Poliisi kaipaa havaintoja ulkomaalaisesta kähmijäs

Nettikarjalaista

Poliisi kaipaa havaintoja ulkomaalaisesta kähmijästä Joensuussa

Poliisi kaipaa havaintoja tapauksesta, jossa ulkomaalaisen miehen kerrotaan ahdistelleen naista Joensuun Aittarannassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolenyön aikaan.

Hätäkeskus sai juuri ennen vuorokauden vaihtumista ilmoituksen, että ulkomaalainen mies oli syleillyt 18-vuotiasta naista takaapäin Jokikadun ja Penttilänkadun risteyksen tietämillä.

Kähminnän kohteeksi joutunut nainen kertoi poliisille, että hän oli kävellyt Penttilänkatua, jolloin ulkomaalainen, englantia puhuva mies oli alkanut jutella hänelle.

Nainen oli vastaillut miehen kysymyksiin ja lähtenyt sitten kävelemään kotiinsa, jolloin mies oli ottanut naisesta kiinni takaapäin. Nainen oli päässyt tilanteesta pois ja jatkanut matkaansa. Mies oli kuitenkin jatkanut naisen seuraamista ja tarrannut uudelleen kiinni.

Nainen oli jälleen päässyt tilanteesta pois ja onnistunut juoksemaan karkuun.

Mies oli naisen mukaan noin 170 senttiä pitkä, normaalivartaloinen ja tummaihoinen. Noin 40-vuotias mies puhui englantia, ja hänellä oli musta toppatakki. Päässään miehellä oli pipo ja huppu.

Havainnoista voi ilmoittaa tapauksen tutkijalle numeroon 0295 4564 61 tai poliisin päivystykseen numeroon 0295 4153 20.

Hätäkeskukseen oli tullut lauantaina toinenkin ilmoitus, jossa miehen kerrotaan seuranneen naista. Tästä tapauksesta ilmoitettiin kello 15.50:n aikaan Joensuun Mutalasta.

21-vuotias nainen oli tullut polkupyörällä Toukolantielle, ja laittaessaan pyöräänsä lukkoon oli häneen tarttunut takaapäin kiinni tuntematon mies.

Mies oli huutanut ja yrittänyt repiä naiselta käsilaukkua. Mies oli poistunut paikalta polkupyörällä Jukolankadun suuntaan.

Miehellä oli yllään keltamusta työtakki sekä mahdollisesti maastokuviolliset housut. Päässään miehellä musta pipo. Mies oli liikkunut vanhalla huonokuntoisella polkupyörällä, joka oli väritykseltään tumma. Mies on noin 20-30-vuotias.

Myös tästä tapauksesta kaivataan havaintoja edellä mainittuihin puhelinnumeroihin virka-aikana.

Karjalainen

16

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tolollotjoensuulaiset

      No missä oli nyt ne joensuun hörhöt?(suojelijat)

      Tollot oli tietysti keskistassa jonossa marssimassa,voi vittu teiä joensuun tolloja,missä teitä sikiää oikein?

      Hajotkaa maahan koko sakki,jakautukaa ryhmiin,penttilään vaikka neljä eri kahden hengen ryhmää,rantakylään 8 kahden hengen ryhmää, jne....

      Tollot on keskustassa ,ei vittu miten urpoja marssijoita.

      tollot.

      • kylläpäkylläpäkyllä

        olen ymmärtänyt, että kaikki vapaaehtoiset ovat tarpeen, joten mene ihmeessä auttamaan sinäkin. Helppohan sitä on jälkiviisaasti huudella kotikoneella.


      • sinnevainavustamaan

        Sinne vaan


    • Lyhyt_kysymys

      Montako tolloa Joensuussa tarvittaisiin, jos niitä olisi kaupungin alueella 25 m välein?

    • Loppu_raiskauksille

      Siis mitä vittua.........joensuun poliisi vasta huusi kurkku suorana pystyvänsä takaamaan katujen turvallisuuden, miksi se ei nyt toiminut.....tarvitaanko ihan oikeita katupartioita turvaamaan kansalaisten turvallisuus.
      Jospa kaupunginosien asukasyhdistykset ryhtyisivät toimeen, että nämä rikolliset saadaan kiinni, ihan VPK:n tapaan partio lähi alueelta liikkeelle kun tälläinen tapaus ilmenee . Poliisihan ei tunnetusti saa ketään kiinni tuskin edes yrittää.

    • poltergaist

      Siinähän on melko paljon turvakameroita niin luulisi olevan materiaalia kohta käytössä

    • tääontätätääontätä

      http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/97160-poliisi-kaipaa-havaintoja-ulkomaalaisesta-kahmijasta-joensuussa
      tässä tämä Karjalaisen juttu vielä linkattuna.
      Nyt kyllä kiinnostasi mitä on mieltä tästä jutusta Tenhunen eli PKO eli S-ryhmä? Oliskohan mahdollista tästä aiheesta lukea Tenhusen kommenttia kenties Karjalaisesta?
      Katupartiotoimintaan osallistuvat osattiin "tuomita", mutta mites tälläisten tekojen tekijät?
      Missäs on nyt MEILLE SAA TULLA ihmiset kommentoimassa parta väpisten?
      Kyllä tää on niin tätä!!

    • solodiwert

      Mistä tiedätte onko tuota tapausta edes sattunut ? Voihan tuo muija puhua täyttä skeidaa. Keksii koko jutun.

      • aaarrrrgggggg

        Niin tietysti, tokihan ne kaikki naiset, jotka ovat tänäkin vuonna tehneet vastaavan ilmoituksen ovat "puhuneet täyttä skeidaa". Etkö edes ymmärrä hävetä, läheiseni on vasta kokenut samanlaisen tapauksen, joten... voi p.rk.le mitä tyyppejä.


      • duunari81

        Keksittyjäkin ilmoituksia on ollut aika monta.


    • Apinat.kotiinsa

      Varmuuden vuoksi voisi kerätä bussillisen matuja ja käännyttää heidätkotiinsa siitä paikasta. Siinäpähän oppisivat hieman, ehkä.

    • ehkäolenpapparainen

      Kiitos teille jokaiselle erikseen ja yhdessä, jotka hajoititte Joensuunjunassa lapsenrattaat..

    • Epäilynsiementäjä

      Tämä nyt ainakin on ollut joku ihan perussuomalainen, vai onkohan sittenkin joku mamu jo omaksunut alkuperäisväestöön sulautuvan liikkumis- ja pukeutumistyylin?

      "Hätäkeskukseen oli tullut lauantaina toinenkin ilmoitus, jossa miehen kerrotaan seuranneen naista. Tästä tapauksesta ilmoitettiin kello 15.50:n aikaan Joensuun Mutalasta. 21-vuotias nainen oli tullut polkupyörällä Toukolantielle, ja laittaessaan pyöräänsä lukkoon oli häneen tarttunut takaapäin kiinni tuntematon mies. Mies oli huutanut ja yrittänyt repiä naiselta käsilaukkua. Mies oli poistunut paikalta polkupyörällä Jukolankadun suuntaan. Miehellä oli yllään keltamusta työtakki sekä mahdollisesti maastokuviolliset housut. Päässään miehellä musta pipo. Mies oli liikkunut vanhalla huonokuntoisella polkupyörällä, joka oli väritykseltään tumma. Mies on noin 20-30-vuotias."

      • kaupunkimaastohousut

        "maastokuviolliset housut."

        Kyseessä siis isänmaan toivo.

        Kantaväestön rötöstely on Suomessa isompi ongelma mitä satunnaiset värillisten töppäilyt.


    • liskokyllikki

      Olisko Kyllikin Liskot olleet siellä tekemässä tuttavuutta salskean savannikiiturin kanssa?

    • seOnKähmijäSe

      Onko kähmijä saatu kiinni?
      Rajat kiinni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      664
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe