Ruotsalaiset ovat nyt kääntäneet kokonaan kelkkansa. Suomenkin pitäisi päästä pikaisesti mukaan tähän pienten reaktoreiden tulevaan buumiin.
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/ruotsissa-aiotaan-rakentaa-4-sukupolven-ydinreaktori-8-mw-reaktorin-koko-6x3-metria-sijoitus-maan-alle-6592141
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/ruotsissa-aiotaan-rakentaa-4-sukupolven-ydinreaktori-8-mw-reaktorin-koko-6x3-metria-sijoitus-maan-alle-6592141
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heidän on pakko rakentaa uutta ja toimivaa. Ilman ydinvoimaa Ruotsi pysähtyisi ja olisi pysähtynyt jo, jos 2010 alussa olisi voimalat pysäytetty. Näkivät totuuden ja jatkoivat nykyaikaista elämää.
Muistan keskustelun Ruotsin energiatuotannon sekoilusta ja tosiasioiden tunnustamisesta ennen vuotta 2010. Sulkemisista jopa lyötiin vetoa palstalla.
Tätä nyt vielä ei oikein voi sanoa ydinvoiman uudeksi tulemiseksi, vaan lähinnä tuotekehitykseksi ja protoiluksi. Muistakaa se, että kaikki ydinvoimalat ovat olleet aina huippurturvallisia, myös ne myöhemmin sitten räjähtäneetkin. Ei tuotakaan varmaan ihan suotta heti jo uutena maan sisään haudattaisi.
"Tätä nyt vielä ei oikein voi sanoa ydinvoiman uudeksi tulemiseksi, vaan lähinnä tuotekehitykseksi ja protoiluksi."
Onko Late seonnut? Tähän asi olet väittänyt, että ydinvoma on menneisyyden tekniikkaa, jota ei kannata kehittää.
"Tähän asi olet väittänyt, että ydinvoma on menneisyyden tekniikkaa, jota ei kannata kehittää."
Se asia on vielä auki myös tuossa "nelos G:n" pömpelissä. Usein nähdään ydinalan ylioptimistisia skenaarioita tulevaisuuden ydinvoimaloista, joissa poltetaan käytettyä ydinjätettä vaarattomaksi. Ymmärrän nämä skenaariot, koska halutaan pitää yllä mielikuvaa ydinvoimasta myös tulevaisuuden energialähteenä ja etenkin halutaan alaan kohdistuvaa kiinnostusta ja tutkimusrahoitusta. Uusista prototyypeistä on puhuttu jo 30 vuotta, yhtään lupaavaa ei ole valmistunut. 60-luvulla suunniteltuihin hyötöreaktoreihin kiinnitetään nyt 4G:n tyyppikilpiä, vanhan päälle 1G:n päälle.
Pidän vielä toistaiseksi kiinni tuosta menneisyyden tekniikasta. Jos jotain ilmaantuu, niin se on sitten toinen juttu.
Kyllähän ydinvoimalla on ainakin tuhatkertainen potentiaali kehittyä nykyisestä verrattuna esim. tuulivoimaan, jolla jo fysiikan laitkin rajaavat kehittymismahdollisuudet aika mitättömiksi. Siksi ydinvoima on ehdottomasti tulevaisuuden energiamuoto ja tuulimyllyt tulevat väistämättä häviämään näkyvistä. Tosin taitavat tuulimyllyraadot jäädä pystyyn, kun niillä ei ole mitään elinkaariajattelua toiminnassa mukana.
Ruotsi rakentaa ydinvoimalansa Suomen puolelle turvallisuussyistä.
K.Late+"+Usein+nähdään+ydinalan+ylioptimistisia+skenaarioita+tulevaisuuden+ydinvoimaloista,+"
Vähintään+yhtä+usein+nähdään+ylipessimistisiä+näkemyksiä+ydinvoimasta.+Itsekin+olet+niitä+innolla+esitellyt.
Tosiasiahan+on,+että+ydinvoimateknologiaa+voidaan+kehittää+hyvin+paljon+nykyisestä.+Kun+nyt+hyödynnetään+alle+1%+luonnonuraanista,+ei+ole+periaatteellista+estettä+hyödyntää+siitä+lähes+100%,+eli+monikymmenkertainen+määrä+nykyisestä.+Toriumia+ydinenergialähtenä+unohtamatta.
Tuulivoimaloidenja+aurinkopaneelien++hyötysuhdetta+voidaan+lisätä+varsin+rajallisesti+verrattuna+uraanin+energiasisällön+hyödyntämisen+lisäysmahdollisuuksiiin.
Torium+ei+ole,+niinkuin+ei+ole+myöskään+99,+3%+luonnonuraanista+varsinaisia+ydinenergialähteitä,+vaan+ne+joudutaan+transmutatoimaan+fissiileiksi.+Koko+ydinala+pohjautuu+vielä+U235:seen,+jota+luonnonuraanista+on+0,7%.
Niinpä. Kehittyvä ydinteknologia tulee hyödyntämään luonnonuraanin energiasisällöstä monikymmenkertaisen määrän nykyiseen verrattuna, kuten jo edellä totesin. Myös toriumreaktorit tulevat laajasti käyttöön.
Ruotsin ydinvoimapäätös on periaatepäätös, varsinaiset luvanhakijoiksi hyväksýttävät tahot saati kaikki itse rakentamisen lupiin yms. liityvät seikat selviävät myöhemmin. Ja aivan alkuun tietysti edellytetään että kiinnostuneita rakentajia/rakennuttajia ylipäätään ilmaantuu. Useamman vuoden vääntö tuossa joka tapuksessa ennen kuin itse rakentamiseen päästään. Mutta hyvä näinkin, edistystä tämäkin!.
Miten onnistunee, koska Ruotsi sulkee ydinvoimalat vuoden 2010 alussa?
Aivan. Tuota satua jankutettiin vuosikymmeniä, mutta sekin osoittautui vihreäksi valheeksi.