Miksi Jari Tervo on rasisti?

tavallinen.ihminen

Mistä johtuu Jari Tervon vihapuhe tavallisia suomalaisia kohtaan jotka eivät hyväksy maan taloudellisen tilanteen takia tätä hallitsematonta maahanmuuttoa.
Tervohan on varsin menestynyt mies joten miksi hänellä on niin paha olla, että kiukku täytyy purkaa tavallisiin suomalaisiin?

102

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taavetti22

      Tervo selvästikin panostaa suvakkien ja matujen peräaukon nuolentaan, koska normisuomalaisten nuoleskelu ei tuonut hänelle hänen kiihkeästi himoitsemaansa Finlandia-palkintoa. Tervo on laskeskellut, että muutaman vuoden sisään voittajan valitsee joku ulkomaalaistaustainen henkilö, joten siksi hän on jo hyvissä ajoin ruvennut ottamaan pesäeroa omaan kansaansa ja sen sijaan yrittää nyt veljeillä matujen kanssa. Koko Tervon vihapuhekampanja on siis tarkasti laskelmoitua taktiikkaa. Mietin kyllä aluksi sitäkin vaihtoehtoa, että ehkäpä hän vihaa omaa työläistaustaansa niin paljon, että purkaa turhautumistaan näiden vihapuheiden välityksellä. Hänhän on koko ikänsä yrittänyt epätoivoisesti päästä ns. parempiin piireihin, eli tulla pääkaupunkiseudun älymystön hyväksymäksi, mutta eihän se tietysti tuollaiselle suomalaiskansalliselle rapajuopolle kovin helppoa ole ollut.

      • ihqutervo

        Katkeraa nillitystä ihmisiltä, jotka eivät ole saaneet peräkamaristaan juuri mitään aikaan. Tehkääpä Tervon perässä. Tervolla sentään on sanan säilä hallussaan, eikä varmasti mitään hävettävää.


      • eliitin.sensuuri.haisee

        GOOGLE : YLE WATCH.


      • etulinjaan

        Kyllä on mennyt Tervosta arvostus jos sitä nyt niin paljon on ollutkaan.Tommonen suvakkinuoleskelia, en enään katso edes uutisvuotoa enkä osta yhtään hänen kirjaansa.Voi voi mikä raukkis kävikö edes armeijaa.


      • Anonyymi

        Mitä Ruotsissa tapahtuu? Perjantaina palkittu ruotsalaiskirjailija totesi "Ruotsin olevan sodassa" ja naapurimaan poliisijohtaja kehottaa samaan aikaan ruotsalaisia "tottumaan ammuskeluun".

        PT-Median toimittamista tapahtumaraporteista on laadittu vaikuttava uutiskooste: ”Kuukauden ”helmet” Ruotsista”, jonka on julkaissut Facebookissa Mario Argenta.

        6.6. Malmö: Arabien valtaamalla Pyhän Johanneksen kirkon viereisen parkkihallin edustalla ammutaan usealla luodilla hengiltä arabirikollinen. Ei kiinniottoja.

        7.6. Linköping: Aamulla räjähtää kerrostalossa, 25 asukasta sairaalaan. Ei kiinniottoja. Tutkitaan rikoksena.

        10.6. Malmö: Keskusta eristetty, poliisi ampuu pommilla uhannutta ja etsii pommia. Ei tietoa pommin olemassaolosta.

        10.6. Malmö: Bellevuegårdenin sosiaalitoimiston luona tulitaistelu. Kuollut uhri ulkomaalainen rikollinen ja kiinniotetut myös ulkomaalaisia.

        10.6. Tukholma, Fagersjö: Puskasta löydetään ammuttu mies henkitoreissaan. Ei kiinniottoja.

        10.6. Uppsala, Gottsunda: Kahden jengin aseellinen yhteenotto keskellä päivää sivullisia kuhisevalla kadulla. Ei tietoa loukkaantuneista. Ei kiinniottoja.

        10.6. Norrtälje: Puukotus, uhrin henki säästyy nipinnapin. Yksi pidätetty murhan yrityksestä.

        11.6. Malmö: Kaksi yöllistä räjähdystä, yksi Rosengårdissa, kerrostalon eteisaulassa ja toinen keskustassa, kohteena pizzeria, jota on pommitettu aiemminkin. Myös pakoauto löytyy poltettuna. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        11.6. Poliisi tiedottaa, että tilanne Malmössä paha, mutta ”ei syytä pelkoon”.

        12.6. Malmö, Rosengård: Kerrostalon eteinen räjäytetään tuusannuuskaksi. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja. Huomioitavaa, että koko talo on ulkomaalaisten asuttama, tekijät palestiinalaisia, vaikkei poliisi sitä ”tiedäkään”.

        13.6. Malmö: Poliisilaitosten turvatasoa lisätään, 24/7 vartiointi. Syytä ei kerrota, kunhan nyt varaudutaan.

        16.6. Tukholma, Östberga: Noin 20 auton tuhopoltto. Ei ainut tapaus alueella kesäkuussa. Ei kiinniottoja.

        17.6. Tukholma, Huddinge: Pommi ravintolan edessä vie julkisivun mennessään. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        17.6. Mellakkaa johtanutta arabialaista arabialaiseksi kutsunutta poliisia kiitetään tekemästään hengenvaarallisesta työstä rasismisyytteillä, sakoilla ja väliaikaisella virastapidättämisellä.

        23.6. Linköping, Skäggetorp: Pistooli-iloittelua, kaksi loukkaantunutta, kaksi kiinniotettua. Tutkitaan murhan yrityksinä.

        23.6. Kramforss: Aseellinen yhteenotto asuinhuoneistossa, yksi loukkaantunut, kuusi kiinniotettua.

        23.6. Göteborg, Angered: Virkavalta hälyytetään tutkimaan naisen pahoinpitelyä. Ruotsalainen mies puukottaa poliisia, toinen poliisi ampuu ruotsalaismiestä. Kukaan ei kuole. Miestä epäillään murhan yrityksestä.

        23.6. Tukholma, Tensta: Perheväkivalta yksityisasunnossa johtaa naisen kuolemaan. Yksi kiinniotto. Tutkitaan murhana.

        24.6. Västerås: Kaupungin keskustassa iltakahdeksan aikaan, vilkkaalla kadulla mieheen tyhjennetään käsiaseellinen. Uhri haavoittuu vakavasti. Useista silminnäkijöistä huolimatta ei kiinniottoja.

        24.6. Ängenholm: Puolilta öin pommi lennättää katutasoparvekkeen taivaan tuuliin. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        24.6. Göteborg: Parkissa ollut auto räjäytetään ilmaan. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        24.6. Skoone, Perstorp: Kymmeniltä lampailta viilletty kurkut auki. Sen lisäksi tiineinä olleilta lampailta viilletty vatsat auki ja revitty karitsat ulos. Epäselvyyttä tekijöistä, mutta ulkomaalaiset uhkailleet kauhistuneita paikallisia tapauksen johdosta.

        25.6. Kööpenhamina: Katutaistelussa kaksi Ruotsissa (Rinkeby/Järva/Tensta-akselilla) asuvaa afrikkalaista gansteria ammutaan hengiltä. Tapahtumapaikalla myös seulaksi ammuttu auto. Rinkebyn islamilaisen keskuksen imaami toimittaa suruviestin omaisille samalla kun Rinkebyssä juhlitaan näitä teloitustyyppisiä murhia viinalla, huumeilla ja ilotulitteilla valvottamalla paikallisia koko yö. Murhat ovat osa isompaa gangsterien murha- ja kostokierrettä. Yksi kiinniotto.

        26.6. Örebro: Yökerhoon viritetty pommi aiheuttaa massiiviset vauriot ja aiheuttaa myös tulipalon. Räjähdyshetkellä kiinteistössä väkeä, mutta henkilövahingoilta ilmeisesti vältytään, sillä kukaan ei hakeudu sairaalaan eikä raatoja löydy. Ei kiinniottoja. Viranomaiset luokittelevat tapauksen ”erikoiseksi”. Tapa, jolla myös mm. terrori-iskut luokitellaan.

        26.6. Uppsala, Stenhagen: Aseellisen katuyhteenoton luoteja harhautuu ikkunoitten läpi myös täysin ulkopuolisten asuntoihin. Kukaan ei loukkaannu. Vain hylsyt ja luodinreiät kertovat tapahtuneesta. Ei kiinniottoja.

        26.6. Uppsala, Kvarngärdet: Alueen asukkaitten lukuisia ilmoituksia ammuskelusta. Ei konkreettisia löytöjä eli ei vahvistusta tapahtuneelle.

        26.6. Autojen tuhopolttoja niin Malmön Oxiessa, Sorgenfrivägenillä ja Båstadissa. Ei kiinniottoja. Tutkitaan tuhotöinä.

        27.6. Tukholma, Vällingby: Koraanikoulun johtoa tuomitaan törkeistä talousrikoksista. Taloudellinen hyöty yli miljoona euroa.
        Totuus ei pala tulessakaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Ruotsissa tapahtuu? Perjantaina palkittu ruotsalaiskirjailija totesi "Ruotsin olevan sodassa" ja naapurimaan poliisijohtaja kehottaa samaan aikaan ruotsalaisia "tottumaan ammuskeluun".

        PT-Median toimittamista tapahtumaraporteista on laadittu vaikuttava uutiskooste: ”Kuukauden ”helmet” Ruotsista”, jonka on julkaissut Facebookissa Mario Argenta.

        6.6. Malmö: Arabien valtaamalla Pyhän Johanneksen kirkon viereisen parkkihallin edustalla ammutaan usealla luodilla hengiltä arabirikollinen. Ei kiinniottoja.

        7.6. Linköping: Aamulla räjähtää kerrostalossa, 25 asukasta sairaalaan. Ei kiinniottoja. Tutkitaan rikoksena.

        10.6. Malmö: Keskusta eristetty, poliisi ampuu pommilla uhannutta ja etsii pommia. Ei tietoa pommin olemassaolosta.

        10.6. Malmö: Bellevuegårdenin sosiaalitoimiston luona tulitaistelu. Kuollut uhri ulkomaalainen rikollinen ja kiinniotetut myös ulkomaalaisia.

        10.6. Tukholma, Fagersjö: Puskasta löydetään ammuttu mies henkitoreissaan. Ei kiinniottoja.

        10.6. Uppsala, Gottsunda: Kahden jengin aseellinen yhteenotto keskellä päivää sivullisia kuhisevalla kadulla. Ei tietoa loukkaantuneista. Ei kiinniottoja.

        10.6. Norrtälje: Puukotus, uhrin henki säästyy nipinnapin. Yksi pidätetty murhan yrityksestä.

        11.6. Malmö: Kaksi yöllistä räjähdystä, yksi Rosengårdissa, kerrostalon eteisaulassa ja toinen keskustassa, kohteena pizzeria, jota on pommitettu aiemminkin. Myös pakoauto löytyy poltettuna. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        11.6. Poliisi tiedottaa, että tilanne Malmössä paha, mutta ”ei syytä pelkoon”.

        12.6. Malmö, Rosengård: Kerrostalon eteinen räjäytetään tuusannuuskaksi. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja. Huomioitavaa, että koko talo on ulkomaalaisten asuttama, tekijät palestiinalaisia, vaikkei poliisi sitä ”tiedäkään”.

        13.6. Malmö: Poliisilaitosten turvatasoa lisätään, 24/7 vartiointi. Syytä ei kerrota, kunhan nyt varaudutaan.

        16.6. Tukholma, Östberga: Noin 20 auton tuhopoltto. Ei ainut tapaus alueella kesäkuussa. Ei kiinniottoja.

        17.6. Tukholma, Huddinge: Pommi ravintolan edessä vie julkisivun mennessään. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        17.6. Mellakkaa johtanutta arabialaista arabialaiseksi kutsunutta poliisia kiitetään tekemästään hengenvaarallisesta työstä rasismisyytteillä, sakoilla ja väliaikaisella virastapidättämisellä.

        23.6. Linköping, Skäggetorp: Pistooli-iloittelua, kaksi loukkaantunutta, kaksi kiinniotettua. Tutkitaan murhan yrityksinä.

        23.6. Kramforss: Aseellinen yhteenotto asuinhuoneistossa, yksi loukkaantunut, kuusi kiinniotettua.

        23.6. Göteborg, Angered: Virkavalta hälyytetään tutkimaan naisen pahoinpitelyä. Ruotsalainen mies puukottaa poliisia, toinen poliisi ampuu ruotsalaismiestä. Kukaan ei kuole. Miestä epäillään murhan yrityksestä.

        23.6. Tukholma, Tensta: Perheväkivalta yksityisasunnossa johtaa naisen kuolemaan. Yksi kiinniotto. Tutkitaan murhana.

        24.6. Västerås: Kaupungin keskustassa iltakahdeksan aikaan, vilkkaalla kadulla mieheen tyhjennetään käsiaseellinen. Uhri haavoittuu vakavasti. Useista silminnäkijöistä huolimatta ei kiinniottoja.

        24.6. Ängenholm: Puolilta öin pommi lennättää katutasoparvekkeen taivaan tuuliin. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        24.6. Göteborg: Parkissa ollut auto räjäytetään ilmaan. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

        24.6. Skoone, Perstorp: Kymmeniltä lampailta viilletty kurkut auki. Sen lisäksi tiineinä olleilta lampailta viilletty vatsat auki ja revitty karitsat ulos. Epäselvyyttä tekijöistä, mutta ulkomaalaiset uhkailleet kauhistuneita paikallisia tapauksen johdosta.

        25.6. Kööpenhamina: Katutaistelussa kaksi Ruotsissa (Rinkeby/Järva/Tensta-akselilla) asuvaa afrikkalaista gansteria ammutaan hengiltä. Tapahtumapaikalla myös seulaksi ammuttu auto. Rinkebyn islamilaisen keskuksen imaami toimittaa suruviestin omaisille samalla kun Rinkebyssä juhlitaan näitä teloitustyyppisiä murhia viinalla, huumeilla ja ilotulitteilla valvottamalla paikallisia koko yö. Murhat ovat osa isompaa gangsterien murha- ja kostokierrettä. Yksi kiinniotto.

        26.6. Örebro: Yökerhoon viritetty pommi aiheuttaa massiiviset vauriot ja aiheuttaa myös tulipalon. Räjähdyshetkellä kiinteistössä väkeä, mutta henkilövahingoilta ilmeisesti vältytään, sillä kukaan ei hakeudu sairaalaan eikä raatoja löydy. Ei kiinniottoja. Viranomaiset luokittelevat tapauksen ”erikoiseksi”. Tapa, jolla myös mm. terrori-iskut luokitellaan.

        26.6. Uppsala, Stenhagen: Aseellisen katuyhteenoton luoteja harhautuu ikkunoitten läpi myös täysin ulkopuolisten asuntoihin. Kukaan ei loukkaannu. Vain hylsyt ja luodinreiät kertovat tapahtuneesta. Ei kiinniottoja.

        26.6. Uppsala, Kvarngärdet: Alueen asukkaitten lukuisia ilmoituksia ammuskelusta. Ei konkreettisia löytöjä eli ei vahvistusta tapahtuneelle.

        26.6. Autojen tuhopolttoja niin Malmön Oxiessa, Sorgenfrivägenillä ja Båstadissa. Ei kiinniottoja. Tutkitaan tuhotöinä.

        27.6. Tukholma, Vällingby: Koraanikoulun johtoa tuomitaan törkeistä talousrikoksista. Taloudellinen hyöty yli miljoona euroa.
        Totuus ei pala tulessakaan!

        Jotta sinun tekemääsi listaa ja sen tarkoitusperää voisi ymmärtää, niin esittäisin muutaman kysymyksen:

        1. Oletko kirjannut kaikki rikokset vai oletko kirjannut vain tietynlaiset rikokset?
        2. Jos vastaus on että tietynlaiset rikokset on kirjattu, niin mikä on ollut kriteeri jonka olet valinnut rikoksen luetteloosi?
        3. Oletko aina kirjannut rikoksia, vai oletko nyt jostain syystä motivoinut kirjaamaan valikoituja rikoksia, mutta et huomio muita rikoksia?
        4. Mikä näissä listaamissasi rikoksissa on sellaista, että ne motivoivat sinua kirjoittamaan ja mikä on seikka vastaavasti näissä muissa rikoksissa mitä et mainitse listassasi?

        Näihin kun saadaan vastauksia niin voidaan jatkaa keskusteluita.


    • pervomikäpervo

      No ei tuolla Tervolle todellakaan tarvitse olla katkera. Sääliä paremminkin pitää tuntea Tervoa kohtaan. Ei normaali suomalainen ole noin julkea ja rasistinen omia kansalaisiaan kohtaan.Painukoon esim somaliaan parantamaan maailmaa ja sikäläisiä oloja , kun tämä Suomi ja Suomalaiset on pirun kurjaa porukkaa.

    • rikollisiarasistiton

      Vaikea on kenenkään rasisteja mieltää omiksi kansalaisiksi. Rasistit on maailmanlaajuinen ongelma, eikä sitä pidä hyväksyä missään maassa.

      • Olet_oikeassa

        toisten rahoilla elävät paskaloiset pitää viedä saunan taa ja *opettaa.
        Kiitos kun muistutit.


      • Ählämsähläm

        Sinun käsistystäsi rasistista noudattavat henkilöt ovat pienempi murhe, kun nämä vasemmistosuvakit, jotka lähinnä haluavat "rasistien" maksavan heidän ja tänne hyysäämien muslimiensa sosiaalituet. Mitä jos me "rasistit" puolestaan lakkaisimme pitämästä teitä rahoillamme vätysteleviä omina kansalaisinamme ja maksamasta sosiaalitukianne, mikä olisi täysin järkeenkäypää, niin johan asetelmat muuttuisi


    • patskajuttu

      Rasismi on uskontoihin verrattavaa kiihko hömppää, eli ei saa muuta kuin pahaa aikaseksi kierossa mielessä.

    • kuplatyypit

      Asiallinen kirjoitus Tervosta:

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092422365999_uu.shtml

      "Kirjailija Tervossa on aineksia Suomen Kiplingiksi. Väkisin pitää löytää meillekin valkoisen miehen taakkaa. Hän on ainakin aikamme Topelius ja jatkaa satusetien pitkää perinnettä. "

      • finnischerschweinehund

        Jari Tervo kirjoittaa roskaa ja muunnettua totuutta inkeriläisistä. Jätkä paha luulee olevansa myöhempien aikojen Elvis ja Shakespeare samassa juopon ruhossa. Joisi vähemmän, niin aivot voisivat paremmin.


      • ahdistelijaraiskarimamu

        jep !! GOOGLE : Murkut.org


    • Kiitos-Tervolle

      Tervo ei millään Finlandia-palkinnolla tee yhtään mitään. Kansan rakastama ja erittäin suosittu kirjailija elää miljonäärin elämää muutenkin. Se on vain rassukoiden märkä uni että luulevat Tervon nyt jotenkin kärsivän. Kaikki valituksenne Tervosta vahvistavat sen tosiasian että hän oli täysin oikeassa mitä kirjoitti aikoinaan rasisteista ja valkoisesta roskaväestä. Nimenomaan rasistit ovat valkoista roskaväkeä.


      Sillä "satuilulla" on sentään saanut Tervo aikaiseksi miljoonatulot.

      Se on aika paljon rahaa verrattuna sinun sossunrahoihin.

      Ja Tervo pisti, jälleen kerran, sanan säilällä matalaksi tuon kökön arvostelukirjoituksen. Nauttikaa:

      Lainaus:

      "Väite on jopa Ainolan asteikolla käsittämätöntä roskaa.

      Olen kertonut lukuisissa haastatteluissa, että Suomen mahdollisuudet vaikuttaa inkeriläisten palautuksiin Neuvostoliittoon olivat sotien jälkeen olemattomat. Maassa vaikutti neuvostoliittolaisten johtama valvontakomissio ja Suomen itsenäisyys oli teipin varassa.

      Häpeällistä on Ainolan sepustuksen lisäksi se, että suomalaiset tuntevat kyllä juutalaisten kansanmurhan, armenialaisten kansanmurhan, Ruandan kansanmurhan ja vieläpä meneillään olevan Darfurin kansanmurhan, mutta eivät inkeriläisten kansanmurhaa. He olivat suomalaisia.

      JARI TERVO"

      Jari Tervo on oikeassa, jälleen kerran!

      • öhöhöh

        Tuskinpa Tervo allekirjoittaisi sinun (poro)porvallista öyhötystä, saati istuisi kanssasi samaan pöytään kahvittelemaan


      • MedianLemmikki

        Tällä hetkellä Jari Tervo ei varmastikaan ole koko kansan rakastama ja suuri osa Tervon menestyksestä johtuu siitä Uutisvuoto ohjelmasta jossa hän on saanut valtavasti ilmaista julkisuutta muita ihmisiä pilkkaamalla.
        Ja eipä ole Tervo kirjoittanut mitään esim. liittoutuneiden sotarikoksista toisessa maailmansodassa, mm. Dresdenin murha pommituksista. Se kun on julkisuuden henkilöiltä kielletty aihe, muuten ei pääse enää Uutisvuotoon.
        Eikä myöskään USA:n sotaretkistä lähi-itään ja TTIP-sopimuksesta ole Tervo paljon uskaltanut kirjoittaa, ei ole ainakaan eteeni osunut.


      • kiitos-Tervolle

        En ole Tervon kanssa kahvittelemaan menossa mutta minkäpä te sille tosiasialle voitte että hän on oikeassa. Tervo sai rassukat takajaloilleen yhdellä pienellä kolumnillaan ja sitä Tervo nauraa niin että kitarisat näkyy. Tietysti voimattomuutenne herättää hilpeyttä muissakin fiksuissa suomalaisissa jotka eivät ole yksinkertaisia.

        Sitten kun olette kirjoittaneet yhtä paljon myyviä kirjoja kuin Tervo ja olette TV:sta tuttuja sanailijoita niin voisin arvostaa jopa teitä, en muuten.

        Kateus on puoli kuolemaa teille ja Suomessa kateus voittaa kiimankin.

        Tervo on oikeassa.


      • ugabuga

        Niin. Hän on oikeassa mutta en oikeastaan tiedä miksi. Mene seuraavaksi äänestämään Clintonia (älä ota kirjaimellisesti, kuten poroporvareilla on tapana)


      • tervotervassa
        kiitos-Tervolle kirjoitti:

        En ole Tervon kanssa kahvittelemaan menossa mutta minkäpä te sille tosiasialle voitte että hän on oikeassa. Tervo sai rassukat takajaloilleen yhdellä pienellä kolumnillaan ja sitä Tervo nauraa niin että kitarisat näkyy. Tietysti voimattomuutenne herättää hilpeyttä muissakin fiksuissa suomalaisissa jotka eivät ole yksinkertaisia.

        Sitten kun olette kirjoittaneet yhtä paljon myyviä kirjoja kuin Tervo ja olette TV:sta tuttuja sanailijoita niin voisin arvostaa jopa teitä, en muuten.

        Kateus on puoli kuolemaa teille ja Suomessa kateus voittaa kiimankin.

        Tervo on oikeassa.

        Ihan hyvä provo yritys mutta liian läpinäkyvä kuitenkin. Missä Tervo on oikeassa?
        Totuus on, että rahat loppuu Suomesta ja turvattomuus on lisääntynyt. Kiistääkö Tervo sen tosiasian?
        Ja tuossa vielä kerran totuus siitä Ku Klux Klan jutusta minkä media tahallaan vääristeli ja Tervo tyhmänä tarttui koukkuun ja menetti maineensa tavallisen kansan silmissä. Hesarissakin joskus kirjoitetaan asiat oikein.
        http://www.hs.fi/kotimaa/a1461985089968


    • se-aika-oli-sellainen

      Tervohan toteaa:

      "Olen kertonut lukuisissa haastatteluissa, että Suomen mahdollisuudet vaikuttaa inkeriläisten palautuksiin Neuvostoliittoon olivat sotien jälkeen olemattomat. Maassa vaikutti neuvostoliittolaisten johtama valvontakomissio ja Suomen itsenäisyys oli teipin varassa."

      Se jolla on olevinaan parempaa tietoa niin tuleppa esiin. Tervohan nimenomaan sanoo suoraan miten asia oli. Se on suoraa ja totuudenmukaista puhetta.

      Mitä ihmettä Ainola oikein lässyttää? Hänen täytyy olla sekopää jos muuta väittää tai helvetinmoinen kommari.

    • pervomikäpervo

      Jari Pervo, ällöttävin Suomalainen kirjailija. Puhuis joskus asiaa, jättäis sen näsäviisastelun vähemmälle.Puolustais kerrankin Suomalaisia,eikä aina mollais omia. Jos Pervoa noin ahdistaa tämä Suomalaisuus,niin terve menoa sinne missä tuntee olonsa kotoisaksi, kommenttiensa mukaan se paikka ei ole hänelle Suomi!!!

      • ota-lääkkeesi

        Oletpa taitava sanailija. Oikeinko Tervosta väänsit pervon, hohhoijaa.

        Vaikka ulkonäkösi on 70-vuotiaan Esa Pakarisen ilman tekareita niin ei sinusta Kaaleppi tee kirjailijaa eikä TV-tähteä.


    • tässähistooriaa

      Siitä alkoi Suomen historian synkkä aikakausi. Presidentin johdolla oltiin neukkujen edessä rähmällään, myötäiltiin kaikkea mitä kotiryssät sattuivat haluamaan.
      Sitä kesti aina neukkulan hajoamiseen asti, silloin päästiin kuristavasta ikeestä, ja liityttiin EU:n porukoihin.
      Siitä voidaan todeta: Parempi EU:ssa kun ryssän perseen alla pieruja haistelemassa.

    • Kirjailia

      Alkoholismin myöhäisoireiden aikana alkoholistin käytösoireet ovat siis selviä. Alkoholisti juo nyt elääkseen ja elää nyt juodakseen. Hän ahmii ryyppyjä, pitkin kulauksin, kuolastelee ja aina ryyppää. Alkoholisti ei enää tarvitse syytä ryyppäämiseen. Ryyppääminen on jatkuvaa ja katkeamatonta toimintaa, hän juo aina kun vähänkin olosuhteet sen sallivat. Jotta juomista voisi jatkaa koko ajan, niin alkoholisti ottaa kaikenlaisen valehtelemisen avuksi, hänen on pakko valehdella voidakseen juoda, hänen on pakko juoda elääkseen.

      Vanha AA-sanonta kertookin, että mistä tietä, että alkoholisti valehtelee? Hän avaa suunsa. Lause saa oma-apuryhmissä hyväntahtoisen naurun itselleen, alkoholismia tuntemattomat närkästyvät siitä. vastaanotolla potilaan hoitomotivaatiota voi arvioida kun kyseisen asian kertoo huumorilla. Omaiset ja työntekijät kokevat valehtelun erityisen loukkaavana, mutta koetan muistuttaa, että se kuuluu taudin kuvaan, ei siitä pidä suuttua. Aktiivisesti alkoholia käyttävä myöhäisvaiheen alkoholisti puhuu mitä sattuu, hänen puhettaan ei yleensä kannata uskoa, koska hän ei ylleensä tarkoita, mitä hän sanoo.

      Ihmisen arvot ja asenteet näkyvät hänen käyttäytymisessään. Jos alkoholistin käytös on muuttunut, uskon häntä, muuten en pidä hänen hoidon kannalta olennaisimpina sitä, mitä hän puhuu. Jotenkin meidän täytyy hoidollinen yhteistyösuhde aikaiseksi saada, ja siihen tarvitaan yleensä vähän puhetta ja sitäkin suorempaa puhumista myöhäisvaiheen alkoholistin kanssa.

      Myöhäisvaiheessa alkoholisti syö enää harvoin, mikä näkyy hänen laboratoriokoearvoissaan (mm. hemoglobiini laskee matalalle, erytrosyytit kohoavat, trombosyytit vähenevät melko matalaksi, maksa-arvot koholla enemmän tai vähemmän riippuen mitä laatua alkoholia juo, virtsan amylaasit ovat eri tasolla eri juomalaatujen mukaisesti, Ca-ion on poikkeava). Matalasta hemoglobiiniarvosta näkyy, että ”liemiruokinta” on jatkunut ainakin kolme kuukautta. siis alkohoisti vain juo, eikä huolehdi syömisistään. Jos alkoholisti syö, niin silloin hän syö kuin susi, vaikka muut kyllä yrittävät saada hänet syömään koko ajan.

      Pitkän ryyppykauden jälkeen, kun alkoholia ei enää edes pysy sisällä, eli ”ankkuriryyppy” ei pysy sisällä, niin alkoholisteilla on erilaisia keinoja, joilla he koettavat palauttaa ruokailun. He keittävät lihalientä, joku taas kertoo että hapan esim. jugurtti pysyy paremmin sisällä. Monenalisia uskomuksisa on siitä, mikä pysyy sisällä. Mikäli he eivät saa kavereiltaan lainatuksi rauhoittavia lääkkeitä tai heidän lääkärinsä ei ole rauhoittavia lääkkeitä heille säännölliseksi määrännyt, heidän on usein oireiden tässä vaiheessa pakko lähteä hoitoon.

      Hoidossa alkoholisti saa automaattisesti vieroitusoireisiinsa ns. bentsokyllästyksen, vaikka CIWA-Ar-asteikkoa käyttämällä voisi laskea alkoholin vieroitusoireiden pistemääristä, tarvitseeko hän todella rauhoittavia lääkkeitä, tai vainpelkästään oireenmukaista hoitoa: useita litroja rasvatonta maitoa päivässä. Joskus suonensisäinen nestehoito korjaa alkoholistin sekavuutta enemmän kuin muu lääkinnällinen toimi, mutta psykososiaaliseen hoitoon keskittyneissä katkaisuhoitopaikoissa ei ole suonensisäistä nesteytysmahdollisuutta, eikä ensiavun kiireinen päivystäjä mielellään ota alkoholistia jo heitä täynnä olevaan päivystykseen.

      Alkoholistille on hyvä antaa ruokaa, jos hän pystyy syömään, häntä on syytä tukea ja rohkaista käymään vieroitusoireet läpi. Alkoholisti voi ehkä tarvita tukilääkitystä pahoinvointiin ja oksenteluun. Alkoholisteilla on krooninen unihäiriö, jonka pysyvä ratkaisu johtaisi varmasti lääketieteen Nobelin palkintoon, sen verran pahasti alkoholi unta haittaa. Yleensä tavanomaisessa katkaisuhoidossa alkoholisti on viikossa ”juomakunnossa”, jos hän niin haluaa, eli voi palata entisen harrastuksen pariin. Ja monet katkaisuhoidon läpikäyneet haluavat. Kyseessä on krooninen käyttäytymismalli, mikä saa epäilee koko katkaisuhoidon mielekkyyttä.


      Lupausten epätoivoisuus, lupaus on viimeinen toivon symboli

      Myöhäisvaiheen alkoholisti lupaa: ” En tule enää milloinkaan koskemaan tuohon aineeseen, niin kauan kuin elän.” Tosiasiassa hän ei tässä vaiheessa edes kykene harkitsemaan juomisen lopettamista. Eikä alkoholisti myöhäisvaiheessa edes tiedä eikä välitä siitä, mitä hän sanoo. Yleensä hänellä ei enää ole kenelle lupauksia antaa. Hän epäilee omaa järkeään lupauksissa, mutta LUPAUS on heikko TOIVON symboli. Kun myöhäisvaiheen alkoholisti esittää lupauksen, niin hän uskoo siihen rajattomasti. Hänen täytyymyös uskoa siihen, ellei hän niin tee, niin hän pelkää oikeasti kuolevansa.

      Mutta myöhäisvaiheen alkoholistin usko lopulta järkkyy, ja hän ei kuolekaan. Samalla tavoin kuin rauhoittavista lääkkeistä vieroittautuva, niin alkoholistikin pelkää kuollakseen aluksi, että kuolee jos ei ole alkoholia ja sitten hän pelkää kuollakseen, että jääkin henkiin. Että hänen täytyisi elää selvinpäin. Hän vain juo itsensä humalaan jälleen. Humalaan hän juo itsensä yhä uudelleen ja uudelleen.

    • Vaijjaa

      Hei hei hei. Ette te oo mitää tavallisia Suomalaisia, kaukana siitä. Te maahanmuuttokriitikot kuulutte Suomen kansan suureen vähemmistöön. Te ootte tietyllä tavalla vajakkeja ja alkoholisteja ja saatanan tyhmiä.

    • pierujapieruja

      Kuuleppas sinä "Vaijjaa", anna muutama esimerkki miten sinä hoitaisit tämän holtittoman mamutuksen, mistä sinä otat siihen varat, korotetaanko veroja,leikataanko työttömiltä, sairailta,vanhuksilta,lapsilta,opiskelijoilta,pienituloisilta tai muuten yhteiskunnan heikoimmalta osalta,vai otetaanko velkaa tulevien sukupolvien nimiin, vai mistä sitä rahaa tähän maailman parantamiseen otetaan. Tietysti esityksesi on , että rikkailta, no siinäpä yritä ottaa niiltä,ei onnistu , he tekevät entistä enemmän köyhiä ja huono-osaisia. Mietihän vähän noita aivopierujasi. Toimitaan ja ajetaan Suomalaisten etu edellä , ei peräpäässä.

      • ajhahgagffada

        Miksi Suomessa on valitettu sata vuotta köyhien pienistä tuloista?

        Ja mikä holtiton mamutus? Hyviä naapureitahan nuo maahanmuuttajat ovat, paljon parempia kuin suomalaiset juopot.


      • Ählämsähläm

        Eipä auta, että ovat kelpo naapureita kun eivät pahemmin käy töissä ja sitä mukaa maksavat Suomelle aika tavalla


    • asiahallinnassa

      Asiahan on hyvin hoidossa, maahan tulee hallittavissa oleva määrä, viimevuotinen tilanne on Euroopassa saatu ainakin toistaiseksi hallintaan.

    • asdfgsadfgsdfg

      Olet ymmärtänyt väärin. Ei Tervo suinkaan harrasta vihapuhetta tavallisia suomalaisia kohtaan, vaan lähinnä teitä wannabenatseja kohtaan. Te ette ole se tavalliset suomalaiset-ihmisryhmä. Te olette pieni öykkäröivä marginaalilauma.

      • tieto.lisää.tuskaa

    • tasaväkinen

      Olisiko Teuvo Hakkarainen joutunut syyteharkintaan, jos hän olisi sanonut, että kaikki terroristit ovat kristittyjä, ei varmaan. Nyt hän sanoi, että kaikki terroristit ovat muslimeja ja joutui syyteharkintaan. Jos hän olisi sanonut, että kaikki muslimit ovat terroristeja, niin silloin vasta olisi voinut ajatella olevan syytä epäillä kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan.

      • pitää_edelleen_paikkansa

        Totuuden puhujalla ei ole yösijaa.


    • Isku-vyön-alle

      Kaikilla persuilla on sitten varmaan hyvä mieli. Heillä on yösija aina tiedossa.

      Vink, vink....

      PS. Olisiko Hakkaraisella kirkkoviiniä tai hopeita myytävänä? Onko tullut tehtyä murtoja viimeaikoina? :)

      PS. Hakkaraisen saavutukset??????????????????????????????????????????

    • törkeääkäytöstä

      Koska Tervo taas heittelee raamattuja lattialle tv:ssä? Miksi Tervon vihapuhetta suomalaisia kristittyjä vastaan ei tuomita?

      • niinmiksiei

        Aivan ,juuri niin , miksi ei Tervon raamatun häväisyä tuomita.Koittaispa heittää suorassa lähetyksessä koraanin lattialle, ei taida Tervo uskaltaa sitä tehdä.


      • ThanksTervo

        Hyvä että heitti sen satukirjan lattialle. Kaikki uskonnot ovat täysin turhia.


    • eiasiakas

      Juuri sen vuoksi en osta Jari Tervon yhtään kirjaa. Tervo voi myydä kirjansa ulkosuomalaisille, koskapa me tavalliset veronmaksajat olemme hänen mielestään pahoja. Voihan hänellä olla sana hallussa, mutta älykäs ei mollaisi potentiaalisia asiakkaitaan.

    • näinpähänseon

      Käsitän ihan toisin. Me ihan tavalliset suomalaiset, suurin osa meistä kouluja käyneitä työssäolevia, ja ymmärrämme hyvin, että kriisimaista muutetaan, tänne ja muualle. Otamme heidät vastaan! Kuten meistäkin 1960-70 -luvuilla kymmenesosa eli 400.000 muutti pelkästään Ruotsiin. Eivät ruotsalaiset nostaneet tästä mitään suurempaa elämää, vaikka ehkä saattoivatkin ajatella meistä mitä tahansa. Eivätköhän ymmärtäneet, että köyhässä ja kuralle ajautuneessa Suomessa näin nyt kävi. Ja siellä Göteborgin ja Trälleborgin parakeissa tapahtui sitä ja tätä. Joten, eiköhän nämä maahanmuuton vastustajat paljolti kouluja käymättömiä vähäosaisia ja maailman asioita ymmärtämättömiä, kuitenkin pieni mutta äänekäs (kun tuota joutoaikaa) vähemmistö. Heilläkin mahdollisuus käsittää, kunhan paneutuvat maailman asioihin!

      • mietippätätä

        Häpeä ,jos osaat. Vertaat näitä matuja Suomalaisiin jotka lähtivät töihin Ruotsiin, häpeä!Miksi nämä matut eivät mene naapurimaihinsa töihin, no siksi että siellä joutuu töihin jos meinaa syödä.Suomalaiset menivät töihin ruotsiin, ei nauttimaan kunniakansalaisen statuksesta.Ei Suomi rievulla ole tarjota näille matuille täyttä ylläpitoa ilman vastiketta, yksinkertaisesti rahat ei riitä. Etkö sinä älyä, maailmasta nämä matut ei lopu jos näitä näin hyysätään kuten Suomessa.Mietippä näitä!


      • mietippäsitä
        mietippätätä kirjoitti:

        Häpeä ,jos osaat. Vertaat näitä matuja Suomalaisiin jotka lähtivät töihin Ruotsiin, häpeä!Miksi nämä matut eivät mene naapurimaihinsa töihin, no siksi että siellä joutuu töihin jos meinaa syödä.Suomalaiset menivät töihin ruotsiin, ei nauttimaan kunniakansalaisen statuksesta.Ei Suomi rievulla ole tarjota näille matuille täyttä ylläpitoa ilman vastiketta, yksinkertaisesti rahat ei riitä. Etkö sinä älyä, maailmasta nämä matut ei lopu jos näitä näin hyysätään kuten Suomessa.Mietippä näitä!

        Niitä matuja on pakolaisleirit pullollaan naapurimaissa, sieltä löytyy miljoonia, Eurooppaan tulleet on vain jäävuoren huippu. Töitähän niille ei naapurimaista löydy.
        Mietippä sitä.
        Kannattaisi lukea muutakin, kuin jotain MV-lehteä, jos haluaa hahmottaa tilanteen oikeasti.


      • näinpähänseon
        mietippätätä kirjoitti:

        Häpeä ,jos osaat. Vertaat näitä matuja Suomalaisiin jotka lähtivät töihin Ruotsiin, häpeä!Miksi nämä matut eivät mene naapurimaihinsa töihin, no siksi että siellä joutuu töihin jos meinaa syödä.Suomalaiset menivät töihin ruotsiin, ei nauttimaan kunniakansalaisen statuksesta.Ei Suomi rievulla ole tarjota näille matuille täyttä ylläpitoa ilman vastiketta, yksinkertaisesti rahat ei riitä. Etkö sinä älyä, maailmasta nämä matut ei lopu jos näitä näin hyysätään kuten Suomessa.Mietippä näitä!

        Astupa nyt ulos peräkammaristasi, otapa perintöpappatunturisi allesi ja kurvaa lähimmälle huoltikselle, juo rauhassa yksi keskari, ota päivän Hesari, Dagens Nyheter tai joku muu maailman asioista kertova lehti, tutki sitä aikasi, ja lähdepä ajelemaan aluksi vaikka Helsinkiin ja sen lähiöihin, sitten Tukholmaan, Berliiniin, Lontooseen, Pariisiin, New Yorkiin: tutkiskelepa keitä kaikkia meitä täällä mualimassa oikein asuu, kuka mistäkin, loppujen lopuksihan me kaikki Afrikasta, kuten jo tietänetkin, ja me suomalaiset sen jälkeen Uralilta tänne tulleet ja jopa pelkästään 1960-luvulla kymmenesosa Ruotsiin muutti, ja niin poispäin, miten huomenna, sitä ei tiedä kukaan. Tämä maapallo ei todellakaan kenenkään yksin.


    • periaatteessatilannesama

      Suomalaiset lähtivät Ruotsiin etsimään parempaa elämää, samaahan osa noista pakolaisistakin on tehnyt. Asia on vain niin, että parempaa elämää etsivät ei saa oleskeulupaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat sotaa paossa.
      Kyllä noissa maissa se tilanne on kaoottinen, ei siellä ole kunnon elinmahdollisuuksia.

      Aikanaan Ruotsista löytyi töitä autotehtailta, joten tyvoima oliheille tarpeen. Tilanne on sikäli erilaillainen, muuten se on ihankin sama, parempaa elämää haetaan silloin, kun kotiseudulla elinmahdollisuudet huonot.

    • pertsavaan

      suomalaisia lähti paljon ruotsiin aikoinaan, minä myös

      hyvin moni eli siellä sosiaalirahoilla ja pelkästään juopotteli tai teki rikoksia

      ei ne i finne igen tai finnjävel sanat tyhjästä tulleet, moni suomalainen häpäisi maanmiehensä ja naisensa ruotsissa

      ei siellä kaikki suomalaiset olleet ahkeria työläisiä niinkuin joku täällä haluaa väittää

      ja minä tiedän mistä kirjoitan kun siellä ruotsissa asuin 35 vuotta

    • pysytäänFaktoissa

      Suvakkien jutut muuttuu aina vaan pimeemmiksi. Ensin maahanmuuttajia verrattiin Karjalan evakoihin ja nyt sitten niihin suomalaisiin jotka lähtivät aikoinaan Ruotsiin TÖIHIN ja antamaan oman panoksensa asuinpaikkansa kehittämiselle.
      Jotain rajaa nyt niihin juttuihin.

      • Ikävä-totuus

        Pysytään vaan faktoissa. Ruotsiin muuttaneista suomalaisista oli helvetin iso osa pelkkiä juoppoja luusereita. Kyllä ne Ruotsissa asuvat suomalaiset sen tietävät ja häpeävät maanmiehiään tuon asian johdosta. 60-70-80 ja vielä 90-luvullakin kaikki pummit Systembolagetin edessä puhuivat Suomea. Ja heitä oli paljon.


    • Olette.te

      Joutuuko syyteharkintaan jos sanoo että kaikki Rovaniemellä asuvat ovat läskejä typeryksiä.en toki sano niin.

      • näinpähänseon

        Jos sanoisin, että nimim. Olette.te on kouluja käymätön työtä vailla oleva. Hyvin todennäköisesti osuisin oikeaan... Onko hänkin ylipainoinen, sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että todellinen typerys. Mutta "täytyykö" hänen olla? Kuka tietää...


      • Diudiudiu

        Olette kyllä.ehkä eivät kaikki.loput vääräsäärisiä kierosilmiä.hävettääkö teitä?eipä varmaan.olette aina olleet etelän ihmisten elättejä.


    • pelostajäykkänä

      On käsittämätöntä, että köyhän maamme pitää ottaa lisää elätettäviä vaikka kansalaisistamme suuri osa kituuttaa rutiköyhänä hakien leipänsä hyväntekeväisyydestä?
      Ei henkensä edestä tulija raiskaa, tai tapa, vaan on kiitollinen ja nöyrä. Olen kohdannut vain pelottavia, ylimielisiä ja merkkivaatteisiin sonnustautuneita pakolaisia kalliit älypuhelimet kädessään. En todellakaan voi sanoa kohdanneeni yhtään pelokasta ja nöyrää pakolaista, kuten itse olen kun kohtaan lauman ylimielisiä muukalaisia.

      • rikasmaa

        Maamme ei ole köyhä niillä mittareilla mitattuna, jotka joutuvat pakolaisia vastaanottamaan. Naapurimaissa niitä on miljoonia, jopa puolet kyseisen maan väestömääristä. Ne maat on köyhiä, Suomi on maailman mittareilla mitattuna rikas maa.
        Täällä valitetaan, kun tukia vähän leikataan. Tässä maassa on ilmainen koulunkäynti ja terveyspalvelut, tuetaan monin tavoin heikko-osaisia, mutta aina vaan valitetaan. Maailmalla köyhät joutuu hakemaan leipänsä kaatopaikalta, ei siellä ole leipäjonoja, koska ovat köyhiä maita.
        Älä saatanan kurja aina valita kaikesta. Se että kurjille ei yhteikunnan laskuun tuoda sisäfilettä sänkyyn, ei sano maan köyhyydestä mitään. Missään maassa tällä planeetalla ei köyhät juhli, pitäisi ymmärtää, että köyhänä olo ei tarkoita samajo etuisuuksia, kun mitä keskituloinen omalla ansioillaan elävä ihminen itse saa hankituksi. Tuet on tarkoitettu tilapäiseen selviämiseen, ei herroiksi elämiseen.


      • näinpähänseon

        Puhutko todellakin meistä suomalaisista 1960-70 -luvuilla Ruotsiin muuttaneista näin? Muka lauma muukalaisia. Ja muka väität meidän silloisten "älypuhelimien" olleen kossupullo! Törkeää panettelua!! Mehän menimme sinne, h-a-l-o-o: T-ÖI-H-I-N!!


      • ikävä-totuus

        Suomalainen juoppo oli käsite Ruotsissa. Sitä on turha kiistää.


    • Runoilijapuliukko

      Jari Tervo tullaan muistamaan suurena kirjailijana kuten Väinö Linna, Aleksis Kivi ja vaikka Pentti Haanpää.
      Jari Tervon romaaneista muistetaan erityisesti... öööh.... tuota.... ei nyt kyllä tällä hetkellä muistu mieleen.... öööö.... no oli se ainakin seiskalehdessä konttauskunnossa.

      • Le-poju-lue

        Ai, jäikö se sinun "elämänkoulukin" ehtojen takia kesken? Voi rassukkaa.

        Tervon kirjoja:

        Teokset
        Runokirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
        Tuulen keinutuoli. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10172-9.
        Sillankorvassa, illansuussa. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11604-1.
        Kaistan taivasta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15404-0.
        Muistoja Pohjolasta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16735-5.
        Intialainen lippalakki. Valitut runot 1978–90. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23490-7.
        Romaanit
        Pohjan hovi. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18161-7.
        Poliisin poika. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18834-4.
        Pyhiesi yhteyteen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20492-7.
        Tuulikaappimaa. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22243-7.
        Minun sukuni tarina. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23675-6.
        Kallellaan. Isän päiväkirja. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24914-9.
        Suomemme heimo. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26155-6.
        Rautapää. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27279-5.
        Myyrä. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29394-6.
        Ohrana. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32052-8.
        Troikka. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34535-1.
        Koljatti. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35610-4.
        Layla. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38277-6.
        Jarrusukka. Kirjakauppaliitto, 2013. ISBN 978-952-67705-1-2.
        Esikoinen. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39971-2.
        Revontultentie. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40763-9.
        Pyrstötähti. Helsinki: WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-40987-9.
        Novellikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
        Siat ja naudat. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19641-X.
        Taksirengin rakkaus. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22998-9.
        Siperian tango. Valitut novellit 1993–2003. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28239-1.

        Käsikirjoitukset
        Mogadishu Avenue, 8-osainen tv-sarja, 2006
        Moska, 8-osainen tv-sarja, 2011

        Palkintoja
        Kalevi Jäntin palkinto 1993
        Rovaniemen kaupungin taidepalkinto 1993
        Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994 ja 1999
        Uudet Kirjat -kerhon tunnustuspalkinto 1995
        Venla-palkinto television parhaasta viihdeohjelmasta 1998 ja 1999
        Varjo-Finlandia 1999 ja 2004
        Vuoden johtolanka 2000
        Kirjapöllö 2000
        Venla-palkinto parhaasta käsikirjoituksesta 2003 (Tuulikaappimaa)
        Yleisö-Venla 2005 (Uutisvuoto)
        WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2005


        Ole hyvä ja laita lista omista kirjoittamistasi kirjoista, TV-esiintymisistä ja palkinnoista mitä olet sanut? Jäämme odottelemaan?


      • kysynvaanf

        ONKO HÄN TEHNYT PÄIVÄÄKÄÄN OIKEAA TYÖTÄ ????


      • Anonyymi

        Ruotsalaislukiossa ammuttu ainakin yhtä henkilöä – noin 30-vuotias mies loukkaantunut vakavasti.

        30-vuotias lukiossa?!


    • Kriitikkoon_sattuu

      Ei Tervo tavallisille Suomalaisille vittuile. Se vittuilee vain teille maahanmuuttokriittisille munattomille hiirille.

      Osuu ja uppoo. No sehän on tarkoituskin.

      Vingu taas vähän lisää maahanmuuttokriittisiä, munaton hiiri.

      • natsikortti

        Jos kirjallinen ilmaisusi on tuota luokkaa niin pysy vaan siellä Rasmus ryhmässä ja nimitä kaikkia jotka ovat kanssasi eri mieltä natseiksi, muuhunhan te ette oikein pysty.


      • sokea-natsi
        natsikortti kirjoitti:

        Jos kirjallinen ilmaisusi on tuota luokkaa niin pysy vaan siellä Rasmus ryhmässä ja nimitä kaikkia jotka ovat kanssasi eri mieltä natseiksi, muuhunhan te ette oikein pysty.

        Olet oikeinkirjoituksen Messias meille. Kirjoittiko äiti tekstisi puolestasi? Kiitos äidillesi myös sinun elättämisestä.


    • Halleluu

      Jari on Messias!Rovaniemen ori.

      • pallekaa

        Se ei pärjää tornion kuninkhaale.


    • hyvätnaurutsain

      Antisuvakit inisee ketjussa, ii, iiiii. iiiiiiiiii.

    • Sinisilmä_Feodor

      Olemme kansainvälisiä, siispä annamme omastamme. Jos pari lasta kuolee sen takia on se sen arvoista. Olemme velkaa maailmalle, maksu hoituu.

    • ei-oo-uutta

      Jaa, joko taas on joku perussuomalainen isä lahdannut vaimonsa ja lapsensa?

    • siunaustaJarillekin
    • naps-naps-naps

      Tervohan pyysi autisteilta anteeksi! :)

      Ja olisit toki etsinyt uudemman uutisen, tuo on jo kohta kuukauden vanha tapaus.

      Ja Tervohan oli oikeassa kolumnissaan "Valkoinen roskaväki". Siitähän muutama piripää veti herneen nenuliin.

      Ja edelleenkin: Jari tervo tarkoitti valkoisella roskaväellä niitä ihmisiä jotka käyvät pakolaisten kimppuun polttopullot kädessään ja heiluvat haulikkojensa kanssa VOK:n edustalla. Mielestäni tuollaista tekeville tyypeille se on ihan oikea nimitys.

      Ja ne Tervon kirjat myyvät perkeleen hyvin, aina. Hänen ei tarvitse kerjätä ketään lukemaan niitä, Katso Tervon ansiotulot niin tajuat asian.

      • faktatselville

        Tervo-fani se täällä jaksaa kääntää ja vääntää asioita. Kuinka monta VOKkilaista on raiskattu tai murhattu näitten "polttopullo"miesten toimesta?
        No entäs sitten toisinpäin?
        Ne muutamat rasistihörhöt ovat oikeasti pölhöjä mutta niin on myös suuri osa suvakeista jotka eivät edes tiedä mitä täällä Euroopassa on tapahtumassa ja vieläpä sen eliitin siunaamana.


      • serheleviekökön

        PASKAT JA VITUN PASKAT ...... HÄNENHÄN OLI PAKKO PYYTÄÄ ...... SIINÄ ON NIIN AJATTELEMATON SOSIALISTI TUO TERVO .... kuten moni sdp:läinen .... ei mitään vastuuta mistään !!


      • totisesti-totta

        Eipä ole kovin kaksinen tiedonjyvänen tällä kirjoittajalla,kun kirjoittelee asioista joista ei tiedä juurikaan mitään.Taitaa olla puudeli,joka vain seurustelee tällaisten suomivihollisten kanssa ja yrittää olla kaikin tavoin mieliksi,että ei vain joutuisi porukan ulkokehälle.Perässähiihtäjiähän tunnetusti riittää,jotka kulkevat suun ympärykset ruskeana saisivat hävetä,jos ymmärtäisivät.


    • tieto-on-valtaa

      Niin, Rovanimellähän on jo räjähtänyt kymmeniä tienvarsipommeja ja jopa kaupungintalo on räjäytetty ilmaan pakolaisten toimesta. Koko Revontuli taitaa olla maantasalla pommi-iskujen vuoksi, eikö vain? Se kauhea raiskausten määräkin viime kesänä jonka joku ennusti täällä roin suomi24:ssa keväällä, oliko se 500 vai 600 Roissa se lukema?

      Ei tarvitse olla mikään Tervo-fani jos toteaaa vain vedenpitävän totuuden.

      • liikaa.kulttuurieroja

        Vähätteletkö sinä niitä Suomessa tapahtuneita raiskauksia? Yksikin on liikaa.


      • jjhggfdsda

        Niin on. Suurin osa raiskauksista tapahtuu suomalaisten toimesta ja vielä pariskuntien kesken. Ne eivät näy tilastossa.


      • pysytäänfaktoissa
        jjhggfdsda kirjoitti:

        Niin on. Suurin osa raiskauksista tapahtuu suomalaisten toimesta ja vielä pariskuntien kesken. Ne eivät näy tilastossa.

        Raiskaus on ihan yhtä tuomittava törkeä rikos ihmisyyttä ja naiseutta vastaan olipa sen tekijä minkä maalainen hyvänsä. . Mutta karmea tosiasia on, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten rikollisuustaso raiskauksissa on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna.


    • MrJuha82outolintu

      Tervo on hieno mies.
      Veri on myös punainen ja sydän on vasemmalla.
      =)

      • sosialistitervo

        Haloo haloo -- sydän on keskellä !!

        Tervo on tiettävästi sdp:läinen ...... ettei ole ihme tuollaiset puheet !!!


    • haukotuspääsee

      On tylsiä kirjoja Tervon kirjat.

      • kovamyyntionniillä

        Myyvät kuitenkin parhaiten kaikista kirjoista.


      • Bäääääää
        kovamyyntionniillä kirjoitti:

        Myyvät kuitenkin parhaiten kaikista kirjoista.

        Totta, miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä....paska on hyvää.


    • tervotervoTervoTervooo

      tervoko....kuka son sitte.
      Emmie ole ikinä lukenu mithän semmosta tervoa.
      Emmie katto televisiotakaan.
      Emmie ole yhthän kiinnostunu.
      Yks hailee semmoset tervot mulle.
      Mitä niistä täälä kahuaa vuosisadasta toiseen.
      Olokhon vaikka paskalla tervot.
      Niin taikka kusella.
      Emmie, emmie, emmie, emmie hlu kuullakaan koko tervoista mithän koskhan.
      Emmie, emmie.
      Pasooko se ja mihin.
      Auton renkhaissin varmaanki kakkii. Joooooo.
      Son sitte koko vuodenajan rengas ko se tervo siihen paskoo.

    • Urbanukselle

      Säälittävä kansakouluajan vitsi 60-70 luvun taitteesta ilmaantui jälleen tämän selkosten suuren pussihousuhuumorinviljelijän toimesta palstalle. "Totta, miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä....paska on hyvää." Voi ziesus mikä urpo!

      Toki meidän pitää ymmärtää häntäkin ainakin jollakin tasolla. Se on nimittäin tuo valtava kateus sellainen juttu että se saa ihmisen kirjoittamaan tuon tasoisia kommentteja. Ja onhan se Pörsävaaran syrjäkylän hanuritansseissa kova juttu kun tuommaisen valtavan vitsin polkaisee. Siinä kaikki kolme paikallaolijaa hymyilevät tyngillään että olipas hyvin sutkautettu....

    • vihervasukki666
    • samaa.puoluetta

      Mitähän Jari Tervo on mieltä tästä kaarnavene jutusta?

    • ebel

      Onneksi häipyy uutisvuodosta..vaikka paras uutinen olisi kun loppuisi koko ohjelma...mut hyvä näinkin :) jari tervo on minusta hyvin vastenmielinen persoona...!!

    • Jartsa-onKingi

      Tervohan on aivan loistava tyyppi. Sananruoskaa löytyy ja se harmittaa monia. Ja onhan 19 vuotta tosiaankin pitkä aika samassa, tosin yhdessä suosituimmista ohjelmista kautta aikojen. Onneksi Tervolle jää nyt oikein hyvin aikaa kirjoittaa totuuksia vaikka räväkissä kolumneissa, niissä hän on parhaimmillaan!

    • mielibide

      Harrastaa vihapuhetta...eikä hyväksy eriäviä mielipiteitä..säälittävä tyyppi...!!!

    • Loistavaa-Jari-Tervo

      Sillä säälittävällä tyypillä on parikymmentä vuotta TV-työtä takanaan, muutama kymmenen romaania kirjoitettuna, satoja kolumneja OMALLA NIMELLÄ lehtiin, oli toimittajana Iltiksessä sekä se kaikkein olennaisin: Sillä säälittävällä tyypillä on vieläkin miljoona rahaa ja miljoonakämppä.

      On se säälittävä.

      Ai niin, kerrotko meille millainen CV sinulla on niin voidaan keskustella siitä kuka on säälittävä?

      PS. Ja totuushan on se tosiasia että vihaat itse Tervoa hänen MIELIPITEIDENSÄ vuoksi. Samaan hengenvetoon kun itse et hyväksy Tervon MIELIPITEITÄ syytät häntä siitä ettei hän hyväksy eriäviä mielipiteitä? Huomaatko jotain ristiriitaa? No, ei se mitään! :)

    • V-päähänjaK-niskaan

      Tällainen," Kuka kyrpä",on venlakaalan juontajana!Homot siellä näkyy räpläävän kännykkää,missä lie "e-puskassa"ovat?!
      Eikö tällaiseen suomalaisten perinneohjelmaan löytynyt suomalaista juontajaa?
      Koska Tervolla ei kasva parta,piti tällainen kaljupää (reikä puuttuu)piti hakea "vokista" juontajaksi!

    • J_Tervo_on_paskaloinen

      ei kai sen kummempaa.

    • mieti-nyt-vähän

      J.Tervo on maksanut veroja elämänsä aikana aika helvetin paljon, kovatuloisena hän maksaa liki 40 % veroa jättituloistaan.

      Ilmoitatko omat tulosi niin pääsemme vertaamaan kumpi on paskaloinen, sinä vai Tervo? Itse toki tiedän kristallinkirkkaasti vastauksen.

      • ptr60

        Mittaatko kaiken rahassa?


      • Anonyymi
        ptr60 kirjoitti:

        Mittaatko kaiken rahassa?

        Raha on yksi mittari, mutta ei toki ainoa. Sitäkin tärkeämpi on sivistys ja empatia. Sen tunnnistaa siitä, että helpommin löytää vihattavia asioita kuin asioita, joista pitää ja rakastaa. Arviointia voi jatkaa siitä, kuinka jakaa kokemiaan tunteita eteenpäin.

        Esimerkiksi anonyymina tehdyt nimittelyt ja haukkumiset erimieltä olevista ihmistä ovat yksi mittari. Jari Tervolla on oikeus mielipiteensä, hän esittää sen perustellusti ja asiallisesti. Mieluummin, kuten monet muut, olen sen puolella, joka toimii näin.


    • SAINTTI

      Sivari,kelpaa vain "miinanpolkijaksi"!

    • maksakohtapoks

      Lorukirjailijaksi alkoi kun ei pullaposkesta ollutkaan oikeisiin töihin, aika säälittävää.

    • taisyyria

      irakille isänmaallinen mies?

      • Anonyymi

        tervokin inhoaa palkanmaksajiaan


    • Anonyymi

      Narrasismi on uudenlainen tyyppi ja niitä on aika moni ympärillämme. Mikä se panee epäilemään niin.

    • Anonyymi

      Onko kukaan haastanut käräjille jos noin tuima viha suomalaisia kohtaan?

    • Anonyymi

      Voi kun te olette hauskoja, onneksi ette tosissaan tuollasia kommentteja kirjoita joista saa noin sisäsiittoisen ihmiskuvan jonka maailmankatsomus ja ymmärys pyörii lähikaupan takapihalla. Matkustakaa ihmiset ja tutustukaa maailmaan. Jos ei rahat siihen riitä, hankkikaa parempi koulutus ja motivoitukaa saavuttamaan enemmän entä ne ihmiset jota parjaatte. Tulee sellainen kuva teistä että koette nämä vähäosaiset samanvertaiseksi kilpailemassa samoista sosiaalituista kanssanne. Jos ihmisen elämä on kunnossa henkisesti ja taloudellisesti, ei nykyinen maahanmuutto politiikan pitäisi saada kiihtymään 0-100 sekunnissa. Kerrotte itsestänne enemmän kuin luulettekaan mutta nämä kommentithan ovat vain huonoa huumoria.

    • Anonyymi

      On se niin kiva esittää viisaampaa kuin onkaan. Tästähän on kyse.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe