Valtiovarainministerimme A. Stubb

huomioijana

Viimeistään nyt putosi Aleksander Stubb silmissäni pintaliitäjäksi. Ensimmäisestä kerrasta ei taloudellista merkitystä ollut, asia kun koski silloin homoavioliittoja, ja vastauksensa haastattelusta jätti mieleeni tyypin, joka ei syvemmin paneudu asioihin.
Pidän hyvänä Ville Niinistön tarvetta ottaa kiinni "erehdykseen", joka kuitenkin on ennen kuulumaton!
Jos Valtiovarain ministeri noin kevyesti sivuuttaa melkoisen mokan tärkeimmässä asiassa mikä kansakuntaa on hiertänyt, on syytä olettaa solidaarisuuden olevan optiokerääjien puolella.

34

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdeksänkert

      Ministeri
      Stubb on on todellakin osoittanut ettei hän kunnioita demokratiaa
      lausunnoissaan kun kansalle on kerrottava tosiasioita ja mahdollisuuksista valita eikä salata tosiasioita kertoessaan
      niitä julkisissa puheissaan ja kirjoituksissaan.

    • hävetttäää

      Stubbin valinnassa hommaansa saa kyl syyttää valitsijoitakin, kun valinneettuollaiseen virkaan laskutaidottoman miehen.
      mut olisi pitänyt stubinkin ymmärtää röyhkeydestään huolimatta olla pyrkimättä ko. työhön.
      tyhmiä valitsijoita.

      • Himmelsauge

        Oli kuitenkin aika noloa että joku heitti juomansa Stubbin kasvoille.
        Sanallinen oikaisu, kovakin saa olla, mut ei tuollainen, kahviako oli mukissa. En hyväksy. Törkeää:-(

      • jo.nähnyt

        Kansan raivo täytyy sekin ymmärtää! Ei ole ensimmäinen suora ilmaus tuo "naamaan heitto" tyytymättömyydestä politiikkoihin! Muualla maailmassa lentää kananmunat ja tomaatit tarpeen vaatiessa.
        Kodin ikkunoiden rikkominen mielenosoituksena, on myös vakavasti otettava merkki , merkki raivoavista tunteista, jotka kanavoituu kaikkialla kautta aikojen, kansanihmisten karkealla toiminalla.

        Koska sanataiturikettu sanoista olisi piitannut!

    • vakavia-asioita

      Pääministeri näyttää mallia valehtelussa. Hän kutsui koko maailman elintasopakolaiset Suomeen tarjoten jopa omaa kotiaan. Tosin syytti sitten että vaimo niin halusi. Siis hänen vaimonsa johtaa pakolaispolitiikkaa Suomessa. Nyt siellä lasten turvakodissa asuva "lapsi" raiskasi hänen kotiseutunsa lapsen, murroikäisen tytön. Sipilä vaahtosi, että rikos tulee vaikuttamaan turvapaikan saantiin. Nyt ulkmaalaisvirasto korjasi tiedon, vakavakaan rikos ei lain mukaan vaikuta turvapaikkamenettelyyn. Ja nuohan saavat ilmaiset oikeuskäsittelyt ja valitukset , niissä menee jo vuosikausia. Tuomareille kultakaivos. Hoivabisneksille kultakaivos namä vastaanottokeskukset, joka kunnassa kohta kylpylätkin muutetaan. Kohta alkaa hillitön rakentaminen, gryndereille kultakaivos. sama miten korkea on vuokra, kyllä yhteiskunta maksaa. Eläkeläisiltä tosin asumistuki leikataan. Nyt opetetaan Suomen kansaa nöyristelemään, auttamaan ja maksamaan, ottamaan velkaa terveitten nuorten ihmisten elättämiseen ja muka kotouttamiseen. Moniin kirkkoihin heitä oli kutsuttu adventtijumalanpalveluksiin tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Huom. kulttuuriin sanaa käytettiin, sehän on meille pyhä asia, uskonto. Hirvittäviä aikoja kohti ollaan menossa, tämä on vain alkusoittoa. Nyt vuotaa jo raja-Joosepin raja Lapissa Venäjältä päin. Norjalaiset yrittänet palauttaa, mutta Venäjä palauttanut takaisin. Samoin käy Suomelle. Muihinkaan maihin palautus ei onnistu, ei ole edes palautussopimuksia saau aikaan. Harhautusta sekin hallituksen lupaus , että vain 35 % saisi turvapaikan. Ei ne kieleteisen päätöksen saaneet lähde mihinkään. Ruotsissakin tämä nähty.

      Kuka pitää Suomen ja suomalaisten puolia ? Kehen voi luottaa maahanmuuttoasioissa ?

      • miten_näin_kävi

        Mutta kun pakolaiset on Suomelle RIKKAUS,nyt tuo vanha mantra näyttää unotuvan jopa VIHERVASEMMISToLTA?

      • Eikö rikos vaikuta turvapaikkakäsittelyyn? Miksei?
        Onhan niitä kaikenlaisia adresseja täälläkin esitelty, nyt olisi aika laatia adressi tästä asiasta, sillä rikollisia emme todellakaan tarvitse Suomeen, väkivaltarikollisia varsinkaan.
        Raiskaus on joka maassa rikos. Kyllä raiskaaja varmasti tietää, ettei kunnian kukko laula, jos kiinni jää.

      • mitähän-uskoisi
        Makriina kirjoitti:

        Eikö rikos vaikuta turvapaikkakäsittelyyn? Miksei?

        Olen yrittänyt itselleni "suodattaa" median välittämää tietoa ja totuutta, mutta vaikealta tuntuu.

        Nyt on tietenkin esillä nämä viimeaikaiset raiskaukset turvapaikanhakijoiden taholta, mutta kun taas tilastot osoittavat, että osaa nämä kotimaan miehetkin moisen (raiskauksen) homman ja jos heitä laitettaisiin samaan "sumppuun" asumaan, niin kyllä siellä "puukot ja puntarit" heiluisi, varmasti.

        Meidän ikäisten kyllä pitäisi tietää tuo kaikki, mutta silloin ei ollut uutisointi niin valtavaa, kuin nykyisin netin aikaan.

        Luin lehdestä, että raiskauksista 75% on kantasuomalaisten tekemiä ja 70% naisista on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi? Onkohan tuokaan totta?

        ps. Kristiina,ek

      • suodattamistariittää
        mitähän-uskoisi kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448772470798.html

        Tässä Maahanmuuttoviraston tiedote sen jälkeen kun pääministeri valehteli, että raiskaukset ym. pahat rikokset vaikuttaa merkittävästi, ettei turvapaikkaa myönnetä.
        Siinä teille monikulttuurisuuden ihailijoille sulateltavaa. Kristiinankin tilastot ihan potaskaa. Toisaalta jos mamuja on väertöstä muutama prosentti ja heidän raikausrikoksena 25 %, se on jo hyvin moninkertainen määrä. Sitäpaitsi rikoksia ei tilastoida sen mukaan, mistä lähtöisi ja vasta pakon edessä niitä alettu kertoa. Kun Kempeleen lapsi raiskattiin, poliisi kertoi , että muutama kymmen oli jo tapahtunut. Kyse sentään turvapaikanHAKIJOISTA, jotka vasta pari kuukautta täällä olleet. Odottakaas kun alkavat toden teolla pitkästyä, kun päätöksiin kuluu ainakin vuosi. Ja odottakaas kun saavat kielteisiä päätöksiä. luuletteko että lähtevät suosiolla?? Anna kristiina oma asuntosi, niin ei tarvitse sumppuun laittaa kärsineitä partalapsia asumaan. Lapsina esintyvät mutta raiskaamaan kykenevät. Jokaiselle oma yksiö tai kaksio Helsingistä, niinkö ? Miettikää mitä tuokin täyshoito sumpuissa maksaa , jo yhdessäpäivässä miljoonan luokkaa. Kouluihin pitääperustaa luokkia, tarvitaan sairaanhoitoa, on tuberkuloosia ja muuta. Rahan menolle eikä valtaväestön kärsimyksilleloppua näy, koko ajan lisää tulee joka päivä.

      • ne.puheet.nep
        suodattamistariittää kirjoitti:

        Niin niin perin tuttua omaan napaan tuijottelua, ja samaa toisten asuntojen käskyttämistä vuosikausia!

        Ah vanhuus ja itsekkyys, ja oma leivänsyrjähän se tärkein, he heh. Mitäs nyt sodan jaloista paenneet, syntilistaa vaan heille, onneksi valtiovalta näkee Suomen eläköityvän pikapikaa, hyvä että nuivista asukeista huolimatta valtaosalla suomalaisia on sydäntä tulijoita kohtaan.

      • palvelinvirhe
        suodattamistariittää kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448772470798.html

        Tässä Maahanmuuttoviraston tiedote sen jälkeen kun pääministeri valehteli, että raiskaukset ym. pahat rikokset vaikuttaa merkittävästi, ettei turvapaikkaa myönnetä.
        Siinä teille monikulttuurisuuden ihailijoille sulateltavaa. Kristiinankin tilastot ihan potaskaa. Toisaalta jos mamuja on väertöstä muutama prosentti ja heidän raikausrikoksena 25 %, se on jo hyvin moninkertainen määrä. Sitäpaitsi rikoksia ei tilastoida sen mukaan, mistä lähtöisi ja vasta pakon edessä niitä alettu kertoa. Kun Kempeleen lapsi raiskattiin, poliisi kertoi , että muutama kymmen oli jo tapahtunut. Kyse sentään turvapaikanHAKIJOISTA, jotka vasta pari kuukautta täällä olleet. Odottakaas kun alkavat toden teolla pitkästyä, kun päätöksiin kuluu ainakin vuosi. Ja odottakaas kun saavat kielteisiä päätöksiä. luuletteko että lähtevät suosiolla?? Anna kristiina oma asuntosi, niin ei tarvitse sumppuun laittaa kärsineitä partalapsia asumaan. Lapsina esintyvät mutta raiskaamaan kykenevät. Jokaiselle oma yksiö tai kaksio Helsingistä, niinkö ? Miettikää mitä tuokin täyshoito sumpuissa maksaa , jo yhdessäpäivässä miljoonan luokkaa. Kouluihin pitääperustaa luokkia, tarvitaan sairaanhoitoa, on tuberkuloosia ja muuta. Rahan menolle eikä valtaväestön kärsimyksilleloppua näy, koko ajan lisää tulee joka päivä.

        "Anna kristiina oma asuntosi"???

        Ilomielin antaisin tämän (väliaikaisen) nykyisen 30 nel. ja muuttaisin kotiini Espooseen, jossa on sentään asuntona 240 nel. ja tonttikin on 3000 nel.

        Voisin jopa suostua testamenttaamaan tämän Espoon kotimme noille pakolaisille, mutta meillä on jo testamentti lapsillemme, mutta ihan oikeasti, he eivät sitä tarvitse, joten pistetään harkintaan muutos.

        Mutta minun mielipiteeni aloitukseen. Aivan turhaa houhkaatte täällä ja usein myös väärin perustein lukien vain Iltalehtien jutut. Jatkakaa minun puolesta, jos tietonne ei riitä enempään.

      • Ruuneite
        Makriina kirjoitti:

        Eikö rikos vaikuta turvapaikkakäsittelyyn? Miksei?
        Onhan niitä kaikenlaisia adresseja täälläkin esitelty, nyt olisi aika laatia adressi tästä asiasta, sillä rikollisia emme todellakaan tarvitse Suomeen, väkivaltarikollisia varsinkaan.
        Raiskaus on joka maassa rikos. Kyllä raiskaaja varmasti tietää, ettei kunnian kukko laula, jos kiinni jää.

        Lakitästäkin puuttuu. Meillä lienee kymmenien vuosien kokemus, mutta lakia ei asiasta ole.

        Merkillistä ettei päätöstä välittömästä palautuksesta saada aikaan.

        "Lyijymyrkytys tai muu lindströmin kikka" olisi oiva kertaratkaisu!

    • hempppavvn
    • stubidoalex

      Sain Elisabetilta tekstarin.

      • Valtiovairainministeri A.Stubb'in vastaus mediakohuun , ei minulle ainakaan tuo selvyyttä, miten vakavissaan hän vastaa eduskunnan kyselytunnilla saamaansa kyselyyn.

        Ei noin vaativassa virassa voi latoa ajattelemattomuuksia "omasta päästä" vain vakuuttaakseen, tai päästäkseen helpolla tulokseen.

        Sen vielä voisi ymmärtää, jos kevyesti paneutumatta asiaan kääntää luvut 10% kannatuksen, 90% ei kannattavien.

        On syytä Alexilla ottaa vakavammin tuo Suomelle tärkeä ministerinsalkku, josko luottamus tehtävän tasallaolosta voisi palautua.

    • kolkku

      Stubbilla on vauhtisokeus ja ajaa kapitalistien asiaa hallintarekisterijutussa kuin käärmettä pyssyyn.
      Ei silti hyväksyttävää heittää nestettä hänen päälleen, kuten teki se kommunisti.

    • tätä-mieltä-

      Nyt tuntuu tosi pahalta, se vielä,,, jos pääministeri painaa kaiken villasella,
      sese vasta paha juttu on,
      tuntuu kuin kaikki olisi sinnepäin asiat, hälläväliä,
      tulee jotenki hölmö tunne johtaako suomea nyt hölömöläiset,,,
      perussuomalaiset on nyt ainoa puolue johon suomen tavallinen kansalainen turvautua,
      muista Sulo Aittonienen, hän oli viimesenpälle rehellisyyden perään vaativa ministeri vai kansanedustako hän oli, mutta hyvin luotettava rehellinen perussuomalainen,
      samoin VEIKKO VENNAMO aikoinaan,
      persut ei vielä ole pettäneet mitenkää kansalaisten luottamusta vaikka asiat on nyt h y v i n vaikeita sovitella yhteen muitten puolueitten kanssa,
      voi olla että perussuomalaisista tulee vielä suomeen VALTA-PUOLUE ,,,
      suomen kansa kaipaa rehellisyyttä oikeudenmukaisutta, turvallista tulevaisuttaa omalle kansalleen,
      sitä edustaa nyt perussuomalaiset,,,,,
      -
      kaikki muut puolueet on jotenki aina pettäny äänestäjänsä, kuten sdp sun muut vallassa olleet puolueet,
      nyt kaikki odotukset kohdistuu perussuomalaisiin,,,

      • jakolasku

        Ai valtapuolue persuista, ei takinkäännöillä ääniä kerätä. Persut hajoaa ja toivottavasti pian!

      • erotkaa

        Vatulointi on nyt kielitoimistokin hyväksynyt,
        mutta pääministein huoppaaminen on vienyt luottamukseni myös häneen. Yhdenkään Suomen hallituksen en muista milloinkaan toimineen näin ja jälkiviisaana totean että Sipilä oliisi mennyt "uhittelemalleen" käynnille Presidentin luo ja esittänyt hallituksen eronpyynnön.

      • näin-tulee-käymään-
        jakolasku kirjoitti:

        Ai valtapuolue persuista, ei takinkäännöillä ääniä kerätä. Persut hajoaa ja toivottavasti pian!

        EI ne ole takkia kääntäny tiedät vallan hyvin itsekki kuinka vaikeista asioista on nyt pakko pakko pakko sopia mahdollisimman hyvin ja parhainpäin, tiedät oikein hyvin että kompromisseja on tehtävä,
        -- perussuomalaiset ON TULEVAISUUDEN puolue,
        persut on ainoa oikeasti r e h e l l i n e n suomen tavallisen kansan etuja ajava puolue,
        persut tekee uuden JYTKYN seuravissa vaalissaki,
        persut on j ä m ä k k ä, rehellinen, oikeudenkukaisutta ajava puolue,
        siksi kaikki älykkäät viisaat kunnon ihmiset äänestää perussuomalaisia,
        siksi persuista tulee suomen suurin puolue seuraavissa vaaleissa,,,
        kaikki muut puolueet on aina pettäneet enemmän tai vähemmän, nyt kaikkein eniten, puhuvat jopa täyttä soopaa,
        hunsvotteja kaikki päämisteriä myöten,
        kun ei osaa vaatia jäkää rehellisyyttä puoluetovereiltaankaa,,,

      • jakolasku

        Sitä pelkoa ei ole että persut muuttuu valtapuolueeksi. Demarit kerää uudet äänet persuilta. Persuilla on oma äärilaitansa joka aiheuttaa jatkuvaa rasitetta Soinille joka yrittää pitää persuja luotettavana puolueena.
        .

      • totuus-tekee-kipeetä-

        Aivan turha sinun luulla, älä houraa, peteät vain itseäsi, kukaan muu ei usko enää i k i n ä SDP:hen, ei ikinä,,, siellä on suomen kansan pettureita liikaa,,, aivan Lipposesta lähtien ja Jaakonsaari suorastaan hirviö pättäkätyön keksijä turvattomuuden luoja ,,
        -
        SDP on entinen työläisten puolue, huomaa e n t i n e n ,, ja pysyy entisenä,,
        -
        sdp on aivan liian paljon, liian usein pettäny o m a t äänestäjänsä,
        -- työttömyys on sdp ansiosta päätähuimaavissa lukemissa,
        ja kaikkien aikojen hirvein teko OLI kun Jaakonsaari keksi p ä t k ä t y ö t ,
        -
        sen seurauksena suomen työtätekevä kansanosa s y ö k s y i valtavaan epävarmuuteen,
        turvattomuuteen,
        jatkuvasti työpaikat vaihtuu,
        EI minkäänlaista varmuutta huomisesta päivästä ,
        onko enää töitä tiedossa,
        kuka hullu vielä SDP : tä äänestää ,
        EI kukaan järkevä ihminen äänestä enää i k i nä SDP:tä mihinkää
        v a t u u l i s e e n tehtävään,,
        -
        seuraukset ON hirvittävän karmeat jos sdp vielä pääsee joskus päättämään suomen työläisten asemasta,
        -
        PERUSSUOMALAISET ON AINOA OIKEASTI REHELLINEN työläisten puolue,,
        -
        katso t o t u u t t a silmiin, katso mitä Jaakonsaari keksi,
        mihin Lipponen johti suomen, täydeliseen konkussiin,
        nyt kärsii v a i n suomen työtätekevä kansa ja kaikki pienipalkkaiset työntekijät,
        tätäkö hullua politiikkaa sinä vielä haluat,
        mä sanon sulle HAH,

    • mukakuopattu

      Finanssin takapiruista, Karhinen&Kauppi&kumppanit ei ole uutisia..

    • sirkushuvit

      Harrastelijahallitukselta vaikuttaa tämä nykyinen. Toivottavasti kaatuu pian ja saamme virkamieshallituksen. Ammattitaitoa pitäisi vaatia enemmän heiltä, ketkä maata johtavat.
      Teatterin näyttämölle kuuluu pääministeri joukkoineen.

    • jälkennepeloittavat

      Yhdyn edellisiin toivoen, että kansa pääsee valehtijain klubin vatuloinnista, joka on jatkunut jo liian pitkään.

    • tiedooksi

      Ei ainoastaa Tsubb, tämän hallituksen toimet vaikuttaa perin omituiselta ei riitä persujen takin kääntö, nyt yritetään ajaa aloitteita läpi joista luovutaan kun kansa ärähtää.
      Johtuu kun ei ymmäretä tai ei haluta ymmärtää mihin se johtaa, tämä hallituksen hapuilu antaa kuvan että hallitus on tulossa tiensä päähän, voi toki muuttaa suhtautumista riipppunee Sipilästä.

      • typerykset

        Tiedoksi sinulekini, että meillä ei ole Valtionvarain ministerinä Tsubbia eikä muitakaan nimi väärennöksiä hänestä. Nämä kirjoitukset osoittavat vain kirjoittajan omasta sivistystasostaan.

        Opettele itse edes kirjoittamaan nimet oikein.

      • tiedooksi
        typerykset kirjoitti:

        Tiedoksi sinulekini, että meillä ei ole Valtionvarain ministerinä Tsubbia eikä muitakaan nimi väärennöksiä hänestä. Nämä kirjoitukset osoittavat vain kirjoittajan omasta sivistystasostaan.

        Opettele itse edes kirjoittamaan nimet oikein.

        Huomamasin virheeni jälkeen päin, mutta ei muuttanut sanottavaa.
        Stubb, niin hän teki isomman mokan kuin minun kirjoitus virhe, mitä haittaa kirjoitus virhe yleensä suurpiirteiselle, pilkun nussijalle pilkku.

    • kauhistussss-

      Nyt ne teki viimesen suuren munauksen,
      Stubb valehtelee, ja kaiken huippu, Sipilä hyväksyy,
      sanoo vaan että sattuuhan sitä,,, hah hah , huh huh ,, suomi on nyt hunsvottien käsissä,,,

    • Rauhanpuolustaja

      Kaikki ministerit teki valan Ja ihan panemalla kaksi sormea raamatunpäälle. Mitäs jos siinä olisikin ollut koraani --ihan sama tulos -

      Se siitä --muttakun ei -- Katainen edellisessä hallituksessa oli Kokoomuksen Pääministerinä -- Petti äänestäjät -- Vai onko tosiaan Puolue Kokoomus niin katalat tavoitteet viotehdä mitävaan kun ovat vallankahvassa .

      Ja jos oikeen ajattelen asiaa -- kansantasavallassa kansa päättää vaaleille

      Syytetään nyt kansaa

      Ainahan on joku syyllinen löydettävä

      Eikö ole ihan järjetöntä , että sellainenkin pitää itseään kokoomukselaisena joka elää "kädestä" suuhunmenetelmällä . Pankkivelkojensa turvin leikkii Kokoomuslaista . Kuinka on mahdollista ,että tavallinen palkkatyöläinenkin on vaaleissa äänestänyt Kokoomusta.

      Aina on löytynyt jopa suomalaisista Politiikoista Rehellistä Kansanmiestä joka ei petä ja on sanojensatakana -

      Lähempänä on Perusuomalaiset - Mutta jos olis heti erottu Eurosta - ei olis nyt velkoja maksettava Kataisen Nöyristelyn takia --
      Hyi kuinka tämä politiikka saa minutkin vihaseksi. Vaikka itselläni on kaikki kohtalaisen hyvin -- ja en ole näkemässä kuinka Suomalaisten käy ,lähitulevaisuudessa .
      Vielä ainakin -
      Sunnuntaina Juhlitaan ITSENÄISTÄ SUOMEA.

      • pöhähääää

        Persujen rehellisyys ?
        Kähä kähä kannatus tällä hetkellä 8,9 %, tätä menoa -0

    • näin.se.menee

      Kokoomuksen kannatus laski, Stubb siinä syy, mutta lasku väliaikaista koska heillä vakaa kannattaja joukko.
      Puolueet joiden linja on tunnettua pärjää toisin populisti saattaa hetkellisesti ponnahtaa esiin lopulta uskottavuus häviää omaan mahdottomuuteen.

    • laiva-seilaa-kohti-karia

      kohta rytisee ja pahasti,

      ---
      juu,,, tuota,,,
      Katainen veti fantastista, utoopiaa politiikkaa,
      näyttää siltä,
      Stubbi on samalla linjalla,
      fanttastista , mahtavaa ja sinnepäin politiikkaa,
      kuhan jotain suustaan päästää niin hyvin menee, ( näin luulee asian olevan )
      - oijoijoi suomen kansaa lapset johtaa harhaan,
      kohta kai suomi laiva uppoaa kokonaan,
      ku ruorissa on syntymäviinat päässään johdossa,,,

      • saas.nähä

        Eikä uppoa, kun saadaan oikeat pelisäännöt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe