Orjatyö on laillistettava

Juhana_Vartiainen

Vain sillä saamme varmistettua kilpailukykymme sellaiseksi, että eliittimme elintaso pysyy riittävänä seuraavat 2000 vuotta eteenpäin.

8

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H.Salmela

      Orjatyö itsessään on kannatettava, mutta myös kaikki nykyään valtion omistuksessa oleva omaisuus on yksityistettävä, näin saamme eliitin haltuun valtion omaisuuden, myydääksemme sen monikansallisille yhtiöille !

    • porvaripravdaa

      Miten muuten olisi esim. pyramidit saatu rakennettua? Tilausta on siis Suomenkin työmarkkinoille. Jos siis pyramideja aletaan rakentaan.

      • Piiskahieroja

        No, saivathan ne "orja"työläiset ilmaista ruokaa, ilmaisen majoituksen ja ohjattua liikuntaa työn muodossa. Monella suomalaisella ei ole näin hyvin asiat. Orjatyö on muutenkin aika ruma sana. Kutsutaan sitä ennemmin vaikka "ehdollistetuksi työnäytteeksi". Suomen sohvalla makoilevat työttömät voisivat esimerkiksi rakentaa monumentin profeetta Vartiaisen kunniaksi.


      • Xxjuuxx
        Piiskahieroja kirjoitti:

        No, saivathan ne "orja"työläiset ilmaista ruokaa, ilmaisen majoituksen ja ohjattua liikuntaa työn muodossa. Monella suomalaisella ei ole näin hyvin asiat. Orjatyö on muutenkin aika ruma sana. Kutsutaan sitä ennemmin vaikka "ehdollistetuksi työnäytteeksi". Suomen sohvalla makoilevat työttömät voisivat esimerkiksi rakentaa monumentin profeetta Vartiaisen kunniaksi.

        Vartiaispatsas joka on valmistettu vaaleanpunaisista hyytelöstä. Patsaan päähän on sijoitettu koneisto joka keinuttaa päätä n.10 sekunnin välein.


    • Soinin_oppikirjasta

      Persujen kansanedustajat ovat samaa mieltä.

    • enkuuluniihin

      Kokoomus. En kestä näitä hienoa leikkiviä snobeja.

    • eioikeuksia

      Nyt jo duunari on orja! Firmalle ja asuntolainapankille!

    • työtoimeentuloajaturvaa

      Mitään työtä ei saa riistää tekijöiltä alle työmarkinoilla valitsevien työehtosopimukisen minimitaulukko palkkojen. Työstä on tekijälle maksettava aina palkka joka vastaan nykyisiä elinkustannuksia ja sillä on tekijällä edellytys tulla toimeen. Kaikesta työstä on kerryttävä vanhainpäiville eläkettä toimeen tulon turvaksi vanhuudenpäiviä varten.

      Jo nykyisellään työmarkkinat ovat itsessään pirstaleiset ja vähentävät eläke turvaa. Niiden pirstaleisuus tuottaa myös toimeentulovaikeuksia työn ja työttömyysjaksojen välillä, joka näkyy jo ammattiliittoihin kuulumisen tarpeellisuutenea.
      Tuohon ei nähdä tarvetta, koska päiviä ei kerry tarpeeksi ,jotta liiton päivärahoille pääsisi, työsuhteiden jäädessä koeaikojen pituisiksi. Systä että työ on pirstaloitut on uudistukset tarpeen niin ammattiyhdistystoimissa ,kuin myös sosiaalisen tulon suhteen ,johon perustulo tuo selkeän ratkaisun, toimeentulon turvaksi työn ja työttömyyden väliin ja ajaksi.

      Ammattiliittojen tulee puuttua kaikenklaiseen muuhun työntettämiseen ja työsuhteita koskeviin asioihin, joilla tähdätään joko sosiaalisen työn teettämiseksi vastikkeena tai alle torihintojen jollakin muulla tavalla, kuin selkeää työehtosopimusta ja markkina hintaista palkkaa vastaan.

      http://yle.fi/uutiset/ylen_kysely_nuorten_into_liittya_ammattiliittoon_hiipuu/9036556


      http://yle.fi/uutiset/vuosilomalla_sairastamiseen_tuli_omavastuuaika__riidat_ratkoo_tyotuomioistuin/9045362

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe