Onko työkkärintädillä ihan omat laintulkinnat?

KuntoutuksenTarpeessa

Työkkäri yrittää nyt sossun kanssa laittaa minut kuntouttavaan työtoimintaan, tuli vääntöä siitä kestosta. Kerroin oman tulkintani lähtökohdan olevan sen, että minun velvollisuuteni täyttyy sillä, että olen yhden päivän viikossa 4 tunnin ajan tuossa pelleilyssä. Työkkärin täti sanoi, ettei suostu siihen vaan minun pitää olla pidempi aika (enemmän päiviä tai tunteja, jäi epäselväksi). Vajaakuntoisia kuulemma laitetaan 1pvä/4h juttuihin, mutta minä en tädin mielestä ole niin vajaakuntoinen ja siten minun pitää olla pidempi aika. Pyysin näyttämään lakipykälät joissa hän pystyy noin menettelemään, niitä en saanut. Tilanne jäi auki koska minä en jousta ja ilmeisesti hänkään ei jousta. Seuraavassa tapaamisessa kuukauden päästä pitää minulle määrätä kuntouttavan työpelleilyn paikka ja nyt tarvitsenkin teidän apuanne, olenko minä laintulkintojeni kanssa oikeassa vai työkkärin täti? samoin, jos saan tuon takia sanktioita ja tt-tukeani leikataan, katsoisin että päätös on perustunut laittomuuteen. Kannattaa varmaan laittaa puhelin nauhoittamaan seuraava tapaaminen?

43

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LakiLukeLuke

      "Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään neljän päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään neljä tuntia. (20.2.2015/142)"

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189

      Eli kyllä työkkäri voi "määrätä" sinut maksimissaan neljäksi päiväksi / viikko kuntouttavaan.

      • 167-176

        "Eli kyllä työkkäri voi "määrätä" sinut maksimissaan neljäksi päiväksi / viikko kuntouttavaan."
        Laki eikä ministeriön ohjekkaan anna työkkärille valtaa määräillä tuossa asiassa. Siitä kuka määrää tuon ajan ei ole mitään säädettu. Paikallisissa ohjeissa saattaa jotain olla mutta ei nekään voi mennä lain edelle eli jos laki ei anna jotain valtaa niin ei sitä voi ohjeillakaan ottaa, tuollaiset ohjeet ovat laittmia ja ne kannattaa lähettää esim. oikeusasiamiehelle "arvostelatavaksi". Lain henki on se että toiminta on asiakkaan parhaaksi. Akitivointisuunnitelmaa tehdessä on noudatettava lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, Lain 2 luvussa kerrotaan asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet. Lain 2:4§ 3 mom mukaan "Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.", tuohon kannattaa vedota. Jos kaikesta huolimatta työkkäri määräilee niin pitää vaatia aktivointisuunnitelaan kirjattavaksi se että tuo aika on määrätty työkkärkin toimesta vastoin asiakkaan etua.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812#L2

        Kaikkien virkanilkkien puheet on syytä äänittää joko avoimesti tai salaa. Äänityksetä ei kannata eikä tarvitse kertoa kenellekkään ennen kun äänitystä tarvitsee.

        Virkanilkin määritelmä

        Virkanilkki (lat. virkusnilkus), tuo ihmistä päällisin puolin muistuttava olio lymyilee usein virastossa virkapöydän takana. Ihmisestä sen erottaa vain siinä että järki puuttuu täysin. Kun virkanilkki jää itse teossa kiinni lakien rikkomisesta niin sen naama menee norsunvitulle ja muuttuu ensin vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi (aivan kuten liikennevalot), vettä tulee silmistä ja vaahtoa suusta.
        Sen lisäksi kuuluu epämääräisiä kurkkuääniä ja/tai mölinää jotka kelpaisivat kauhuleffan äänitehosteiksi. Virkanilkin pää ei sovellu muuhun käyttöön kun hattutelineeksi, joidenkin osalta ei siihenkään.

        Virkahaitake (lat. virkushaitakus), on muuten samanlainen kun virkanilkki mutta aiheuttaa laittomilla virkatoimillaan enemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle murentaen yhteiskunnan selkäränkaa ja moraalia sekä on häpeäksi koko virkakunnalle sekä yleiselle lain kunnioitukselle.


      • faktaa88885

        EIHÄB!! LAKI SANOO YKSISELITTEISESTI ETTÄ VÄHINTÄÄN 1PVÄ A 4H!!! JA SE TYÖKKÄRI SOPIMUS KUULUU TEHHDÄ YHDESSÄ! LAKI SANOO ETTÄ SOVITAAN EI MÄÄRÄTÄÄN. ALOITTAJA ON IHAN OIKEASSA. ITSE OLIN SAMASSA TILANTEESSA JA TAISTELIN SAMASTA ASIASTA. SOSSUAKKA TYÖKKÄRISSÄ YRITTI KOKO VIIKON PAKKOTYÖTÄ 9E PÄIVÄRAHALLA. TEIN KANTELUN SOSSUJOHDOLLE JA SANOIN ETTÄ JOS EI AUTA NIIN SITTEN OIKEUTEEN. TYÖKKÄRI JA SOSSUVIRKAILIJAT OVAT VIRKAMIEHIÄ JA NÄIN VIRKAMIESLAIN ALAISIA. SEN 7 PYKÄLÄ.LUKEKAA LAKIA JA PITÄKÄÄ KIINNI OIKEUKSISTANNE. JA VIDEOIKAA AINA TAPAAMINEN TYÖKKÄRIN JA SOSSUN KANSSA. TEILLÄ ON SIIHENKIN LAILLINEN OIKEUS.


      • faktaako

        Ei kannata salaa äänitellä, se ei ole pätevä todiste jos ja kun nauhan tietoja tarvitaan. Salanauhoituksesta voi työkkärin ja sossun tantat haastaa sinut käräjille, joten pätevänä ja laillisena todisteena nauha käy kun se on nauhoitettu tanttojen tietäessä siitä.


      • 167-176
        faktaako kirjoitti:

        Ei kannata salaa äänitellä, se ei ole pätevä todiste jos ja kun nauhan tietoja tarvitaan. Salanauhoituksesta voi työkkärin ja sossun tantat haastaa sinut käräjille, joten pätevänä ja laillisena todisteena nauha käy kun se on nauhoitettu tanttojen tietäessä siitä.

        Ei yhtään oikein, sinun ei kannata veikata!
        Taitaa virkanillki jaella vääriä neuvoja, mutta ne ei nykyisin kelpaa mihinkään kun asiat voi tarkistaa kätevästi netistä eikä tarvitse enää olla virkanilkkien disinformaation varassa.


      • eipakolla
        faktaako kirjoitti:

        Ei kannata salaa äänitellä, se ei ole pätevä todiste jos ja kun nauhan tietoja tarvitaan. Salanauhoituksesta voi työkkärin ja sossun tantat haastaa sinut käräjille, joten pätevänä ja laillisena todisteena nauha käy kun se on nauhoitettu tanttojen tietäessä siitä.

        Voi nauhoittaa ja hesarin jutun mukaan myös videoida.

        Kuntouttavaan työtoimintaa ei ole pakko osallistua jos:
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189

        Seuraava suora lainaus pitää ehdottomasti muistaa: "Jos työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja henkilö yhdessä arvioivat, että henkilö ei työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön, aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä kuntouttava työtoiminta tai erityislakien mukaisesti sellaisia sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja, jotka parantavat henkilön työ- ja toimintakykyä. "

        Ja HUOM! Kääntäkää tuo asia siis toisinpäin. Jos henkilö kykenee osallistumaan ja hoitamaan työkkärin kanssa asiansa normaalisti EI KUNTOUTTAVAAN voida VÄKISIN laittaa.


      • Työkkärillesanktiot

        Unohdat, että työkkärin täti saa kiksejä kun työtön alistetaan kuntouttavaan työtoimintaan, joten työkkärin täti vain toteaa ettei heillä ole käytettävissä mitään keinoja, joilla auttaa työtöntä työllistymään.

        Tilannetta ei muuta miksikään se seikka ettei lain mukaan ole esteitä myöntää työttömälle esim. työllistämistukia tai valita työtöntä työllisyyskurssille, vaan työkkärin tädit voivat vain päättää ettei TE-keskuksen käytettävissä olevia keinoja käytetä tämän työttömän kohdalla.

        Työkkärin tädelle pitäisi saada muitakin seuraamuksia kuin pakollinen liian suuren palkan vastaanottaminen.


      • 167-176
        Työkkärillesanktiot kirjoitti:

        Unohdat, että työkkärin täti saa kiksejä kun työtön alistetaan kuntouttavaan työtoimintaan, joten työkkärin täti vain toteaa ettei heillä ole käytettävissä mitään keinoja, joilla auttaa työtöntä työllistymään.

        Tilannetta ei muuta miksikään se seikka ettei lain mukaan ole esteitä myöntää työttömälle esim. työllistämistukia tai valita työtöntä työllisyyskurssille, vaan työkkärin tädit voivat vain päättää ettei TE-keskuksen käytettävissä olevia keinoja käytetä tämän työttömän kohdalla.

        Työkkärin tädelle pitäisi saada muitakin seuraamuksia kuin pakollinen liian suuren palkan vastaanottaminen.

        "Työkkärin tädelle pitäisi saada muitakin seuraamuksia"
        Niin pitäisi. Esimerkiksi voitaisi virkanilkki laittaa torille jalkapuuhun viikonlopuksi jossa kanslaiset voisi antaa palautetta suoraan virkanilkille kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Tuon pitäisi koskea kaikkia virkanilkkejä.


      • Työllistymistäedistäen
        eipakolla kirjoitti:

        Voi nauhoittaa ja hesarin jutun mukaan myös videoida.

        Kuntouttavaan työtoimintaa ei ole pakko osallistua jos:
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189

        Seuraava suora lainaus pitää ehdottomasti muistaa: "Jos työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja henkilö yhdessä arvioivat, että henkilö ei työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön, aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä kuntouttava työtoiminta tai erityislakien mukaisesti sellaisia sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja, jotka parantavat henkilön työ- ja toimintakykyä. "

        Ja HUOM! Kääntäkää tuo asia siis toisinpäin. Jos henkilö kykenee osallistumaan ja hoitamaan työkkärin kanssa asiansa normaalisti EI KUNTOUTTAVAAN voida VÄKISIN laittaa.

        Alle 25 vuotiaalla velvoite:


        10§ "Aktivointisuunnitelman laatimistilaisuuteen saapumatta jäämiseen sekä kieltäytymiseen osallistumasta aktivointisuunnitelman laatimiseen ja aktivointisuunnitelmaan tai monialaiseen työllistymissuunnitelmaan merkittyyn kuntouttavaan työtoimintaan sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 2 a luvun 9–14 §:ssä ja toimeentulotuesta annetun lain 10 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädetään. (30.12.2014/1372)"

        3§"Tätä lakia sovelletaan aktivointisuunnitelman laatimiseen ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen työttömälle alle 25-vuotiaalle työmarkkinatukeen oikeutetulle tai toimeentulotukea saavalle"

        Lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189

        Kuten tuosta ilmenee,tuota kuntouttavaa ei saa järjestää yrityksissä:"Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä." Asiasta on myös määrätty ,että kunnan on se järjestettävä ,eikä kuntouttava saa korvata palkkatyötä. joka käy myös tuolta ilmi.Sen on myös tähdättävä henkilön työllistämiseen ja oltava riittävän haastavaa,eli tarkoituksenmukaista toimintaa jolla parannetaan tulevia työllistymismahdollisuuksia. Tradonomin tai sähkömiehen työllistymistä tuskin edistää pahvilaatikoiden siirtely varastossa tai lattian lakaisu. Ihimisillä kun on potentiaalisisn mahdollisuus työllistyä omaa ammatillista koulutusta hyödyntäen ,joko omaan ammattiin tai koulutustansa vastaavaan työhön.Sähkömiehellä sähköalan moninaisiin tehtäviin ja mm. kaupallisen kolutuksen saaneella kaupallisen alan tehtäviin jne..

        13§ "Kuntouttava työtoiminta on sovitettava henkilön työ- ja toimintakyvyn sekä osaamisen mukaan niin, että se on työmarkkinoille pääsyn kannalta mielekästä ja riittävän vaativaa. Kuntouttava työtoiminta ei saa vakavasti loukata henkilön uskonnollista tai muuta eettistä vakaumusta."


      • näin
        Työkkärillesanktiot kirjoitti:

        Unohdat, että työkkärin täti saa kiksejä kun työtön alistetaan kuntouttavaan työtoimintaan, joten työkkärin täti vain toteaa ettei heillä ole käytettävissä mitään keinoja, joilla auttaa työtöntä työllistymään.

        Tilannetta ei muuta miksikään se seikka ettei lain mukaan ole esteitä myöntää työttömälle esim. työllistämistukia tai valita työtöntä työllisyyskurssille, vaan työkkärin tädit voivat vain päättää ettei TE-keskuksen käytettävissä olevia keinoja käytetä tämän työttömän kohdalla.

        Työkkärin tädelle pitäisi saada muitakin seuraamuksia kuin pakollinen liian suuren palkan vastaanottaminen.

        Pelolla ja syyllisyydellä hallitaan ja otetaan valtaansa.


    • 7087089

      Voi tuota lakia tulkita myös siten, että työttömän tarvitsee tehdä kuntouttavaa työtoimintaa vain yhtenä päivänä viikossa ja neljä tuntia. Saku Timosen Blogissa muistaakseni lukee, että tämä minimi riittää täyttämään työttömän velvollisuuden.

      Saku Timonen on lakimies, joten parasta tietoa löytää hänen blogistaan: https://sakutimonen.wordpress.com/tag/kuntouttava-tyotoiminta/page/6/
      Kun tuosta sivulta lähtee lukemaan uudempia tekstejä, niin toivottavasti asiaan liittyvä teksti löytyy.
      ------
      Mikäli kuntoutukselle ei ole tarvetta ja ainoa peruste on työttömyys, niin mielestäni kannattaa asettaa kuntouttavaan työtoimintaan suostumisen ehdoksi tuo minimiaika tai kunta saa maksella sakkomaksujaan.

      Yksi syy tuolle kuntouttavalle työtoiminnalle on se ettei kunnan tarvitse maksaa niitä ns. työmarkkinatuen sakkomaksuja. Toinen syy on tietenkin saada palkaton työntekijä, joka taas ei lain mukaan saa olla kuntouttavan työtoiminnan tavoite.

      Kannattaa pitää puolensa. Mikäli minimi ei kelpaa, niin voihan sitä uhata siirtyä kokonaan kunnan toimeentulotuelle. Mikäli tippuu toimeentulotuelle, niin kannattaa valittaa aina euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen saakka perusosan alentamisesta, koska pakkotyö on ihmisoikeuksien vastaista.

      • 7087089

      • SossullePataan
        7087089 kirjoitti:

        http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2014/08/23/palkattomien-rekrytointi/

        Edellisestä linkistä löytyy tieto, että ettei voi kieltäytyä ilman sanktiota, mutta voi sen verran pitää puoliaan, että vaatii minimityöaikaa.

        Homma kannattaa hoitaa niin ettei virkanilkki voi sitä lakia rikkomatta tehdä. Joten kaikki höpinät vapaaehtoisesta sopimisesta kannattaa poistattaa aktivointisuunnitelmasta, tarvittaessa ne voi vaikka yliviivata ellei tulostin "toimi" tai jotain muita tekosyitä ilmenee. Virkanilkki ei voi sanella ehtoja vaikka niin usein tekee.


    • ToinenEsimerkki

      Laki on julkinen ja avoin, huonokin laki. Työkkärillä näyttää käytännössä olevan omat salaiset toimintaohjeensa ja soveltamispäätöksensä. Pyysin nähtäväkseni ohjeet, joilla he tulkitsivat lakia, joka tunnustaa mahdollisuuden osa-aikaiseen yrittäjyyteen ja osittaiseen työmarkkinatukeen siinä ohessa. Kieltäytyivät näyttämästä. En kuulemma olisi edes ymmärtänyt niitä. Heillä on kuulemma omat asiantuntijansa, jotka tulkitsevat heidän omia ohjeitaan, jotka tosiaan heidän mielestään menevät Suomen lain yli. Onkohan kukaan Suomessa ollut työkkärin omavaltaisten tulkintojen jälkeenkin osa-aikainen yrittäjä, oikeutettu osittaiseen tukeen?

      Tuon osa-aikayrittäjyyden lainkohtaa työkkäri on päättänyt pääsääntöisesti tulkita niin, että se, mitä lainlaatija antaa ESIMERKKINÄ, onkin EDELLYTYS, eli on täytynyt olla puoli vuotta kokoaikapalkkatöissä yrittämisen ohella, jotta voi 'todistaa' sen olevan osa-aikaista. Joku poliitikko sitä päivitteli radiossa joku vuosi sitten, mutta lakia ei ole täsmennetty työkkärivarmaksi, aj työkkärin omavaltainen, kansalaisen asemaa huonontava tulkinta on edelleen käytössä.

      • TyökkärinÄmmäOnJumala

        Tässä se "salainen" ohje on:

        http://www.finlex.fi/data/normit/42440-TEM2435ohje.pdf

        Onhan se vähän kryptisesti laadittu mutta kyllä siitä asia selviää.

        Tosin ongelmana on että sillä yksittäisellä työkkärin muijalla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä päättää että hyväksyykö se sitä vai ei.

        Työkkärin ämmän päätöksestä ei edes voi valittaa!


      • rewrwrw
        TyökkärinÄmmäOnJumala kirjoitti:

        Tässä se "salainen" ohje on:

        http://www.finlex.fi/data/normit/42440-TEM2435ohje.pdf

        Onhan se vähän kryptisesti laadittu mutta kyllä siitä asia selviää.

        Tosin ongelmana on että sillä yksittäisellä työkkärin muijalla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä päättää että hyväksyykö se sitä vai ei.

        Työkkärin ämmän päätöksestä ei edes voi valittaa!

        Tuossa ohjeessa ei ole ainakaan äkkiä selattuna minkäänlaisia ohjeita ketjun aloittajan dilemmaan. Eli tästä voidaan päätellä, että työkkärin lihavapalkkainen akka yrittää soveltaa omia sadistisia ohjeitaan työttömään. Työttömän tarvitsee pitää puolensa tuonna 1pvä/4h jutussa koska hänellä on laki tukenaan, työkkärinämmäkään kun ei voi lain yli kävellä


      • TEMminOhje
        rewrwrw kirjoitti:

        Tuossa ohjeessa ei ole ainakaan äkkiä selattuna minkäänlaisia ohjeita ketjun aloittajan dilemmaan. Eli tästä voidaan päätellä, että työkkärin lihavapalkkainen akka yrittää soveltaa omia sadistisia ohjeitaan työttömään. Työttömän tarvitsee pitää puolensa tuonna 1pvä/4h jutussa koska hänellä on laki tukenaan, työkkärinämmäkään kun ei voi lain yli kävellä

        Ei se ohje ollukaaan alottajan ongelmaan vaan tän "ToinenEsimerkki" osa-aika yrittäjyyteen.


      • Onmahdollisuus
        TyökkärinÄmmäOnJumala kirjoitti:

        Tässä se "salainen" ohje on:

        http://www.finlex.fi/data/normit/42440-TEM2435ohje.pdf

        Onhan se vähän kryptisesti laadittu mutta kyllä siitä asia selviää.

        Tosin ongelmana on että sillä yksittäisellä työkkärin muijalla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä päättää että hyväksyykö se sitä vai ei.

        Työkkärin ämmän päätöksestä ei edes voi valittaa!

        Kyllä voi kannella ja hakea oikaisua asioihinsa:

        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/index.htx


    • 5345345

      voiko tuosta mihinkään valittaa,siinä on vastakkain sen kurjan juopon työttömän ja kunniallisen työkkärivirkailijan näkemykset.virkailija kun sanoo että olet neljänä päivänä viikossa 8 tuntia päivässä niin minkäs sille voi muuta kuin mennä ja valittaa voi tai jättää menemättä niin paukkuu karenssi

      • Aivanälytöntä

        Käy muutaman tunnin näyttäytymässä että on läsnä olevaksi kuitattu. Aivan järkyttävää 8 tunnin päivät, meillä on ollut 4 tai 5 tuntia korkeintaan. Tee vaan se 4 tuntia eikä yhtään enempää.

        Poissaolo

        Poissaololla tarkoitetaan tilanteita, joissa asiakas ei osallistu kuntouttavaan työtoimintaan sellaisena päivänä, jolloin hänen aktivointisuunnitelman mukaan tulisi olla paikalla. Jos asiakas osallistuu osan päivästä, kyse ei ole poissaolosta. Poissaolopäivältä työnhakija ei saa työttömyysetuutta eikä kulukorvausta.

        (Ohjaajan luvalla saa olla 3 päivää sairaus tapauksissa, sit täytetään lappu kelaan ettei menetä päivärahaa mutta sitä kulukorvausta ei sitten saa) Osalla on koko ajan flunssa tai vatsatautia vuoronperään ;D

        https://www.thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/toimeentuloturva/poissaolot-kieltaytyminen-ja-keskeyttaminen


      • Neuvojatäältätulee

        Huom! Kelalle tietenkin ilmoitetaan aina ne viralliset tunnit vaikka olisi käynyt osa päivästä.

        Kuntouttavassa ollaan vajaakuntoisena eikä missään tapauksessa palkkatyöläisen asemassa. Kunhan vähän jotain säheltää ja sählää niin se riittää :D Pitää olla hyvät pellen lahjat eikä kannata karenssia ottaa.


    • Littaajaruutuhyppelyä

      On se melkoista pelle touhua sellaiselle joka on vielä täysjärkinen,,,

      Tuntee taas itsensä leikkikoululaiseksi...pitää siis ihan lapsen tasolle jo mennä,,,

      Ohjaaja on joku entinen lasten leikittäjä.

    • OmituistaOn

      Kun lukee näitä vastauksia, niin huomaa, että ainakin tällä palstalla olevat ovat varsinaisia työnkarttajia.

      Eikä tarvitse sanoa, että "kyllä minä oikeisiin töihin menisin".

      Jos ehdotetaan kuntouttavaa, niin silloin taustalla on jotain sellaista, että henkilö ei yksinkertaisesti kykene normaaleihin töihin, ilman jonkin asteista kuntoutusta.

      Miksi siitä pitää yrittää kieltäytyä? Sehän on ensimmäinen askel siihen, että joskus olisi mahdollisuutta saada niitä oikeita töitä.

      Mutta nämä henkilöt ilmeisesti haluavatkin vain elää tuilla, eivät oikeasti haluakaan sieltä kuopasta ylös.

      • POISSA.TYÖMARKKINOILTA

        Mitä ihmeen tekemistä pakkoORJAtyöpalvelulla on työnkarttamisen kanssa?

        "Kuntouttava" orjatyöpalvelu EI ole työtä, vaan SOSSUN pakkopalvelua josta EI voi sanktioitta kieltäytyä!

        Kun joudut "kuntouttavaan" orjatyöpalveluun POISTUT TYÖMARKKINOILTA.

        Eli se on sama kuin olisi vaikkapa vankilassa tai vastentahtoisessa pakkohoidossa mielisairaalassa.

        Tai itseasiassa vankilassakin olisi asiat paremmin koska vankilassa tehdystä työstä saa ihan oikeaa kunnon palkkaa (joka on usein isompi kun vartioilla) siitä kertyy ihan oikeaa anssia, eläkettä, ym. ansiosidonnaista turvaa.

        "Kuntouttvassa" pakkotyöpalvelussa EI kerry yhtään mitäään!!!

        ET saa palkkaa, EI kerry eläkettä, EI anssia, EI YHTÄÄN MITÄÄN!

        Jos jollain ihmeellä pääset orjahommista pois, olet edelleen ihan yhtä pitkäaikaistyötön vaikka olisit tehnyt 8 tuntia päiväss, 172 tuntia kuukaudessa, yli 2000 tuntia vuodessa VUOSIA ILMAN PALKKAA!

        Kuka hullu tälläiseen suostuu?!

        Miten selität työnantajalle missä olet ollut vuosikaudet poissa työmarkkinoilta?

        Luuletko että kukaan työnantaja ottaa töihin sellaista joka on ollut vankilassa, mielisairaalassa tai sossun pakkopalvelun saajana "kuntouttavassa"?


      • näinasianlaitaon

        Et tiedä asiasta kuntouttavaan joutuu jos työttömyys pitkittyy eli jos et saa palkkatyötä.Harva saa työtä kun työttömiä on jo 600tuhatta.Työkykyisetkin joutuvat eli ole vain vaiti.Kunnat saavat sakkoa työttömistä.


      • painostus
        POISSA.TYÖMARKKINOILTA kirjoitti:

        Mitä ihmeen tekemistä pakkoORJAtyöpalvelulla on työnkarttamisen kanssa?

        "Kuntouttava" orjatyöpalvelu EI ole työtä, vaan SOSSUN pakkopalvelua josta EI voi sanktioitta kieltäytyä!

        Kun joudut "kuntouttavaan" orjatyöpalveluun POISTUT TYÖMARKKINOILTA.

        Eli se on sama kuin olisi vaikkapa vankilassa tai vastentahtoisessa pakkohoidossa mielisairaalassa.

        Tai itseasiassa vankilassakin olisi asiat paremmin koska vankilassa tehdystä työstä saa ihan oikeaa kunnon palkkaa (joka on usein isompi kun vartioilla) siitä kertyy ihan oikeaa anssia, eläkettä, ym. ansiosidonnaista turvaa.

        "Kuntouttvassa" pakkotyöpalvelussa EI kerry yhtään mitäään!!!

        ET saa palkkaa, EI kerry eläkettä, EI anssia, EI YHTÄÄN MITÄÄN!

        Jos jollain ihmeellä pääset orjahommista pois, olet edelleen ihan yhtä pitkäaikaistyötön vaikka olisit tehnyt 8 tuntia päiväss, 172 tuntia kuukaudessa, yli 2000 tuntia vuodessa VUOSIA ILMAN PALKKAA!

        Kuka hullu tälläiseen suostuu?!

        Miten selität työnantajalle missä olet ollut vuosikaudet poissa työmarkkinoilta?

        Luuletko että kukaan työnantaja ottaa töihin sellaista joka on ollut vankilassa, mielisairaalassa tai sossun pakkopalvelun saajana "kuntouttavassa"?

        Kuntouttava työtoiminta on silloin aivan okei,jos itse tykkää mennä.


    • LaillistaTallettaa

      > Ei kannata salaa äänitellä, se ei ole pätevä todiste jos ja kun nauhan tietoja tarvitaan. Salanauhoituksesta voi työkkärin ja sossun tantat haastaa sinut käräjille, joten pätevänä ja laillisena todisteena nauha käy kun se on nauhoitettu tanttojen tietäessä siitä. <

      Höpöhöpö.

      Suomessa on aina laillista tallentaa kaikki mitä omin korvin kuulet ja omin silmin näet eli sellaiset tilanteet mihin itse osallistut.

      Salakuvaamista olisi jos poistuisit itse tilanteesta ja jättäisit silti nauhoituksen päälle.

      Suomen tuomioistuimet saavat täysin vapaasti itse päättää mitä hyväksyvät todisteeksi rikoksesta. Tästä syystä jopa salaa tallennettu materiaali yleensä hyväksytään oikeudessa todisteeksi. Se on sitten täysin eriasia että siitä voi saada tuomion salakuvaamisesta mutta täytyy punnita onko salaa tallennetun esittäminen oikeudessa todisteena sen arvoista?

      Esim. raiskauksesta syytetty, pystyi salakuvauksella todistamaan ettei kyseessä ole raiskaus. Mitä väliä silloin on vaikka saisi pienet sakot kun pelastuu väärältä tuomiolta.

    • OrjuutusLAITONTA

      Orjatyöstä tehdyn kantelun perusteella STM on antanut lausunnon:

      "Työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Myös yhdistys tai säätiö voidaan katsoa yritykseksi jos se harjoittaa elinkeinotoimintaa. Sama pätee avoimilla markkinoilla toimiviin liikelaitoksiin."

      Tuota olen koittanut jatkuvasti toitottaa.

      Vaikka joku orjatyöpaja olis ry, niin se lasketaan yritykseksi kun se tekee samaa kun joku yritys tai yrittäjä!

      Eli lähes KAIKKI orjatyöpajat ovat laittomia?!

    • jepjeejeeeee

      Mä en ole noihin 9€/pvä orjatöihin suostunut, ja olen silti välttynyt karenssilta. Ei minulla ole mitään estettä työn tekemiselle, ei vain ole huvittanut edes etsiä työtä. Jätän duunit mielelläni sellaisille, jotka niitä haluavat tehdä, koska kaikille ei töitä kuitenkaan riitä.
      Työkkärin tädit olisivat lopulta suostuneet siihen, että hankkisivat minulle ihan palkallisen homman, mutta lähdinkin sitten opiskelemaan.
      Ei kannata suostua orjatyöhön. Ei ole meidän kansalaisten vika, että täysin hommaansa kykenemättömät päättäjät ovat ajaneet Suomen ja suomalaiset tällaiseen ahdinkoon. Mulkut yrittävät syyllistää kansaa haukkumalla ahneeksi ja laiskaksi, vaikka itse ovat syypäitä tähän paskaan.

      • 167-176

        Eipä ole orjatöitä tarjottu sen jälkeen kun kerroin työkkärissä ihan suoraan totuuden niistä virkanilkille ja samalla kerroin että ikävyyksiä on luvassa jos edes tarjoatte niitä, ei ole tarjonneet ja aikaa tuosta on jo 10 vuotta, palkkatukitöissä olen muutaman kerran sen jälkeen ollut.

        Noihin orjatöihin liittyy niin paljon laittomuuksia että eivät ota sinne sellaisia tyyppejä jotka tietävät lailliset oikeutensa ja pitävät niistä kiinni viimeiseen pykälään ja momenttiin saakka sillä kun käry käy niin loppuu laittomuudet myös niiden velliperseiden kohdalla jotka nykyisin noihin orjatöihin suostuvat.

        Laittomuudet loppuisivat ja "palvelun" laatu paranisi jos nuo orjatyöt olisi vapaaehtoisia, ilmeisesti niin ei haluta käyvän.


    • ehhhehehhehhehh

      Voisiko joku kertoa minulle, mitä kuntouttavaa toimintaa tarvitaan siihen, että tilille maksetaan palkka tehdystä työstä?

      Jos täysin terve tai fyysisesti/henkisesti puutteellinen ihminen tekee viikossa neljä tuntia töitä, niin sen palkan maksaminen tilille ei vaadi mitään kuntoutusta vaan sen palkan voi maksaa täsmälleen samalle tilille kuin työttömyyskorvaukset. Sama pätee 32 tuntia viikossa työskentelevään.

    • MatujaEIsaaORJUUTTAA

      Daily Mail uutisoi, että "Suomi vaatisi työikäisiä turvapaikanhakijoita tekemään palkatonta työtä. Tieto EI pidä paikkaansa."

      Ei niin koska VAAN SUOMALAISET työttömät voi joutuu jo jopa 6 kkn työttömyyden jälkeen sossun "kuntouttavaan" pakkoORJAtyöpalveluun.

      "Kuntouttava" orjatyöpalvelu EI ole työtä, vaan SOSSUN pakkopalvelua josta EI voi sanktioitta kieltäytyä!

      Eihän tietenkään matuja voi laittaa pakkotyöhön? Suomalaisista ei mitään väliä.

      Matujen "jakamattomia ihmisoikeuksia" orjatyö rikkoisi törkeällä tavalla (mutta suomalaisilla työttömillä ei ole ihmisoikeuksia?)

      Sehän olisi hirvittävää riistoa laittaa matut tekemään palkatta jotain tämän yhteiskunnan, joka maksaa joka päivä jopa 443 e/vrk/matu niiden elättämisestä?

      Tosin suomalaisia saa ihan vapaasti riistää ja pakottaa vastentahtoisesti orjaksi?

      Palkattoman suomalaisen orjan selkänahasta orjuuttajat saavat ihan vapaasti repiä miljoona voittonsa, kunhan vaan matua ei orjuuteta?

      Täytyyhän matun saada potkia ja hakata kaiket päivät Suomen veronmaksajien piikkiin ilman että joku perseestä oleva orjatyöpalvelu häiritsee:

      http://www.katsomo.fi/#!/jakso/565545?toista

      Kiitos suomalaiset veronmaksajat kun mahdollistatte tämän!

      Raatakaa rankemmin siellä orjatyöpajoissanne jotta yhteiskunnalla on varaa hyysätä jatkossakin yhä isompia matulaumoja?

    • Tehdään-boikotti

      Minulta on vienyt työhalut täysin tämä pakkomokutus. Ei ole mitään järkeä tehdä töitä ja maksaa maailman korkeinta veroa kaikesta, koska verorahat menevät mamujen elättämiseen. Mamuilla on heti tänne päästyään parempi elintaso kuin monella pienipalkkaisella suomalaisella. Aivan hullua oikein kannustaa tällä tavalla lisää vaan rikollisia laittomasti tulemaan maahamme.

      Olen myös Suomiboikotissa. En osta mitään suomessa valmistettua. Ainoastaan ruokaa jonkun verran. Haluan, että suomella menisi vielä pitkään huonosti taloudellisesti. Ehkä se avaisi päättäjien silmät ja mamutuskiima loppuisi vihdoin. Tulkaa kaikki mukaan boikottiin!! Yleensäkin vähennetään kulutusta minimiin. Se vaikuttaa verotuloihin.

    • dhfurguthgyuhyu

      Ärsyttävää trollausta. Yhtä asiaa ihmettelen: miksi te kutsutte työvoimavirkailijoita termillä "työkkärin tädit". Ikään kuin ystävistänne puhuisitte. Ja jos toi tarina muka on totta, niin erittäin helppo keino on mennä yksityiselle lääkärille ja pyytää sieltä arvio terveydentilasta, jos muka sossutantat tai "työkkärin tädit" yrittää kuntouttavaan työtoimintaan jotakin ihmistä laittaa. Sossun asiakkaalle varmaan tosin viisikymppiäkin on suuri raha laittaa lääkäriin, mutta jos vaihtoehto olisi tehdä palkatta työkykyisenä työtä sosiaaliturvaansa vastaan koskaan pääsemättä normaaleille työmarkkinoille, ehkä sitten kannattaa pyytää jonkun lääkärin paperit, ettei sellaisen kuntoutuksen tarpeessa ole. Lääkärien ylitse ne ei voi kävellä, edes säästöintoiset sosiaaliviranomaiset. Ja ehkä kannattaa viedä saamansa sosiaaliviraston päätökset suoraan näytille myös Kelaan ja kysyä sieltä, onko toimittu lainmukaisesti, koska luultavasti palkattomaan kuntouttavaan työtoimintaan ei passiteta kuin hädänalaisimpia ja köyhimpiä, jotka henkensä pitimiksi ovat riippuvaisia toimeentulotuesta ja joita on helppo kyykyttää. Ja jos johonkin ilmaistyöhön joutuu siitäkin huolimatta että on sellaisesta kieltäytynyt, kannattaa kysyä onko samassa firmassa muita jotka saavat samasta työstä palkkaa ja tuoda vaikka joku toimittaja hikipajaan katsomaan sen arkea.


      Ja vituttaa lukea rasismia. En tiedä tai tunne yhtäkään kuntouttavasssa työtoiminnassa olevaa, mutta ilmeisen paljon niitä varmaan on, koska on kuin sieniä sateella noussut kaiken maailman firmoja, jotka teetättää ilmaistöitä ihmisillä. Suomessa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa vastaan ei laissa ole velvoitetta työskennellä. Jos on työtön, on velvoitettu hakemaan töitä kyllä jokainen työttömyysturvaa saava, mutta jos töitä ei ole ja jos edes työvoimatoimisto ei niitä tarjoa, ei sitä itsessään sosiaaliturvaa vastaan ole laissa velvoitetta tehdä mitään palkatonta työtä. Outoa muuten, että työttömät eivät saa tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötäkään eivätkä usein edes opiskella eikä työttömiä ajan käyttämiseen järkevästi kannusteta, mutta hikipajoille monia passitettais kyllä mielellään.


      Minulle jos tarjottais kuntouttavaa työtoimintaa, kysyisin TE- virkailijalta, että annatko lausunnon paljonko olis tuntipalkka.

    • KTR66

      Täytyyhän tuo matu-sirkus jotenkin maksaa. Maksajanhan te tiedätte. Syyllistetään minimituilla elävät köyhät ja viedään heidän leipänsä tiedätte kyllä minne.

    • Karillekuntoutettu

      Työkkärintäti voi lakia rikkoa.Kuontouttava ei saa korvata työtä ,joka on teettettävissä palkkasuhteessa.Kuntouttava työ on kunnanjärjestettävä ja sen tulee myös olla tarpeeksi haastavaa ja työllistymistä edistävää .Kuntouttavalla työllä on siis määrätyt puittee,joita tätin on noudatettava:

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189

      Työttömällä ei KHO:n päätöksen tulkinnan mukaan ole velvoitetta osallistua kuntouttavaan toimintaa,eikä siitä voi näin ollen sanktioida/viedä työttömyystukea,niin tuosta on tulkittavissa:

      http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1371462970851.html

      KHO päätökset ovat oikeudellisia linjauksia. Tosin en kehoita ketään toimimaan millään lailla ja kaikissa toimissa jokainen harkitsee itse ja kantaa päätöksistään itse vastuun,mutta näin tuon itse tulkitsisin.Näyttäisi kuitenkin,että tuon mukaan työkkärin tätille on saattanut tulla tulkinallinen virhe jossainvaiheessa.

      Työttömilläkin kun on laki puolellaan ja työttömyysturva:

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290

      TE toimistojen toimintaa on spekuloitu monasti ja sitä ruoditaan mm.tuossa:
      https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/esimerkkeja-te-toimistojen-lainvastaisista-paatoksista/

    • law_and_order

      "Outoa muuten, että työttömät eivät saa tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötäkään eivätkä usein edes opiskella eikä työttömiä ajan käyttämiseen järkevästi kannusteta, mutta hikipajoille monia passitettais kyllä mielellään."

      Minun kohdalla tuo ei pidä paikkaansa. Olen kohta sairauseläkkeelle siirtyvä aikuissosiaalityöntekijä ja entiset asiakkaani ottavat vieläkin yhteyttä minuun tuoden minulle kokonaan tai osittain toimeentulotukilain vastaisia hallintopäätöksiä.

      Tästä sain idean alkaa tehdä entisenä pitkän linjan sosiaalityöntekijänä asiakirjojen ja hallintopäätösten pohjalta entisille asiakkailleni muutoksenhakuja hallinto-oikeuteen ja joissakin tapauksissa myös kanteluita aluehallintoviranomaiselle. Jopa Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa olen voittanut asiakastani koskevan jutun äänin 3-2.

      Tämän jälkeen sosiaalitoimi alkoi kiinnittää enemmän huomiota päätösten lainmukaisuuteen. Vapaaehtoistyöllä on suuri merkitys ainakin silloin, kun sosiaali- ja terveydenhuoltolakia tuntemattomat alkavat tehdä lain vastaisia päätöksiä joko tietämättään, painostuksesta tai tietoisesti.

      • Tietooikaisee

        Noista päätösistä olisi hyvä olla luettavissa joltain net sivustolta,jotta ihmiset ymmärtisivät hakea oikeuksiaan ja ohjeet mistä lähteä liikkeelle. On hyvä että kansalaisaktivitteettia on ja että ihmisiä autetaan ja heidän puoliaan pidetään jos hallinollis päätöksien teko on sellaisella pohjalla kuin on.


    • Työttömilläon

      Työttömien valtakunnallinen yhteistyöjärjestö,mutta onko siellä saatavissa tuon sorttimentin tietoa tai neuvontaa joka liittyisi työttömien oikeudelliseen asemaan ja kohteluun mm.TE toimia koskien?

      http://www.tvy.fi/

    • ahnepaskiainen

      Mitä ihmettä valitatte. Kannattaa mennä kuntouttavaan työtoimintaan ja ehdottomasti viitenä päivänä 4 tuntia/pv.
      Saat siitä 9e x 21 ja matkalippurahan tilille ja sehän tekee kolmisensataa euroa kuukaudessa ylimääräistä. Laskeppa vuoden ajalle mitä saat ylimääräistä.
      Lisäksi kuntouttavassa tai työkokeilussa sinulla ei ole työvelvoitetta, ainoastaan osallistumisvelvoite. Palkkatuella olevat ovat aivan eri asia ja vaikka he tekevät töitä niin sinun ei tarvitse.
      Nämä 9e puuhat eivät vaikuta toimeentulotukeen eivätkä muihin etuuksiin.
      Minulle ainakin kelpaisi kolme tonnia extraa löhöilystä, vaan ei työkkäri päästä kun olen työkuntoinen.

      • terveet

        Se 180 euroa kuukaudessa menee työssäkäyntikustannuksiin ja sen lisäksi joutuu kärsimään nöyryyttävästä kohtelusta.

        Työkkäri kyllä päästää ja pakottaa terveetkin kuntouttavaan työhön, joten taidat saada elantosi työttömien kyykytyksellä?


      • Noinsemenee

        Palkkatuetussa työssä sen sijaan on oikeaa työtä ja työsuhde ja oikea palkka.Palkkatuki makstaan yrityksille jolloi osa paklasta tulee yhteiskunnan tukena.
        Kuntoutus on syvältä suolesta jos sitä pelkästään työttömyyten vedoten pitäisi tehdä.Palkkatuettu työ on ihan jees normityötä.


    • reetuliina

      Pahinta kaikessa, kuntouttavaa voidaan jatkaa määräämättömän ajan, aina uusitaan sopimus,kuntouttavasta EI KERRY ELÄKE!
      Näin ollen ennen eläkkeikää kun joudut tekemään vuosia kuntouttavaa, joudut eläkkeellä ollessasi hakemaan eläkkeen pienuuden vuoksi toimeentulotukea kuukausittain.
      Kuinka moni työssäkävijä tekisi vuosikausia töitä ilman eläkekertymää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2844
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      530
      2692
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1837
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1748
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1312
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1129
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe