten parempi laatu. Iso hintaero. Haastattelivat Tojotan väkeä, että miksi niin iso hintaero. Laadulla tietysti perustelivat. Mutta nythän on kehitteillä juuri samanlainnen itä-itä-ottelu. Tulisiko taas vertailutestiin Lada ja Tojota? Olisi jännä lukea.


      • jormazzz
        Toistuukohistoria kirjoitti:

        80-luvun lopulla oli TM:ssä vertailutesti Lada Samara vastaan Corolla. Yllätys, että Samara oli parempi ajaa, halvempi. Corollassa muuten parempi laatu. Iso hintaero. Haastattelivat Tojotan väkeä, että miksi niin iso hintaero. Laadulla tietysti perustelivat. Mutta nythän on kehitteillä juuri samanlainnen itä-itä-ottelu. Tulisiko taas vertailutestiin Lada ja Tojota? Olisi jännä lukea.

        Tällä palstalla vertaillaan jatkossa tiukoilla faktoilla länsiauto Ladaa, japsikinneri Tojotaa ja itäauto Skodaa ! Odotan innolla miten Venäjän armottoman kapitalismin kivenkova tuotos pärjää Aasian riisikipolle ja kommunistisen hälläväliätalouden skeida-pökäleelle


      • TestiäOdotan

        Skoda ja Lada, ilman muuta. Kaksi markkinasegmenttinsä ykköstuotetta (no, myös ainoita) ja pitäähän paremmuus saada selville. Veikkaan että Skoda korjaa pisteet kotiin takakontin koosta kun taas Lada voittaa muotoilussa ja laatuvaikutelmassa.


    • Autokirjeenvaihtaja_Tass

      Kuvista näkee selvästi että hieman itäisempi kilpailija on ajanut selvästi edelle rivaalistaan muun muassa sisustuksen laadun perusteella.
      Skoda Yetissä on vielä tyypillinen kovamuovinen kojelauta vanhahtavine instrumenteineen ja edesmenneistä VW-malleista lainatuine kytkimineen.
      Värimaailma tuo tuoksahduksen Varsovanliiton ajalta, haalistuneen punalipun väriä ja likaisen harmaata, kerta kaikkiaan masentava ilmestys vielä 2000-luvulla.
      http://www.skoda.fi/models/yeti/PublishingImages/kuusi-syyta/SKO_Yeti_6reasons_Teaser_Interior.jpg

      Uusi Lada Vesta eroaa edukseen muista itäautoista myös cockpit'nsä ansiosta.
      Tyylikäs ja moderni värimaailma ja loistavasti asetellut hallintalaitteet.
      Ei ole kahta sanaa kumpi vie voiton ja se on uusi Vesta.
      http://www.carscoops.com/2015/08/lada-vesta-cross-concept-debuts-at.html

    • jormazzz

      Tällä palstalla kirjoitetaan Skodasta, ei Ladasta.

      Käsittelyssä ovat Skodan jatkuvat ja valtavat ongelmat, joita ei korjata koskaan, eikä milloinkaan. Ei Lada.

      • edessä-valinnan-paikka

        "Tällä palstalla kirjoitetaan Skodasta, ei Ladasta."

        Kyllä, mutta ne on kummatkn itäautoja. Siksi voidaan kysyä onko Skoda parempi autona kuin Lada. Enkä nyt tarkoita vanhaa kanttimallin Ladaa, vaan uusia malleja (110, Kalina, Vesta).

        Mielestäni Skodassa esiintyneet ongelmat ovat lähinnä pikkuvikoja, jotka voi ymmärtää kun katsoo auton hintalappua.


      • LadaTojotansyöjä
        edessä-valinnan-paikka kirjoitti:

        "Tällä palstalla kirjoitetaan Skodasta, ei Ladasta."

        Kyllä, mutta ne on kummatkn itäautoja. Siksi voidaan kysyä onko Skoda parempi autona kuin Lada. Enkä nyt tarkoita vanhaa kanttimallin Ladaa, vaan uusia malleja (110, Kalina, Vesta).

        Mielestäni Skodassa esiintyneet ongelmat ovat lähinnä pikkuvikoja, jotka voi ymmärtää kun katsoo auton hintalappua.

        Lada kuitenkin oli vertailutestissä, kuten ylempänä oleva viesti kertoo, parempi kuin Tojota. Ajettavuudeltaan. Itäautojen keskinäiskisassa siis seuraavankin vertailun ennakkosuosikki Lada. Odotellaan vertailua Lada vs. Tojota


      • jormazzz

        Minun puolestani voimme vertailla vapaasti Skodaa muihin autoihin. "Skoda-kriittisille"-kirjoittajille on kuitenkin ollut hyvin tärkeää, että muiden auto-merkkien (huonoja) ominaisuuksia EI saa mainita. Syynä se, että täällä keskustellaan vain Skodan lukuisista ja valtavista ongelmista, joita ei korjata koskaan, eikä milloinkaan.


    • PravdaToimittaja

      Lada on uusi markkinajohtaja jo alkuvuodesta !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe