Seon nyt Keskusta ja Kokoomus niin töpinöissään aluevaltauksestaan ja Sote valinnanvapaudesta jossa Sote raha surraa kansainväliselle veron- piilotajalle , ovat aikaansaamisestaan niin, ettei opposition sanat javerenpaineen nousu köyhän eläkeläisen eläketurvan -ja ostovoiman leikkausten vastustamiseksi aiheuttanut eduskunnassa tänään kuin, että Sipilä oli karussa ja Stubbi jauhoi suklaapatukoita virnistellen ylimielisesti opposition hyvinkin kovaksi äityneeseen puheenvuoroihin, kieltämättä Soinikin puolusti hallituksen hulluutta jota Stubbi vieressä vahingoniloisesti ilmeili, 2 miljoonalta eläkeläiseltä 10 miljoonan euron leikkaus 800 e/kk eläkkeistä, tietää keskustalle ja kokomukselle käpykaartiin menoa seuraavissa vaaleissa.
Hallitus on tullut Hulluksi !
8
<50
Vastaukset
- kenttäläinen
Stubbi kiristeli tärkiän näkösenä leukojaan ja loihe lausumaan, että "on konsesusss siitä ettei velanotto löysinrantein ei kannata" Stubbi´kin on niitä sokerilla elätettyjä ilman todellista elämää -ja sen kuvaa, eikä tiedä mistään ruohonjuuritasolta mitään, paitsi maratoonista. Todellisuushan on se, että nyt pitää ottaa velkaa, kun sitä vielä edullisesti saa-ja panna työt käyntiin, kohteita on Keskusta-Kokomus edellisten hallitusten syömävelan- makuuksien jälkeen lukuisa määrä, niin paljon että työttömyys tippuisi 12,8%> 8 % 100000-150000 työllistyisi välittömästi, vain raha puuttuu, Kiinan muurikin tehtiin tieten sotavangeilla, Råtsi nostettiin työttömillä tulijoilla, Suomen vois nostaa maahanmuuttajilla- ylläpidon ja ruokasa eteen tekemällä, vain Johto puuttuu ja johtajat, varma on niin!
Eihän tämä hallinto tee työllisyyden eteen yhtään mitään, tämä hallinto on -39 Gajanderin ja Niukasen toisinto, hekään eivät tehneet mitään vaikka uhka oli pahempi kuin nyt oleva suur-työttömyys johon nyt kylläkin on tullut myös ulkoinen invaasio joka voi olla yhtäpaha kuin oli -39 lopulla, jopa koko euroopan kaataja, siihen ei pystynyt Aatukaan vaan kaatu, nykyistä uhkaa ei voi kaataa Aatut eikä Marxit se on Allahin ja pysyy, kirkkokansana olemme osoittaneet Hallintomme korkeimmalta laupeutta ja avanneet ovet, niin rahalle kuin rahattomille, Siunausta! Aamen.
- H_Nakki
Kuuklaa keskusta.fi 200000 työpaikkaa
- kenttäläinenn
H_Nakki kirjoitti:
Kuuklaa keskusta.fi 200000 työpaikkaa
Kyyyllä Keskusta lupaa, muttei edellisten hallitusten taloudenpidon, Kreikan ja mamujen jälkeen rahattomana voi projekteja alkaa eikä työtä synnyttää, sen lisäksi nyt alkoi Sipilän kurjistumis projekti "köyhät kyykkyyn" kansan ostovoimalta leikataan ettei kaupasta ole varaa, kuin tulitikut ja suola omatekemän pettuleivän lisäksi, jota hampaattomat 27000 eläkeläistä ei voi syödä ja joutuu nälkään ja köyhyysrajan alle sossuluukulle pakolaisten poljettavaksi, työssä olijoitten tulot tippuu, sosiaali etuudet tippuu, infarastruktuuri rapistuu, Hallitus vain sivusta seuraa ja imagoaan nostaen ajaa raiskaajia takaa sisäministeriön Poliisivoimalla ja Puollustusvoimalla, Rajavartiolaitoskin tarkistaa, että onhan rajat Shenge-hengen mukaan auki, samalla jo uutta Soten valinnanvapautta ylläpitää.
- kyyyllä
kansalla ostovoimaa olis ja lujasti jos tuo tavaranhinta olis tuolla kaupan hyllyllä kohtuullinen.Ruoassakin esim. rukiinhinta tuottajalle n.0.16ekua/kg,maito,n.0.35/l, potut lähes0.o/kg,jne,jne.Kyllä saa kysyä mikä se matkalla sen hinnan nostaa esim nyt vaikka leivässä tuonne 2.oo-5.00 ekuun/kg ja ylikin.Sama suhde se on kaikella muullakin tavaralla.Välistä vetäjiä on ,niin ,että moni se elää tässäkin ketjussa.
- kenttäläinen
kyyyllä kirjoitti:
kansalla ostovoimaa olis ja lujasti jos tuo tavaranhinta olis tuolla kaupan hyllyllä kohtuullinen.Ruoassakin esim. rukiinhinta tuottajalle n.0.16ekua/kg,maito,n.0.35/l, potut lähes0.o/kg,jne,jne.Kyllä saa kysyä mikä se matkalla sen hinnan nostaa esim nyt vaikka leivässä tuonne 2.oo-5.00 ekuun/kg ja ylikin.Sama suhde se on kaikella muullakin tavaralla.Välistä vetäjiä on ,niin ,että moni se elää tässäkin ketjussa.
Tosi on, ja jos ja kun Sipilä leikaa jakelu-yritäjien työntekijän palkkoja, niin välistävetäjä-jakeluyrittäjät saa vielä enemmän, on lapselista ajatella, että se palkan alennus näkyisi kuluttajille alenevana hintana, aivan samoin myös ulosvietävä tavaran hinta ei ulkomaan ostajalle halpene, eikä vientiä palkkojen leikkauksella kasvateta, vain työttömiä ja köyhyys kasvaa, saman se tekee myös maataloustuottajille
- SeulontaMenossa
Luciferistit vallassa koko maailmassa, Israelikin eksytetään antikristuksella, Suomen ja yksittäisen ihmisen ainoa turva on huutaa Kaikkivaltiaan puoleen, lampaat ja vuohet seulotaan, HALLELUJAA JA AMEN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273633Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933448TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302288Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e342080- 1332002
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201751- 471619
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71480Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21353Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91223