Biohajoava muovi

MaissiiinMieltynyt

Varsinkin viime kesänä saatiin rehumaissin kasvatuksessa hyviä tuloksia kylvämällä se biohajoavan muovin alle. Sanotaan, että menettely nopeuttaa tai muuten hyödyttää maissin kasvua tuottamalla lähes kuukauden lisän Suomen lyhyeen kesään. Yli kolmemetristä maissia kasvoi jopa Ylä-Savon pohjoisosassa.

Alkukesällä maissi kasvaa Suomen kesässä hitaasti, koska se on ns. pimeän yön kasvi. Tästä tuli mieleen, että voisiko muovin värityksellä jotenkin hämätä kyseistä kasvia reagoimaan yöaikaan, kuin oltaisiin todellista pimeämmissä oloissa?

4

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimeähän siellä muovin alla on muovin väristä riippumatta, kunhan materiaali on kyllin paksua.

      • MaissiinMieltynyt

        No, minä kylläkin tarkoitin sitä vaihetta, jolloin maissin taimi on jo noussut biohajoavassa muovissa olevista reijistä ylös.

        Joku värisävyn lisäys voisi tuottaa biohajoavalle muoville ominaisuuden, joka maanpinnan läheisyydessä vahvistaisi Suomen keskikesän lyhyen yön hämäryyttä tai ainakin huijaisi antamaan sellaisen vaikutelman, ja siten edistäisi pimeän yön kasveihin kuuluvan maissin kasvua myös näinä lämpimimpinä kasvuaikoina.


    • Harhautus

      Päivällä muovi pois ja yöksi taksisin.

    • Anonyymi

      Pekemalla tutkittiin ja yritettiin kehittää biohajoavaa muovia 1970 -luvulla. Todettiin sen kestävän ympäristörasituksia paremmin kuin tavallisen biohajoamattoman...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe