Vaikka yksi kuoli takaa-ajon seurauksena liikenneonnettomuudessa viime yönä, niin yleisestiottaen näyttäisi siltä, että koulujen päättäjäisten illanvietto on sujunut nuorisolla suhteellisen rauhallisissa merkeissä Torniossa, koska ainakaan vielä ei ole ilmoitettu muista vakavista tapauksista. Poliisin valtakunnallinen nuorison päihteidenkäytön tehovalvonta toimi siis viikonloppuna hyvin, vai näittekö kaduilla jotain muita selkkauksia?
Tornion poliisin katuvalvonta toimi?
35
2238
Vastaukset
- hiljaiseloa
Ainakaan Lapin poliisin sivuilta eikä uutisista löytynyt muuta, kuin tämä juttu alaikäisen pojan kuolemasta siinä auton ulosajossa. Kyllähän sitä nuorisoa oli notkumassa joka puolella mutta valtakunnallisesti juhlinta oli uutisten mukaan viime vuotta rauhallisempaa. Surullista, kun Torniossa kävi näin..
http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/nuorten-miesten-auto-tielta-yolla-yksi-kuoli-torniossa/ - Puhaltanut
Kysymys kuuluu, että toimiiko poliisin katuvalvonta? Torniossa sellaista ei ainakaan näytä laisinkaan olevan, joten paha ottaa kantaa. Mutta jotakin kai kertoo se, että niin moni on kyllästynyt liikenteen epäkohtiin Suensaaressa - varsinkin perjantai ja lauantai-iltaisin.
No, nyt onnettomuuden jälkeen aamusta heti valvontaa. Hyvä sekin, mutta kaiken koetun jälkeen sekin tuntui vain peittelyltä.
Jotenkin vain jatkuvasti nousee mieleen, että pelkääkö Tornion poliisi jotain? Vai miksi ihmeessä se ei puutu selviin epäkohtiin?- tuikituiki
Lisää ns. merkkihenkilöitä asumaan ympärivuorokautisesti Suensaarelle esim. Hallituskadun varrelle. Alue hiljenee hyvin nopeasti. Hyvät tulot ja korkea koulutus eivät riitä e.m. statukseen.
Lohduttautukaa sillä, mitä eräs henkilö sanoi aikoinaan. Hänen mukaan siellä punnitaan lapsosten veri.
- SivullisetUhrit
Turhan paljon näkyi näitä kuskeja, joilla oli nuoria auto täynnä kiertelemässä jo myöhään illalla kaupungin keskustassa. Kolea ilma teki tehtävänsä ja mikäs sen mukavampaa, kun on lämmin auto, jonka kuski vie minne yllytetään. Voisiko ajatella olisiko tätäkään turmaa sattunut, jos vanhemmat viettäisivät koulujen päättäjäisten jälkeen enemmän aikaa lastensa kanssa tai edes varoittaisivat, ettei kannata lähteä pakkautumaan kenenkään kaverin auton kyytiin ainakaan ilman, että turvavyöt ovat tiukasti kiinni.
- pelastusvyö
Se auto oli lentänyt katon kaultta ympäri siinä saattoi menehtynyt paiskautua keskipakoisvoiman takia ikkunasta ulos, koska ei ollut turvavyö päällä. Muut neljä varmaankin selvisivät turvavöiden ansiosta.
- nuorisolle
Poliisi ainakin muistutti etukäteen uutisissa, että kaveria ei jätetä mutta ei ne nuoret lue nykyisin mitään uutisia, lukevat vain somessa miten muut koheltavat ottaen oppia toisista. Jatkoa ajatellen lukekaa nyt vielä tämä, jos vaikka joku viisastuisi vahingosta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016060421677454_uu.shtml- raukkojenpako
Tuo kaveria ei jätetä jäi toteutumatta tässä tapauksessa, koska jättivät kaverinsa virumaan maahan eivätkä jääneet odottamaan apua paikalle.
- shokkivaikutus
raukkojenpako kirjoitti:
Tuo kaveria ei jätetä jäi toteutumatta tässä tapauksessa, koska jättivät kaverinsa virumaan maahan eivätkä jääneet odottamaan apua paikalle.
Joutuivat tieten shokkiin ja lähtivät hortoilemaan ilman päämäärää.
- rajallinen_ajattelukyky
Aloittaja meinaa että oli Poliisin (takaa-ajon) syy että nuori kuoli? Niin, kaltaistesi takia on turha pitää enää poliiseja töissä, kaikki saa tehdä mitä huvittaa, laittomuuksiin syyllistyneitä ei saa pysäyttää eikä kapakkatappelun osapuolia saa viedä putkaan, vaan maija toimii taksina ja vie kotiin, jos taksirahat on loppu? Näinkö se menee?
- tuhon.tiellä
Ei vaan sinä meinaat, jo tyhmäkin huomaa kieroutuneen mielikuvituksesi tuotokset. Poliisi toimi aivan oikein käynnistäessään takaa-ajon ja sai kaaharikuskin kääntymään sivutielle, ettei päässyt aiheuttamaan vieläkin suurempaa kuolonkolaria vilkkaasti liikennöidyllä tieosuudella. Hinta oli kova tuolle surmanajajalle nyt hän saa vastata seurauksista.
- uhon.tiellä
tuhon.tiellä kirjoitti:
Ei vaan sinä meinaat, jo tyhmäkin huomaa kieroutuneen mielikuvituksesi tuotokset. Poliisi toimi aivan oikein käynnistäessään takaa-ajon ja sai kaaharikuskin kääntymään sivutielle, ettei päässyt aiheuttamaan vieläkin suurempaa kuolonkolaria vilkkaasti liikennöidyllä tieosuudella. Hinta oli kova tuolle surmanajajalle nyt hän saa vastata seurauksista.
Olet ehdottomasti oikeassa, olivat varmastikin suunnitelleet törmäävänsä linja-auton tai henkilöauton keulaan ja suunnitelleet näin aiheuttavansa mahdollisimman monen kuoleman ja loukkaantumisen. Onneksi urheat kytät puuttuivat tilanteeseen ja estivät jopa kymmenien lainkuuliaisten ihmisen kuolemisen. Valitettavasti onnistuivat surmaamaan vain yhden terroristeista, mutta ei se ainakaan pääse jatkamaan sukuaan ja synnyttämään uusia terroristeja, hyvällä onnella muutkaan eivät enää kykene.
Tarvittaisiin paljon enemmän kyttiä että pystyisivät estämään kaikki terroristi-iskut. Onneksi on paljon lainkuuliaisia kansalaisia jotka ilmoittavat kaikista pienistäkin ylinopeuksista urheille kytille, että saadaan takaa-ajo käynnistettyä mahdollisimman pian ja terroristit eliminoitua. Vaatikaamme kytille sarjatuliaseet ja singot että terroristien pysäyttäminen helpottuu. - VanhuksenNäkemys
"Vaatikaamme kytille sarjatuliaseet ..."
Paljolti kyseessä kurittomuus ja ymmärtämättömyys, lakimme on laadittu meitä suojelemaan ja noudatettavaksi. Valvonta (poliisi) on pudonnut (säästöt) tasolle, joka kasvattaa välinpitämättömyyttä yhteiskunnassa, esimerkkinä yllä oleva kommentti
Välineitä ja keinoja poliisilla jo nykyisellään löytyy, pitäisi vain olla varoja niiden käyttöön.. Nykyisetkin resurssit riittäisivät pitkälle jos kasvatuksessa (kodit ja koulu) nähtäisiin lainkuuliaisuus tärkeäksi. Nyt näin ei ole, sen osoittaa yllä oleva. - eilaitsuojele
VanhuksenNäkemys kirjoitti:
"Vaatikaamme kytille sarjatuliaseet ..."
Paljolti kyseessä kurittomuus ja ymmärtämättömyys, lakimme on laadittu meitä suojelemaan ja noudatettavaksi. Valvonta (poliisi) on pudonnut (säästöt) tasolle, joka kasvattaa välinpitämättömyyttä yhteiskunnassa, esimerkkinä yllä oleva kommentti
Välineitä ja keinoja poliisilla jo nykyisellään löytyy, pitäisi vain olla varoja niiden käyttöön.. Nykyisetkin resurssit riittäisivät pitkälle jos kasvatuksessa (kodit ja koulu) nähtäisiin lainkuuliaisuus tärkeäksi. Nyt näin ei ole, sen osoittaa yllä oleva.Jotkut ovat lain yläpuolella ja saavat murhata ihmisiä vapaasti ilman seuraamuksia.
- Lait.Turvamme
"saavat murhata ihmisiä vapaasti .."
Et taida oikein itse tietää mitä kirjoittelet. - sanopamuuta
Lait.Turvamme kirjoitti:
"saavat murhata ihmisiä vapaasti .."
Et taida oikein itse tietää mitä kirjoittelet.Ketkä muut saa aiheuttaa kaahailullaan kuolemia tai pahoinpidellä ja viedä ihmisiä lukkojen taakse kuolemaan. Paljonkos se kyttä sai rangaistusta joka ampui taserilla peräti 8 kertaa ennen kuin henki lähti? Suurin osa kytistä psykopaatteja ja hermoheikkoja hormonien käyttäjiä.
- onaikaköpö
Aika sairasta puhetta peräkamari reppanan uhoa
- Turhaa.Aukomista
sanopamuuta kirjoitti:
Ketkä muut saa aiheuttaa kaahailullaan kuolemia tai pahoinpidellä ja viedä ihmisiä lukkojen taakse kuolemaan. Paljonkos se kyttä sai rangaistusta joka ampui taserilla peräti 8 kertaa ennen kuin henki lähti? Suurin osa kytistä psykopaatteja ja hermoheikkoja hormonien käyttäjiä.
"Suurin osa kytistä psykopaatteja ja hermoheikkoja hormonien käyttäjiä."
Poliisiammattikorkeakoulu taitaa olla niitä harvoja, joissa hakijat testataan mm. fysiikan ja psyykeekin osalta. Et taida luottaa noihin testeihin? - tutkittujuttu
Turhaa.Aukomista kirjoitti:
"Suurin osa kytistä psykopaatteja ja hermoheikkoja hormonien käyttäjiä."
Poliisiammattikorkeakoulu taitaa olla niitä harvoja, joissa hakijat testataan mm. fysiikan ja psyykeekin osalta. Et taida luottaa noihin testeihin?Siitähän saa lisäpisteitä kun tykkää väkivallasta ja tuntee olevansa muiden yläpuolella.
- poliisille-arvostusta
uhon.tiellä kirjoitti:
Olet ehdottomasti oikeassa, olivat varmastikin suunnitelleet törmäävänsä linja-auton tai henkilöauton keulaan ja suunnitelleet näin aiheuttavansa mahdollisimman monen kuoleman ja loukkaantumisen. Onneksi urheat kytät puuttuivat tilanteeseen ja estivät jopa kymmenien lainkuuliaisten ihmisen kuolemisen. Valitettavasti onnistuivat surmaamaan vain yhden terroristeista, mutta ei se ainakaan pääse jatkamaan sukuaan ja synnyttämään uusia terroristeja, hyvällä onnella muutkaan eivät enää kykene.
Tarvittaisiin paljon enemmän kyttiä että pystyisivät estämään kaikki terroristi-iskut. Onneksi on paljon lainkuuliaisia kansalaisia jotka ilmoittavat kaikista pienistäkin ylinopeuksista urheille kytille, että saadaan takaa-ajo käynnistettyä mahdollisimman pian ja terroristit eliminoitua. Vaatikaamme kytille sarjatuliaseet ja singot että terroristien pysäyttäminen helpottuu.Taidat olla melkoinen kriminaali, kun tämänkin väännät "kyttien" syyksi. Poliisi tekee työtään johon kuuluu meidän turvallisuuden takaaminen. Tässäkin tapauksessa oli syy varmaan muissa, kun poliisissa. tässä vain luonto hoiti asian ensin lopetti kaahailun. Nykyään on lisääntynyt käsitys, että voidaan tehdä mitävaan. Ennen kyläyhteisö hoiti nämä häiriköt kuriin, mutta nykyään ne on niin herkkähipiäisiä, että menevät sitten itse itkemään poliisille jos niitä vähän kurittaa, heikkoa ainesta. Tässä nähdään tämä vapaankasvatuksen tulos jo toisessa polvessa.
- shariakyttä
poliisille-arvostusta kirjoitti:
Taidat olla melkoinen kriminaali, kun tämänkin väännät "kyttien" syyksi. Poliisi tekee työtään johon kuuluu meidän turvallisuuden takaaminen. Tässäkin tapauksessa oli syy varmaan muissa, kun poliisissa. tässä vain luonto hoiti asian ensin lopetti kaahailun. Nykyään on lisääntynyt käsitys, että voidaan tehdä mitävaan. Ennen kyläyhteisö hoiti nämä häiriköt kuriin, mutta nykyään ne on niin herkkähipiäisiä, että menevät sitten itse itkemään poliisille jos niitä vähän kurittaa, heikkoa ainesta. Tässä nähdään tämä vapaankasvatuksen tulos jo toisessa polvessa.
Joo, mitä turhia sakkoja lähettelemään tai oikeutta vaivaamaan kun voi hoitaa rikolliset pois päiviltä kadullakin. Kohta sinäkin olet tyytyväinen kun musut saa sharia-lait Suomeenkin, varkailta kädet poikki, pettäjät kivitetään tai poltetaan...Kyttien kannattaa opiskella imaameiksi niin saavat itse kuitenkin jatkaa rikosten tekemistä.
- bostonihomo
Kovaa beliä torniossa?
- stadin_kingi
Paikallinen tapa tuntuu olevan: talla pohjaan ja aivot narikkaam sekä mielellään vielä känni päällä.
- arvoituksellista
Miksi kuski ei pysähtynyt vaikka poliisilla oli hälytysvilkut päällä vai oliko autossa jotain niin laitonta, että sen vuoksi pakeni paikalta?
- mukanasurevat
Voi vain kokea mitä suurinta myötätuntoa menehtyneen pojan vanhempia kohtaan tämä onnettomuus olisi saanut jäädä tapahtumatta. Koulun päättäjäisten riemu muuttui pohjattomaksi suruksi. Syvä osanottomme.
- Gkhu
Hoosianna Daavidin poika liitetty olkoon hän.
- pervopera
Satula pois istukoot tynkään.
- pysyasiassa
Kerjäsit sitä ja sait mitä halusit, joten menehän sinne ihmettelemään.
- Hetkinenolikossenäin
Ihan tosiko ? että oli näin ? takaa-ajon seurauksena. Poliisi siis aiheutti kuoleman kun ajoi takaa poikien autoa . Miettikää ennenkuin kirjoitatte.
- tiettävästi
Saattaahan se tosin olle, että poika ollut vielä hengissä, mutta kyttä taseroinut hengiltä kuten tämä usakyttä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016060921701454_ul.shtml - Ksksksk
Ota haleja ,pusuja ja pään silitystä. olet cool
- Ksksksk
tiettävästi kirjoitti:
Saattaahan se tosin olle, että poika ollut vielä hengissä, mutta kyttä taseroinut hengiltä kuten tämä usakyttä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016060921701454_ul.shtmlOta sinäkin voimahali, pikkuteiseri sinäkin olet Cool.
- Pahan.Olon.Merkki
Ksksksk kirjoitti:
Ota haleja ,pusuja ja pään silitystä. olet cool
"Ota haleja ,pusuja ja pään silitystä....."
Ja tätä jatkuvana. Kyllä tämä meidän hyvinvointi Suomi monenlaista kasvattaa.
Mutta, mutta - jos ajat kovenee (toivottavasti ei) niin eiköhän vähene tuokin. - EiJummarra
Ksksksk kirjoitti:
Ota sinäkin voimahali, pikkuteiseri sinäkin olet Cool.
"teiseri "
https://www.urbaanisanakirja.com/word/taser-teiseri/
Enpä löydä ajatusta tuosta osittain lainaamastani Ksksksk:n viestistä. Tietty vika voi olla minussa, mutta voi se olla viestissä tai viestin lähettäjässäkin. - kultainenoutaja
haleja ja puseja
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213202Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3222813Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?481591- 1221386
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111342Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171280Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4321274- 1051269