Mistä saisin rohkeutta tappaa itseni?

Tämäriittää

Olen nuoresta asti halunnut tappaa itseni,mutta siihen ei ole ikinä ollut rohkeutta.
Kaikki nämä minua riivaneet 19 vuotta ovat olleen kärsimystä. Perheeni ei jaksa enää, pikkuveljenikin kärsii mielenterveysongelmista minun takiani.
Uskon ja tiedän se olevan perheelleni helpotus jos kuolen.
Elämäni on likainen ja arvoton enkä jakaa sitä enää. Mutta rohkeutta ei oo tappaa itseäni kivun takia.

13

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toivoaonsinulla

      Ihan hyvä asia ettet uskalla riistää elämänlankaa itseltäsi, sillä elämä ja kipu ei pääty kuolemaan. Niin se vain on että se risti on jokaisen kannettava, jonka syntyessään saa. Ei taida monellakaan olo helppoa olla, mutta eihän täällä loputtomiin olla verrattuna ikuisuuteen.
      Ja kyllä sinunkin elämällä tarkoitus on, vaikka juju on tällä hetkellä piilossa. Ja veljesi sairaus ei sinusta johdu. Se on hänellä ihan oma juttunsa. Syyllistät nyt asioita liikaa sairaudestasi käsin.
      Mitä tarkoitat tällä, että olet likainen. Mistä se lika on tullut tai tulee?

    • läheisillekin

      On totta, että voi olla helpotus joskus kun iso taakka poistuu.

    • juuminä

      Mielestäni sinun ei kannata ajatella veljeäsi, tai mitään muitakaan ikäviä asioita elämässäsi. Mielestäni sinun pitäisi keskittyä elämän hyviin asioihin, joita sinullakin varmasti on. Tiedän että se voi olla aluksi vaikeaa, mutta uskon että se auttaa. Sinulla on vain yksi elämä, käytä se viisaasti. Ei kannata tuhlata sitä, kun olet nyt tänne maan päälle päässyt.

    • 1117

      Elämä on lahja. Älä tapa on yksi Jumalan antama käsky.
      Nyt kokemasi turhautuneisuus antaa toisaalta kyvyn jaksaa silloinkin, kun "mitään" ei tapahdu. Kärsivällisyys lisääntyy. Älä siis kiirehdi asioiden edelle.
      Nuoruuteen kuuluu tietynlainen haikailu. Kaikki tapahtuu ajallaan. Rakkauttakaan ei saa hoputtaa. Asioiden pitää antaa kypsyä.
      Yritä kouluttautua ja keskity siihen. Helmikuussa taitaa olla yhteishaku. Ehkä elokuussakin. Googlaa niitä.
      Reipastu ja elä omaa ainutkertaista elämääsi. Murheisiin ei saa jäädä. Niitä on jokaisella joskus ja menevät aikanaan ohi.
      Sitten on yksi ystävä, joka ei hylkää, Jeesus. Sillä tiellä on rauha, ilo ja lepo, sisäinen. Pysy Hänessä ja elämäsi seestyy.

    • Mustakorppi

      Oot tajunnu sen että et kuulu systeemiin, jota johtaa itsekkäät usa mieliset siionistit. Käänny kommunistien puoleen, meidän mielest joka ihmine on arvokas sellaisenaan, ilman kapialismin ajattelua ihminen on arvokas vain jos tuottaa jotain.
      Ala lukee magneetti mediaa etsi samanhenkisii ihmisii, syrjäytetään suomea johtava kiusaajaporukka.

    • Hei

      Oletko saanut apua miltään taholta? Elämäsi kuulostaa kohtuuttoman raskaalta, mutta sen ei tarvitse olla sitä loputtomiin. Asiat voivat muuttua parempaan, elämäsi voi muuttua. Jos haluat, kerro hiukan lisää tilanteestasi.

      Voimia!

      Pappi Elisabet

    • onnen-kantamoinen
    • Puuti

      Voi rakas ystävä!! Elä ajattele tuota ajatusta koskaan milloinkaan, koska sinulla on vielä paljon elämää edessä jota et vielä ole kokenut. Tiedän varmuudella kertoa, koska ole kokenut itse saman tunteen. Olen aikuinen nainen, isoäiti ja todella onnellinen!!! Onko sinulla läheistä ihmistä jolle kertoa pahaa tunnetta??? Minulla on sisko, jolle voin kertoa kaiken ja yllättävästi miniälle.

    • ElämäJokaJannunOikeus

      Itellä ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne ovat menneet. Eikä elämä ainaista herkkua ole, pikemminkin välillä taivaassa välillä helvetissä, mutta sellasta elämä on....

    • Feeniksin_kyynel

      Veljesi nykyiseen tilaan vaikuttaa moni muukin asia kuin oma toimintasi älä siis syytä ainoastaan itseäsi. Tiedän, että nyt saattaa tuntua siltä että oma elämä on arvoton, mutta toisaalta, mistä kukaan voi tietää millainen elämä tulee olemaan.

      Oletko hakenut apua? Uskon, että et ole jättänyt käymättä lääkärissä tai apteekissa, kun olet sairastanut jotain sairautta tai muuten tarvinnut apua. Miksi tämä tilanne olisi jotenkin erilainen? Terveydenhuolto ei kata vain "fyysisiä" vammoja, vaan sinun tilanteesi ansaitsee myöskin huolenpitoa. Se ei ole mitenkään epänormaalia. Tiedän kuitenkin, että saatat ajatella, ettet pysty kävelemään hoitoon. Saatat ehkä ajatella, että kaikki on turhaa. Mutta.

      Mieti hetken, että sairastat yhtä vakavaa sairautta, mutta et itse tiedä, että sinulla olisi mikään vikana. Eräs ystävistäsi kuitenkin tajuaa asian, ja päätät uskoa häntä. Hakeutumalla hoitoon, ystäväsi pyynnön jälkeen, tervehdyt täysin.

      Nyt on oikeastaan sama tilanne. Et välttämättä itse tiedä mahdollisia vaihtoehtoja. Tai no, tiedäthän sä sen yhden, sen joka päättää kaiken. Mutta onneksi nykymaailmassa sairaus ei tarkoita varmaa kuolemaa, eikä edes pitkittynyt surkeus, masennus, tarpeettomuuden tunne tai muu vastaava ole este. Ongelma vain on siinä, että hän joka kokee näitä tunteita, ei näe näitä olevan olemassa. Vähän niin kuin seisoisi pellolla ja näkisi litteän muotoisen maan, vaikka oikeasti maapallo onkin pyöreä. Kaikkea ei voi tietää, kaikkea ei tarvitsekaan, mutta koskaan ei kannata olla ottamatta apua vastaan sellaisilta, jotka tietävät jotain sellaista, mitä sinä et tiedä.

      Jokainen tekee omat päätöksensä. Jokainen voi päättää syökö nyt, vai tunnin päästä. Jokainen voi päättää, riistääkö henkensä nyt vai ei koskaan. Loppujen lopuksi meillä on päätöksenvapaus, Eri asia sitten taas on se, onko meillä ollut riittävästi tietoa eri vaihtoehsdoista ennen kuin teemme päätöksiämme. Jos uskoo, että lähin ruokapaikka on sadanmetrin päässä, aika moni meistä kävelee sinne sadan metrin päähän, vaikka lähempänäkin olisi ollut ruokapaikka. Se on tyhmää ja kuulostaa vielä tyhmemmältä, mutta koska emme tiedä kaikke, pitää meidän oppia luottamaan siihen, että joissain tilanteissa muilla saattaa olla sellaista tietoa, mitä emme ole edes ajatelleet.

      "Koskaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu"
      Tämä pätee minuun ja sinuun. Jos joku on elämänsä kanssa pohjamudissa, kukaan ei varmaan rehellisesti menisi tältä kysymään että miltä hyvinvointirikasta elämää tuntuu viettää. Se kenelle menee hyvin, ei voi tietää miltä surkeudessa eläjästä tuntuu. Myöskin se, jolla ei mene hyvin, on heikoilla kun kysytään miltä se makoisa elämä kuuluisi maistua.

      Apua on. Ja nimen omaan. Se on apua, ei mitään muuta. Apua hakiessa ei voi menettää mitään. Jokainen saa ihan itse päättää mitä apua haluaa. Kaikken ei tarvitse suostua. Sinä päätät otatko apua vastaan. Maailma on tehty sen verran helpoksi kaikesta vaikeuksista huolimatta, että mitään ei tarvitse tehdä yksin. Myöskin avun hakemisessa on näin. Jos kynnys hakea apua on itselle liian korkea, se saa olla. Joku toinen voi auttaa silloin. Minä, joku muu palstalainen, kirkon työntekijä, joku auttavan puhelimen työntekijä tai kuka tahansa.

    • Aassssssii

      Hanki pari isoo pulloo kossuu ja juo mahollisimman nopeesti

    • Pimeässä

      Sama ongelma. En uskalla. Pelkään, että jotain menee vikaan ja jään kitumaan. Olen miettinyt, että olisiko hirttäytyminen varmin keino. En usko, että siinä voi käydä niin ettei kuolisikaan. Pelottaa se vaihe, kun happi loppuu ja kuristuu, mutta toisaalta joka päivä on niin kamalaa elää, että se hetken tukaluus ei ehkä niin paha voi olla. Olen hakenut apua, on lääkkeitä, on käyty terapiassa vuosia, on perhe, on työ, mutta on hankala elää koko ajan. Kaikki ei masennuksesta parane. Se on ikävä fakta.

    • rkphjelppaa

      Jos olet suomenkielinen , niin soita rkp:hen. Ne kertoo miten finskeistä pästään eroon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe