Vuokranantajalle valehtelu

Toivo-menetetty

Etsimme mieheni ja 1-vuotiaan tyttömme kanssa kaksiota. Olemme jo melkein 2kk käyneet näytöissä, pukeuduttu aina siististi, menty hyvissä ajoin paikalle, tyttömme on ollut aina mukana ja käyttäytynyt mallikkaasti. Olemme olleet erittäin kiinnostuneita asunnoista ja kyselleet paljon lisäkysymyksiä. Lisäksi olemme ehdottaneet, että voimme itse tehdä ehostusta asunnossa omalla kustannuksellamme (esim. maalata seinät valkoiseksi yms.).

Mieheni on kokopäivätöissä, itse olen tytön kanssa kotona ja opiskelen samalla. Missä siis mättää, kun emme saa millään asuntoa? Mikä meissä on vikana? Olemme myöskin tehneet selväksi, että asuisimme vähintään neljä vuotta asunnossa, koska ennen kouluni loppumista emme missään nimessä voi ostaa omaa asuntoa, emmekä varmasti heti senkään jälkeen. Pitäähän minunkin ensin saada töitä yms. että saamme edes asuntolainaa.

Harkitsen vakavasti valehtelua, että saisimme asunnon. Että jättäisimme tyttömme hoitoon ja menisimme näyttöihin kahdestaan muka lapsettomana pariskuntana. Alamme olla epätoivoisia, kun kouluni alkaa jo ensi kuussa ja nykyisestä asunnostamme on 15km matkaa koululleni. Lisäksi miehenikin työmatka lyhenisi 10 kilometrillä... Ja luottotiedot meillä on kunnossa!

6

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuollaisessa tilanteessa on vain periaatteessa kolme mahdollisuutta:

      1. Jokin käytöksessänne tekee välittäjän/itse vuokraavan vuokranantajan epävarmaksi (asia jota ette takuulla itse tajua korjata)
      2. Sossun vuokravakuus, se karsii käytännössä heti pois paremmilla asuinalueilla
      3. Liian pienet tulot suhteessa vuokraan

      Vauva ei sen sijaan kylläkään ole mikään este, pikemminkin plussaa.

      P.S. Omakotitaloja ei koskaan (!!!) vuokrata vuokralaiselle, joka ei välttämättä osaa sitä hoitaa, eli asunnollakin on merkitystä vuokralaisen valinnassa.

    • Toivo-menetetty

      Olemme ihan kerrostaloasuntoa etsimässä, että talon hoitamisen osaamattomuudesta asia ei ole kiinni.

      Sossun "asiakkaana" emme ole eläissämme olleet, emmekä tule ikinä olemaan. Mielummin kuolen nälkään, kuin ilmestyn sossun luukulle.

      Meillä on jonkin verran säästöjä ja olemmekin jokaisessa näytössä ilmoittaneet voivamme muuttaa vaikka heti huomenna, koska asia ei ole siitä kiinni, että pitäisi odottaa palkkoja sun muita, että pystyisimme maksamaan takuuvuokran ja ensimmäisen kuun vuokran ja lisäksi vielä nykyisenkin asunnon vuokran. Luulisi, että tämäkin asia olisi plussaa vuokranantajalle, että hän tietää meillä olevan säästöjä ja ettemme elä "kädestä suuhun".

      Mutta varmaan asia on jotenkin niin, että käytöksessämme on jotakin sellaista, jota vuokranantaja kavahtaa. Ehkä olemme liian hyökkääviä/päällekäyviä ja epätoivoisia ja annamme sen liikaa näkyä, että tarvitsemme asunnon heti.

    • loordinapitkään

      Itse vuokranantajana kiinnitän huomiota siihen, jos hakijan käytös on liian yliampuvaa tai hyökkäävää. Myös kiire muuttaa heti herättää kysymyksen, onko edellisestä asunnosta häätö päällä tai luottotietoihin tulossa oikeudessa keskeneräisenä olevista maksuista merkintöjä, jotka eivät vielä näy luottorekisterissä. Kun on pitkään ollut vuokranantajana, oppii lukemaan rivien välistä, jos puheet/pukeutuminen/käytös/ulkoinen olemus on ristiriidassa, silloin alkaa hälytyskello soimaan ja katson mieluummin vielä seuraavan ehdokkaan kuin teen hätäisen ratkaisun. Oletteko hakeneet asuntoa suoraan yksityiseltä vai välittäjän kautta?

    • Ihmetyttää

      Mikäli teillä on asiat kunnossa, voisiko nykyinen vuokranantajanne antaa teistä suositukset ?
      Vapaita asuntoja tuntuu olevan jokapuolella, missähän asunnot ovat noin vähissä ?

    • UnohtakaaMaalailu

      Kyllä se on tuo että halauasitte alkaa maalailemaan seiniä. Se on vuokranantajalle riski, euron suutari voi tehdä kympin vahingon.

    • Eimissäännimessä

      Ei kannata mitään mainita mistään maalauksista tai siitä, että tekisi mitään asunnossa ( seinien maalaus yms). Missään nimessä ei kannata mainita, että vähintään neljäksi vuodeksi muuttaisitte (olette silloin vain määräaikaista asuntoa hakemassa). Kannattaa mainita, että pidempiaikaista asuntoa olette etsimässä eli vakituista asuntoa. Opinnoista ei kannata mainita yhtään mitään, opiskelu on monelle liian punainen vaate monessakin mielessä.

      Ei kannata missään nimessä kannata pukeutua liian siististi (miehellä puku, naisella jakku), monet ihmiset näkevät punaista jos on liian hyvin pukeutunut. Eli rento, mutta siisti, neutraali (ei mitään yliampuvaa, värikästä) casual saattaisi toimia paremmin (esim. siistit farkut/suorat housut molemmille, asiallinen, siisti, neutraali paita mahdol.takki, ei puvun/jakun takki). Eli ihan kuin olisitte menossa työhaastatteluun, ei siis yli eikä ali! Käytös ja puhe rauhallista, asiallista, ei liian kiire, ei mitään yliampuvaa, ei muiden asuntojen haukkumista, arvostelua, nokan vierten katsomista yms. Ei sanaakaan mistään maalauksista, korjauksista! Kannattaa kokeilla sen lapsen jättämistä kotiin, vaikka en usko sen olevan este, päinvastoin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe