Ketkä ylläpitävät abortti-instituutiota...

HiddenAgenda

Palstalle ilmeistyi mielenkiintoisin ja analyyttisin kommentti pitkiin aikoihin. Tässä puheenvuorossa lähestytään rakenteita, jotka ylläpitävät abortti-instituutiota. Näennäisillä yleishyödyllisillä motiiveilla peitellään toimijoiden todellisia tarkoitusperiä, jotka lopulta liittyvät mm. aborttijärjestelmän ylläpitämiseen ja laajentamiseen. Tästä voidaan päätellä myös se, mikä on tällaisten agenttien asenne lapsiin, perheisiin ja perhepolitiikkaan. Tarvitsemme lisää tervettä keskustelua aborttien edistäjistä sekä lapsi- ja perhevihamielisten olemuksesta ja taustoista.

"Aloittaja, Väestöliitto on osa International Planned Parenthood Federationia joka on yksi maailman innokkaimmista "lisääntymisterveydellisten oikeuksien" eli abortin lobbaajista. Se kannattaa abortin sallivaa lainsäädäntöä ja aborttien saatavuutta joten kyseessä on täysin selvästi pro-abortion järjestö.

Väestöliiton yhdysvaltalainen sisarjärjestö Planned Parenthood (joka on Yhdysvaltojen suurin aborttifirma) on jäänyt kiinni mm. abortoitujen lasten ruumiinosien myymisestä ja toistuvasta väärien tietojen antamisesta minkä seurauksena monet osavaltiot kuten Teksas, Louisana, Utah, Alabama, Arkansas ja New Hampshire ovat lopettaneet sen rahoittamisen kokonaan ja ohjanneet aiemmin PP-klinikoille annetut rahat oikeille terveysklinikoille jotka eivät tee abortteja. Vaikka Väestöliitto ei olekaan (tiettävästi) syyllistynyt samoihin rikkeisiin kuin PP niin on silti hyvä tietää että millaiset juuret Väestöliitolla pohjimmiltaan on ja millaisten järjestöjen kanssa se jakaa saman ideologian.

Olet itsekin varmaan huomannut että Väestöliitto puhuu ja kirjoittaa abortista hyvin myönteiseen ja kepeään sävyyn, ikäänkuin kyseessä olisi jonkinlainen naisten oikeus tai pelkkä lääketieteellinen toimenpide muiden joukossa. Väestöliiton kirjoituksista näkee hyvin selvästi sen että sen mielestä abortti on myönteinen asia ja että pienten lasten surmaaminen ei ole sen mielestä väärin vaikka kuka tahansa normaali ihminen tuomitsisi sen jyrkästi.

Viime syksynäkin Väestöliitto vastusti lakialoitetta joka olisi toteutuessaan auttanut huomattavasti niitä terveydenhuoltoalalla työskenteleviä henkilöitä jotka vakaumuksellisista syistä kieltäytyvät aborttien tekemisestä (tällä hetkellä sellaiset henkilöt joutuvat elämään jatkuvan irtisanomisen pelon alla sillä mikään laki ei turvaa heidän oikeuttaan kieltäytyä syntymättömien lasten tappamisesta). Väestöliitto siis haluaa että terveydenhuoltoalalla ei työskentelisi sellaisia henkilöitä jotka eivät kannata väestöliittolaista aborttiagendaa. Mun mielestä tämä kertoo Väestöliitosta ja sen edustajien ajatusmaailmasta hyvin paljon."

55

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niiih

      Höpöhöpöhumppaa. Ja massapostausta. Tämä oli jo toisessa ketjussa.

      • höpöhumppaa

        Hän on taas kirjoittanut maata mullistavaa tekstiä, sitä pitää levittää. Luin vähän alusta, samaa soopaa, eri sananvalinnoilla, ei ole niin fiksu kun kuvittelee olevansa.

      • aijaiXD

        Todella vakuuttavan kumoovaa argumentointia taas suosijasakilta ;DDD

    • voivoiXD

      Todella vakuuttavan kumoovaa argumentointia taas abortin vastustajilta ;DDD

      • niinonkin

        korpeex suosijakiihkoo taas noin kipeesti? XD

      • envastusta
        niinonkin kirjoitti:

        korpeex suosijakiihkoo taas noin kipeesti? XD

        korpeex vastustajakiihkoo taas noin kipeesti? XD

      • inttäjankkaXD
        envastusta kirjoitti:

        korpeex vastustajakiihkoo taas noin kipeesti? XD

        Todella vakuuttavan kumoovaa argumentointia taas murhan suosijalta ;DDD

    • Kiitos asiallisesta aloituksesta. :) Tai siis lainauksesta joka on toisesta ketjusta.

      Osoitan sanani alkuperäiselle kirjoittajalle, en lainaajalle:

      Väittämäsi on erikoinen ja näyttää siltä, että aloittaja et tiedä Suomen lainsäädännöstä ja terveydenhuoltosysteemistä yhtään mitään. Pitäisikö ensin tutustua näihin, ennen kuin lähtee väittämään ihan mitä sattuu? :) Joskus ottaa pannuun, kun näkee tosi heikkoihin tietoihin perustuvia tai keksittyjä väitteitä ja olkiukkoja.

      Ensinnäkin Väestöliiton juuret on Suomessa aivan eri maaperässä kuin jonkun PP:n. Tutustu aloittaja hyvä Väestöliiton historiaan. Et selkeästikään tunne asiaa. Väestöliitto nimen omaan yritti saada heikoissa oloissa eläneet naiset luopumaan aborttiaikeistaan aiemmin. Aborttilaki täällä on se, joka nämä asiat määrittelee ja se on pysynyt liki samana yli 40 vuotta huolimatta vaihtuvista valtasuhteista. Sehän parhaiten kertoo, että abortti ei ole meillä poliittinen kysymys eikä sitä haluta politisoida.

      Aborttia ei tarvi hakea tiskin alta kuten USA:ssa jostain erikoisklinikoilta väkivaltaa ja anti-abortion terroristien iskuja peläten vaan täällä abortin saa ihan sairaalassa turvallisesti terveydenhuollossa ilman että VL sekaantuu asiaan yhtään mitenkään. Sama tieto, jonka VL jakaa, saa jokaisen terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin sivulla sekä kuntalaisneuvonnan, että erilaisten terveydenhuolto- ja lääkärineuvontasivujen kautta. Ihan vapaasti. VL ei täällä suorita abortteja, jos olet niin luullut. Laki jo sanelee, että abortti tehdään sairaalassa. Sen voi halutessaan tehdä yksityissairaalassakin, mutta Väestöliitossa ei sellaisia ole.

      Sen sijaan VL neuvoo pariskuntia, auttaa perheitä, nuoria ja sinkkuja perheen perustamisessa ja seksuaaliasioissa sekä lapsettomuushoidoissa (on lapsettomuusklinikkakin) ja neuvoo adoptiossa, jos sitä harkitsee. Se kampanjoi ehkäisyn ja kondominkäytön puolesta. Ehkäisy- ja seksuaalikasvatushan vähentää abortteja. Niin se tekisi siellä USA:ssakin, jos ei samat voimat, jotka vastustaa abortteja vastustaisi myös ehkäisyä ja seksuaalivalistusta. Noloahan se on, ja mielellään jättää sanomatta, että ei abortinvastustuksessa ole kysymys aborttien vähentämisestä lainkaan, koska ei siihen haluta ehkäisyvalistuksella vaikuttaa. Ehkäisyhan se vasta "lapsivihamielistä" on, kun pariskunta tai nainen voi hankkia lapsen sitten kun haluaa, JOS haluaa. :) Miksi unohdit tällaisen?

      "Raskauden keskeytys tehdään sairaalassa, jonne saa lähetteen terveyskeskuslääkäriltä tai yksityislääkäriltä."

      http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/raskaus/raskauden-keskeytys/
      http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/raskaus/vanhemmuus-ja-adoptio/
      http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuusklinikka/
      http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/
      http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/
      http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/raskaus/

      Minua kiinnostaisi tietää mielipiteesi: miten Väestöliiton pitäisi toimia, tai mikä sen tehtävä pitäisi olla?

      • Sylttytehdas

        Koira älähti kun kalikka kalahti. Ei taida kestää tämän sylttytehtaan pinta raapimista. VL ole ainoa agentti, mutta eräs keskeisimmistä.

        Kuten aborttiväen hovisosiolooki todistaa, VL esiintyy vanhalla maineellaan ja mielikuvilla, jotka eivät vastaa karua todellisuutta. Aborttien edistäjät pyrkivät henkilöinä piiloutumaan ja toimimaan järjestökulissien varjoissa.

      • Sylttytehdas kirjoitti:

        Minun argumenttiini esitettiin vasta-argumentti. Eli ei olisi saanut jatkaa keskustelua ja oikaista ilmeisen heikkoja perustietoja? Ottiko niin koville?

        Missä VL esiintyy vanhalla maineellaan? Millä ihmeen maineella? VL:n toiminta muuttui silloin kun aborttilakiin tuli muutos. Lukekaa nyt hemmetti se tutkimus, niin ei tarvi tulla lässyttämään ihan mitä tahansa kuraa. Olette te uskomattoman laiskoja, kun ei viitsitä mitään pohjatietoutta hankkia. Tuohon laiskuudesta johtuvaan tietämättömyyteen se aborttihihhuleiden suoltama roskakin uppoa kritiikittömiin amerikkalaisiin. Ei viitsitä lukea lähteitä, ei tutkimuksia ei mitään.

        Laissa sanotaan, että "raskauden keskeytys voidaan tehdä NAISEN PYYNNÖSTÄ".

        Miten VL voisi estää naista hakeutumasta aborttiin, kun aborttioikeus on oikein lakiin präntätty? Kertokaapas se nyt. Mielellään kuulen.

        Koittakaas koirat nyt ulahdella ja kalahdella siellä.

      • Sylttytehtaalla

        Aborttiväen hovisosiolooki kiukuttelee ja väittelee omien argumenttiensa kanssa. Sellainen riittää noissa piireissä "tieteilyn" harrastamiseen.

        Eihän tuo VL:n "paljastaminen" ole asiaa hiemankaan seuraavalle mikään uutinen. Olipahan vain tehty niin napakalla ja analyyttisellä tavalla ettei "tieteilijäkään" sitä yritä kiistää. Asiaa ei muuta muuksi sekään näennäisargumentti, jolla "tieteilijä" yrittää legalismin tulkinnoilla livauttaa aborttien edistämisen hyveeksi. Kyse on on nyt VL:n toimintapolitiikasta, ei sen selittelystä.

      • lisääkalinaaulisijalle

        "Lukekaa nyt hemmetti se tutkimus, "

        ?

        Ei tarvi tulla lässyttämään ihan mitä tahansa kuraa. Olette te uskomattoman laiskoja, kun ei viitsitä mitään pohjatietoutta hankkia. Tuohon laiskuudesta johtuvaan tietämättömyyteen se murhafeminatsien suoltama roskakin uppoa kritiikittömiin Suoli24 traumatunkiolaisiin. Ei viitsitä lukea lähteitä, ei tutkimuksia ei mitään.

        "Laissa sanotaan, että "raskauden keskeytys voidaan tehdä NAISEN PYYNNÖSTÄ". "

        Ja sitten on lueteltu mitä MUUTAKIN siihen edellytetään :) miksi jätit lauseen vajaaksi? Tiedetään, joudut vääristelemään tässäkin kun et muutakaan voi.

        "Miten VL voisi estää naista hakeutumasta aborttiin,"

        Missä on väitetty että sellasta estäis (eikä pikemminkin päinvastoin)?

      • aitäävai
        tieteilijä kirjoitti:

        Minun argumenttiini esitettiin vasta-argumentti. Eli ei olisi saanut jatkaa keskustelua ja oikaista ilmeisen heikkoja perustietoja? Ottiko niin koville?

        Missä VL esiintyy vanhalla maineellaan? Millä ihmeen maineella? VL:n toiminta muuttui silloin kun aborttilakiin tuli muutos. Lukekaa nyt hemmetti se tutkimus, niin ei tarvi tulla lässyttämään ihan mitä tahansa kuraa. Olette te uskomattoman laiskoja, kun ei viitsitä mitään pohjatietoutta hankkia. Tuohon laiskuudesta johtuvaan tietämättömyyteen se aborttihihhuleiden suoltama roskakin uppoa kritiikittömiin amerikkalaisiin. Ei viitsitä lukea lähteitä, ei tutkimuksia ei mitään.

        Laissa sanotaan, että "raskauden keskeytys voidaan tehdä NAISEN PYYNNÖSTÄ".

        Miten VL voisi estää naista hakeutumasta aborttiin, kun aborttioikeus on oikein lakiin präntätty? Kertokaapas se nyt. Mielellään kuulen.

        Koittakaas koirat nyt ulahdella ja kalahdella siellä.

        http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926
        >Abortintorjunnan tavoite eli kuitenkin edelleen vahvana vuonna 1968. Vaikka keskustelu abortista ja seksuaalimoraalista kiihtyi 1960-luvun kuluessa, muuttuivat lääkärikäytännöt Väestöliiton Tampereen sosiaalineuvolassa verrattain myöhään, toteaa Keski-Petäjä.>

        Eli oliko tää siis kirjottajan / tutkijan oma päätelmä?

      • Sylttytehtaalla kirjoitti:

        Aborttiväen hovisosiolooki kiukuttelee ja väittelee omien argumenttiensa kanssa. Sellainen riittää noissa piireissä "tieteilyn" harrastamiseen.

        Eihän tuo VL:n "paljastaminen" ole asiaa hiemankaan seuraavalle mikään uutinen. Olipahan vain tehty niin napakalla ja analyyttisellä tavalla ettei "tieteilijäkään" sitä yritä kiistää. Asiaa ei muuta muuksi sekään näennäisargumentti, jolla "tieteilijä" yrittää legalismin tulkinnoilla livauttaa aborttien edistämisen hyveeksi. Kyse on on nyt VL:n toimintapolitiikasta, ei sen selittelystä.

        "Olipahan vain tehty niin napakalla ja analyyttisellä tavalla ettei "tieteilijäkään" sitä yritä kiistää."

        Aika napakasti oli sivuutettu koko aineisto :D
        En kiistä sitä, etteikö olisi sivuutettu. Hienosti oli onnistuttu.

        Nämä sinun argumentit on yhtä hauskoja kuin ne ehkäisy- ja aborttikielto -kansalaisaloitteet. Joihin et edes kehtaa kommentoida mitään.

      • Sylttytehdas kirjoitti:

        Koira älähti kun kalikka kalahti. Ei taida kestää tämän sylttytehtaan pinta raapimista. VL ole ainoa agentti, mutta eräs keskeisimmistä.

        Kuten aborttiväen hovisosiolooki todistaa, VL esiintyy vanhalla maineellaan ja mielikuvilla, jotka eivät vastaa karua todellisuutta. Aborttien edistäjät pyrkivät henkilöinä piiloutumaan ja toimimaan järjestökulissien varjoissa.

        Miksi et nimimerkki "sylttytehdas"halua vastata kysymykseen, että mitä Väestöliiton tehtäviin pitäisi kuulua, jos ei sitä mitä siihen nykyään kuuluu (linkit esimerkkinä)?

        Ymmärrätkö kysymystä?

        MITÄ VÄESTÖLIITON TEHTÄVIIN MIELESTÄSI PITÄISI KUULUA?

        Sen sijaan, että pystyisitkään mitään järjellistä vastausta tai kommenttia esittämään, syyllistyt jälleen argumentum ad hominemiin. Eli oli taas alkujaankin tyhjä se argumenttipussi ja sillä kuitenkin piti lähteä elvistelemään. :)

      • aitäävai kirjoitti:

        http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926
        >Abortintorjunnan tavoite eli kuitenkin edelleen vahvana vuonna 1968. Vaikka keskustelu abortista ja seksuaalimoraalista kiihtyi 1960-luvun kuluessa, muuttuivat lääkärikäytännöt Väestöliiton Tampereen sosiaalineuvolassa verrattain myöhään, toteaa Keski-Petäjä.>

        Eli oliko tää siis kirjottajan / tutkijan oma päätelmä?

        Kyllä ne "tutkijan päätelmät" johonkin asiakirjoihin perustuu, jotka on Väestöliiton ja tutkimusten lähdeluettelossa mainittu. Lääkärien lausuntoihin muun muassa.
        Kunhan taas lässytät jotain ihan vaan jotain lässyttääksesi.

        Mutta sunhan mielestä myös Duodecim oli muistaakseni vain murhaajien lafkaja propagandaa :) ja katolisen kirkon ehkäisysivut täyttä faktaa. Että tämä sinun lähdekriittisyydestäsi.

        *nauraa*

      • lässytteleolkinukkes

        Kunhan taas lässytät jotain ihan vaan jotain lässyttääksesi.

        "Aika napakasti oli sivuutettu koko aineisto :D"

        Niin sivuutatkin kun et muutakaan siinä epätoivossas taas voi :D

        "MITÄ VÄESTÖLIITON TEHTÄVIIN MIELESTÄSI PITÄISI KUULUA?"

        Miksi tivailet taas jotain älyttömiä sivuseikkoja? Miten toi nyt sitä VL:n ja PP:n yhteistä ideologiaa vähentää?

        "johonkin asiakirjoihin perustuu, jotka on Väestöliiton ja tutkimusten lähdeluettelossa mainittu. Lääkärien lausuntoihin muun muassa. "

        Siis mutupohjalla mennään taas :) eli tutkijan omia päätelmiä ja mutoiluja noista.

        Sen sijaan, että pystyisitkään mitään järjellistä vastausta tai kommenttia esittämään, syyllistyt jälleen argumentum ad hominemiin. Eli oli taas alkujaankin tyhjä se argumenttipussi ja sillä kuitenkin piti lähteä elvistelemään. :)

        "syyllistyt jälleen argumentum ad hominemiin."

        Ja tässä sitä sun aina niin aiheeseen liittyvää (hätäsivuraiteiden) argumenttias :D

        "Duodecim oli muistaakseni vain murhaajien lafkaja propagandaa"

        ? Jotkut lähteet/tutkimukset varmaan voikin olla ja on myös vahvasti puolueellisiks lukuisat kerrat osotettu. Mutta tältähän sinä joudut tiukasti ummistaan silmäs ja kiistään vimmasella raivolla kaikki yhteydet ja harhaanjohtavuudet jotta näyttäs edes joillekin hyväuskosemmille pätevältä ;))

        "katolisen kirkon ehkäisysivut täyttä faktaa."

        Missähän nyt sellasiin on vedottu, eikä ihan johonkin biologistieteellisiin, yleisesti tunnettuihin faktoihin? Vai taasko ne pinttyneet uskis-stereotypias jylläilee... :)

        *nauraa*

    • muahhhaahaa

      " Pitäisikö ensin tutustua näihin, ennen kuin lähtee väittämään ihan mitä sattuu? :) Joskus ottaa pannuun, kun näkee tosi heikkoihin tietoihin perustuvia tai keksittyjä väitteitä ja olkiukkoja."

      Juu, ja on se hienoo kun SINÄ saati sakkis (sivupersoonas) ei KOSKAAN tee näin XD

      "Väestöliitto nimen omaan yritti saada heikoissa oloissa eläneet naiset luopumaan aborttiaikeistaan aiemmin."

      Niinkö? Todisteita? No takki on sitten kääntyny noista ajoista...

      "se on pysynyt liki samana yli 40 vuotta huolimatta vaihtuvista valtasuhteista."

      Niin, juurikin siitä mielivallasta jossa kansa ei oo saanu päättää siitä mitään.

      "täällä abortin saa ihan sairaalassa turvallisesti terveydenhuollossa ilman että VL sekaantuu asiaan yhtään mitenkään."

      Mitähän sen siihen nyt edes pitäiskään puuttua? Taitas olla vähän toinen meininki jos sitä tiukennettais järkeväks.. (tai KUN niin tapahtuu).

      "USA:ssakin, jos ei samat voimat, jotka vastustaa abortteja vastustaisi myös ehkäisyä ja seksuaalivalistusta. "

      Kukahan tätä SUOMEN oloissa olikaan vastustanu? Miks tässä taas pitää vedota ja vertailla johonkin USA:aan?

      • 1. "Juu, ja on se hienoo kun SINÄ saati sakkis (sivupersoonas) ei KOSKAAN tee näin XD"

        Keskitytkö joskus kullloisenkiin juttuun?Oli kyseessä kuka tahansa tai mikä tahansa "sakki", niin jotkut perustiedot pitäisi olla hallussa, ennen kuin lähtee esittämään outoja väitteitä jonkun järjestön toiminnasta. Minäkin voisin heittää vaikka tästä lonkalta, ihan vaan mustamaalaamisen tarpeesta, että juu, Oikeus Elämään Suomi harrastaa antiabortion terrorismin tukemista värväämällä terroristeja USAan, ja on sisarjärjestön Pro Life terroristijaoston kanssa kimpassa. Juu juu... sehän on totta vaikkei mitään todisteita eikö?

        2. "Niinkö? Todisteita?"

        Etkös enää muista, kun olen tänne linkittänyt ja lainannut pätkiä Väestöliiton historaan liittyvästä tutkimuksesta, onko dementia vai valikoiva muisti?:

        http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1932926

        3. "Mitähän sen siihen nyt edes pitäiskään puuttua?"

        Kirjoituksessa väitettiin, että Väestöliitto toimii samalla tavoin kuin USAssa. Ei pidä paikkansa, USA:ssa lisääntymisterveyden hoito näyttää kulkeutuvat PP:n klinikoille joka on muutakin kuin aborttia, kuten ehkäisyä, mieten terveydenhoitoa, naisten terveydenhoitoa, rokotuksia ja HIV-testausta ja hoitoa jne.

        4. "Mitähän sen siihen nyt edes pitäiskään puuttua?"
        Niinpä, ei ole tarvetta, vaikka aloittaja väittää että VL liittyy jotenkin aborttien lobbaamiseen.

        5. "Kukahan tätä SUOMEN oloissa olikaan vastustanu? Miks tässä taas pitää vedota ja vertailla johonkin USA:aan?"

        Siis etkö lukenut aloitusta? Juurihan aloittaja vertasi Väestöliittoa sen olevan samanlainen aborttilobbaaja kuin PP ja postasi pitkät paminat amerikan meiningistä kuinka se liittyykin yllättäen Suomeen. :DDD Miksi et arvostellut aloitusta tästä asiasta, vaan minua joka kiistää yhteyden kuten sinäkin?

        Nyt sanon oikeasti kuten tunnen: Olet sinä yksi vitun idiootti. Et taida pelkästään näytellä sellaista.

      • vitunvajukilleXD

        "Keskitytkö joskus kullloisenkiin juttuun?Oli kyseessä kuka tahansa tai mikä tahansa "sakki", niin jotkut perustiedot pitäisi olla hallussa, ennen kuin lähtee esittämään outoja väitteitä jonkun järjestön toiminnasta."

        Ihan samaan kun sinäkin ;) miksi sitten väität omias ja kiistät vimmasella raivolla muille itsestäänselvyyksiä?

        "Oikeus Elämään Suomi harrastaa antiabortion terrorismin tukemista värväämällä terroristeja USAan,"

        Jotain näin harhasia valhekeksintöjä sulta voiskin odottaa.

        "olen tänne linkittänyt ja lainannut pätkiä Väestöliiton historaan liittyvästä tutkimuksesta, "

        Mikä "tutkimus" joku muutamien naisten kertomus on? Sekö todistaa etä VL ois ollu aiemmin joku pro-life järjestö?
        Ja juuri sinä sivupersoonines oot tuneknu tänne niin lukuisia sakkis proppistekeleitä ("tutkimuksia") että mistä täällä muut vois muistaa tai tietää mikä niistä millonkin mahtaa olla (sekasen mustassa) mielessäs?

        "väitettiin, että Väestöliitto toimii samalla tavoin kuin USAssa."

        Tais ne harhat vallata taas mieles ja vetelet omias..

        "Ei pidä paikkansa, USA:ssa lisääntymisterveyden hoito näyttää kulkeutuvat PP:n klinikoille joka on muutakin kuin aborttia,"

        Aha, ja VL on sitten ilmeisesti jotain ihan muuta ;)

        " ei ole tarvetta, vaikka aloittaja väittää että VL liittyy jotenkin aborttien lobbaamiseen. "

        Niin, "puuttuminen" tai "sekaantuminen" siihen kai tarkottas että niillä ois jotain sitä vastaan... mikä ei tietenkään poista niiden edisrämistä. Sotket taas (tahallas vai tyhmyyttäs?) asioita toisiinsa.

        "Siis etkö lukenut aloitusta? Juurihan aloittaja vertasi Väestöliittoa sen olevan samanlainen aborttilobbaaja kuin PP"

        Niin?? Ja MITEN se edelleenkään liitty EHKÄSYIHIN?! :D Vai iskikö dementia ja unohtu ihan mistä puhuttiinkaan... Juurikin SINÄ olet joka välissä kirkumassa kuinka Suomee ei voi verrata (aborteissa) USAan, mutta jossain sit taas voikin :)

        "Olet sinä yksi vitun idiootti."

        Näin varsin asiallisen aiheellinen päätös suosijakiihkon tyhjälle mesoomiselle hikikarpalo-otsasuonten räjähdysten pärskyessä tänne saakka ;DDDD oi voi.. tarviiko tähän enää muuta lisätä. Kaikki näkee kumpi puoli se tässä taas häviskään ja katkeran nolosti :)))) ja sitähän ei valhesontiaan sylkevä feminatsiraivokiihko kykene kestään :DDDDDD
        Ainiin, ja
        Huomhuomhuom!!!!
        Jälleen kerran abortin suosija ALOITTI henkilöön käyvän älyä halventavan törkysolvausnälvinnän!!

        Epätoivosen säälittävyyden huippu se häämöttää aina kun murhasakin huterat argumentit on jälleen kerran rysähtäneet kasaan ja paniikki jyllää... luuseri sossupaatti pelleparka ;))

      • Erittäinsopivailmaisu

        Mitä sitä kieltää, kun totta se on,ioottihan sun täytyy olla, kun et suoriudu helpoistakaan hahmotuksista.. Fakta mikä fakta. Vai olisko kauniimpi ilmaisu vaikka tylsämielinen vai älyllisesti kehitysvammanen?

        "1800- ja 1900-luvun lääketieteessä ja psykologiassa idiootiksi määriteltiin henkilö, joka oli vaikeasti kehitysvammainen ja jonka älykkyysosamäärä oli alle 35. Idiotian vanha suomenkielinen nimitys oli tylsämielisyys. Nykyään suositeltava ilmaus on vaikea älyllinen kehitysvammaisuus.[2] Sana idiootti on nykyisin jäänyt pois tieteellisestä käytöstä."

      • niinsopii.suhunXD

        "totta se on,ioottihan sun täytyy olla,"

        Oivoi XD Mikä on iootti? Yritä nyt vitun aivokääpiö saada edes näppäiltyä oikein vaikka siinä sumeen raivos kiihkossa nappulas varmaan onkin jo puhki hakattu :DDD Määritelmä osotti juuri oikeeks sen mikä olet, joten fakta mikä fakta :)

      • vitunvajukilleXD kirjoitti:

        "Keskitytkö joskus kullloisenkiin juttuun?Oli kyseessä kuka tahansa tai mikä tahansa "sakki", niin jotkut perustiedot pitäisi olla hallussa, ennen kuin lähtee esittämään outoja väitteitä jonkun järjestön toiminnasta."

        Ihan samaan kun sinäkin ;) miksi sitten väität omias ja kiistät vimmasella raivolla muille itsestäänselvyyksiä?

        "Oikeus Elämään Suomi harrastaa antiabortion terrorismin tukemista värväämällä terroristeja USAan,"

        Jotain näin harhasia valhekeksintöjä sulta voiskin odottaa.

        "olen tänne linkittänyt ja lainannut pätkiä Väestöliiton historaan liittyvästä tutkimuksesta, "

        Mikä "tutkimus" joku muutamien naisten kertomus on? Sekö todistaa etä VL ois ollu aiemmin joku pro-life järjestö?
        Ja juuri sinä sivupersoonines oot tuneknu tänne niin lukuisia sakkis proppistekeleitä ("tutkimuksia") että mistä täällä muut vois muistaa tai tietää mikä niistä millonkin mahtaa olla (sekasen mustassa) mielessäs?

        "väitettiin, että Väestöliitto toimii samalla tavoin kuin USAssa."

        Tais ne harhat vallata taas mieles ja vetelet omias..

        "Ei pidä paikkansa, USA:ssa lisääntymisterveyden hoito näyttää kulkeutuvat PP:n klinikoille joka on muutakin kuin aborttia,"

        Aha, ja VL on sitten ilmeisesti jotain ihan muuta ;)

        " ei ole tarvetta, vaikka aloittaja väittää että VL liittyy jotenkin aborttien lobbaamiseen. "

        Niin, "puuttuminen" tai "sekaantuminen" siihen kai tarkottas että niillä ois jotain sitä vastaan... mikä ei tietenkään poista niiden edisrämistä. Sotket taas (tahallas vai tyhmyyttäs?) asioita toisiinsa.

        "Siis etkö lukenut aloitusta? Juurihan aloittaja vertasi Väestöliittoa sen olevan samanlainen aborttilobbaaja kuin PP"

        Niin?? Ja MITEN se edelleenkään liitty EHKÄSYIHIN?! :D Vai iskikö dementia ja unohtu ihan mistä puhuttiinkaan... Juurikin SINÄ olet joka välissä kirkumassa kuinka Suomee ei voi verrata (aborteissa) USAan, mutta jossain sit taas voikin :)

        "Olet sinä yksi vitun idiootti."

        Näin varsin asiallisen aiheellinen päätös suosijakiihkon tyhjälle mesoomiselle hikikarpalo-otsasuonten räjähdysten pärskyessä tänne saakka ;DDDD oi voi.. tarviiko tähän enää muuta lisätä. Kaikki näkee kumpi puoli se tässä taas häviskään ja katkeran nolosti :)))) ja sitähän ei valhesontiaan sylkevä feminatsiraivokiihko kykene kestään :DDDDDD
        Ainiin, ja
        Huomhuomhuom!!!!
        Jälleen kerran abortin suosija ALOITTI henkilöön käyvän älyä halventavan törkysolvausnälvinnän!!

        Epätoivosen säälittävyyden huippu se häämöttää aina kun murhasakin huterat argumentit on jälleen kerran rysähtäneet kasaan ja paniikki jyllää... luuseri sossupaatti pelleparka ;))

        En vihoissani sano ketään idiootiksi, enkä kirjoita varsinkaan. En ole varmaan ikinä ketään nimittänyt keskustelupalstalla idiootiksi. Sait nyt tosi harvinaislaatuisen kunnian olla ensimmäinen. Oikein harkitsemalla ja perusteluin tämän arvonimen Vitun Idiootti. V:hän, toisten v siis, on sinulle se paikka, jota käsittelet ns, kommenteissa (aka. solvauksissa) useimmiten, joten genitaalien mainitseminen oli jotenkin luontevaa palkinnon nimenä.

        Se on sinun ja Kemppaisen yhteinen elämän keskipiste, jonka ympärillä elämä pyörii: (toisten) naisten haarojen väli. Se on mielessä koko päivän ja yölläkin. Sinne kaikki keskustelu palaa. Jos palstalla on aloitus vaikka abortin hinnasta tai vaikka jonkun vauvaonnesta, loppuu se Vitun Idiootin törkeyksien suoltamiseen, että kun menit levittämään sitä vaginaa. Oikeammin pitäisi sanoa juuri että Vaginan Idiootti kauniimmin, totta. Mutta jos kerran minäkin saan käyttää rumempaa sanaa, kun siitä kun se on normi täällä. Pitääkö minun olla ainut, joka käyttää siistiä kieltä, mitä? :)

        Palkinnon arvostelussa sanotaan, että arvonimi on myönnetty noin kymmenen vuoden aikana suoritetusta keskustelupalstan raunioittamisesta, ansiokkaasta keskustelukyvyttömyydestä, apinoimisesta, agrumentointivirheiden käytön laadukkaasta opetusaineistosta, solvauksista, riidanhaastamisesta, sivistymättömyydestä, laiskuudesta, toisten kirjoittajien halventamisesta, oppimiskyvyttömyydestä, pahantahtoisuudesta, toisten keskustelujen häiriköimisestä, sokeasta fanaattisuudesta ja matalamielisyydestä.

        Mahtava ansioluettelo.

        *ojentaa suomi24.fi -palstan puolesta vuosituhannen Vitun Idiootti" -arvonimen plakaatin* Räyhälle :)

        Ole hyvä vain, ei tarvitse erikseen kiittää :)

        Laita talteen ja lue aina kun mieli tekee. Ja tuo palstalle aina tarpeen tullen. Jos pääsee unohtumaan joltain niin sinä itse muistutat tästä muita.

      • Matelijanaivot

        Mies ajattelee päivittäin seksiä monta kertaa. Jos ei sitä saa niin kyllä se johonkin purkautuu. Naisvihaksi ja jatkuvaan p*llusta puhumiseen. Miehen tulis saada päivittäin seksiä.

      • seliseli-idiootilleXD

        "En vihoissani sano ketään idiootiksi,"
        "Sait nyt tosi harvinaislaatuisen kunnian"

        :DDDD Suosijafanaatikon noloille raivohaukkupaskalaukomisille alkaa tulla hätäselitystä perään... että oikeinko kiitollisuudesta seppele päähäs ja hallelujaa huutojen kera kumarrella pitäis :DDD

        "perusteluin tämän arvonimen Vitun Idiootti."

        Fakta mikä fakta, että pidä ittelläs vaan ;))

        Se on sinun eli Sossupaatin ja sivupersoonies yhteinen elämän keskipiste, jonka ympärillä elämä pyörii: (toisten) naisten haarojen väli ja sieltä vihaamies lasten repiminen. Se on mielessä koko päivän ja yölläkin. Sinne kaikki keskustelu palaa. Jos palstalla on aloitus vaikka abortin hinnasta tai vaikka jonkun vauvaonnesta, loppuu se Vitun Idiootin törkeyksien suoltamiseen, että kun menit levittämään sitä vaginaa. Oikeammin pitäisi sanoa juuri että Vaginan Idiootti kauniimmin, totta. Mutta jos kerran minäkin saan käyttää rumempaa sanaa, kun siitä kun se on normi täällä. Pitääkö minun olla ainut, joka käyttää siistiä kieltä, mitä? :)

        Palkinnon arvostelussa sanotaan, että arvonimi on myönnetty noin kymmenen vuoden aikana suoritetusta keskustelupalstan raunioittamisesta, ansiokkaasta keskustelukyvyttömyydestä, apinoimisesta, agrumentointivirheiden käytön laadukkaasta opetusaineistosta, solvauksista, riidanhaastamisesta, sivistymättömyydestä, laiskuudesta, toisten kirjoittajien halventamisesta, oppimiskyvyttömyydestä, pahantahtoisuudesta, toisten keskustelujen häiriköimisestä, sokeasta fanaattisuudesta ja matalamielisyydestä.

        Mahtava ansioluettelo.

        *ojentaa suomi24.fi -palstan puolesta vuosituhannen Vitun Idiootti" -arvonimen plakaatin* Sossupaatti-Räyhälle :)

        Ole hyvä vain, ei tarvitse erikseen kiittää :)

        Laita talteen ja lue aina kun mieli tekee. Ja tuo palstalle aina tarpeen tullen. Jos pääsee unohtumaan joltain niin sinä itse muistutat tästä muita.

        "Jos ei sitä saa niin kyllä se johonkin purkautuu. "

        Taidat olla tässä omakohtasesti asiantuntija.

      • mustakaavutkadulla
        Matelijanaivot kirjoitti:

        Mies ajattelee päivittäin seksiä monta kertaa. Jos ei sitä saa niin kyllä se johonkin purkautuu. Naisvihaksi ja jatkuvaan p*llusta puhumiseen. Miehen tulis saada päivittäin seksiä.

        Nimimerkki Matelijan aivoille:
        Ei kovin metsään mene tämä. Varsinkin uskovaiset miehet jotenkin syyllistävät seksihimoistaan naista. Tähänhän muslimien naisten kaapuvelvollisuus perustuu.

    • Kortsunpuolesta

      "Väestöliitto on osa International Planned Parenthood Federationia joka on yksi maailman innokkaimmista "lisääntymisterveydellisten oikeuksien" eli abortin lobbaajista."

      Lisääntymisterveydellisiin oikeuksiin kyllä kuuluu muukin kuin turvallinen abortti. Siihen kuuluu ehkäisyvalistus, seksuaalivalistus ja oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Siihen kuuluu myös oikeus saada hoitoa neuvoa ja hoitoa sukupuolitauteihin. Kuten myös äitiysterveys.

      Kondomi on hyvä keino ehkäistä tauteja ja ei toivottuja raskauksia ja on vaaraton terveyelle. Tekevätkö amerikkalaiset tai suomalaiset abortinvastustajajärjestöt työtä ilmaisten kondomien jakelussa ja neuvonnassa?

      Hollannissa oikein kouluissa opetetaan, miten kondomi laitetaan dildon päälle. Siellä onkin vähän abortteja ja hyvä ehkäisyn käyttö.

      • Kiitollinen

        Se on kyllä siis tosi outoa, ne jotka abortteja haluaa kieltää tee mitään kenenkäänh hyväksi. Ei se koidu edes sikiöiden pelastukseksi kun abortit vaan tehdään laittomina tai sitte tosi pitkällä raskaudella jossain toisessa osavaltiossa.

        Kyllä meillä suomessa on hyvä. Kenenkään ei tarvi pelätä aborttiterroristeja mennessään lääkäriin. Kukaan ei riistä oikeutta ehkäisyyn. Ollaan siitä kiitollisia.

      • lässytilässynläää

        "kun abortit vaan tehdään laittomina"

        Antaa tulla jo niitä TODISTEITA ettei tiukempi (järkevä) laki vähentäs niitä mitenkään, etenkin näissä hyvinvointioloissa radikaalistikin. Ei vaan näytä löytyvän.

        "Kenenkään ei tarvi pelätä aborttiterroristeja mennessään lääkäriin. "

        Ainoat terroristit onkin siellä klinikoilla, steriilien seinien sisällä piilossa päivänvaloa kestämättömissä veripuuhissaan..

    • taashävisit

      Abortinvastustajan hikikarpalo-otsasuonten räjähdysten pärskyessä tänne saakka ;DDDD oi voi.. tarviiko tähän enää muuta lisätä. Kaikki näkee kumpi puoli se tässä taas häviskään ja katkeran nolosti :)))) ja sitähän ei valhesontiaan sylkevä abortinvastustaja kykene kestään :DDDDDD

      • suosijaluuserilleXD

        Mitä sitä kieltää, kun totta se on,ioottihan sun täytyy olla, kun et suoriudu helpoistakaan hahmotuksista.. Fakta mikä fakta. Vai olisko kauniimpi ilmaisu vaikka tylsämielinen vai älyllisesti kehitysvammanen?

        "1800- ja 1900-luvun lääketieteessä ja psykologiassa idiootiksi määriteltiin henkilö, joka oli vaikeasti kehitysvammainen ja jonka älykkyysosamäärä oli alle 35. Idiotian vanha suomenkielinen nimitys oli tylsämielisyys. Nykyään suositeltava ilmaus on vaikea älyllinen kehitysvammaisuus.[2] Sana idiootti on nykyisin jäänyt pois tieteellisestä käytöstä."

    • voi-elämä

      "Mikä "tutkimus" joku muutamien naisten kertomus on? Sekö todistaa etä VL ois ollu aiemmin joku pro-life järjestö?"

      Lukekaa joskus jotain,e ikä vaan niitä uskisten satusivuja. Etkö velttouttas viitsi ottaa mistään selvää? Onko se niin ikävää, kun selviäisi ihan itselle ne asiat mitkä muutkin kansalaiset jo tietää.

      http://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/historia2/

      Kyllä täytyy sanoa munkin että heikoilla olette abortinvastustajasakki tässäkin ketjussa. Kuten kaikessa muussakin. Aletaan lässyttää joutavia, lässyttämisen ja mussuttamisen takia, mitään sisältöä ei ole eikä keskustella osata.

      • KeisarinVanhatVaatteet

        Kuten linkistä havaitaan, vl:n lähtökohta oli liian alhainen syntyvyys ja lasiperheiden heikot elinolot. Tällä menneellä maineella ratsastetaan julkisuudessa, kun sittemmin on vajottu aborttien edistäjien porukoihin eikä lapsiperheiden asia enää herätä mielenkiintoa.

      • Väsynyttätouhua
        KeisarinVanhatVaatteet kirjoitti:

        Millä lailla pro life tai muut vastaavat puljut työskentelee lapsiperheiden ja köyhyyden torjumiseksi? Miten pro life auttaa taloudelliseen hätään joutuneita perheitä tai yksinäisiä äitejä selviytymään lapsen elatuksesta jne kun ei jenkeissä ole juuri mitää sosiaaliturvaa?

      • voi-kuolema

        Lukekaa joskus jotain,e ikä vaan niitä feminatsien satusivuja. Etkö velttouttas viitsi ottaa mistään selvää? Onko se niin ikävää, kun selviäisi ihan itselle ne asiat mitkä muutkin kansalaiset jo tietää.

        Kyllä täytyy sanoa munkin että heikoilla olette murhansuosijasakki tässäkin ketjussa. Kuten kaikessa muussakin. Aletaan lässyttää joutavia, lässyttämisen ja mussuttamisen takia, mitään sisältöä ei ole eikä keskustella osata.

        Millä lailla pro murder tai muut vastaavat puljut työskentelee lapsiperheiden ja köyhyyden torjumiseksi? Miten pro murder auttaa psyykkiseen hätään joutuneita aborttöörejä tai yksinäisiä murhamantoja selviytymään lapsen tappamisen jälkeisistä mielen vaurioista jne kun ei jenkeissä ole juuri mitää traumaterapiaa?

      • minkintäytyy
        voi-kuolema kirjoitti:

        Kyllä täytyy sanoa munkin että heikoilla olette abortin vastustajasakki tässäkin ketjussa. Kuten kaikessa muussakin. Aletaan lässyttää joutavia, lässyttämisen ja mussuttamisen takia, mitään sisältöä ei ole eikä keskustella osata.

      • aah-ihanat-murhat
        minkintäytyy kirjoitti:

        Kyllä täytyy sanoa munkin että heikoilla olette abortin vastustajasakki tässäkin ketjussa. Kuten kaikessa muussakin. Aletaan lässyttää joutavia, lässyttämisen ja mussuttamisen takia, mitään sisältöä ei ole eikä keskustella osata.

        Vastaan, että aika heikoilla faktoilla ollaan liikkellä. Lue väestöliiton historiasta tuosta linkistä jonka laitoin.
        Ihmettelen miksi joku näkee vaivaa kirjoittaa jotain kiistomutukirjoituksia kun kerran jokainen voi tarkistaa nämä asiat muutenkin

        Naurettavinta on tuo maininta "uskisten satusivuista" :D

        Kun ei ole analyysin kohteeseen tutustuttukaan sen vertaa, että olis aukaistu väestöliito etusivukaan. :DDD Tosi analyyttistä on. Miten voi analysoida asiaa, josta ei näytä tietävän yhtikäs mitää ja keksii omasta päästä jotain paskaa. Sitä sanotaan fiktioksi, mitä Pro Murder harrastaa muutenkin, ja taisipa olla käräjillä vasta ikään sikiöiden myynnistä tms. ja paljastuttuaan hätäsatuiltiin vastustajia rikollisiksi syytellen.

        Ai helvetti että sai nauraa!!!!! :DDD Pidättekö ihmisiä tyhminä?

      • perhetyöntekijä
        KeisarinVanhatVaatteet kirjoitti:

        Kuten linkistä havaitaan, vl:n lähtökohta oli liian alhainen syntyvyys ja lasiperheiden heikot elinolot. Tällä menneellä maineella ratsastetaan julkisuudessa, kun sittemmin on vajottu aborttien edistäjien porukoihin eikä lapsiperheiden asia enää herätä mielenkiintoa.

        "Kuten linkistä havaitaan, vl:n lähtökohta oli liian alhainen syntyvyys ja lasiperheiden heikot elinolot. Tällä menneellä maineella ratsastetaan julkisuudessa, kun sittemmin on vajottu aborttien edistäjien porukoihin eikä lapsiperheiden asia enää herätä mielenkiintoa."

        :DDD
        Jo ei...

        Maineen ja nykyisen toimintakaavion voi lukutaitoinen lukea Väestöliiton sivuilta, ilman että tarvitsee "maineeseen" luottaa. Lukutaidottomille tai näkövammaisille on kai jotain sovelluksia tekstistä puheeksi.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Väestöliitto

        "Väestöliitto ry on suomalainen sosiaali- ja terveysalan asiantuntijajärjestö, jonka tavoitteena on edistää perheiden ja väestön hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä onnellista ja tasapainoista elämää (Väestöliiton säännöt). Väestöliiton toimintamuodot ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen, palvelujen tuottaminen sekä tutkimus- ja kehitystyö."

        Väestöliiton slogan on Väestöliitto. Rohkeasti elämässä ja missio ”Terve, turvallinen ja tasapainoinen elämä alkaa perheestä ja vaikuttaa koko yhteiskuntaan”.

        http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/
        http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/
        http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuusklinikka/

      • Sylttytehdas

        Juuri näin. Vl ratsastaa menneellä maineellaan ja edistää mukavuusabortteja, naisten ja perheiden kyykyttämistä.

        Juuri tästä on kyse.

    • voi-elämä

      Aloitukseen vastaan, että aika heikoilla faktoilla ollaan liikkellä. Lue väestöliiton historiasta tuosta linkistä jonka laitoin.

      Ihmettelen miksi joku näkee vaivaa kirjoittaa jotain mustamaalauskirjoituksia kun kerran jokainen voi tarkistaa nämä asiat muutenkin

      Naurettavinta on tuo maininta "analyyttisesta kommentista" :D
      Kun ei ole analyysin kohteeseen tutustuttukaan sen vertaa, että olis aukaistu väestöliito etusivukaan. :DDD Tosi analyyttistä on. Miten voi analysoida asiaa, josta ei näytä tietävän yhtikäs mitää ja keksii omasta päästä jotain paskaa. Sitä sanotaan fiktioksi, mitä Pro Life harrastaa muutenkin, ja taisipa olla käräjillä vasta ikään siitä satuilusta mitä esitti jostain sikiöiden myynnistä tms.

      Ai helvetti että sai nauraa!!!!! :DDD Pidättekö ihmisiä tyhminä?

      • kaikkinauraa

        Hän esittelee korkeaa sivistystasoaan mainitsemalla Amerikkalaisia nimiä ja käyttämällä sivistyssanoja.
        Kirjoittaessaan mietti että nyt hän tekee vaikutuksen oppineisuudellaan. Viis sisällöstä, se on sivuseikka.

      • kaikkinauraa kirjoitti:

        Hän esittelee korkeaa sivistystasoaan mainitsemalla Amerikkalaisia nimiä ja käyttämällä sivistyssanoja.
        Kirjoittaessaan mietti että nyt hän tekee vaikutuksen oppineisuudellaan. Viis sisällöstä, se on sivuseikka.

        Monet yrittää tehdä vaikutuksen tottumattomiin lukijoihin mainitsemalla just englanninkielisiä nimiä ja järjestöjä, ihan kuin sillä saataisiin jotain uskottavuutta itse asialle. Paska on kuitenkin paskaa ihan joka kielellä, vaikka sitä kutsutaan eri nimellä. :)

        Muistatteko sen listan, missä lueteltiin "abortin riskejä"? Siinä oli käytetty vierasperäisiä nimiä, lähinnä latinankielisiä, jotta lukijalle tulisi vaikutelma, että kirjoittaja on asiantuntija tai lääketieteen oppinut. Kun hakee sitten, mitä nämä hienolta kalskahtavat termit tarkoittaa, löytyy takaa sellaisia asioita kuin anemia, verenvuoto, vesimyrkytys ja jotka ei ole abortin riskejä sen kummemmin kuin aborttia tekemättömälläkään.

        Minulla on se lista tallessa. Helmet pitää säästää, niistä on joskus vielä hyötyä.

      • KalahtiJaÄlähti

        Kas kas kun aborttiväen hovisosiolookikin menettää malttinsa ja ryhtyy - jos mahdollista - entistä pahempaan höpötykseen ja asioiden viemiseen sivuraiteille :)

      • Oprah
        KalahtiJaÄlähti kirjoitti:

        Kas kas kun aborttiväen hovisosiolookikin menettää malttinsa ja ryhtyy - jos mahdollista - entistä pahempaan höpötykseen ja asioiden viemiseen sivuraiteille :)

        Kerropa niistä naisten ehkäisyn kieltävistä kansalaisaloitteista, joista et ole päässyt kiskoillekaan, saati samoille raiteille. :))))

      • häpeällisensäälittävää
        tieteilijä kirjoitti:

        Monet yrittää tehdä vaikutuksen tottumattomiin lukijoihin mainitsemalla just englanninkielisiä nimiä ja järjestöjä, ihan kuin sillä saataisiin jotain uskottavuutta itse asialle. Paska on kuitenkin paskaa ihan joka kielellä, vaikka sitä kutsutaan eri nimellä. :)

        Muistatteko sen listan, missä lueteltiin "abortin riskejä"? Siinä oli käytetty vierasperäisiä nimiä, lähinnä latinankielisiä, jotta lukijalle tulisi vaikutelma, että kirjoittaja on asiantuntija tai lääketieteen oppinut. Kun hakee sitten, mitä nämä hienolta kalskahtavat termit tarkoittaa, löytyy takaa sellaisia asioita kuin anemia, verenvuoto, vesimyrkytys ja jotka ei ole abortin riskejä sen kummemmin kuin aborttia tekemättömälläkään.

        Minulla on se lista tallessa. Helmet pitää säästää, niistä on joskus vielä hyötyä.

        Sossupaattiluuserin syöksykierre kulminoituu mainiosti tässä ketjussa :D mahtaa olla nyt ylpeys itestä huipussaan ja argumentointi"taidoista" kun tullu siinä viime epätoivon paniikissa räyhäsolvattua muut vitun idiooteiks jne. ;D niin noloo.....

        "Paska on kuitenkin paskaa ihan joka kielellä, vaikka sitä kutsutaan eri nimellä. :)"

        Millon mahdat ite tajuta tän ja lopettaa sen joutavan paskanjauhantas?

      • Oprah
        häpeällisensäälittävää kirjoitti:

        Sori mutta mistä ihmeen paatista puhut? Ootko ihan kartalla? :)

    • Sylttytehtaalla

      Mukavuusaborttien edistämisen ja mukavuusabortti-instituution eli perhevastaisuuden, naiseuden ja äitiyden polkemisen sekä lasten teilauksen taustalla ovat vahvat järjestö- ja hallintorakenteet, suuri rahoitus ja ylipapiston nomenklatuura.

      • ToppuuttelepaKimmo

        Naisilla ja äideillä saattaa olla omasta naiseudestaan ja äitiydestään jonkin verran omastasi poikkeava käsitys. Tuntuu aika erikoiselta, että joku uskovainen kouluttamaton ja aika fanaattisia näkemyksiä viljelevä nuorimies, kuten sinäkin Kimmo olet, alkaa sanelemaan naisille, miten näiden pitää käsitellä ja toteuttaa omaa naisen rooliaan ja yrittää sanella miten toisten pitää elää.

        Aborttikeskustelun erityispiirre onkin, että naisen elämän ja elämänvalintojen suurimmiksi asiantuntijoiksi nimittävät itseään juuri äänekkäät ja nokkavat uskovaiset lapsettomat miehet, jotka ovat arki- ja perhevelvollisuuskokemuksista mahdollisimman kaukana eikä naisistakaan ole mitään kokemusta kuin vain märissä ja komplekseja herättävissä unissa.

      • NäpitIrtiLapsista

        Naista kyykyttävä ja lasta teilaava aborttiväki on vekkulia sakkia. Kun taas kerran rysän päällä jäätiin kiinni, hyökätään edes omia mielikuvia vastaan. Ei tällainen ketää hämää eikä peitä aborttiväen väkivaltaa.

        Aborttiasiamiehiä on käskytetävä irrottamaan likaiset kyntensä lapsista ja jättämään äidit ja naiset rauhaan.

    • Kulisseissa

      On aika arvioida 10 000 lasta vuosittain tappavan mukavuusaborttijärjestelmän edistäjät.

    • SylttyäSylttyä

      Oli riemukasta lukea aborttiväen hovisosiolookin hepuleita, kun kolkutettiin sylttytehtaan ovea....

    • MustatLasit

      Sylttytehtaalla.....

    • KulissinTakana

      Aloituksessa paljastuu villakoiran ydin ja samala koira näyttää oikean karvansa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe