Olen kolmekymppinen liiketalouden tradenomi Tampereelta. Kirjoitan aiheesta, joka ottaa pattiin ja on valitettavan yleinen nykypäivän työmarkkinolla. Valmistuin tradenomiksi AMK:sta keväällä 2012, enkä ole tehnyt päivääkään koulutustani vastaavaa työtä. Luulen, että syy tähän on alan työkokemuksen puuttuminen ja verkostojen puuttuminen. Olen saanut maistaa työmarkkinoilla pettymyksen karvasta kalkkia, joten kerron tässä omasta "työurastani".
AMK-opintojeni aikana suoritin työharjoittelun teollisuusyrityksessä. Yrityksessä minulle luvattiin harjoitteluajaksi toimihenkilö- ja projektitehtäviä, jotta saisin kokemusta alalta. Harjoittelu ei kuitenkaan vastannut lähellekään sitä, mitä halusin tehdä. Minut laitettiin varasto- ja pakkaustehtäviin koko harjoitteluajaksi.
Valmistuin tradenomiksi hyvillä papereilla ja todistuksen keskiarvo oli neljän pintaan. Ajattelin, että tästä se ura urkenee ja eikun töitä hakemaan.
Lähetin kymmeniä hakemuksia ja soittelin perään, mutta en päässyt edes haastatteluihin. Suoritin lukuisia työnhakuseminaareja. Minua kiinnosti myös myyntityö ja myyntiedustajan työtehtäviä oli paljon auki, joten laitoin hakemusta menemään.
Kävin muutamissa haastatteluissa ja sain myyntiedustajan työn pienestä firmasta. Minut ja 2 muuta työntekijää valittiin tehtävään. Työssä ajelin pitkiä matkoja, kiertelin firmoja ja tein 10-12 tunnin päiviä. Neljän kuukauden jälkeen minä ja 2 muuta palkattua sai potkut. Syynä potkuille oli huono myyntitulos. Siispä työnhaku jatkui. Minulle soitettiin, että pääsisin asuntomyyjäksi erääseen kiinteistöfirmaan, mutta kieltäydyin työpaikasta luettuani kauhutarinoita kiinteistönvälittäjän työstä.
Laajensin työnhakualuetta ja lähettelin avoimia hakemuksia myös tavarataloihin ja marketteihin. Ajattelin, että isoissa tavarataloissa voisi olla hyvät etenemismahdollisuudet. Parin viikon päästä minulle soitettiin ja kutsuttiin haastatteluun. Hakijoita oli ilmeisesti paljon. Sain työpaikan, mutta työsopimusta tehdessäni koin pettymyksen. Viikkotuntimäärä tulisi olemaan vain 25 tuntia. En kehdannut sanoa ei, joten otin työpaikan.
Hain marketissa töissä ollessani uusia työpaikkoja, mutta tuloksetta. Marketissa avautui muutamia osastovastaavan ja myyntipäällikön paikkoja, joten hain firman sisäisellä haulla niitä. Haastattelussa minulle sanottiin, että minulla ei ole tarpeeksi työkokemusta kaupan alalta, mutta muuten sopisin vastuullisimpiin tehtäviin. Oltuani pari vuotta marketissa töissä niin ajattelin, että nyt on pakko vaihtaa työpaikkaa. Uran luominen kaupan alalla osoittautuisi liian pitkäksi ja kiviseksi tieksi. Muutenkin jouduin elämään kädestä suuhun, koska asuntolainakin painoi päälle.
Huomasin lehdestä, että työntekijöitä haetaan linja-autoyritykseen. Minulla oli C-ajokortti, joten laitoin hakemuksen menemään. Kuukauden kuluttua työskentelin jo linja-autonkuljettajana ja olen edelleen. Bussihommia takana nyt noin puolitoista vuotta ja harkitsen koko ajan työpaikan vaihtoa. Ei voi olla niin, että neljän vuoden liiketalouden opinnot menisivät hukkaan.
Mitä minun pitäisi tehdä? Miten te olette löytäneet koulutustanne vastaavaa työtä? Olen jopa harkinnut, että vaihtaisin alaa ja lähtisin opiskelemaan jälleen korkeakouluun. Tässä elämän tilanteessa se ei ole kuitenkaan taloudellisesti mahdollista.
En saa koulutustani vastaavaa työtä
4
193
Vastaukset
- KuollutAlaLamanAikana
Tuo kertomasi on kaupallisen alan koulutuksen saaneille normi nykysuomessa. Tuntuu olevan niin, että olipa merkonomi, tradenomi tai kauppatieteilijä, niin tutkinto paperit kun läpsähtää kouraan, niin työttömyys alkaa siitä.
- Mara663
Siltä se valitettavasti näyttää. Kuulemani mukaan myös tietyn alan insinööreillä on samaa vikaa. Joillakin vaan käy niin jumalaton tuuri, kun saavat työpaikan sormia napsauttamalla. Eli heti valmistumisen jälkeen löytyy oman alan töitä, jos ei jo opintojen loppuvaiheessa. Ja yleensä ne on naisia, jotka ovat helvetin hyviä valehtelijoita. Osaavat kyllä haastattelussa puhua työnantajan päät pökerryksiin. Olen vuosien saatossa tullut helvetin katkeraksi ihmisille, jotka saavat kaiken kultalautasella.
- Jarkko-ji
Valmistuin vuosi sitten koneinsinööriksi ja ollut siitä asti työttömänä. Ei ole työkokemusta alalta. Ensimmäisen kunnon työpaikan saaminen olisi todella tärkeää valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen olisi helppo lähteä rakentamaan työuraa ja mahdollisuudet päästä vastuullisimpiin tehtäviin.
- HomoHumaniLupusEst
Itselläni on ammattikoulu, lukio ja AMK, tutkinnot valmistumiseen mennessä kohtuu hyvin arvosanoin opiskeltuna ja työkokemusta teollisuudesta. Aloituspalkka alalla on kuitenkin saman verran mitä siivoja saa. Ehkä olisikin ollut parempi jättää lukiot ja AMK:it ja 20 kurssia matikkaa ja sata kertaa lisää muita aineita väliin ja 8 vuotta koulussa raavaamista, ja opiskella rekkakuskiksi. Varmasti rekkakuskit yli 2 tonnia tienaa? Homma on kuitenkin sillä mallilla että alkaa opiskelut ja olla tässä ja kaikki muukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140