Oikeisto-YLE kertoi, että porrrrvarihallitus on varannut 500 miljoonaa - miljardi euroa maahanmuuton kuluihin. Suurin osa tästä rahasta menee mamujen TYÖLLISTÄMISEEN ohi matin ja maijjan.
Oikeisto-YLEn mukaan pakolaisten ja maahanmuuttajien työllistämisessä on suorastaan KIIRE.
Matista ja maijjasta ja vastaavista paskahousuista ei nyt niin väliä.
Mamuja aiotaan käyttää uusien palkkaustaulukoiden luomiseen. Niitä sovelletaan myöhemmin myös paskahousuihin, siis mattiin ja maijjaan.
Oikeisto-YLE: Mamut ensisijaisesti TÖIHIN !
14
133
Vastaukset
- husujessikkarakel
Mamut on niin tonttuja, ettei ne kelpaa töihin muualle kuin Yleisradiolle.
- SuojaTyöPaikat
Me veronmaksajat annamme lähes puolMILJARDIA YLElle JOKA VUOSI.
Kyllä sillä summalla muutamalle matulle antaa suojatyöpaikan tilastojen kaunistamiseksi? - 15-15
Nyt luku- ja kirjoitustaidottomille aikuisille pakolaisille, jotka ovat jo oppineet suomen kielen järjestetään valmennuskursseja peruskoulun ensimmäistä ja toista luokkaa varten.
Valtiolta ja kunnilta säästyisi rutkasti rahaa, jos he menisivätkin peruskoulun sijasta suoraan lukioon. - haaaa.haaaa
SuojaTyöPaikat kirjoitti:
Me veronmaksajat annamme lähes puolMILJARDIA YLElle JOKA VUOSI.
Kyllä sillä summalla muutamalle matulle antaa suojatyöpaikan tilastojen kaunistamiseksi?No mutta, silloinhan jäisivät Oikeisto-YLEn aivopesurit ILMAN boonuksia !
Maksavat niitä itselleen "työvoimapula"-VALHEISTA:
http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=2315432&offset=0
- 2533eKÄTEENmuutenkin
> Olet oikeassa, sitä porukkaa ei saa ikinä työllistettyä siten, että he osallistuisivat yhteiskuntaamme antavana osapuolena. Suurin osa ei osaa kunnolla lukea ja kirjoittaa <
No miksi ne ylipäätään menis töihin kun YHmatu saa parista lapsesta jopa 2533 euroo kuussa KÄTEEN?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14128203/yhmatulle-2533-ekk-kateen!
Matun pitäisi saada 4000-5000 euron palkka bruttona jotta sen kannattaisi edes harkita töihin menoa.
Kuka muka palkkaisi luku- ja kirjoitustaidottoman 5000 eurolla töihin? - säteisporari
Minä kyllä mielelläni annan paikkani siirtolaiselle, palkka tosin ei ole pariakaan tonnia, mutta silti haluan auttaa.
- töitätarjolla
Insinööripula uhkaakin Suomea. Insinöörin koulutuksen saaneista on viiden vuoden kuluttua noin 1 500 osaajan vajaus.
Työpaikkoja on jo nykyisin avoinna enemmän kuin ammattikorkeakouluista valmistuu insinöörejä. Osaajapula uhkaa pahentua entisestään, sillä insinöörejä jää lähivuosina paljon eläkkeelle.- eiinsi-pulaa
Kepulaisille jo VIROLAISETKIN ovat liian kalliita. Nyt tarjolla on suorastaan TOSI-halpatyövoimaa. Ilmankos kepulilla onkin jo kova hinnku saada pakolaiset "hommiin". SINÄhän kustannat ylläpidon.
TÄhän tukijullit ovat siis jo tottuneet.
Insinöörejä ei enää suomessa juuri tarvita, kun ei ole valmistavaa teollisuutta, äläkä kuvittelekaan, että tiloille töihin....
Tuo on taas niitä natsiemme valheita. Insinööripula... hhahahahahaha
salli mun nauraa
- hidason
Kyllä Suomen kielen opetus olisi niille kaikista tärkeintä jo siellä vastaanottokeskuksessa. 10 tuntia vaan luokkaopetusta päivittäin, aapinen kouraan vaan . Ei siellä opettajaa nykyaikana kaiken aikaa tarvita . Videovalvonta vaan luokkaan, samaten opetuskin.
- Axl_saa_kilpailijoita
"Videovalvonta vaan luokkaan, samaten opetuskin."
Tuohan tarkoittaisi vain sitä, että pornoviedoiden kuvaamisessa eräs Axl saisi paljon uusia kilpailijoita. Jokaisessa vokissa kun se tärkein opin aihe on suomihuorien ja mamujen jatkuvat orgiat.
- 2533eKÄTEEN.JOKA.KUU
Miksi ne menis töihin kun YHmatu saa parista lapsesta jopa 2533 euroo kuussa KÄTEEN?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14128203/yhmatulle-2533-ekk-kateen!
Matun pitäisi saada 4000-5000 euron palkka bruttona jotta sen kannattaisi edes harkita töihin menoa.
Kuka muka palkkaisi luku- ja kirjoitustaidottoman 5000 eurolla töihin?!!!- YHDESTÄ.LAPSESTA
Sossun omien papereiden mukaan mamulle on maksettu reilusti yli PARI TONNIA KÄTEEN kuussa
Yhden kuun tulot 1.10.2015 - 31.10.2015
Asumistuki 538
Lapsilisä 144,30 (yksi lapsi 95,75 48,55 yh lisä)
Elatustuki 155,17
Lasten kotihoidon tuki 620,82
Toimeentulotuki 754,45
Yhteensä 2.212,74
Onko ihme ettei työnteko maistu?
Kun saa vaikka kuinka paljon rahaa tekemättä yhtään mitään?!
- PALKATTOMIIN.HOMMIIN
"Turvapaikanhakija saa tehdä palkkatyötä kolmen kuukauden maassa olon jälkeen, jos hänellä on voimassa oleva henkilöllisyystodistus, ja viimeistään kuuden kuukauden päästä joka tapauksessa.
!!!!!!!!!!!!!
Palkattomia työharjoitteluja tämä ei koske, eli turvapaikanhakija voi mennä harjoitteluun milloin vain."
!!!!!!!!!!!!!!!!!
No miksei niitä KAIKKIA laiteta PALKATTOMAAN työharjoitteluun HETI?
Suomessa on montakymmentä tuhatta valmiina töihin otettavaa VOKeissa.
Ottaisitko matun töihin, kun sille ei tarvi ees maksaa palkkaa? - MitäSiinNarisette
Hyvä että tässä paskaläävässä joku edes töitä tekee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979