APUA! Liitto mokasi ja välttelee vastuuta!

oikeus_liitto

Jos joku osaisi neuvoa ja auttaa, olisin todella kiitollinen! Tilanne on seuraava;

Äitini oli samassa työpaikassa 15 vuotta ja sitten tuli eteen tilanne, että osasto jossa hän (ja moni muu) on lakkautetaan kokonaan. Varoitusaikaa annettiin n. vuoden verran. Muutamat lopetti työt sitten puolen vuoden jälkeen vuoden vaihteessa (pääsivät ehkä eläkkeelle, saivat muuta työtä jne.) ja muutama jatkoi kevääseen asti töissä, heille luvattiin siitä hyvästä bonus.

Kevät tuli, duunit loppui ja tilille tuli viimeinen palkka bonuksen kera, joka oltiin luvattu. Seuraavaksi oli aika ilmoittautua työttömäksi ja hakea ansiosidonnaista. Liitto näki että bonus oli taloudellinen etu ja siitä napsahtikin 2kk karenssi, aivan yllättäen. Työttömyysrahaa ei tietenkään saanut Kelasta sen 2kk ajan, koska oli liiton jäsen ja silloin oli ansiosidonnaisen varassa. Oli aika jännä tilanne jäädä työttömäksi ja yhtäkkiä tulot loppui seinään, varsinkin kun pitäisi maksaa laskut, asuntolainat yms. Tällaiseen ei voitu edes varautua. 2kk ilman mitään tuloja meni, tiukkaa teki ja oli hankalaa jatkaa.

Liiton päätöksestä tehtiin sitten joukolla valitus muutoslautakuntaan, koska eihän se ollut mitenkään perusteltua. Valitus ei mennyt läpi. Ihmiset sitten valittivat Vakuutusoikeuteen ja siellähän sitten todettiin, että liitto on tehnyt virheellisen päätöksen ja vaadittiin päätöksen oikaisua. VIHDOIN. Eli liitto (ahneena) oli tehnyt virheellisen päätöksen ja asia puitiin sitten uudelleen.

Tämä Vakuutusoikeuden päätös tuli vasta hiljattain, 3 vuotta työttömäksi joutumisen jälkeen. Äitini edelleen työttömänä (ei ole helppoa hakea töitä lähes 60v ikäisenä kun töitä ei ole, ikärasismi jyllää ja on kallis kaupungin työntekijä) ja hän ei tietenkään saa enää ansiosidonnaista vaan Kelan työttömyyspäivärahaa. Liiton pitää nyt maksaa takautuvasti 2kk edestä ansiosidonnaista ja mietimme ensin miten se vaikuttaisi hänen työttömyyspäivärahaan, koska tuo raha kuuluu hänelle ja hän menetti siinä suuresti silloin 3 vuotta sitten. Kyselimme Kelalta asiaa ja siellä sanottiin että rahan saa ottaa vastaan, kaikki on ok. Koska rahaa ei ole tienattu työttömyyden aikana.

Kaikki piti olla hyvin, mutta.... Liitto. Liitto tietysti taas sekottaa pakkaa, tehdään asioista MAHDOLLISIMMAN hankalia. He maksavat rahan, mutta se peritään heti sitten takaisin! Voitteko kuvitella? Joo, he perivät rahan takaisin heti ja sitten pitää hakea sitä korvausta Kelalta. Miksi ihmeessä Kela olisi velvollinen maksaa liiton pihistämää ansiosidonnaista? Eihän äitini ole edes ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan silloin kun hän "sai" ansiosidonnaista?

Onko tämä ihan normaali toimeenpide liitolta? Minusta tämä haiskahtaa nyt äärimmäisen paskalle ja ärsyttää ettei 3 vuoden jälkeen edelleenkään liitto voi vaan maksaa äidilleni kuuluvaa rahaa, vaan tekevät asioista aivan naurettavan hankalat. Onko jotain paikkaa mihin voi ottaa yhteyttä ja saada vähän taustatukea liittoa vastaan? Jotain jolla voi hiukan uhata, että asiat menisi niin kun kuuluisi?

Kiitos jos jaksoitte lukea ja vastata. Tilanne on vähän hankala, mutta kaipaisimme kovasti neuvoa miten tässä kannattaisi toimia, ja toimiiko liitto nyt ihan oikein.

25

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TE_toimiston_uhri

      Ansiosidonnaisen päivärahan maksaa ao. työttömyyskassa ei ammattiliitto.
      Karenssin määrää TE-toimisto (mm. antaa työvoimapoliittisen lausunnon työttömyyskassalle mistä lähtien korvausta aikaisintaan voidaan maksaa, vai onko myös jokin karenssiehto olemassa). Työttömyyskassa joutuu noudattamaan TE-viranomaisen antamaa lausuntoa.
      Lain mukaan 57-60 vuotias, jonka ansiosidonainen (500 pv ) lakkaa ennenkuin 60v. on täyttynyt on oikeutettu kunnan järjestämään palkalliseen työhön 6 kk ajaksi. Tuon jakson jälkeen alkaa taas 500 pv ansiosidonnainen raksuttamaan. Tuo 6 kk työjakso täyttää siis tarvittavan työssäoloehdon. Onko mahdollista, että TE-toimisto ei ole ilmoittanut äidillesi tuosta mahdollisuudesta ollenkaan ? Erikoista ? Itsekin olen tuon mahdollisuuden (57-60v velvoitetyöjakso ) hyödyntänyt, ja ansiosidonaiseni jatkuu taas. Kuuluuko äitisi tuohon 57-60 v ikähaarukkaan ?

      Vaikuttaa siltä, että moni asia on mennyt jostain syystä pieleen äitisi ja hänen työkavereidensa osalta ansiosidonnaista korvausta haettaessa. En tosin ole nähnyt työtodistuksia ja palkkatodistuksia ja niiden sanamuotoja. Niissä on se totuus.

      Sormellani nyt osoittaisin etenkin TE-toimiston suuntaan. Joku siinä kommunikoinnissa mättää pahasti.

      • oikeus_liitto

        Kiitos vastauksestasi!

        Meinaan liitossa työttömyyskassaa siis, hyvä että huikkasit asiasta. Äitini on 56 vuotias, täyttää ensi vuonna 57 vasta.

        Niin, osasto silloin valitti tosiaan kassan päätöksestä, koska kaikkien mielestä karenssi oli kohtuuton. Bonus ei ollut mikään taloudellinen etu, vaan bonus siitä että jaksoi painaa duunia osastolla joka ajettiin alas, vähän kun lisät hoitoalalla. Mutta onneksi vakuutusoikeus vaati kassaa oikaisemaan päätöstään.

        Nyt osa näistä työntekijöistä on uusissa töissä, ehkä eläkkeellä, joten he saavat tuon takautuvan kassan korvauksen mutkitta. Mutta koska äitini on työtön ja työttömyyspäivärahalla elävä, asiat hankaloituvat.

        En vaan ymmärrä miksi kassa maksaa tämän korvauksen ja heti perään lähettää perintäkirjeen? Sitten Kela pitäisi jotenkin maksaa (emme edes ymmärtäneet, kassalle vai äidilleni?). Hämärää..

    • pidit_tai_et

      Hehheee...hieman asiaa mixattuna satuihin,saadaan viihdettä:))))
      Mutta,jos joku saa työsuhteen loppumisen yhteydessä X kk palkan, hän ei saa X kk:n ajalta avustuksia,näin se vaan menee.

      • Berylia

        Sen verran lisäisin että jos saa vaikka 3 kuukauden palkan työsuhteen päättyessä niin kyllä se yleensä jollain laskukaavalla katsotaan riittävän ainakin 4 kuukautta jonka jälkeen voi sitten saada sitä ansiosidonnaista tai jotain.

      • VastausLöytyyVasemmalta

        Normaalisti työttömyyskorvausta saa takautuvasti 4 viikolta, ensimmäisen hakemuksen on ainakin aiemmin voinut lähettää, kun on ollut kaksi viikkoa työttömänä. Tähän ei tule muutosta vaikka takana olisi 3 kk:n jaksotus saadusta palkasta tai sen lisästä.

        Eli on täysin normaalia, että tuossa tilanteessa menee yli 4 kk siihen, että saa ensimmäisen työttömyyskorvauksen. Siihen on vain osattava varautua kun saa tiedon jaksotuksesta. On otettava huomioon, että ensimmäisen hakemuksen käsittelyssä menee pidempään kuin seuraavien kanssa, koska on tarkistettava eri asioita joita jatkohakemuksien kanssa ei tarvitse yleensä tehdä.

      • oikeus_liitto

        Niin, voi mennä kuukausi ennen kun saa työttömyyspäivärahaa kun jää työttömäksi, ja siinä on myös se 2 viikon omavastuu. Mutta äitini ei hakenut työttömyyspäivärahaa vaan ansiosidonnaista ja hän sai 2 kuukauden karenssin, koska bonus palkassa oli "taloudellinen etu". Vakuutusoikeus oli kuitenkin eri mieltä ja pyysi kassaa oikaisemaan päätöksen, eli jotain ei tehty oikein kassassa.

      • VastausLöytyyVasemmalta

        On saivartelua kutsutaanko sitä ansiosidonnaiseksi vai työttömyyskorvaukseksi, koska kyseessä on kuitenkin sama etuus. Peruspäivärahakin on työttömyyskorvaus.

    • Vieläkökadehditjohtajia

      Irtisanomisen yhteydessä saatu kultainen tai vaikka kuparin kädenpuristus katsotaan palkaksi ja karenssi jatkuu siihen asti, kunnes raha on ikään kuin kuitattu palkkana.

    • 167-176

      "He maksavat rahan, mutta se peritään heti sitten takaisin! "
      Mikä on takaisinperinnän peruste?
      Tuosta takasinperinnästä voi hakea muutosta muutosturvalautakunnasta (hylkää käytännössä kaikki oikaisuvaatimukset) ja sen jälkee edelleen vakuutusoikeudesta. Takaisinperintää ei saa panna täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Eli taas menee n. 3 vuotta. Ainakin lykkäystä saa tuolla tavalla takaisinperinnän maksuun, korkoa ei mene.

      • oikeus_liitto

        Sanos muuta, mutta näin kassasta vastattiin. He maksavat rahan ja sitten tulee heti perään kirje jossa raha peritään takaisin, ja sitten pitää Kelan kanssa olla yhteydessä ja Kela maksaa sitten sen rahan (kassalle vai äidilleni?).

        Aivan älytöntä touhua kertakaikkiaan. Paskalle haiskahtaa, ei voi olla ihan oikein.

      • oikeus_liitto

        Niin ja siis ilmeisesti perintä liittyy siihen, että koska äitini on työtön edelleen ja saa työttömyyspäivärahaa, niin kassa meinaa että Kela sitten maksaisi sen takautuvan ansiosidonnaisen jonka äiti silloin menetti. Mutta miksi Kela sen maksaisi jos 1. äiti ei silloin ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan kun oli kassan jäsen ja haki ansiosidonnaista 2. kassa on velkaa, eikä kela 3. 2kk kelatuen summa on AIVAN eri kun kassan 2kk ansiosidonnainen.... Koittavat päästä kun koiran veräjästä.

      • 167-176
        oikeus_liitto kirjoitti:

        Sanos muuta, mutta näin kassasta vastattiin. He maksavat rahan ja sitten tulee heti perään kirje jossa raha peritään takaisin, ja sitten pitää Kelan kanssa olla yhteydessä ja Kela maksaa sitten sen rahan (kassalle vai äidilleni?).

        Aivan älytöntä touhua kertakaikkiaan. Paskalle haiskahtaa, ei voi olla ihan oikein.

        Varsin ihmeellistä touhua.
        "sitten tulee heti perään kirje jossa raha peritään takaisin"
        Tuo on sitten se päätös josta voi aloittaa uuden valituskierroksen. Tuossa "kirjeessä" pitää olla myös valitusosoitus. Ja eivät todellakaan voi periä jos valittaa.

      • cmpp
        oikeus_liitto kirjoitti:

        Sanos muuta, mutta näin kassasta vastattiin. He maksavat rahan ja sitten tulee heti perään kirje jossa raha peritään takaisin, ja sitten pitää Kelan kanssa olla yhteydessä ja Kela maksaa sitten sen rahan (kassalle vai äidilleni?).

        Aivan älytöntä touhua kertakaikkiaan. Paskalle haiskahtaa, ei voi olla ihan oikein.

        Mikä liitto, mikä kassa ?

    • trollallaa

      "Tämä Vakuutusoikeuden päätös tuli vasta hiljattain, ...."
      Ei löydy Vakuutusoikeuden arkistoista,...koska ei ole mitään löydettävää:))))))
      Viimeisin aineistopäivitys 10.5.2016

      • 167-176

        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/vako/
        Tuolla ainakaan ei ole läheskään kaikkia vakuutusoikeuden ratkaisuja. Ihmeellistä on että viimeisin aineistopäivitys on 10.5.2016, mutta käytännössä viimeisin tapaus on ratkaistu 18.11.2015. Kaikki tuonkaan puulaakin ratkaisut ei kestä päivänvaloa ja korkein oikeus on purkanut niitä runsaasti, EIT:ssäkin on "pataan" tulllut monta kertaa.
        Noin ei toimita oikeus- ja sivistysvaltiossa jota suomi ei ole.

      • kusevihtaasi
        167-176 kirjoitti:

        Mitä **ttua ?? Vakuutusoikeus on toukokuussa 2016 tehnyt päätöksen kuudessa asiassa. 2015 - tämä hetki, yksikään ratkaisu ei edes etäisesti viittaa aloittajan mainitsemaan juttuun. Eli paskanjauhamista koko tarina.

      • 167-176
        kusevihtaasi kirjoitti:

        Saiskos linkin tuohon tietoon missä kerrotaan että vakuutusoikeus on toukokuussa 2016 tehnyt päätöksen kuudessa asiassa.
        Meillä päin jotkut kusevat vastaan, minä en vaikka puoliksi itä- ja länsuomalaisena on aivan sama kusetko vihtaan vai vastaan, se on sinun asiasi eikä kuulu mulle.

      • pkbar

        KVG !!!

      • oik
        kusevihtaasi kirjoitti:

        Mitä **ttua ?? Vakuutusoikeus on toukokuussa 2016 tehnyt päätöksen kuudessa asiassa. 2015 - tämä hetki, yksikään ratkaisu ei edes etäisesti viittaa aloittajan mainitsemaan juttuun. Eli paskanjauhamista koko tarina.

        Mikä sinun ongelma nyt on? Miksi sä tulet tänne vauhkoamaan? Haluan ehkä pitää nimiä ja yrityksen nimeä yksityisenä, vaikka pyydänkin neuvoa ja apua tähän tilanteeseen?

        Mene siitä suksimaan muualle. En kai minä mitään paskaa keksisi huvikseen kirjoittaa jos tilanne ei ole todellinen. Voi elämä sinunkaltaisia pässejä.

        T. ALOITTAJA

      • kjent
        oik kirjoitti:

        Kuka kyseli nimiä ? Kysyttiin liittoa ja kassaa.
        Keksitkö jutun huviksesi,siihen voit vastat vain sinä.
        Fakta kuitenkin on se että Vakuutusoikeus ei ole käsitellyt mitään kuvailemaasi tapausta.

      • TE_toimiston_uhri
        kjent kirjoitti:

        Kuka kyseli nimiä ? Kysyttiin liittoa ja kassaa.
        Keksitkö jutun huviksesi,siihen voit vastat vain sinä.
        Fakta kuitenkin on se että Vakuutusoikeus ei ole käsitellyt mitään kuvailemaasi tapausta.

        Vakuutusoikeus käsittelee ja ratkaisee vuosittain lähes 7000 erillistä casea ja tapausta. Tapauksia on isossa ruuhkajonossa odottamassa vuoroansa ja oikeudellista käsittelyänsä.
        Ei jokaista casea laiteta finlex.fi portaaliin näkösälle. Se ei ole käytännössä mitenkään edes mahdollista. Vain muutama esimerkki näkyy.

      • yritäedes
        TE_toimiston_uhri kirjoitti:

        Vakuutusoikeus käsittelee ja ratkaisee vuosittain lähes 7000 erillistä casea ja tapausta. Tapauksia on isossa ruuhkajonossa odottamassa vuoroansa ja oikeudellista käsittelyänsä.
        Ei jokaista casea laiteta finlex.fi portaaliin näkösälle. Se ei ole käytännössä mitenkään edes mahdollista. Vain muutama esimerkki näkyy.

        "Ei jokaista casea laiteta finlex.fi portaaliin näkösälle. Se ei ole käytännössä mitenkään edes mahdollista."
        On muitakin paikkoja kuin finlex. Digitaalisena ne tallentuvat ja ovat myös jaettavissa, se ei paljoa tilaa vaadi;)
        Kyllä ne keissit on luettavissa jos/kun haluaa,ne ovat julkisia asiakirjoja.
        Esim. työttömyysturvaan liittyviä asioita on vuosittain 500-700kpl, vuonna 2014 673kpl.
        Keskimääräinen käsittelyaika on 13kk.

      • LinkkiPuuttuu
        yritäedes kirjoitti:

        "On muitakin paikkoja kuin finlex. "
        Missä on noita muita paikkoja?
        Linkkejä?

      • vsert
        LinkkiPuuttuu kirjoitti:

        "On muitakin paikkoja kuin finlex. "
        Missä on noita muita paikkoja?
        Linkkejä?

        Kyllä noin terävä heppu löytää....

      • tuskin_näkyy

        Ja se liitto olis myös hyvä saada näkösälle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1612
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      119
      1176
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      46
      1064
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe