Turvapaikanhakijat osoittavat mieltään Oulun pääpoliisiasemalla: "Emme ole rikollisia"
Kotimaa Julkaistu 01.12.2015 13:32
Oulun pääpoliisiasemalle on kerääntynyt noin 80 turvapaikanhakijaa rauhanomaiseen mielenilmaukseen.
– Saimme noin kello 11.50 tiedon, että Hiukkavaaran hätämajoitusyksiköstä on tulossa turvapaikanhakijoita tänne pääpoliisiasemalle. Mielenilmaus on sujunut rauhanomaisesti, heidät on sijoitettuna markettien päätyyn, eivätkä he häiritse poliisiasemalle kulkua, kertoo ylikonstaapeli Eeva Törmänen Oulun poliisilaitokselta.
Poliisin mukaan turvapaikanhakijat haluavat mielenilmauksen avulla kertoa, etteivät kaikki turvapaikanhakijat ole rikollisia.
Mielenosoittajilla on mukanaan muun muassa kukkia ja ilmapalloja sekä kylttejä, joissa lukee muun muassa "Kiitos Oulu" ja "Respect you".
Olisiko syytä kertoa ettei jokainen naisihminen iästä huolimatta ole käytettävissä.
Nainen ei ole käytötavraa luvalla eikä ilman lupaa.
Terve ja onnea
10
<50
Vastaukset
- mamutpilasikaiken
Eihän ne ole kotimaassaankaan muuta tehny riehunu kaduilla ryöstelleet kauppoja raiskanneet naisia/pikkutyttöjä muka mielenosoitusta aina, ennen nuo jutut näki tv,ssä nyt näkee jo kun katselee ulos ja katsoo kotimaan uutisia, siltä tulee jos jonkin näköistä häiriökäyttäytymistä ja rikosta mitä nämä tekee, oli maailma tyhmin asia päästää nämä rilkolliset suomeen, sipiläkin kertoilee että hänen konsteillaan saadaan 10000 työpaikkaa ja on ottanut jo yli 30000 mamua tänne, eli mitenpäin se menee, samaan aikaan irtisanotaan ihmisiä monista eri työpaikoista näiden leikkausten vuoksi, nämä rahat tarvitaan mamujen paapomiseen, Vr,lläkin tulee jo irtisanottujen määrä 750,een edellisen irtisanomisen kanssa, jopa ylikin, siinä moni joka on ottanut lainaa rakentanut talon tai ostanut osakkeen on ihmeissään kun se oma työpaikka tuntui niin turvalliselta, nyt vedetään matto jalkojen alta, en tiedä miten se eläkkeensaajien asumistuki päätös meni lopulta ryöstettiinkö heidätkin, heillä ei ole enää mahdollisuuksia etsiä uusia tuloja vaan on pärjättävä sillä minkä saa.
- päiväntaaraa
Ole homo hiljaa ne köyhimmistä köyhimmät siellä marssiii, muka isismiehiä saatana ne on köyhiä tuskin kommareita allah suojelee komunismilta. Murhakommarit ryssänmaalla samalla viivalla ISIS nuorukaisuskonnon kanssa. Kotoutusta vaan ja perheenyhdistystä ja Suomen kääkät saa hyvän avun.
- lääkkeet_
ja saisko saman suomeksi?
- illantaaraa
Sulle jukuripäälle ei suomenkieli ole koskaan mennyt kalloon. Hirtä itsesi kun et halua elää täällä mamujen maassa.
- voiturhuudenturhuus
Kukahan ne turvapaikanhakijoitten ruusut maksoi? Tuskinpa itse. Luulisin, että me veronmaksajat.
Veisin minäkin mielläni vaimolleni ruusun, jos valtio kustantaa. Työmarkkinatuki kun ei kukkiin riitä.- illantaaraa
Anna nokkosia akalles mamut tarttee kaiken ja velkaaki pitäs lisätä.
- obpot
SPR ja Kukkatätit:
Ei ole pakko uskoa, mutta näin on!
Mutta elekää hättäilkö vielä!
Jos aamulla katoitte aamulähetystä televisiosta?
Ohjelmassa Pakolaisasintuntijat puhui jo sadoista tuhansista uusista pakolaisista, jotka pyrkisi ensivuonna Suomeen.
Nämä 30.000 olisi vain alkua Suomeen turvapaikan hakijoiksi.
Nyt ensivuonna tulisi näitten perheet perässä..
- illantaaraa
Tulkaa tänne mahtuu kyllä rahat heille maksut meille on ollukki rypemistä
- LuotetaanOmiinAisteihin
" köyhimmistä köyhimmät siellä marssiii"
muuta en tiedä, kuin että viime viikolla kävin siinä radan takana poliisiasemalla - lauantaia-aamusella - oli asema turvoksissaan mamuja, itse ainut kantaväestöä, poliisien lisäksi. Ne kaverit - siis mamut - eivät olleet köyhiä eikä kipeitä, ei edes käytös ollut vaatimatonta. - Realisimiavain
Minä vaihdan maata perheeni kanssa, emme jää näitä laskuja makselemaan.
Onnea vain jatkoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743330
- 2012872
- 252720
- 492648
- 212534
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101833Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241767- 371640
- 181496